Mainos

KalPa kaudella 2023–2024

  • 297 570
  • 2 550

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vaikka nyt voitto tulikin niin kyllähän tuo Hutskon loukkaantuminen pikkuisen pistää vituttamaan. Toivoa vaan sopii, että vielä kuntoutuu peleihin. Eihän tuo koppiin meno miltään hirveän hyvältä näyttänyt, mutta toivotaan parasta. Lekkas oli kyllä loistava. Ei paljon loukkaantuminen näyttänyt Lekkasta painavan ja hyvällä vireellä oli heti liikenteessä.

Täälläkin jo otettu esille tuo puolustaminen. Pikkuisen pitäisi nöyryyttä löytyä eikä aina yrittää kiemurrella kulmiin menettämään kiekko vastustajalle. Tylympiä ratkaisuja pitää pystyä tekemään ja unohtaa kaikki hienoudet. En tiedä onko tuo valmennuksen tahto, että omista pitää vaikka väkisin yrittää lähteä kontrolloidusti liikkeelle, mutta kuten joskus aikaisemminkin olen asiaa ottanut esille, niin KalPa on kusessa kun vastustaja antaa pakkeihin painetta. Silloin peli menee kulmiin ja vastustaja kaivaa kohtuu helposti kiekon itselleen.
 
SteveLarmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En tiedä pitäiskö tähän laittaa ajan hengessä sisältövaroitus, mutta siis Mäenpäästä. Kaverihan on pelannut erinomaisen kauden, runkosarjan pelejä. Jos hänellä on jatkosopimus Kalpaan, niin hyvä niin, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hänestä ei yritetä leipoa koko joukkuetta johtavaa hyökkäyksen ykköstähteä.

Kun pelit kovenee, kuten esimerkiksi tänään, niin kyllä hänet vaan aika heppoisesti heitetään kaukalon nurkkaan. Tänäänkin hyökkäyspäässä mies oli ainakin 4 kertaa mukkelismakkelis, kun vastustaja tuli edes vähän iholle. Ja sitä vastustaja tulee loppukauden tekemään.

Hänen peliään on ilo seurata ja saa todella paljon aikaan hyökkäyspäässä, mutta minusta hänellä ei vielä riitä kovissa peleissä ottamaan ykkösviittaa. Matkaa Petrus Palmuihin ja Jerry Turkulaisiin on vielä paljon.
 
Suosikkijoukkue
Mäenpää, Kantner,KalPa,JoKP ja Pittsburgh Penguins
KANTNE

Joo, kyllähän toi koko rajoittaa aika paljon, etenkin mainitsemissasi kevään peleissä.
 
KalPamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En tiedä pitäiskö tähän laittaa ajan hengessä sisältövaroitus, mutta siis Mäenpäästä. Kaverihan on pelannut erinomaisen kauden, runkosarjan pelejä. Jos hänellä on jatkosopimus Kalpaan, niin hyvä niin, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hänestä ei yritetä leipoa koko joukkuetta johtavaa hyökkäyksen ykköstähteä.

Kun pelit kovenee, kuten esimerkiksi tänään, niin kyllä hänet vaan aika heppoisesti heitetään kaukalon nurkkaan. Tänäänkin hyökkäyspäässä mies oli ainakin 4 kertaa mukkelismakkelis, kun vastustaja tuli edes vähän iholle. Ja sitä vastustaja tulee loppukauden tekemään.

Hänen peliään on ilo seurata ja saa todella paljon aikaan hyökkäyspäässä, mutta minusta hänellä ei vielä riitä kovissa peleissä ottamaan ykkösviittaa. Matkaa Petrus Palmuihin ja Jerry Turkulaisiin on vielä paljon.
Tajuan pointin, mutta eihän joukkueen menestyminen pidäkään olla yhdestä pelaajasta kiinni. Mutta jos Mäenpää saadaan pidettyä ja Rissanen ei käytä optiota niin siinä on jo hyvä alku.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En tiedä pitäiskö tähän laittaa ajan hengessä sisältövaroitus, mutta siis Mäenpäästä. Kaverihan on pelannut erinomaisen kauden, runkosarjan pelejä. Jos hänellä on jatkosopimus Kalpaan, niin hyvä niin, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hänestä ei yritetä leipoa koko joukkuetta johtavaa hyökkäyksen ykköstähteä.

Kun pelit kovenee, kuten esimerkiksi tänään, niin kyllä hänet vaan aika heppoisesti heitetään kaukalon nurkkaan. Tänäänkin hyökkäyspäässä mies oli ainakin 4 kertaa mukkelismakkelis, kun vastustaja tuli edes vähän iholle. Ja sitä vastustaja tulee loppukauden tekemään.

Hänen peliään on ilo seurata ja saa todella paljon aikaan hyökkäyspäässä, mutta minusta hänellä ei vielä riitä kovissa peleissä ottamaan ykkösviittaa. Matkaa Petrus Palmuihin ja Jerry Turkulaisiin on vielä paljon.
Tämä on aivan totta ja kun pleijareissa tuomarilinja muuttuu entistä sallivammaksi, niin näillä pienemmillä kavereilla tulee helposti todella ankeat ajat. Toisaalta ei tuossa KalPan rosterissa hirveästi niitä viitan kantajia ole joille sitä voisi tarjota. Onneksi Kantner on ottamassa jonkinlaista viittaa itselleen ja tulee todennäköisesti olemaan loppu kaudella yksi KalPan parhaista ellei paras pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Mäenpää, Kantner,KalPa,JoKP ja Pittsburgh Penguins
Tämä on aivan totta ja kun pleijareissa tuomarilinja muuttuu entistä sallivammaksi, niin näillä pienemmillä kavereilla tulee helposti todella ankeat ajat. Toisaalta ei tuossa KalPan rosterissa hirveästi niitä viitan kantajia ole joille sitä voisi tarjota. Onneksi Kantner on ottamassa jonkinlaista viittaa itselleen ja tulee todennäköisesti olemaan loppu kaudella yksi KalPan parhaista ellei paras pelaaja.
Saas nähdä monta pistetttä
plakkarissa Katiskalla on runkosarjan päätyttyä.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Saas nähdä monta pistetttä
plakkarissa Katiskalla on runkosarjan päätyttyä.
Nyt kun tatsi on löytynyt niin joku 44 pinnaa on aivan realistinen odotus. Lähellä on myös se, että pitkästä aikaa KalPassa on 20 maalin mies. Viimeksi on vastaava tainnut tapahtua kaudella 2019-2020 kun Kantola teki 20 maalia, eli sekin on aika harvinaista herkkua KalPassa.
 
SavonPekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En tiedä pitäiskö tähän laittaa ajan hengessä sisältövaroitus, mutta siis Mäenpäästä. Kaverihan on pelannut erinomaisen kauden, runkosarjan pelejä. Jos hänellä on jatkosopimus Kalpaan, niin hyvä niin, mutta toivon sydämeni pohjasta, että hänestä ei yritetä leipoa koko joukkuetta johtavaa hyökkäyksen ykköstähteä.

Kun pelit kovenee, kuten esimerkiksi tänään, niin kyllä hänet vaan aika heppoisesti heitetään kaukalon nurkkaan. Tänäänkin hyökkäyspäässä mies oli ainakin 4 kertaa mukkelismakkelis, kun vastustaja tuli edes vähän iholle. Ja sitä vastustaja tulee loppukauden tekemään.

Hänen peliään on ilo seurata ja saa todella paljon aikaan hyökkäyspäässä, mutta minusta hänellä ei vielä riitä kovissa peleissä ottamaan ykkösviittaa. Matkaa Petrus Palmuihin ja Jerry Turkulaisiin on vielä paljon.
Kai sen tähden viitan saa ottaa kuka vaan, omasta tekemisestähän se on kiinni. En usko että mikään seura rakentaa joukkuetta yhden pelaajan varaan.

Aika usein Mäenpää on kuitenkin se joka sen kiekon kanssa sieltä nurkasta ulos tulee vaikka nyt on jopa noin monta kertaa kaatunut. Usein kyllä on myös peleissä pelaajia jotka eivät edes käy/ehdi sinne kulmiin noin montaa kertaa. Jos nyt verrataan niin montako kertaa Kantner oli tänään nurkissa, valitettavan usein seuraa sivusta ja kyttää niitä irtopaloja. Hyvä että joku sinne menee edes yrittämään…

Pitää myös muistaa että esim. noilla mainitsemillasi pelaajilla on 4-5 vuotta enemmän kokemusta ja aika paljon enemmän pelejä jo takana. Mäenpää on kuitenkin vasta 21v.

Aika näyttää mitä tässä nyt kenestäkin tulee, kaikilla se kuitenkin lähtee siitä omasta tekemisestä ja halusta menestyä yksilönä ja joukkueena. Toivotaan että pelien kovetessa niitä roolin ottajia löytyy, oli sitten iso- tai pienikokoisia.
 
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings
Tärkeä voitto ja huomennakin tarvittaisiin pisteitä. Lekkas omalla voittavalla tasollaan ja kevään Kantner alkaa heräilemään, loistavaa.
Tuntui että alusta asti oli hyvin homma hallussa, mitä nyt pelin avaaminen paineen alla oli välillä tosi hankalaa.

Hutskolta pääosin positiivinen debyytti. Hyviä kovia syöttöjä, pääsi maalipaikkaan ja puolustussuuntaankin ihan ookoo tekemistä. Välillä sitten harhaili vähän omissa tietämättä missä pitäisi olla, ja selkäkin hivenen suoristui. Sitten tuo epäonninen törmäys lopettikin pelin ja mahdollisesti koko kauden. Näytti kyllä siltä, että aivotärähdys saattoi tulla vaikka en lääkäri olekaan.
 
Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viekkaus tarjoaa yli 3 kerrointa KalPan suoralle voitolle. Kerrassaan erikoista. Jatkola voisi tänään mennä Ritchien ohi pistepörssissä, paikka olisi perin mehukas moiseen.
Minä taas ihmettelen Kärppien suoralle voitolle tarjottavaa lähes kahden kerrointa. Oletin jotain 1,60-4,30-4,40 suuntaista.

Ilman Jatkolan kauden parasta esitystä (torjuntatyöskentelyn osalta) ei tänään ole uskoakseni mitään asiaa pisteille.

Lohdutukseksi voin taas mainita, että ennustuksieni osuvuus on yleensä erittäin heikolla tasolla.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
KalPa on pelannut 49 ottelua runkosarjaa ja minulle tuli tässä mieleen kysymys, että kuinkakohan monta kertaa KalPa on tällä kaudella voittanut ottelun jossa se ei ole tehnyt avausmaalia. Selailin vähän tilastoja ja karmealtahan tuo näyttää.

49 ottelussa KalPa on tehnyt avausmaalin 26 kertaa. Näistä otteluista 22 on päättynyt KalPan voittoon. KalPa on siis voittanut ≈84,6% otteluista, joissa se on iskenyt avausmaalin. Hieno saldo, mutta...

KalPa on päästänyt avausmaalin 23 kertaa, näistä peleistä KalPa on voittanut vain neljä eli ≈15,4%.

Vaikka avausmaalin tekemisellä on perinteisesti suuri merkitys niin tuota tilastoa täytyy parantaa. Onneksemme ollaan oltu hyviä niissä peleissä, jossa avausmaali on osunut meille. Kevättä kohden kuitenkin pelit kovenee ja panokset kasvaa, selkäranka ei saa katketa noin usein ja noin nopeasti.
 
Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös