Mainos

KalPa 2008-2009

  • 288 164
  • 621
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Jokohan on tilanne mennyt tosiaan sellaiseksi, että KalPa tai SaiPa ei pysty Vilin palkkapyyntöön?? Viime kauden jälkeen Hämäläinen oli viittä vaille Mestis-pelaajan statuksella liikkeellä ja tuskin kiinnosti Kuopion ulkopuolella ketään. Nyt parantuneen liikkeen ja itseluottamuksen avustuksella kohtalaisen hyvät tehot ja hintalappu onkin jo meidän ulottumattomissa?
Kyse ei ole nyt siitä etteikö KalPalla olisi varaa maksaa tuota Hämäläisen uutta palkkapyyntöä vaan siitä kannattaako yhden kauden näytöillä tuollaista palkkaa maksaa.
Mikäli Vili jatkaa ensi kaudella samalla tasolla kuin nyt niin se saa valitettavasti KalPan johdon näyttämään epäonnistuneelta, riippuen niistä kavereista jotka ovat tulossa tilalle.
Jos Vili taas palaa sille tasolle millä oli viime ja toissa kaudella niin KalPan johto näyttää suorastaan nerolta kun onnistui ottamaan kaverista irti "halvalla" parhaat tehot ja sitten kun palkkapyyntö nousi päästi irti.

Hämäläisen kehitystä tällä kaudella on turha kiistää, mutta onko Vili oikeasti sellainen pelaaja jonka varaan sitä säälipleijareihin yrittävää porukkaa rakennetaan?
Mikäli jatkaa tämän kauden tasolla niin olisi, mutta vanha Vili ei sitä todellakaan ollut ja itse en ole valmis yhden kauden näyttöjen perusteella antamaan tuollaista palkankorotusta.
 
Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onko kellään nyt sitten mitään käsitystä siitä, mikä Vilin ja hänen agenttinsa palkkapyyntö todellisuudessa on, vai onko tämä kaikki vain spekulointia, joka perustuu hintaoletusarvoon, joka vastaavat tehot liigassa tehneillä pelureilla on?
 
Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuolla Ässä-keskustelussa esitettiin sellainen huhu, että ensi kaudeksi tai mahdollisesti jo täksi kaudeksi, KalPaan siirtyisivät Häppölä, Kapanen ja Petre. Häppölän ja Petren ottaisin tänne mielellään, mutta Oksan ollessa sopimuksenalainen vahti, ei liene järkeä ottaa toista kokenutta vahtia luukkua availemaan. No, huhun todenperäisyyttä on vaikea mennä arvailemaan.
 
No joo, huhujan nämä vielä mutta ottaisin kyllä kaikki tänne. Kyllä Kapanen KUITENKIN olisi parempi kuin Nissinen/Oksa kaksikko, yhteensä ;) Järvinen/Kapanen kaksikolla olisi hyvä tilanne lähteä ensi kauteen, varmaan molemmat tsemppaisivat toistaan. Petre jäi SaiPasta aikoinaan mieleen, hyvässä mielessä. On myös suhteellisen kookas kaveri.
 
shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12

Minusta K. Kapanen sais pysyä Porissa vaikka loppu-uransa. En pidä ailahtelevaa Kapasta yhtään Oksaa parempana, ja vielä on muistissa kesken viimekautta heitetyt "..eiköhän ne pelit KalPassa ole tässä.." lähtölauseet. Kaksi muuta Kapasta pidän mielelläni KalPa-organisaatiossa.

Kimmo on nähty. Muut tervetuloa!
 
kmek07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Malaga CF, KalPa,(Hifk)
No niin tästäse kirjoittajan ura lähtee. Samoilla linjoilla ollaan shinemanin kanssa K.Kapasesta. Mutta tietääkö kukaan Kermanin sopparin pituudesta jokereissa (Helsingin ringetteseura)? Voiko edes ajatella ensikaudeksi Kuipioon?
 
Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton

Kermanilla on sopimus ensi kaudesta Jokereiden kanssa. Kalle on nyt tyytyväinen eloonsa Helsingissä.

Ja se on KalPa ei Kalpa...vinkkinä vaan.
 
