Mainos

KalPa kaudella 2014–2015

  • 507 895
  • 1 196
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Mutta pääsääntö on se, että koko ajan mennään aikaisempaan suuntaan. Hämmästyttävintä on se, että oikeasti nelosketjun kaveritkin kiinnetään nykyisin jo tammikuussa. Kyseessä ei ole mielipideasia, vaan fakta. Spordemaiseseti voin todeta, että "satun tietämään", kiitos parin pelaaja-agentti tutun.

Uskon kyllä ja melkeinpä lisäisin että alempien ketjujen pelaajat saatetaan kiinnittää jopa aikaisemmin. Näin näyttää olevan ainakin Bluesin kohdalla, jolla taitaa ensi kaudeksi olla kasassa 3- ja 4-ketju mutta ei ylempiä. Syitä siihen on mm. se että ylempien ketjujen pelaajille voi tulla työtarjouksia rahakkaampiin kaukaloihin ja niistä rahaaammista kaukaloista "putoaa" pelaajia suhteellisen myöhään liigajoukkueiden käyttöön. Joskus isomman liksan pelaajat joutuvat odottamaan sopivaa tarjousta niin pitkään ettei sellaista tulekaan. Kuten ehkä kävi Luceniukselle ja Makkoselle jotka aloittivat kautensa mestiksessä.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Jos Kuopioon alkaa lappamaan Petri Matikaisen ja Eetu Pöystin kaltaista ukkoa merkkaa se kyllä satavarmasti täydellistä muutosta joukkueen pelilliseen identiteettiin. En tiedä mitä siellä tuumataan, mutta näin ulkopuolisena ajatellen se ei ehkä olisi edes huono asia. Ehkä uusi alku olisi siellä paikallaan vähän joka suhteessa.
.

Itse ottaisin tämän muutoksen erittäin mielelläni vastaan; Loppus toi viime kausina liian tutuksi tullut muniin puhaltelu.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
No allekirjoittanut ei ainakaan olisi ollenkaan pahoillaan, jos Kuopioon alettaisiin rakentamaan jotain haalarimiesjoukkuetta. Fyysistä pelaamista, raastamista, kovia taklauksia ja periksiantamatonta työn tekoa. Olen aivan varma, että kuopiolaisyleisö ihastuisi tähän. Tämä voitanee perustella jo sillä, että monien viime vuosien suosikkipelaajat ovat juuri ollet periksiantamattomia fyysisiä pelaajia kuten Iiro Pakarinen ja Janne Kolehmainen.

Huhuttuun Eetu Pöystiin sen verran, että erittäin tervetullut, jos miehelle ei kaavailla mitään tuloskentän paikkaa. Ei nimittäin yllättäisi, jos Kimmo toimistolla olisi katsonut Pöystiin tämän kauden tehoja ja sitä kautta oltaisi tarjoamassa tuloskentistä paikkaa. No pelaahan Kermankin ykköskentässä.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Haluaisin nähdä ensi kaudella sellasta aktiivista peliä joka osa-alueella. Ja myös valmennuksellista aktiivisuutta pelin aikana aitiossa. Taklauspeliä ja, että se kiekko vaikka syödään ennemmin kuin päästetään omaan maaliin. Pöysti vois olla ihan hyvä haku roolipelaajaksi, mutta odottaisin sinne kärkeen myös vielä. Ykköskorin kavereita. Mustoset ja Pöystit ihan perusteltuja 3. ja 4. kenttiin, mutta 1. ja 2. kenttiin pitäisi saada laatua lisää. Sitä ykkössentteriä kaipailisin, mutta jotenkin tuntuu, että on ajateltu, että Vode pelaa siinä ja Ilomäki kakkosessa. saa nähdä kuka uusi koutsi on ja hänen kanssaanhan on tarkoitus ne viimeiset palaset katsoa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Joko ykkössentteri tai yksi hyvä ykkösketjun laituri olisi saatava. Joka tapauksessa joku ykköseen, sillä kaukana ollaan niistä ajoista kun kärkiketjujen laidoille oli heittää Salmista, Kiiskistä, Hentusta ja maalintekoon kykenevää ja ehjää Kapasta ja Kermania. Jos Vode asetetaan ykkössenaksi niin tarvitaan laituri ja jos Vode on laituri niin tarvitaan ykkössena, tämä jälkimmäinen vaihtoehto olisi mieluisampi. Jos jätetään hankkimatta terävimpään kärkeen yksi ukkeli lisää niin Janne Kerästä on pakko alkaa kaavailemaan ykkösketjuun, mikä nyt voi olla vähän turhan aikaista vaikka hyvä kutina onkin ukosta. Hyviä kolmos- ja nelosketjun laitureita on ensi kauden joukkueessa riittävästi.

Keränen - Voutilainen - K. Kapanen
"Pöysti" - Ilomäki - Kolehmainen

Niin, ei oikein tuo kakkosketju vakuuta, mitä pistetehtailuun tulee...

Veikkaanpa, että toimistolla on pohdittu tämänsuuntaista:

Eetu Pöysti - Jaakko Rissanen - Jukka Voutilainen
Janne Keränen - Arttu Ilomäki - Kasperi Kapanen
Sami Mutanen - Saku Kinnunen - XXX/Janne Kolehmainen
Heikki Liedes - Joona Harjama - Jyri Junnila

Mutta eipä tuossa Voutilaisen avut paljoa kohentuisi tämän kauden Kermanista ja Kolehmaisesta. Voe voe...

Siis katsokaa nyt tuota ykköstä. Mitä helvettiä. Olisipahan tosin kerrankin hyökkäyksessä mukavasti sitä kuuluisaa kovuutta, mitä varmaan Matikainenkin joukkueeltaan haluaisi.

Brennan Evans - Tällaista kaveria huhutaan Lügaan. Olisiko siinä meidän pakiston puuttuva palanen?
 
Viimeksi muokattu:

Dängleri

Jäsen
x - Rissanen - Voutilainen
Keränen - Ilomäki - K.Kapanen
Kolehmainen - Kinnunen - Pöysti
Mutanen - Harjama - Junnila

Omissa kaavailuissa Pöysti-huhu kuullostaa luontevalta - menisi hyvin tuohon 3.ketjun laitaan. Sitten puuttuisi käytännössä enää 1.ketjun sniper. Tuntuisi luontevalta että sellainen valikoituu vasta syksyn hämärissä niistä pelaajista, jotka eivät ole mahtuneet NHL, KHL, AHL, SHL tai LNA-liigoihin.

Eihän tuo kokoonpano tuollaisenaan mikään timanttinen olisi, mutta kuitenkin kohtuu tasapainoinen, ja sen myötä ihan mielenkiintoinen. Joka tapauksessa ainakin varmaan realistinen - en jaksa uskoa merkittävästi kovempaan.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eihän tuo kokoonpano tuollaisenaan mikään timanttinen olisi, mutta kuitenkin kohtuu tasapainoinen, ja sen myötä ihan mielenkiintoinen. Joka tapauksessa ainakin varmaan realistinen - en jaksa uskoa merkittävästi kovempaan.

Lehkonen<->"Ikonen"
Pither<->Ilomäki
Kerman<->"Keränen"
Lammassaari<->"Pöysti"
Saarinen<->"Mutanen"
Riekkinen<->"jokuvitun Rissanen"
Kauppinen<->Lyytinen
Masuhr<->"Jokela"
Foss<->"Seppälä"
Kapanen<->"Sjöblom"
Eikös näillä päästä kplmääräiseen vaihtotavoitteeseen.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kiiskinen - Rissanen - Voutilainen
Keränen - Ilomäki - Kapanen
Ikonen - Kinnunen - Pöysti
Liedes - Harjama - Mutanen
Kolehmainen

Tällainen hyökkäyskokoonpano kelpaisi minulle. Jos tuon Kiiskisen saisi kotiin ja Henri Ikosen pelaamaan ensi kaudella Kuopiossa, niin olisin tyytyväinen vaikka tuo sentteriosasto olisikin jälleen kerran lievä kysymysmerkki. Kolehmaista pyörittäisin rotaatiossa mukana.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Kiiskinen - Rissanen - Voutilainen
Keränen - Ilomäki - Kapanen
Ikonen - Kinnunen - Pöysti
Liedes - Harjama - Mutanen
Kolehmainen

Tällainen hyökkäyskokoonpano kelpaisi minulle. Jos tuon Kiiskisen saisi kotiin ja Henri Ikosen pelaamaan ensi kaudella Kuopiossa, niin olisin tyytyväinen vaikka tuo sentteriosasto olisikin jälleen kerran lievä kysymysmerkki. Kolehmaista pyörittäisin rotaatiossa mukana.

Tuo hahmottelemasi hyökkäys kelpaisi minullekin varsin hyvin kyllä. Tuo on sitä paitsi oikeasti realistinen. Mutta Kolehmainen ei ole mikään rotaatiossa pyöritettävä. Ensinnäkin mies on tuohon rooliin aivan liian kallis. Junnut voi hoitaa sitä. Ja Janne ei tasan tarkkaan suostu tuohon rooliin. Kisu kotiin! Kaikki muu on melkein ihan sama minulle. Tuo rosteri on oikeassa valmennuksessa varmasti suoraan pleijjareissa.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Mutta Kolehmainen ei ole mikään rotaatiossa pyöritettävä. Ensinnäkin mies on tuohon rooliin aivan liian kallis. Junnut voi hoitaa sitä. Ja Janne ei tasan tarkkaan suostu tuohon rooliin.

Lähinnä ajattelin asiaa silta kannalta, että noita loukkaantumisia joka tapauksessa tulee. Janne sopii periaatteessa ketjuun kuin ketjuun. Onhan meillä vielä lisäksi tuo Junnila, johon sopii oikeastaan nuo samat sanat. Jos niihin pleijareihin aiotaan oikeasti päästä, on rosterissa oltava myös syvyyttä ja leveyttä.

Ainahan sitä voi joulun jälkeen myydä kalliit pelaajat pois, jos näyttää ettei taaskaan oikein kulje. :-)
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Sitten tuosta puolustus- ja maalivahtiosastosta. Tällainen kelpaisi minulle.

Timonen - Lyytinen
Jokela - Halonen
Koivisto - Riikola
E Rissanen - R Rissanen
M Seppälä

Kilpeläinen
Kiviaho

Jokela on tälläkin palstalla kerännyt paljon kritiikkiä, mutta hän on pelannut ihan mukiinmenevän kauden. Lisäksi hän on tämän hahmotelman ainoa rightin pakki. Lisäksi toivoisin, että Eppu Rissaselle saataisiin sorvattua jatkopahvi ja Rasmus Rissanen kotiutettua.

Maalivahtikaksikko olisi vähintäänkin kelvollinen liigatasolle. Kilpeläinen on tämän hetkistä mainettaan huomattavasti parempi maalivahti, joka kaipaa oikeanlaista luottoa itseluottamuksensa palauttamiseksi. Kiviaho on tällä kaudella osoittanut kykenevänsä pelaamaan pääsarjassa.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Matikainen ja Pöysti. Kylläpä tälläiset huhut saa innostumaan. Toivottavasti Pöysti ei ole vielä sopimusta tehnyt tai jos on niin sitten KalPan kanssa. Upeasti pelannut näkemissäni Bluesin otteluissa.

Kyllähän Matikainen olisi vuosikymmeniin odotusarvoltaan paras KalPan valmentaja. Toivottavasti sopimus julkaistaan maaliskuussa niin loppuu tämä jännitys.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lähinnä ajattelin asiaa silta kannalta, että noita loukkaantumisia joka tapauksessa tulee. Janne sopii periaatteessa ketjuun kuin ketjuun. Onhan meillä vielä lisäksi tuo Junnila, johon sopii oikeastaan nuo samat sanat. Jos niihin pleijareihin aiotaan oikeasti päästä, on rosterissa oltava myös syvyyttä ja leveyttä.
Paljonkohan noita loukkaantumisia tulee paskansyöntikiekolla jos 2/3 joukkueesta loukkaantuu keskialueelta kiekko ristikulmaan ja vaihtoon kiekolla!!!???
Mutta ihan vaan kehoituksena kohti realismia, budjetti putoaa niin tuskin kovin montaa Kolehmaista kovempaa kaveria hankitaan. Kolen paikka liigajoukkueessa pitäisi olla 3 kentässä kun KalPa on osittain joutunut peluuttamaan ykköskakkos-kentissä! Minun mielestä Junnila ja Saarinenkin olisivat parempia vaihtoehtoja kärkikenttiin, liikkeen puolesta luo paremmin paikkoja koko kentälliselle. Kolehmainen-Voutilainen ei juuri toisilleen paikkoja luonut vaan yrittivät itse laukoa pakin jaloista maalia..

Syvyydestä ja leveydestä puhutaan vasta sen jälkeen kun on kärki saatu kuntoon! Artokukit nelosen keskelle on hyödyllisiä vasta sitten kun ykköskentässä on +30pisteen ukkoja. Maalinteko on se ongelma jota ei kymmenen maalia liigaurallaan tehnyt jussitimonen poista ykkösylivoimassa tai voittolaukauskilpailussa. Maalien viihteellistä arvoa ei voi väheksyä, samalla kun mietitään millä yhtä,kahta maalia kesät tekonurmella katsova urheiluväki saataisiin takaisin jääkiekon pariin.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Mutta ihan vaan kehoituksena kohti realismia, budjetti putoaa niin tuskin kovin montaa Kolehmaista kovempaa kaveria hankitaan. Kolen paikka liigajoukkueessa pitäisi olla 3 kentässä kun KalPa on osittain joutunut peluuttamaan ykköskakkos-kentissä!...Syvyydestä ja leveydestä puhutaan vasta sen jälkeen kun on kärki saatu kuntoon!

Ennakkoilmoituksen mukaanhan pelaajabudjetti tulee tippumaan ensi kaudelle vain sen noin 200 000 - 300 000 euroa eli on noin 2,1 - 2,2 M€. Kyllä tuo esittämäni rosteri pitäisi ammattitaitoisen urheilutoimenjohtajan pystyä hankkimaan sillä hinnalla. Saattaapa vähän jäädä vielä pahan päivän varallekin. Tämän kauden 2,4 M€ pelaajabudjetti käytettiin suoraan sanottuna ihan päin persettä.

Jos tuo Kiiskinen saataisiin kotiutettua, siinä on se seurajohdon haluama kärki. Mitään ykkössentteriä on turha odottaa, jos Rissasen paluu toteutuu. Näin se vaan taitaa mennä.

Niin kuin hahmotelmastani huomaa en Kolehmaista pidä välttämättä kauhean suuressa arvossa. Huhuissahan häntä ollaan viemässä muualle. En itke perään.
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Tuskinpa Kiiskinen on vielä palaamassa Suomeen. Ja miksipä palaisi, kun ihan hyvin näyttää homma rullaavan KHL:ssä.

Sääli sinänsä, koska rosterihan näyttäisi suorastaan hyvältä, jos Kisu siihen lisättäisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Tuskinpa Kiiskinen on vielä palaamassa Suomeen. Ja miksipä palaisi, kun ihan hyvin näyttää homma rullaavan KHL:ssä.

Sääli sinänsä, koska rosterihan näyttäisi suorastaan hyvältä, jos Kisu siihen lisättäisiin.

Voin pistää pääni pantiksi, ettei Kiiskinen jatka ainakaan Donbassissa. Sen verran sekava on tuo Ukrainan tilanne tällä hetkellä. Muualla KHL:ssa on jatko toki mahdollista.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Voin pistää pääni pantiksi, ettei Kiiskinen jatka ainakaan Donbassissa. Sen verran sekava on tuo Ukrainan tilanne tällä hetkellä. Muualla KHL:ssa on jatko toki mahdollista.

Niin, eipä kai ikinä voi sanoa, että jokin olisi täysin mahdotonta jääkiekossa. Jos Kiiskisen kotiuttamiseen jo ensi kaudella olisi mitään mahdollisuuksia, tuohon mahdollisuuteen olisi iskettävä kiinni täysillä ja aikailematta. Jypit saavat tavoitella Kisua kaikessa rauhassa, mutta KalPan olisi hänet napattava. Olisihan Kiiskinen ja Voutilainen samassa ketjussa melkoinen näky.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Enpä tiedä äkkiseltään ketään muuta, joka nostaisi joukkueen kiinnostavuutta suuren (kuopiolais-) yleisön mielissä kuin Kiiskinen. Oma poika, parin vuoden takaisen menestyksen (KalPa:n mittakaavassa) kulmakivi, taitopelaaja, pelannut maajoukkueessa, Niiralan Maltsev jne.

Eli jos vain olisi jostain kumman syystä vapailla markkinoilla ja Suomeen palaamassa niin ehdottomasti kannattaisi panostaa isosti ja jättää vaikka ne pari nelssonin ukkoa signaamatta ja antaa ne paikat junnuille.

Kimekin voisi lopettaa änärissä ja tulla vaikka baarimikoksi ravintoloihinsa ja sivussa pelata ylivoimat kotimatseissa peliaikaan suhteutettua korvausta vastaan. Siinähän olisi jo kannattajille ihmettelemistä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Kiiskinen ei ole tulossa takaisin KalPaan ainakaan ensi kaudeksi. En näe tässä siirrossa mitään järkeä Kisun uran kannalta: joko jatkat urasi etenemistä kovemmassa sarjassa huomattavasti isommalla palkalla tai palaat pohjamudissa kyntävään liigaseuraan. Kumman vaihtoehdon itse valitsisit? Kiiskisen kotiinpaluusta on turha edes unelmoida.

Kolehmaisen pitäisin erittäin mielelläni, kunhan palkka saataisiin kohdilleen. Silloin ennen joulua, kun kukaan muu ei yrittänyt eikä taistellut, niin Kole sentään yritti taistella ja taklata. Näitä tämäntyyppisiä pelaajia ei KalPassa liikaa ole ollut. Kunhan ei kaavailla mihinkään 1. ketjuun, niin on oikein hyvä mies roolissaan.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kiiskinen ei ole tulossa takaisin KalPaan ainakaan ensi kaudeksi. En näe tässä siirrossa mitään järkeä Kisun uran kannalta: joko jatkat urasi etenemistä kovemmassa sarjassa huomattavasti isommalla palkalla tai palaat pohjamudissa kyntävään liigaseuraan. Kumman vaihtoehdon itse valitsisit? Kiiskisen kotiinpaluusta on turha edes unelmoida.

En tiedä Tuomas Kiiskisen ajatuksenjuoksusta enkä jaksa itsekään uskoa hänen paluuseensa ensi kaudeksi, mutta eihän se nyt ihan ennenkuulumatonta ole, että Kisu nimenomaan tulisi KalPaan auttaakseen nostamaan sitä takaisin liigan kärkeen. Tyypillisesti pelaajat haluavat voittavaan ja ennestään menestyvään joukkuueeseen, mutta kasvattajaseuran tapauksessa veikkaisin, että Kiiskinen voisi jopa tämänhetkiseen KalPaan tulla, jos vain paluuta Suomeen suunnittelisi . Tähän viimeiseen ehtoonhan se tällä kertaa tosin kaatuu, jo ennen mitään neuvottelujen alkamistakaan. Paljon vaikuttaa myös se, millainen joukkue pelaajalle saadaan "myytyä" sopimusneuvotteluissa ja jos nyt tuo Matikainen tulisi valmentajaksi niin olisipa KalPalla sanoa että meillä on tollainen KHL:ssä menestynyt ja Leijonissa 2011 MM-kultaa apuvalmentajana voittanut äijä valmentamassa.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
KalPan olisi varmasti kannattavaa maksaa isokin summe Kiisisestä, joten en usko että muut joukkueet enempää maksaisivat. Kisu myisi nimenomaan Kuopiossa paljon kausareita ja erityisesti niitä irtolippuja. Lisäksi olisi helppo lähteä hakemaan lisäpsonsoreita nimenomaan Kiisiseen, "jos tulette tällaisella summalla mukaan niin Kisu on joukkueessa".

Olisi kyllä ihan liian hyvää ollakseen totta. Härski ja Kisu on mulle ehkä olleet ne isoimmat KalPa-pelaajat.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Koska todennäköisesti mitään suuria kovan profiilin hankintoja on turha odotella sinne kärkiketjuihin niin mikähän lienee Luke Pitherin tilanne? Mielestäni oli ihan käyttökelpoinen ja kehittyvä kaveri. Ja ei varmaankaan olis kovin kallis. Etenkin kun vielä loukkaantuminen alla. Esim. voitas laittaa Ilomäki ykkösen keskelle, johon Vode laitaan ja Pither kakkosen keskelle. Not bad tilanne.
 

Dängleri

Jäsen
Enpä tiedä äkkiseltään ketään muuta, joka nostaisi joukkueen kiinnostavuutta suuren (kuopiolais-) yleisön mielissä kuin Kiiskinen. Oma poika, parin vuoden takaisen menestyksen (KalPa:n mittakaavassa) kulmakivi, taitopelaaja, pelannut maajoukkueessa, Niiralan Maltsev jne.

Muutamana viime kautena termi "seura-uskollisuus" on vedetty monella paikkakunnalla viemäristä alas - kuitenkin uskon sokeasti siihen, että Kiiskiselle SM-liigassa on tasan yksi vaihtoehto - KalPa. Näin ollen JYP-huhuille voi mielestäni vain hymyillä.

Kiiskinen itsehän ilmoitti viime viikolla jossain haastattelussa, että jatkaminen ulkomailla on etusijalla, joten tuskin on SM-liigaan tulossa, vielä. KHL-Jokerit voi toki olla potentiaalinen vaihtoehto, eikä sinällään yllättäisi vaikka toteutuisi. Toki siihen porukkaan saattaa olla muutama muukin suomalainen tyrkyllä.
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Minun laskujen mukaan tähän kauteen lopettavien tai poispotkittujen pelureiden palkoista kertyy aika iso kasa rahaa.

Masuhr 175
Kauppinen 125
Kapanen 100
Tuokkola 150 = 550t€

Sitten siitä pois vielä Kerman 125, Lammassaari 80, Riekkinen 60, Foss 50, Pither 80, Saarinen 60= 455t€

Pelaajabudjetti kun laskee sen 200-300t€, niin eiköhän tuosta vielä jää rahhoo uusiin hankntoihin ihan mukavasti.
Ei taida spekulaatioissa olla montaakaan yli 100t€ ansaitsevia tuloillaan. Ellei Kimmo Kapanen laita isoa sorvia päälle sopimuspöydissä.
 

Limeton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa mitalikannassa 2016-2017
Minun laskujen mukaan tähän kauteen lopettavien tai poispotkittujen pelureiden palkoista kertyy aika iso kasa rahaa.

Masuhr 175
Kauppinen 125
Kapanen 100
Tuokkola 150 = 550t€

Sitten siitä pois vielä Kerman 125, Lammassaari 80, Riekkinen 60, Foss 50, Pither 80, Saarinen 60= 455t€

Pelaajabudjetti kun laskee sen 200-300t€, niin eiköhän tuosta vielä jää rahhoo uusiin hankntoihin ihan mukavasti.
Ei taida spekulaatioissa olla montaakaan yli 100t€ ansaitsevia tuloillaan. Ellei Kimmo Kapanen laita isoa sorvia päälle sopimuspöydissä.

Tuostahan onkin sitten kivasti raivattu tilaa Kiiskisen ensikauden sopimukselle. Ei minkään sortin faktoja perusteluksi, mutta sammakkojen käyttäytymisestä ja kuun asennosta päätellen KalPalla on esisopimus Kiiskisen kanssa ensikaudesta. Tulloo siis tänne jos ei mää jonnekin muualle. Emäntäkin jo sopivasti kotiutui Kuopioon tupaa lämmittämään ja siivoomaan nurkkia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös