Kalle Sahlstedt – Lukon oma poika urheilujohtajaksi

  • 454 704
  • 3 418

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Isä Haula on voimakas ja ristiriitainen persoona. En ihmettele yhtään jos henkilökemiat ei osu yhteen. Tällaista luonnehdintaa kuulee useasta suunnasta.

Viereisessä pöydässä istuneena ja yhden puhelin keskustelun kuulleena ihmettelin kaverilleni kyseistä herraa. Kaveri kertoi hänen olevan juurikin Isä Haula.

En sano, enkä väitä, saati tiedä, että ässien ja hänen välillään olisi kismaa, mutta en ihmettele vaikka olisi.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Sikäli tuo poika-Haulan siirto on tietysti vähän kummallinen ja kyseenalainen, että ei hän Lukossa tule Liigaa pelaamaan ikinä, tai siis ainakaan kymmeneen vuoteen. Sen verran vahvasti isä-Haula on profiloitunut yliopistopolun kannattajaksi, ja isoveljen kohdalla se tietysti toimikin täydellisesti.
Eli joku voisi sanoa että kaveriagentti haluttiin pitää tyytyväisenä ja tarjottiin pojalle paikka ja samalla vietiin paikka joltain omalta junnulta. Toinen voisi sanoa että kilpaurheilua se on B(?)-junnutkin ja parhaat pelaa.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ammattimies laittaa olosuhteita kuntoon pala kerrallaan. Lukko ja Kuntomax viiden vuoden yhteistyöhön. Kaivopuiston kompleksiin seuralle oma kuntosali kaikilla herkuilla ja suunniteltu nimenomaan jääkiekkojoukkueiden tarpeisiin.

Samaa salia käyttävät myös vanhimmat juniorijoukkueet ja Lukon naiset.

Raumalla alkaa olla fasiliteetit kohtalaisen kovalla tasolla. Lyhyen ajan sisään on rakennettu tekniikkahalli Lähdepellolle ja nyt tämä kuntosali. Lisää on tulossa.

Kalle Sahlstedtin kädenjälki näkyy vahvasti. Seuraa viedään nyt täysin oikeaan suuntaan ja takavuosien päättömästä rahan tuhlaamisesta on siirrytty pitkäjänteisiin ja toimintaa kehittäviin panostuksiin.

★ Vain etäisyys Äijänsuosta erottaa täydellisyydestä – "Tilat eivät voisi tästä enää parantua"
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen erittäin vaikuttunut tuon jutun jälkeen Lukon toiminnasta. Kauanhan sitä on täällä palstalla vaadittu ammattimaisuutta ja nyt se kyllä paistaa.

Nyt en ehdi isosti perkaamaan tekstiä, mutta mielestäni hyvin tuotu esille se, että kyllä aiemminkin Lukossa on kovaa yritetty, mutta osaaminen ja ehkä aktiivisuus ei ole ollut samaa luokkaa kuin nyt.

Eipä täällä palstalla hirveästi ole ollut moitittavaa Lukon toiminnassa. Se on aika hyvä merkki, koska tämä palsta on erittäin laajalla mielipiteellä varustettu ja hyvin aktiivinen.
 
Viimeksi muokattu:

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Erinomaisen hyvä ulostulo Kallelta. Siinä misssä useat muut "liigajohtajat" syyllistävät/aliarvioivat/vähättelevät koronaa tuomatta esille faktoja, Kalle menee järjellä. Liigankauden toteutuminen ei ratkea mielipiteillä vaan konkreettisilla ehdotuksilla miten liigan ja ennen muuta liigajoukkueiden johdon pitää asennoitua. Liian paljon on uhoa ja vaatimuksia asioihin joihin liigan vaikutusvalta on +/- nolla. Liigajoukkueiden tule osoittaaa vastuullisutensa kuten Lukko tekee ja muutama muukin, mutta osa elää ns. omassa totuudessaan.
 

RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Tekisi mieli peukuttaa mutku on liian wanha moiseen. Järkipuhetta Kallelta, oikealla tiellä ollaan.
 

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kalle on parasta, mitä Lukolle on tapahtunut sinä aikana kun olen seurannut joukkuetta intensiivisesti, eli suurin piirtein vuodesta 1999 alkaen. Toivottavasti Kalle viihtyy työssään ja hänet saadaan pidettyä täällä niin pitkään kuin mahdollista. Aivan sama vaikka se vaatisi mitä tahansa mottipäistä summaa mitä ennen tarjottiin suurin piirtein jokaiselle neloskentän turakaiselle. Viime kausi ja varsinkin sen harmillisesti ennenaikainen loppu oli aivan unenomaista meininkiä. Jos ja kun sitä jatketaan, niin - uskokaa tai älkää - dynastia on mahdollinen.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voisi kyllä jo joululahjaksi tulla Kallen min. 5v jatkosoppari, turha sitä kauden loppuun asti on pitkittää.

Rahasta ei ainakaan saa jäädä kiinni. Jos Kalle haluaa kaksisataa tuhatta, niin Timo saa luvan lyödä sitten ylimääräiset satatuhatta touhutonniksi hänelle. Kallen kanssa on tilanne, ettei Lukko yksinkertaisesti voi menettää häntä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Nyt varsinkin Kalle olisi pidettävä organisaatiossa. Pari vuotta vasta takana, joka on lyhyt aika näissä asioissa. Olemme nyt saaneet maistiaisia siitä, miltä menestyvä organisaatio näyttää. Viittaan nyt ehkä enemmän edustukseen.

Mielelläni katsoisin muutaman vuoden eteenpäin tällä meiningillä ja johdolla, että mihin tämä kaikki tulee johtamaan? Jos kaikki menee hyvin, niin muutaman vuoden päästä voi Kalle olla haluttu ihan jossain muuallakin kuin Liigassa. Siinä vaiheessa strategian, prosessin ja toimintatavat tulisi olla niin selkeitä, että voimme päästää Kallesta irti ja ottaa uuden kaverin paikalle, jonka ei tarvitse rakentaa kaikkea alusta asti.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kallen kanssa on tilanne, ettei Lukko yksinkertaisesti voi menettää häntä.

Jotain todella erikoista täytyisi tapahtua jos Kalle tämän kauden päätteeksi Lukosta lähtisi.
Kallen duuni on sellainen, että on huomattavasti helpompaa olla sellaisessa paikassa, jossa oma kädenjälki on jo näkyvissä. Bume ja Virtanen on jo sainattu, joten olisi kummallista mikäli isoista linjoista vastaava urheilujohtaja pakkaisi laukkunsa.

Kalle on rakentamassa Lukon ensi kauden joukkuetta, mutta budjetista ei ole tietoa. Tiimit on kasattu ja organisaatio saatu sellaiselle raiteelle, jossa pelitapa, vetovoima ja muut "dynastian" mahdollistavat tekijät alkavat olla kärkiseuran tasolla.

Ei tule mieleen yhtäkään järkevää syytä miksei Kalle jatkaisi. Pitkän suostuttelun jälkeen mies jätti Turun "unelmaduuninsa", vuoden siirtymäajan hoiti sen duunin kunnialla päätökseen ja tutustui Lukon toimintatapoihin.

Rahasta tämä ei ainakaan voi jäädä kiinni.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lainaus tuolta Pressin ketjusta

Siinä mielessä olen samaa mieltä, että Matti Möttösistä on turha lähteä huutokauppaan ja makselemaan niitä Lukko-lisiä, mutta sitä mieltä olen kyllä, että nämä Lukossa ponnistaneet tähtipelaajat (Press, Pospisil, Skalicky, Danforth, Koivistoinen etc etc) pitäisi pystyä pitämään Raumalla, eikä menettää Liigan sisällä. Jos esimerkiksi Press sekä Pospisil menetettäisiin Kärppiin taikka Tapparaan sen tähden, ettei maksettu vaikka 30 tuhatta enemmän, niin kyllä se korpeaisi aivan helvetisti. Se on sitten eri asia, jos kaveri tarjoaa 100 kiloa enemmän. Vaikka Sahlstedt onkin ukko ylijumala ollut näiden ulkomaalaisten kanssa, niin ei sieltä joka kausi tule pelkkää priimaa.

Halusin ottaa kantaa tuohon Kallen rekordiin ulkomaalaisten kanssa:
Justin Danforth, Brandon DeFazio, Andrew Gordon, Manuel Ganahl, Mark Auk, Jakub Kreijcik, Lukas Klok, David Nemecek, Robin Press, Ponthus Westerholm, Pathrik Westerholm, Kristian Pospisil, Gustaf Possler, Pavol Skalicky, Daniel Audette....

Kotimaiset hankinnat:
Tarmo Reunanen, Ville Heinola, Vili Laitinen, Miska Kukkonen, Tapio Laakso, Linus Nyman, Vili Sopanen, Olli Vainio, Ilkka Heikkinen, Eero Elo, Jonne Tammela, Sebastian Repo, Vili Saarijärvi, Anrei Hakulinen, Julius Mattila, Aleksi Saarela...

Muutama floppi tuolla seassa on, mutta ei paljoa paremmin näitä hankintoja olisi oikeasti voinut tehdä. Lisäksi kun otetaan mukaan mitä U20-U18 joukkueisiin on hankittu, niin ei voi kuin olla tyytyväinen. Lisäksi hankinnoista on suurinosa viihtynyt Lukossa yli kauden ja lähtijät ovat joko olleet näitä huonompia hankintoja tai isomman rahan perään lähteneitä ja lainapelaajia.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Halusin ottaa kantaa tuohon Kallen rekordiin ulkomaalaisten kanssa:
Justin Danforth, Brandon DeFazio, Andrew Gordon, Manuel Ganahl, Mark Auk, Jakub Kreijcik, Lukas Klok, David Nemecek, Robin Press, Ponthus Westerholm, Pathrik Westerholm, Kristian Pospisil, Gustaf Possler, Pavol Skalicky, Daniel Audette....

Kotimaiset hankinnat:
Tarmo Reunanen, Ville Heinola, Vili Laitinen, Miska Kukkonen, Tapio Laakso, Linus Nyman, Vili Sopanen, Olli Vainio, Ilkka Heikkinen, Eero Elo, Jonne Tammela, Sebastian Repo, Vili Saarijärvi, Anrei Hakulinen, Julius Mattila, Aleksi Saarela...

Muutama floppi tuolla seassa on, mutta ei paljoa paremmin näitä hankintoja olisi oikeasti voinut tehdä. Lisäksi kun otetaan mukaan mitä U20-U18 joukkueisiin on hankittu, niin ei voi kuin olla tyytyväinen. Lisäksi hankinnoista on suurinosa viihtynyt Lukossa yli kauden ja lähtijät ovat joko olleet näitä huonompia hankintoja tai isomman rahan perään lähteneitä ja lainapelaajia.

Sahlstedtissa löytyy oikeastaan kaikki sellaiset hyvät piirteet, joita tuohon hommaan tarvitaan. Löytyy malttia luottaa omaan sapluunaan, mutta tarpeen tullen tehdään myös kovia peliliikkeitä nopealla aikataululla.

Parin viime kauden ajalta löytyy muutamia tapauksia, jossa vituiksi mennyt pelaajasopimus puretaan "välittömästi", pöytä putsataan, sopivampi ukko sisään ja matka jatkuu. Sopanen, Elo, Riikola, Marttinen, Tukonen jne. DeFazion option käyttämättä jättäminen oli myös monen mielestä kova peliliike, mutta silti varsin perusteltu.