Mustis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion Palloseura, Kalevan Pallo
Joo'o sama virsi jatkuu KalPan osalta vuodesta toiseen. Parhaat viedään päältä ja jäädään taas rakentamaan "iskukykyistä" joukkuetta siitä lähtökohdasta, että kaikkien hankintojen pitää osua 100% nappiin, että joukkue olisi oikeasti iskukykyinen. Samoin kommentit siitä, kuinka KalPa:sta on oikeasti kiinnostunut kotimaiset huippupelaajat, voidaan laittaa ihan omaan kastiinsa. Jos Tuppurainen lähtee mieluummiin pelaamaan JYP:in, niin kyllähän se kertoo omalta osaltaa sitä kuinka kiinnostavaa pakettia KalPa on pystynyt hänelle ehdottamaan.

Toivotaan taas(tätähän tässä on jo monta vuotta harrastettu) että hankinnat osuisivat nappiin, harmi vain kun KalPa:n scouttaus liikkuu jossakin naurettavan ja säälittävän välimaastossa.

Mutta ettei ihan valittamiseksi mene, niin mikäli tarinat Häppölän tasoisten pelimiesten saapumisesta Kuopioon pitävät paikkansa, niin voinemme olla varsin tyytyväisiä. Katsellaan mitä haaviin tarttu ja lähdetään nyt vaikka ensin pelaamaan tämä kausi alta pois :)
 
Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Vähän kyllä huono fiilis tuosta savarin jutusta tuli, että kukaan Bicek, Vili, Allu ja Kauvo nelikosta ei ole jatkamassa kuopiossa, vaikka sopimusta on tarjottu, mutta tosiaan tästä kaudesta on pelejä jäljellä ja ensi kaudesta ei olla pelattu peliäkään, niin ei parane heittää kirvestä kaivoon vielä, uskon ja toivon, että lähtijöille saadaan hyvät ellei jopa paremmat korvaajat.
 
ilman sukkia

Vilin ja Kauvon kohdalla on tässä vaiheessa uraa/kautta kyse vain hinnan nostamisesta. Vilille uskoisin olevan kysyntää mutta Kauvon kohdalla epäilen olevan paljon hiljaisempaa. Vili oli halukas jäämään Kuopioon mutta nyt neuvottelut eivät ole edenneet. Tämä siis SS:n jutun mukaan. Jos nämä Toni-huhut pitävät paikkansa ensi kaudesta, villeimmät huhut kertovat vielä kovemmasta ykkössentteristä, Laakso kolmosessa niin eipä jää Hämäläis Villelle kovin kummosta roolia. Tätä varmaan laskeskelee Vilikin.

Itse en olisi totaali pettynyt vaikka ensi kauteen lähdettäisi Vili/Toni, Toni/Vili, Laakso, Junnu sentterikalustolla. Laidoille olisi vaan löydettävä Bicekin tasoisia miehiä 2 kpl ykköseen. Tämä kausi on osoittanut että tälläkin miehistöllä pystytään luomaan paikkoja, eri asia on kuka ne laatat iskee sisään. Ei ainakaan Laine ja Virtala. Kokonaispaketin on oltava valmiimpi syksyllä tai ainakin siinä vaiheessa kun vielä jotain toiveita olisi 11. sijaa korkeammalle.
 
Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Jos nämä Toni-huhut pitävät paikkansa ensi kaudesta, villeimmät huhut kertovat vielä kovemmasta ykkössentteristä
Saankos kysyä, kuka on tämä kovempi sentteri kun Häppölä, vai ymmärsinkö vaan väärin? Mutta tosiaan ensi kausi rupeaa kyllä näyttämään hyvältä, jos vaikka vielä Petre saataisiin luutimaan takalinjoille. Sitten pari laituri vahvistusta, niin ei pitäisi jäädä Allua ja Bicekiä ikävä. Huhutopicille taitaisi olla nyt viimein tarvetta?
 
reiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
OHHOH! Usko kaiken mitä kuulet!

Älkää lainkaan uskoko, mutta myös vanha tulee takaisin keskelle ja uusvanha laitaan. Ja se pakkihan jo tiedetään. Ovista käy läpiveto etelään ja pohjoiseen. Vain idän ovi on kiinni.

Muille ulkkareille jää paikkoja enää kaksi.
 
shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
Älkää lainkaan uskoko, mutta myös vanha tulee takaisin keskelle ja uusvanha laitaan. Ja se pakkihan jo tiedetään. Ovista käy läpiveto etelään ja pohjoiseen. Vain idän ovi on kiinni.

Muille ulkkareille jää paikkoja enää kaksi.

No olipas siinä taas.. Ei noin saa uteliaita savolaisia härnätä! Jotain nimiä ja lähteitä kehiin. Missä kohti tästä ketjusta tuli muuten "kuka keksii hurjimman huhun"-ketju?
 
Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Huippuvahvistus?

Kova nimi ja olisi varmasti terveenä vahvistus KalPalle mutta... Ikää alkaa jo olla ja mitenkäs tuo loukkaantumisherkkyys? Entä pystyykö kannattelemaan koko ketjua? Mielestäni kun Virta on tehnyt kovia pisteitä, on hänellä ollut myös kovat ketjukaverit. Mutta eikös sellaisiakin ole tulossa ensi kaudeksi? Kyllä tuo uutinen kääntyy silti positiivisen puolelle KalPan resursseihin nähden.
 
Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
Suoraan sanottuna: toivottavasti ei valitse kasvattajaseuraansa. Niin paskat fiilikset jäi Token edellisreissusta että mitä kauempana pysyy HPK:sta sitä parempi kaikille - pelaajalle itselleen, seuralle sekä faneille.

Kun en tiedä niin kysyn. MIkä kaikki meni pieleen? Vai kaikki?
 
Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Kun en tiedä niin kysyn. MIkä kaikki meni pieleen? Vai kaikki?

Kausi meni runkosarjan osalta suht koht hyvin - välillä vähän hakien. Pitkin kautta tuli pelaajalta itseltäänkin kommenttia ettei oikein jaksa aina syttyä. Puhui muistaakseni "laamailusta". Pudotuspeleissä pelaaminen ei sitten kiinnostanut enää tipan vertaa, kun oli rahakas sopimus toisaalle seuraavasta kaudesta. Jätti tosi huonon fiiliksen yhteen sun toiseen. Yleensä tilastot on hemmetin huono keino perustella pelisuorituksia, mutta kyllähän Token osalta noi viimeisimmän HPK-kauden pudotuspelitilastot on tosi heikot muihin kausiin verrattuna.
 
Uncle Ben

Jäsen
Savon Sanomien jutussa Pennanen sanookin, ettei KalPa ole kiinnostunut Virran Tokesta. Hyvä niin. Sen sijaan Häppölä kyllä kiinnostaa. Kermankin olisi kiinnostanut, mutta Jokerit vei voiton siitä kisasta.
 
käki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Mielenkiintoista nähdä, vetääkö Häppölä lopulta Kalpa - paidan päälleen. Varmastikin hän tulee kysäisseeksi kokemuksia kavereiltaan Oksalta ja Laineelta. Vaikea tietysti sanoa, mitä kommentteja tulee, mutta näin sivusta seuranneena kuvittelisin, ettei mitään riemunkiljahduksia välttämättä.
Häppölä, niin kuin muutkin keskitason (paremmat?) pelaajat, tarvitsee lisäsi rinnalleen vähintään toisen samanmoisen pelimiehen. A-junnujen kanssa hänkään ei saa ihmeitä aikaan. Toivottavasti seuralla on tuohon resurssit.
 
Onko seuran vika kun Laine itse oli paska?
En tiedä sitten mitä Laine on kesän tehnyt kun sai olla suurimman osan kesästä kotikulmillaan ja peli ei sitten sujunut mitenkään täällä.
Toki lisäksi sitten loukkaantumisia, mutta kun seuran omat A-juniorit pelaavat paremmin kuin Laine niin ei siinä saa syyttä noin kokenut mies kun itseään.

Oksalla taas kausi alkoi heikosti ja sitten tuli loukkaantumisia, jonka aikana Järvinen otti itselleen ykkösen paikan.
Oksa voi ottaa sen ykkösen paikan itselleen takaisin, mutta se vaati kovasti työtä sillä Järvinen on vakuuttanut niin valmennusjohdon, että yleisön pelaamissaan peleissä.

KalPalla on kaksi miestä valmiina noihin ykkös- ja kakkosketjuhin Kiiskinen ja Junnila, joten neljää miestä metsästetään ja osalla on jo sopimukset julkaisu on sitten joskus.

Toisekseen eihän Pennanen voi kommentoida mitenkään vielä sopimuksia sillä eikös Ässät "vuokrannut" Häppölän loppukaudeksi eivät purkaneet sopimusta.
Sillä eihän suomalaisseurojen pelaajien kanssa saa neuvotella kauden aikana.
 
theace

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mielenkiintoista nähdä, vetääkö Häppölä lopulta Kalpa - paidan päälleen. Varmastikin hän tulee kysäisseeksi kokemuksia kavereiltaan Oksalta ja Laineelta. Vaikea tietysti sanoa, mitä kommentteja tulee, mutta näin sivusta seuranneena kuvittelisin, ettei mitään riemunkiljahduksia välttämättä.
Häppölä, niin kuin muutkin keskitason (paremmat?) pelaajat, tarvitsee lisäsi rinnalleen vähintään toisen samanmoisen pelimiehen. A-junnujen kanssa hänkään ei saa ihmeitä aikaan. Toivottavasti seuralla on tuohon resurssit.

Se että kaverit ei ole onnistuneet henkilökohtaisesti on eri asia minkälaisia kommentteja itse seurasta annetaan. Vai onko se KalPan vika ettei kaverit ole nousseet ykkösmiehiksi? Mahdollisuuksia on annettu,se että huutoon ei ole vastattu ei ole KalPan vika.

Joukkuehenkee eivät ainakaan voi moittia, tai sitten valehtelevat ja lujaa. Eiköhän tuota ole useammat pelaajat kehuneet kauden aikana ja jopa pois lähtenyt Strömberg.

Kun ottaa roolin, palkan ja seuran yleisen ilmapiirin yhteissummana huomioon, ei KalPa varmasti ole huonoimpien joukossa Häppölän papereissa.
 
Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Suuria puheita - koska nähdään tekoja?

Ensiksi case-Häppölä. Oikeasti. Turha tätä on enää vatvoa, pyöritellä, muokata, soutaa, huovata, spekuloida tai jännittää. Ei Pennanen tietenkään voi Häppölän sopimusta medialle vielä vahvistaa. Tosi asia kuitenkin on, että Toni Häppölä on tehnyt KalPan kanssa kaksivuotisen sopimuksen jo yli kuukausi sitten. Se on ja pysyy, piste.

Häppölä on KalPalta erinomainen hankinta, täytyy olla todella tyytyväinen tähän.

On muuten edessä KalPa-kannattajille hyvin mielenkiintoinen kevät. Nyt eletään neljättä kevättalvea peräkkäin, kun joukkueeseen on luvattu kärkipään vahvistuksia. Kolmella ensimmäisellä kerralla käteen on jäänyt vain mustapekka-kortteja. Niillä korteilla häviää pelin. Tällä kertaa puheet ovat olleet entistä kovempia, entistä vakuuttavampia sekä entistä konkreettisempia. Osalla odotukset ovat taivaissa, osa muistaa lähihistorian - lupaukset eivät ole pitäneet aiemmin, miksi ne nyt pitäisivät? Allekirjoittanut on yleensä pessimistin perikuva, mutta tällä kertaa varsin luotettavat lähteet kuiskivat KalPan hankkivan oikeasti hyviä hyökkäyspään vahvistuksia. Eri asia on sitten se, mihin se riittää, kun kaikki kilpailijatkin vahvistuvat.

Vielä mielenkiintoisempaa on se, että luottaako seurajohto oikeasti tuohon rupupuolustukseen? Häppölä ei ole ainoa jo liigassa läpilyönyt hyökkääjä, joka KalPa-paidassa ensi kaudella pelaa. Myös Virta ja Pennanen puhuvat kärkihyökkääjistä ja tehopelaajista jatkuvasti. Allekirjoittanut ei ole kuullut vielä yhdestäkään konkreettisesta puolustuspään huhusta, eikä puolustuspään hankinnoista ole puhunut seurajohto tai media sanaakaan. Tämä huolestuttaa enemmän kuin vähän. Minun silmin juuri tuo puolustuspää on se, mihin ne pelit usein hävitään. Alastalo, Pekkarinen, Pulkki, Honkaheimo. Tuosta nelikosta jollekin sattuu ilta toisensa perään ratkaisuvaiheessa se kuuluisa musta hetki ja kappas, omissa soi ja peli on hävitty. KalPa on tehnyt tällä kaudella aivan riittävästi maaleja ollakseen sääliplayoff-taistossa, mutta omiin on mennyt liikaa.

Mitä ne kärkipään hyökkäyshankinnat auttavat, jos puolustuksessa ensi kaudellakin suuressa roolissa ovat puujalka-Pekkarinen ja lapsiparkki-Juje? Peleissä nähdään paljon maaleja, mutta ratkaisuhetkillä nämä superpakit näyttävät taas kyntensä ja mikään ei muutu.

Toivottavasti olen väärässä ja puolustuspäässäkin tehdään iso remontti, muuten ei Häppölöiden hankinta paljoa auta. Kieltämättä vähän pelottaa, miksi puhutaan vain kärkihyökkääjistä. Luuleko joku oikeasti että akupekkarisilla pärjätään SM-liigassa?
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Minun silmin juuri tuo puolustuspää on se, mihin ne pelit usein hävitään. Alastalo, Pekkarinen, Pulkki, Honkaheimo.

Ensi alkuun on todettava, että allekirjoittaneen nähtyjen pelien määrä tällä kaudella on varsin vähäinen; reilut viisi peliä, joista lähes kaikki vieraissa. Noissa näkemissäni peleissä ongelmat kuitenkin ovat olleet lähes poikkeuksetta maalinteossa. Paikkoja KalPa on pystynyt luomaan, mutta laukaukset ovat turhan usein olleet nallipyssyosastoa vieläpä huonolla osoitteella ja nyt Tuppuraisen lähdettyä tuo vain korostuu entisestään. Tosin tuntuu, että tuo ongelma vaivaa ennen kaikkea vieraskaukaloissa. En nyt jaksa kaivaa tilastoja ja tutkia koti- ja vieraspelien maalimääriä, mutta tällainen mielikuva minulla on...

Noista mainitsemistasi nimistähän kaikilla paitsi Pekkarisella on sopimus katkolla ja itse näkisin ainoastaan Honkaheimon potentiaalisena jatkana. Pulkin tapauksessa ei pitäisi tämän kauden näytöillä olla mitään epäselvää, mutta Alastalon Pekka Virta tuntuu arvostavan korkeammalle kuin pelitaidot oikeuttaisivat. Uskon ja toivon kuitenkin, että Alastalon jatkosopimus olisi jo julkistettu jos sellainen olisi tulossa. Tuo Pekkarisen pitkä sopimus on sikäli erikoinen, ettei hän koskaan ole mikään huippulupaus ollut - eikö yksi kausi olisi riittänyt, kun jatkoa sorvattiin? Samaten Petri Partasen tapaus; hänellähän on ensi kaudesta sopimus KalPaan vaikka Mestis-vauhtikin tuntuu olevan liikaa.

Aika toki näyttää korvataanko nämä vähemmän tärkeät lähtijät uusilla toivotaan, toivotaan -tapauksilla vai hankitaanko tilalle todellisia vahvistuksia. Minun silmiini tuo puoluksen tilanne ei kuitenkaan vaikuta niin kriittiseltä; Seppäsellä ja Jalasvaaralla on pitkät jatkot ja myös allekirjoittaneen positiivisesti yllättänyt Ville Varakas jatkaa ensi kaudella. Kukkonen ja Tuomainen jatkanevat myös pienemmässä roolissa ja heiltä voinee odottaa kokemuksen myötä tason nostoa. Paria vahvistustahan tuo puolustus toki siihen päälle huutaa, joista ainakin toisen olisi syytä olla kova tekijä liigassa ja toisenkin mielellään jo valmiiksi liigatason puolustaja. Pekkarinen menee loukkaantumisten paikkaajana, jos ei junnuista ole tyrkyllä pakkeja(?).

Niin ja Kekäläiselle muistutukseksi, ettei 2. Bundesliga ole oikea sarja etsiä sitä profiilipakkia SM-liigaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös