Varmasti osallistaisi faneja ja yhteistyökumppaneita puhaltamaan purjeisiin semmoiset suunnitelmat, sen sijaan että pääasiassa talous edellä läpsytellään kausi kerrallaan ja katsotaan mitä tulee, koitetaan pitää aitiot siinä sivussa tyytyväisenä.
Faneillehan tällainen vaikkapa kolmen vuoden projektin kanssa ulostuleminen selkein tavoittein olisi juuri sitä mitä kaivataan. Tällainen tavoitteellinen projektihan olisi tämän kauden jälkeen hyvä hetki aloittaa, koska mitä ilmeisimmin valmentaja vaihtuu. Saksman kertoili Savon Aaltojen haastattelussa, että KalPa teki viime kaudella yhteistyökumppaneiden kanssa uuden ennätyksen ja tämä ennätys menee tulevalla kaudella jälleen uusiksi. Ainakin yhteistyökumppanit ovat ilmeisesti tyytyväisiä tähän kausi kerrallaan ja kympin sakkiin tavoitteeseen.
Tuossa Savon Aaltojen lähetyksessä Saksman, Laine ja Miettinen palasivat tuohon viime kevään karmeaan sulamiseen. Oppia on kuulema taas otettu, mutta Tomahan sen pommin sitten pudotti siitä, että valmennukselle on edelleen aivan mysteeri mitä noissa viimeisissä otteluissa oikein tapahtui. Eikös Toma luvannut kevään keskustelutilaisuudessa perata sulamisen syyt kesän aikana. No kesä on mennyt ja ilmeisesti vain kaloja on perattu, jos siis nämä sulamiseen johtaneet syyt ovat valmennukselle edelleen mysteerejä. Oppiakin on aika hankala ottaa, jos ei tiedä missä meni vikaan ja mitä pitäisi muuttaa.
Pelaajisto uusine hankintoineen on mielestäni ihan ok, vaikka monet ennakot povaavat KalPaa lähinnä Liigan jumboksi. Laine kertoi Savon Aaltojen haastattelussa KalPan suunnanneen katseet puhtaasti ulkomaille, koska kotimaisista pelaajista ei voitu KalPan pelaajabudjetilla kilpailla. Vaikuttaako tähän myös kenties se, että KalPaan ei tällä hetkellä ole juuri minkäänlaista imua, eli suomalaiset pelaajat menevät mieluummin muualle kuin Kuopioon. Nähtäväksi jää miten uudet ulkkarit sopeutuvat alkutalven pimeyteen ja räntäsateisiin eli riittääkö heillä pelihuumori. Laineen mukaan joukkue on nyt tässä ja mahdollisia lisähankintoja tehdään mikäli tarvetta ja nimenomaan kassavirtaa tulee, eli ilmeisesti pelaajabudjetti on nuijittu tyhjäksi. Kausi alkaa muutamilla loukkaantumisilla ja toivoa sopisi ettei suurempaa ruuhkaa lasarettiin tulisi, koska loukkaantumisten paikkaajat tulevat varmaankin lähinnä Iisalmesta. Machovskýn onnistuminen tulee myös tulevalla kaudella näyttelemään aika isoa roolia.
Miettiselle tämä kausi tulee olemaan hänen uran kannaltaan aikamoinen vedenjakaja. Olettaen siis ettei jatka enää KalPan peräsimessä tämän kauden jälkeen. Luotsaamalla toista kautta peräkkäin joukkueen ulos pudotuspeleistä ei ole mitään kovaa valuuttaa valmentajan CV:ssä. Ei vaikka Anssi Laine näyttäisi minkälaista meta-dataa tahansa siitä, että kyllä tämän käppyrän mukaan meidän olisi pitänyt pelata play-offeissa. Tälle kaudelle annan vinkin sekä Tomalle että Laineelle. Paras data menestyksestä löytyy niinkin yksinkertaisesta datasta eli sarjataulukosta. Toivottavasti Toma on ottanut sen verran oppia, että tulevalla kaudella ei ole aikaa ottaa joulukuuhun asti oppia ja hankkia uusia kokemuksia, vaan pelkästään pisteet merkitsevät.
Tänäänhän se sitten taas alkaa. Jäädään odottelemaan kauden avausta.