Mitä tulee tähän päivään niin olisi mielenkiintoista kuulla Sahlstedtin ajatuksia mahdollisista pelaajahankinnoista. Kuten tiedetään niin Heinolan lähtö lähestyy ja kohta on tarve puolustajalle.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jäätävä on kyllä Kallen rekordi pelaajahankintojen kanssa ollut, josta kiitos kuuluu kyllä koko tiimille. Oikeastaan vain kolmen pelaajan menetys on oikeasti jäänyt harmittamaan Kallen aikana ja nämä ovat Jakub Krejcik Antti Saarela sekä David Nemecek. Saarela sekä Nemecek menetettiin inhimillisistä syistä (pelipaikka/korona) ja Krejcik olikin sitten vain puhtaasti Juudas, joka juoksi rahan perässä Ouluun. Jotain huhuntynkää on kuulunut, että Antin kanssa olisi virityksiä paluusta, mutta saas nytten nähdä. Samaa kuului jo viime kaudellakin.
 

EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Näin ulkopuolisena neutraalisti katsottuna tuossa on yhden käden sormilla laskettava määrä floppeja. Sitten on näitä ylikylän ukkoja Danfort Krejcik. Eniten silti kenkuttaa nuo huhut että Danfort olisi ensin ollut tänne tarjolla ja ei kelvannut... Kovaa työtä ja yksi syy miksi lukko on noin hyvä.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täytyy myös muistaa se, että Kalle on vasta aloittanut näissä hommissa. Pelaajahankinnat tehdään kuitenkin osittain myös muita ihmisiä kuunnellen - myös niitä, jotka ei tee Lukolle töitä. Ajan mittaan alkaa oppia, että keiden juttuihin pitäö suhtautua varauksella jne.

Toisin sanoen hämmentävän hyvin on onnistuttu hankinnoissa. Varmasti osasyynä on juuri se hankinnan eteen tehtävä työn määrä. Aiemmin täällä olikin jo siitä juttua. Vaikutti erittäin laajalta prosessilta.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näin ulkopuolisena neutraalisti katsottuna tuossa on yhden käden sormilla laskettava määrä floppeja. Sitten on näitä ylikylän ukkoja Danfort Krejcik. Eniten silti kenkuttaa nuo huhut että Danfort olisi ensin ollut tänne tarjolla ja ei kelvannut... Kovaa työtä ja yksi syy miksi lukko on noin hyvä.

Ellen nyt ihan väärin muista, niin Danforthia oli agentin toimesta tarjottu jokaiselle Liiga-seuralle ja Lukko oli ainut Joka miehen halusi.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ellen nyt ihan väärin muista, niin Danforthia oli agentin toimesta tarjottu jokaiselle Liiga-seuralle ja Lukko oli ainut Joka miehen halusi.
Vai oliko niin että Haula tarjosi ensin Poriin ja sen jälkeen vasta muille ja Sahlstedt oli ainoa joka sopimusta tarjosi? Kuuntelin sen Kurvi ulvoo podcastin aikanaan jossa Haula tätäkin sivusi, mutta siitä on jo sen verran aikaa että voi olla että muistan väärin.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kalle on kova, mutta muistetaan taustalta Boumediennen merkitys.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kalle on kova, mutta muistetaan taustalta Boumediennen merkitys.
Totta, Bume kaivaa vaihtoehtoja ja Kalle jättää sopimustarjouksen niin halutessaan. Molempien juttuja kuunnelleena ja lukeneena tästä yhteistyöstä, niin ei voi kuin sanoa että siinä on kaksi ammattilaista ja yhteistyö on a-luokkaa.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ellen nyt ihan väärin muista, niin Danforthia oli agentin toimesta tarjottu jokaiselle Liiga-seuralle ja Lukko oli ainut Joka miehen halusi.

Joo, tämä pitää paikkaansa. Agentti Tomi Haula tarjosi Danforthia käytännössä jokaiselle liigaseuralle, mutta vain Lukko oli tarpeeksi kiinnostunut. Tuossa Lukko-sopimuksessa taisi ensin olla tryout, mutta taisi käydä hyvin nopeasti selväksi Raumalla, että Danforthin kanssa tehdään pysyvä sopimus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös