Kaksihaaraisen kusen ongelmat

  • 5 141
  • 36

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Syy pöntöllä istumiseen lienee se, että töissä oppinut istumaan pöntöllä ja välillä tuo tapa jää päälle kotonakin. Tätäkin kirjoittelen pöntöllä istuessa.
Tämä oli jotenkin hämmentävä osa. Saanko kysyä, mitä ihmettä teet työksesi? Pakko ei tietysti ole tuota avata.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä oli jotenkin hämmentävä osa. Saanko kysyä, mitä ihmettä teet työksesi? Pakko ei tietysti ole tuota avata.
Hoitajana ja kun on ainut mies omassa tiimissä, niin ei kehtaa ruiskia joka paikkaan.

Pukuhuoneessa sitten lorottelen menemään, mutta sinne jaksaa harvoin lähteä erikseen. Paskalla käyn toki mieluummin myös pukkarissa, mutta harvoin tarvitsee vääntää työvuorojen aikana.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Olisi ehkä syytä puhua viimeinkin tästä todennäköisesti yleisestä mutta laajemmin vaietusta ongelmasta, eli kusen kaksihaaraisuudesta. Tällä viittaan siis siihen, että ihan kaikessa vilpittömyydessään kun avaa sepaluksen ja laittaa kusten, luiskahtaakin kusivana kahteen osaan. Yleensä se käy vielä niin, että toinen haara livahtaa sen verran laajalla kaarella ohi kohteen, ettei laidalle tai peräti lattialle kusemista voi välttää. Ja tämä kaikki, vaikka kuinka olisi vetänyt liikkuvat taakse yms. normaalit toimenpiteet.

Todettakoon tähän väliin, ettei aivan jatkuvasta ongelmasta ole kyse. Jos olisi, kusisin kai mieluummin istuen kuin jatkuvasti luuttuaisin vessojen lattioita. Mutta toisaalta juuri tuo satunnaisuus on niin petollista, kun ei kahteen kusivanaan ikäänkuin totu tai harjaannu sen käsittelyyn. Nythän on niin, että useimmiten sitä säikähtää pahaa aavistamattomana kahta kusivanaansa ja alkaa kohdistamaan urpona lorottelua sen erkanevan, yleensä heikomman suihkun mukaan. Sitten kun sen silmänräpäystä myöhemmin tajuaa, tekee uuden korjausliikkeen, ja lopultahan homma menee siihen, että pyörittää kusivanalla kasia ympäri pönttöä.

Kotona siivoan jälkeni kyllä kiltisti. Tähän lopuksi teen kuitenkin tunnustuksen, että joskus likaisimmissa julkisissa vessoissa en korjaa jälkiäni lattialta, kun huomaan, että sinne on osa tainnut ihan tarkoituksella kusensa laskea. Reunat pyrin pyyhkimään kuitenkin, jos on paperia saatavilla. Jos ei ole, en pyyhi.


Uskomatonta! Olen itsekin meinannut kirjoittaa aiheesta filosofisen pohdiskelman. Yleensä tämä tapahtuu aamuisin. Väsyneenä silmät ristissä laskettelet menämään ja yhtäkkiä havahdut ikään kuin sadepisaroiden tanssivan jossain muualla. Availet rähmäisiä silmiäsi ja puolet suihkii pitkin seinän kaakeleita.

Varovasti kannaatikin tähdätä hieman sivuun, jos aavistelee kaksihaaraiskusen mahdollisuuden olevan ilmassa. Vähän kuin purhekoneen lentäjä aistii sivutuulia ja liikuttaa vehjettään sen mukaan.

Huoltoasemilla ja anopin luona kyläillessä tällainen aiheuttaa jo pientä päänvaivaa.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Aamustondiksen kanssa kannattaa suosiolla pestä ensin hampaat ja keittää vaikka sumpit. Muuten kusi roiskuu takuulla.

Tai jos on oikeasti kiire, pro tip: napauta nupin juureen terävä luunappi. Stondis laskee varmasti, mikäli ei omaa masokistista luonnetta.
 

Hubacek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Vegas Golden Knights, altavastaajat
Siis tää ongelmahan on ratkennut mulla silleen että aina ensin kerran liikkuvat taakse ja sitten vasta kuseksimaan. Joskus harvoin kyllä jokin itsepäinen karva aiheuttaa ongelmia. Toki itse (vaikka pitäisi vissiin sitä minä-sanaa käyttää) kanssa sen 80-prossaa kuseksin istuaaltaan niin osuu paremmin kippoon eikä seinille.
 

Kyle

Jäsen
Nyt ollaan kyllä tärkeiden asioiden äärellä. Olen totta Kotona toki vahingon sattuessa pyyhin kiltisti jälkeni, mutta esimerkiksi työpaikan vessassa en (työpaikan vessasta tulikin mieleen: mistä johtuu että jotkut valuttelevat pöntön eteen lattialle kusta?

Tästä tuli mieleen kun oltiin joitain vuosia sitten jätkäporukalla Bratislavassa ja yhdessä ravintolassa kun kävi kusemassa kusilaariin, niin jos tähtäsi normaalisti alas laarin takalaitaan kaikki kuset kimposivat kourusta suoraan päälle(mahdollisesti useamman laidan kautta) . Edit. Muistelisin nyt että oliko peräti niin että oli ihan sama mihin tähtäsit, mutta jos oli liikaa painetta niin aina roisku päälle. En muista ihan tarkkaan millainen kusilaari oli, mutta sama havainto oli koko porukalla kun vuorotellen tuoppien kumoamisen jälkeen siellä käytiin. Tämä jäi mieleen vuosiksi ja siitä päästäänkin alustuksena tuohon sinun työpaikkasi pönttöön ja mahdolliseen ongelman ratkaisuun.
Meillä kotona muija on valittanut usein viimmeisen muuton jälkeen miksi olen kusenut lattialle, vaikka varmasti en ole. No olen tutkinut tilannetta kun todentotta pöntön etupuolella on joskus lattialle kertynyt pieni lammikko. Meidän pönttössä on sama ongelma kuin Bratislavalaisessa kusilaarissa, mutta kusi ei kimpoa suoraan päälle, eli pois pöntöstä, vaan pöntönrenkaan alle ja sieltä se pikkuhiljaa valuu pöntön etureunaa pitkin lattialle. Yleensä nostan kyllä renkaan jos käyn kusella niin homma hoituu, mutta ongelma toistuu jos käy paskalla ja kusee väärässä kulmassa. Toki tämä voi ilmentyä myös muijan kohdalla, mutta herrasmiehenä ja draaman välttämiseksi olen toistaiseksi ollut hiljaa, koska en olen ihan varma missä kulmassa ja mihin kohtaan hän kusee pötöllä ja onko ongelma mahdollisesti molemminpuolinen.

Tästä pitäisi varmaan pistää kyselyä pöntön ja kusilaarien valmistajalle että onko heillä kuinka mittavat testikusemiset, ennenkuin päästävät omat desing-tuotteensa markkinoille.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hieno ketju, Jatkoaika näyttää taas osaamistaan, täällä tiedetään mistä kansa puhuu!

Kukapa ei olisi kokenut tätä, Jim Carrey hienosti esittää asian pienellä värikynällä, mutta jos ei ole varuillaan niin ei olla kaukana totuudesta. Kun tuo tilanne on päällä niin pelkkä istuminen ei riitä, tappihan on kiinni siellä posliinissa ja siitähän iloksi muuttuu jos päästelet menemään. Seisten pienipaineinen kolmihaarainen on tuttu juttu mutta se siitä.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Kaksihaarainen kusi ja tuhathaarainen paska kuuluvat molemmat ei-toivottuihin ekskrementtisidonnaisiin käymäläongelmiin. Molemmat aiheuttavat miesväelle jälkipyykkiä, ja mieshän ei mielellään siivoa. Johtaa vääjäämättä tulehtuneisuuteen parisuhteessa, mutta tästä ei valtamedia puhu. Koronan syyksi laittavat. Salaliitto, foliohatut, jne.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä kärkeä pitää pitää sen posliinireunan alapuolella, ettei pieni roiskiminen haittaa. Jotkut joutuvat istumaan, päästäkseen siihen asentoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös