Mainos

KalPa kaudella 2014–2015

  • 507 904
  • 1 196
Kauppinen-Masuhr -tasoiset pelimiehet tosiaan vielä puuttuu, mielellään näkisin myös n. 190cm pakin mutta kaikkea ei voi saada.

Masuhr niissä peleissä mitä katselin tahtoi nopeissa vastahyökkäyksissä jäädä liian usein potkun verran jälkeen. KalPan pakeilla ei toki ollut helppo kausi mutta silti -19 on Masuhrilta(kin) melko tyly lukema.
 
Uncle Ben

Jäsen
Tuli mieleeni ensi kaudesta sen verran, että kuinka todennäköisenä pidetään kasperi kapasen lähtö ison veden taakse. Vai onko minulta mennyt ohi tieto liigaan jäämisestä.

Tähän ei tainnut kukaan kommentoida mitään? Oletus on varmasti ollut, että Kasperi pelaa vielä ensi kauden Suomessa ja ei kai tässä kohtaa vielä oikein mitään muuta ”tietoa” voi ollakaan. NHL –varaus varmasti tulee ensi kesänä ja lienee hyvin mahdollista, että hän osallistuu myöhemmin jonnekin training campille, mutta itse luulisin, että tuskin Kapaselle vielä ensi kaudeksi pelipaikkaa NHL:stä lohkeaa ja näin ollen hän pelaisi vielä ainakin kauden KalPassa.

Eilisessä Savon Sanomien jutussahan asiaa hiukan sivuttiin. Eli Ikosen ja Kapasen osalta tilanne on vähän epävarma ja sen vuoksi jotain pelivaraa pitäisi budjetista vielä syksymmällä löytyä.
 
Dängleri

Jäsen

Mielenkiitoisia sanavalintoja; Tuokkola, Kerälä ja Ikonen eivät missään tapauksessa pelaa ensi kaudella KalPassa - Masuhrin ja Kauppisen palaaminen on epätodennäköistä.

Adamin nyt varmasti jokainen ottaisi mielellään takaisin, mutta mikä lie miehen itsensä kiinnostus palata - tai onko Virran paluulla merkitystä vai ei.

Joka tapauksessa erikoisia sanavalintoja, mikäli ovat suoria lainauksia.
 
Mielenkiitoisia sanavalintoja; Tuokkola, Kerälä ja Ikonen eivät missään tapauksessa pelaa ensi kaudella KalPassa - Masuhrin ja Kauppisen palaaminen on epätodennäköistä.

Niin, jutussahan sanotaan että maalivahti osasto on kasassa, joten Tuokkolalle ei ole tilaa. Ikosella on sopimus HIFKn kanssa vuoteen 2016 ja Kerälän sopimus tilannetta en nyt tähän hätään jaksa kaivella, joten se niistä sanavalinnoista.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Kiiskisen kausi päättyi. Mukava nähdä minne mies ensi kaudeksi suuntaa.

Suorastaan lottovoitto olisi mikäli Tuomas palaisi kotiin, mutta ei varmaankaan ole vielä ajankohtaista. Sveitsi tai KHL on osoite ensi kaudella. Melko varma kuitenkin olen ettei jatka enää Donetskissa.

Yllättäkää minut toimisto ja hankkikaa Kisu kotiin!
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Adamin nyt varmasti jokainen ottaisi mielellään takaisin, mutta mikä lie miehen itsensä kiinnostus palata - tai onko Virran paluulla merkitystä vai ei.
Ei ainakaan vaikutusta positiiviseen suuntaan. Adam ilmaisi aika selkeästi kun Virta lähti KalPasta että olo on todella helpottunut. Ei pitänyt ollenkaan Pekan tavasta huutaa pelaajille.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Kimmon näköinen hankinta pakiksi olisi:
Drew Paris , eliteprospects.com. Verkot heilumaan molemmissa päissä ja kansa löytää katsomoon. Tämän kauden puolustuksen miinukset olisi paperia tämän herran luutiessa Timosen kanssa ykkösparissa.
EDIT: +++ osaa tehdä maalin ohi vetämällä. Todistusaineistoa youtubesta.

Olisi kyllä aika eeppinen hankinta liigaan. Ja ikävä kyllä huonossa mielessä. ECHL:ssä on Parisia tullut käytyä katsomassa ihan paikan päälläkin, ja oli kyllä ihan hyvä pyssyttäjä siniviivalla ylivoimalla, mutta ne jalat... Jos Kuopiossa on unohdettu räjähtävästä luistelustaan tunnettu Dimitri Filimonov, niin tämä kaveri taitaa olla jaloistaan vieläkin kankeampi. Kulttipelaaja-ainesta siis :)
 
Berezin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Toronto Maple Leafs
Twitterin puolelta muutama päivä sitten poimittua: Borna Rendulicia huhuillaan KalPaan. Itse epäilen suuresti asiaa, kun kuitenkin kaverin kohdalla on puhuttu SHL:stä tai NHL:stä. Toisaalta sama twitteristi tiesi kertoa Kilpeläisen tulosta KalPaan jo ennen kuin siitä alettiin huhuilemaan missään, joten kukin saa tehdä tästä omat päätöksensä
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä

Mielenkiintoinen huhu. Voisitko antaa linkin tähän Twitter-tiliin? Voisi olla muutenkin kiintoisa seurattava.

Edit: Ei kai se Kimmo nyt kuitenkaan Bornaa ollut katsomassa siellä HPK-Kärpät-pelissä noin viikko sitten?
 
Viimeksi muokattu:

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Twitterin puolelta muutama päivä sitten poimittua: Borna Rendulicia huhuillaan KalPaan. Itse epäilen suuresti asiaa, kun kuitenkin kaverin kohdalla on puhuttu SHL:stä tai NHL:stä. Toisaalta sama twitteristi tiesi kertoa Kilpeläisen tulosta KalPaan jo ennen kuin siitä alettiin huhuilemaan missään, joten kukin saa tehdä tästä omat päätöksensä

Olisiko tässä selitys Kimmo Kapasen taannoiseen paikalla oloon HPK-Jokerit-pelissä? Tosin saattaahan sitä muutenkin eksyä Hämeenlinnaan säälipleijareita katsomaan.

Huhuthan nyt on huhuja, mutta olisihan tämä todella onnistunut hankinta. Rendulicin ura on vahvasti myötätuulessa. Pelityyliltään sopisi myös hyvin tuohon Virran joukkueeseen, äärikiekollinen kun on.
 
Yläpöysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KPT, Leijonat, Huuhkajat, Liverpool
Kiitos twitter-linkistä. Borna olisi hyvä haku, kun odotettavissa on, että ura on menossa eteenpäin nuorella miehellä. Ykköseen?
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kiitos twitter-linkistä. Borna olisi hyvä haku, kun odotettavissa on, että ura on menossa eteenpäin nuorella miehellä. Ykköseen?

Jos oikeasti tarttuisi haaviin, niin kyllä. Rendulic-Rissanen-Voutilainen tai Rendulic-Voutilainen-Keränen.

Mutta edelleen kiinnostaisi tietää, oliko sillä jutulla mitään totuuspohjaa, että Voutilainen ei Virran valmennuksen takia palannut KalPaan Ruotsista aiemmin...
 
Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Jaahas, ensi kauden joukkue alkaa hahmottua. Tässä hieman omia ajatuksiani:

Keränen - Ilomäki - Voutilainen
"Rendulic" - Rissanen - Kapanen
Mutanen - Kinnunen - "Hyvärinen"/Kolehmainen
"Körkkö"/Liedes - Harjama - Junnila
+Pitkänen, Patronen, Komulainen

Ensinnäkin sanon, että tekisin Tomi Körkölle jatkosopimuksen. Körkkö pelasi hyvän loppukauden, taisteli ja teki muutaman maalinkin. Hyvä duunari ja halpa mies. Jatkoon! Uusin huhu Rendulic olisi loistava kaappaus. Uskon kuitenkin vasta kun näen, sillä usea Liiga-seura ja KHL:n Zagreb on varmasti Bornan perässä. Toni Hyväristä ei olisi ikinä saanut päästää pois Kuopiosta ja huhuttu paluu olisi mahtava asia. Kolehmainen on huhujen mukaan lähdössä. Itseäni tämä ei haittaa, sillä Kolehmaisen palkka on liikaa siihen nähden mitä hänestä on saatu irti. Tietysti Kolehmainen on joutunut pelaamaan aivan liian suuressa roolissa. Jos Kerman jatkaa, pitäisin hänet joukkuessa jos palkka on maksimissaan 40 000 ja paikka ei tulosyksiköissä. Kesken kauden toivoisin Kimmon vahvistavan joukkuetta yhdellä kokeneella sentterillä. Liedekselle ehdottomasti lisää peliaikaa, mies on hyvä ärsyttäjä ja hämmentäjä.

Jokela - Timonen
Koivisto - "R. Rissanen"/"Rightin pakki"
Riikola - Halonen
+Lyytinen, Seppälä, E. Rissanen

Mikko Jokela on hyvä hankinta takalinjoille kun pelasi parhaan kautensa vuosiin HIFK:ssa. Jussi Timonen on puolustuksen kivijalka. Uskon, että Koivisto pelaa hyvän kauden ensi kaudella. Erinomainen puolustaja, kärsi vain viime kaudella joukkueen sekavuudesta. Rasmus Rissanen on toivottavasti Kimmon mainitsema rightin pakki, oma poika takaisin. Haloselle toivoisi tervettä kautta. Reservissä kolme tulevaisuuden liigatason pakkia.

Kilpeläinen
Kiviaho
Smura

Hyvä ykkösvahti ja kakkosena tulevaisuuden veskari. Hyvä tilanne, Kiviaholle 15 peliä ensi kaudeksi toivottavasti.
 
Uncle Ben

Jäsen
Uusin huhu Rendulic olisi loistava kaappaus.

Itselleni jäi mieleen, että Rendulicia mainostettiin myös tän kauden viimeisen KalPa-HPK pelin otteluennakossa, siis KalPan toimesta. "Täydellinen pelaaja-aihio: huipputaitava, liikkuva, iso, right ja tehnyt jo pisteet 11+16. Ikää 21 vuotta." Että ilmeisesti Rendulicia pidetään ihan hyvänä pelaajana, tai siis aihiona ainakin. :)

Rendulic olis kyllä kovan luokan hankinta, itse en ole uskaltanut moisesta ääneen haaveillakaan.

Rasmus Rissanen on toivottavasti Kimmon mainitsema rightin pakki, oma poika takaisin.

No jaa, tuskin Rissasen kuitenkaan kannattaa kätisyyttä vaihtaa, jotain muuta olis keksittävä rightin pakiksi, tai sitten ”rightin pakki” on tulkittava hiukan väljemmin. :)
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mutta edelleen kiinnostaisi tietää, oliko sillä jutulla mitään totuuspohjaa, että Voutilainen ei Virran valmennuksen takia palannut KalPaan Ruotsista aiemmin...
Mietinkin kun Virran paluu julkaistiin, että vieläköhän joku tuon hallihuhun muistaa ja esiin nostaa. Ei minulla mitään tietoa tästä ole, mutta vähän epäilen olisiko tässä ollut mitään perää. Nimittäin muistan tuon huhun, mutta muistan myös että vastaavia huhuja oli aika paljon puheissa. Välillä tuntui ettei kukaan tule KalPaan koska Pekka Virta on ihmishirviö. Kummasti niitä pelaajia alkoi sitten tulemaan, kun kassasta löytyi rahaa maksaa kunnon palkkoja ja seura karisteli ikuisen jumbon maineen. Sitten toisaalta Juuso Puustisesta liikkui sitkeä huhu, ettei pelaa KalPassa Virran takia. Kuitenkin osallistui vapaaehtoisesti Virran vetämiin kesäharjoituksiin.
 
Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
No jaa, tuskin Rissasen kuitenkaan kannattaa kätisyyttä vaihtaa, jotain muuta olis keksittävä rightin pakiksi, tai sitten ”rightin pakki” on tulkittava hiukan väljemmin. :)

Ai hitsi, muistin Rissasen olevan righti ilman tarkisteluja. My bad. Mutta pitihän KalPan hankkia myös rightin pakki kesällä ennen pronssikautta, mutta saatiin onneksi leftin Ströbä :)
 
Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Kiiskinen KalPaan. Samasta lähteestä joka tiesi Kilpeläisen ja Rissasen siirrot varmoiksi tammikuun lopussa. Laitan heti tänne, jos tulee lisätietoja.

Edit: Lisätietoa tullut. Syy (mahdolliseen) paluuseen on tuleva perheenlisäys.
 
Viimeksi muokattu:

Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
Muutama viikko sitten kuulin Kisulta itseltään että jatkaa ulkomailla vielä pari kautta.

Tottakai toivotaan Niiralan Maltsevia takaisin!

Toni Hyvärinen treenasi KalPan loukkaantuneiden mukana jo pari viikkoa, kun kuntoutti itseään. Virta ei ole hänenkään suosikki ja sopimus(liigapykälällä toki) löytyy Jukureihin. Saapa nähdä, toivotaan takaisin! Erittäin fyysinen kaveri ja kova ärsyttäjä, mutta osaa myös tehdä maaleja. Kolmosketjuun erinomainen kaveri. Saa tosin Jukureista aika hyvän palkan, mutta jospa urheilulliset tavoitteet toisi miehen KalPaan.
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kiiskinen KalPaan. Samasta lähteestä joka tiesi Kilpeläisen ja Rissasen siirrot varmoiksi tammikuun lopussa. Laitan heti tänne, jos tulee lisätietoja.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_m1rkfo4obP1r9sq92o1_500.gif

Julmaa pilaahan tämä on jos ei nyt sitten toteudukaan : )

Droppen12 kirjoitti:
Muutama viikko sitten kuulin Kisulta itseltään että jatkaa ulkomailla vielä pari kautta.

Tottakai toivotaan Niiralan Maltsevia takaisin!

Ja sieltä vähän toisenlaista infoa. Suapa nähhä...
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Kiiskinen ja Rendulic. Jos toimisto taikoo tämän kaksikon tänne niin hattua päästä. Mutta uskon kyllä vasta kun näen, koska pieni epäilyksen häivä velloo taustalla.
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kiiskinen ja Rendulic. Jos toimisto taikoo tämän kaksikon tänne niin hattua päästä. Mutta uskon kyllä vasta kun näen, koska pieni epäilyksen häivä velloo taustalla.

Jos nyt kumpikaan olisi edes tulossa, niin eiköhän se ole joko tai. Molemmat kuulostaisi jo aivan liian hyvältä ollakseen totta.
 
Leppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Muutama viikko sitten kuulin Kisulta itseltään että jatkaa ulkomailla vielä pari kautta.
Perheenlisäys saattaa hyvinkin muuttaa suunnitelmia. Voi olla puolisolle kova paikka olla ulkomailla pienen vauvan kanssa ilman tukiverkkoa, kun mies on pitkällä pelireissulla.

Toivottavasti huhu pitää paikkansa ja Kiiskinen tulee 1-2 kaudeksi kotiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös