Mainos

Kajaanin Hokki 2019–2020

  • 245 753
  • 823

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Kyllähän Kajaani on perinteinen ja menestyvä mestis paikkakunta ja tälläinen paluu sarjaan todella ala-arvoinen, ollaan sitten velattomia tai ei.

Kyllä ylioptimismi pelaaja ja valmentaja valinnoissa ja reagoinnin puuten sen jälkeen kun homma mennytkään niin kuin suunniteltiin, kertoo täydellisestä ammattitaidon puutteesta.

Varmaan löytyy henkilöitä, kokeneita kiekko ja urheiluihmisiä ja ihan kainuusta. Jotka tämän olisi voinut kertoa etukäteen asianosaisille, eli että nyt mennään isolla riskillä joka mahdollisesti ja jopa todennäköisesti jossain määrin reaisoituu ja mitä me pojat sitten tehdään että siitä selvitään .

Nyt näyttää että kakka meni jo housuun tammikuussa kun joulukuun hyvä vire jäi joulupöytää, eikä voittoja enää tullutkaan. Silloin vielä jotain olisi voitu tehdä.

Eli kukaan ei tee mitään, peli ei kehity vaan päinvastoin, alisuorittajat saa pelata niin paljon kuin jaksavat, toivotaan ja uskotaan. Näyttää että joukkueen kuntokaan ole paras mahdollinen, saati sitten henkinen vire.

Onneksi sentää verkot on vesillä, tosin ei saaliin takia ja some pelittää.

Jos jollain ihmeeellä sarjapaikka säilyy, mitä sitten, koska tämä joukkue hajoaa varmaan totaalisesti.

Yhteistyökummppaneita ja kausikortteja on varmaan helppo myydä tälläinen tykki kauden jälkeen.

Tietysti jos rahat on loppu, silloin ollaan väärällä sarjatasolla ja mestiksessä olitiin vain piipahtamassa.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kyllä ylioptimismi pelaaja ja valmentaja valinnoissa ja reagoinnin puuten sen jälkeen kun homma mennytkään niin kuin suunniteltiin, kertoo täydellisestä ammattitaidon puutteesta.
Varmaan löytyy henkilöitä, kokeneita kiekko ja urheiluihmisiä ja ihan kainuusta. Jotka tämän olisi voinut kertoa etukäteen asianosaisille, eli että nyt mennään isolla riskillä joka mahdollisesti ja jopa todennäköisesti jossain määrin reaisoituu ja mitä me pojat sitten tehdään että siitä selvitään.

Tämä on niin totta, täällä näki omat ja vieraat kannattajat riskejä valmennuksessa, osassa pelaajia ennen kauden alkua. Kauden aikana moni näki, ettei joukkueella ole pelikirja, tammikuulla osa kannattajista kertoo kurittomuudesta ja valmentajan olemattomasta reakointikyvystä. Johtokunnalle ei kukaan ole vinkannut ongelmista, alkaa itsellä olla usko, ettei siellä jääkiekkotietämystä hirveästi ole, sillä mihinkään ei reakoitu, vaikka ongelmat joukkueessa näkyvät kauas.

Johtokunnalla oli kaksi vaihtoehtoa, uhrata päävalmentajan "valmentajaura" tai uhrata koko seura. Johtokunta päätti pelastaa, kuntosaliyrittäjän valmentauran, sillä seurauksella, että ollaan todellakin pulassa seurana ja organisaationa.

Tämän kuulin työreissulla naapurikunnassa tällä viikolla, ihan hirveän surullista, että Jakea ei voinut potkia pois, kun sen raukan valmennusura olisi ollut siinä. "Eihän sillä v#ttu ole valmennusuraa" (tämä viimeinen lause kotkaniemen äänellä.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Jos tämä on totta niin todella iso perseennäyttö kannattajille ja sponsoreille.

Valmentaja joka ei koskaan ole valmentanut missään sarjassa mitään joukkuetta aikaisemmin. Eihän tilanteessa ole mitään ”uraa pelastettavana”. Tuskin Jake tämän kauden näytöillään missään enää valmentaa jatkossa muutenkaan. Ellei sitten aloita sitä uraa tekemään niinkuin se pitää tehdä eli valmentamaan junnujoukkueita ja opiskelemaan hommaa oikeasti.
 
Qasowsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki.. enpä tiijä
On muuten pistänyt silmään ettei sitä mentaali/henkistä/pääkallovalmentajaa ole näkynyt Hokin vaihtopenkin takana vähään aikaan? Eikö tämä nimenomaan ole se hetki kun siellä pitäisi olla vai mikähän hänen koko tarkoitus seurassa on? Onko jo jäänyt pois vai käykö peleissä silloin kun huvittaa?
Turha mies, mitä sellasilla tekee?
 
Käsittääkseni johtokunnassa on vahva edustus "omat pojat pelaamaan" ja "kavereille mahdollisuus" -miehillä. Johtokunnassa on ylipäänsä aivan liian monta jäsentä ja siihen päälle palkollisiakin pitää kuunnella. Tulos on nähtävissä impotenttina toimintana.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ei näitä omia poikia kyllä liikaa ole kokoonpanossa käytetty tällä kaudella, joten tuota on hankala täysin allekirjoittaa.
 
Korpikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, IPK,
Ei näitä omia poikia kyllä liikaa ole kokoonpanossa käytetty tällä kaudella, joten tuota on hankala täysin allekirjoittaa.

Nämä parit omat junnutkin saatiin kokoonpanoon vasta kun alkoi facebookissa asiasta kovin sanoin moni kirjoittamaan ja kertomaan totuuksia harjoituksista yms. toiminnasta.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kahden erän jälkeen 1-5 ja TUTOn maalivahdilla 8 torjuntaa. Nyt olisi sama jo antaa raution pelata kolmas erä...
 
Ei näitä omia poikia kyllä liikaa ole kokoonpanossa käytetty tällä kaudella, joten tuota on hankala täysin allekirjoittaa.
Jos luit tekstin tarkemmin, kirjoitin seuran sisällä olevista näkemyseroista joukkueen rakentamisen suhteen. Se ei välttämättä näy täysimääräisesti kokoonpanossa, mutta voi vaikuttaa kykyyn päättää pelaajien hankinnasta.

Kyse on seuran strategisista päätöksistä. Tavoite menestyä mestiksessä, minkä voi katsoa tarkoittavan pleijareihin pääsyä, ja oy:n alussa hehkuttama Kainuun Hokki omien poikien mahdollisuuksien antajana ovat keskenään pahasti ristiriidassa. Kainuun pelaajilla ei Mestistä pelata, piste.

Raha on toinen kysymys, jos myönnetään että Kainuusta ei kilpailukykyistä joukkuetta kasaan saa. Joko käytetään rahaa, jotta pärjätään Mestiksessä, tai valitaan putoamistaistelu heikommalla jengillä. Ei tämä avaruustiedettä ole.

Hokissa on nyt yritetty jälkimmäistä, mutta meille kannattajille se ei ainakaan osalle riitä. Mutta emmepä me ole hommaan isoja rahoja sijoittaneetkaan.
 
Ja jos täydentäisi viimeisintä lausetta, tällä menolla siellä katsomossakin alkaa olla tilaa vaikka ja kuinka paljon. Onpa kumma
jos ei näläkämaan immeisiä kiinnosta Hokin touhut, onhan tämäkin tullut todennettua aika monesti jo aiemminkin.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Huono toinen erä, lukuisine henkilökohtaisina virheinä ratkaisi pelin. Ehkä parempaa taistelua kuin eilen silloin kun tänään pelattiin. Muutama nokkapokka, vaikka ruudun kautta kaikki tilanteet eivät välittyneet, ehkä oli päätetty kamppailla, muttei se riittänyt, kun virheitä lähinnä merkkaus ja sijoittumis ei saada pois.

Kyllä kai se siitä, pelinopeus oli kolmannessa erässä hyvää. Raution olisi voinut laittaa maaliin, jos on kunnossa.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ja vielä ennemmin kuin Raution ( joka tuskin ensi kaudella jatkaa täällä ) olisi voinut laittaa maaliin loistavasti Rovaniemellä pelanneen Järvisen. A junnuilla ei ollut mitään peliä tänään.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tamminen ja Junnila jatkaa loppukauden. Palojärvi saa pelata runkosarjan loppuun. Isosti puhutaan, että hankintoja tulisi, sitten alkaa se verkot vesillä juttu ja lopuksi markkinat on tyhjät. Henkilökohtainen luotto urheilutoimenjohtajan kykyyn saada tuloksia on kolmena viime kautena kokenut luottamuspulaa, joka kausi enemmän.

Puolustukseksi täytyy sanoa, ettei mestiksessä paljoa siirtoja tullut siirtorajalla, mutta ehkä Hokki olisi ollut se seura, joka niitä olisi kipeimmin tarvinnut.

Nyt on helppoa, tästä lähtien kaikkien pelaajien on lyötävä kaikkensa peliin joukkueen ja seuran eteen, kukaan muu ei tee sitä puolestasi.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tällä hetkellä alkaa näyttää siltä että se 11. sija olisi jo meidän mestaruus. Tältä 12. sijalta pääsee pelaamaan K-Espoota vastaan niitä karsintoja. Siellä on aika kokenut nippu vastassa joka vahvistui juuri vielä Teemu Ramstedilla. Saattaa olla oikeasti hankala selvitettävä. Espoossa satsataan nousuun tosissaan.
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Puolustukseksi täytyy sanoa, ettei mestiksessä paljoa siirtoja tullut siirtorajalla, mutta ehkä Hokki olisi ollut se seura, joka niitä olisi kipeimmin tarvinnut.
Joo kummasti vain mm Roki, Ipk ,Hermes Ja Peliitat ihan ok kavereita markkinoilta löysi. Samoin Ramstedt ja Linke Espooseen suomisarjaan , ei ne markkinat tainnut ihan tyhjät olla.

No tämä nyt oli odotettavissa koska hankinnat olisi pitäyt tapahtua jo paljon aiemmin.

Samapa tuo ei enää kauheesti kiiinnosta, itsehän ovat Hokissa soppansa keittäneet, niin pelaajat, valmennus kuin johtokin omalta osaltaan.
Kaikkea hyvää vain tästä eteenpäin ja toivotaan että Espoo karsinnoissa vältetään jos mestiksessä edes haaveillaan pysyä.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Joo kummasti vain mm Roki, Ipk ,Hermes Ja Peliitat ihan ok kavereita markkinoilta löysi. Samoin Ramstedt ja Linke Espooseen suomisarjaan , ei ne markkinat tainnut ihan tyhjät olla.

Hokki oli liian myöhään liikkeellä, jos edes kunnolla markkinoilla olikaan. Saamattomuutta, mutta kaiketi urheilutoimenjohtajan toiminnalla on johtokunnan siunaus toimintaansa tai toimintamattomuutensa. Voisi joku urheilutoimenjohtaja parempikin työssään olla, mutta vastuussa tästä on koko johtokunta. Naivia suhtautumista asioihin, eikä tosiasioita huomata.

Kelkka on nyt sellaisilla uhrilla, mihin se on työnnetty, katsotaan missä ollaan, kun maaliviiva ylitetään. Kovasti toivon ihmettä kannattajien, seurayhteisön ja pelaajien puolesta. Ei varmasti helppoa pelaajillakaan, osa pelaa ensikauden paikan puolesta olipa se missä vaan, mutta jos pelaajana tiputat seuran sarjaporrasta alemmas, vaikuttaa se varmasti haluttavuuteen.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Veikkaan että siellä on menny myös massia Tammisen pitämiseen, tärkein sainaus ajatellen loppukautta.

Tilanne ei ole häävi olla tuolla viimeisessä kolmanneksessa mutta ei täsä kannata kylymähiki röörin ympärillä öitä valvoa. Itestä on jo ruennu tuntumaan siltä että mukavempi kattoa karsintoja ku lopettaa kausi maaliskuuun 15 Levillä.

Haastaja on varmasti kovin mitä viime vuosina on nähty mutta edelleen siinä on sarjaporras väli ja onhan tässä välissä vielä SS-poffit ja runkosarjan loppu.
 
CAPSmaN

Jäsen
Suosikkijoukkue
caps, Kajaanin HOKKI
Ihan asiallista ja ansaittua kritiikkiä täällä esitetty seurajohtoa ja valmennusta kohtaan. Pikkuhiljaa voisi kritiikkiä esittää hokin viestintävastaavalle, kun tuntuu ihme hyökkäyksiä tekevän faneja vastaan twitterissä ja ei ole poika enää hokin sivuillekkaan otteluraportteja kirjoitellut tappioputken alettua..
 
Suosikkijoukkue
Hokki,Kärpät,Florida Panthers
Kainuun jääkiekossa muhii ehkä kaikkien aikojen unelma: Paikallispelejä tulossa Suomi-sarjassa Vuokatin uudella Areenalla vastaan Sotkamon Kiekko ja Kajaanin Hokki
 
Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Kainuun jääkiekossa muhii ehkä kaikkien aikojen unelma: Paikallispelejä tulossa Suomi-sarjassa Vuokatin uudella Areenalla vastaan Sotkamon Kiekko ja Kajaanin Hokki
Unelmansa kullakin. Lähtisin kuitenkin siitä, että parhaassa tapauksessa Hokki säilyttäisi Mestis-paikkansa, SoKi nousisi Suomi-sarjaan ja Hokin A saavuttaisi paikan nuorten Mestiksen alkusarjaan ensi kaudeksi. Pahimmillaan mikään näistä ei toteudu. Tällä hetkellä isohko ongelma on, että Hokin takana on yksi kainuulaisjoukkueista tyhjä sarjataso. Rosteriin mahtumattomille pitää etsiä pelipaikkaa jostakin Raahe-Kiekosta. Hokin ja SoKin yhteistyön aikaansaaminen on melkoinen haaste, mutta Kainuun 73 000 asukkaan väestöpohjalla mikään muu kuin riidaton yhteistyö ei voi tulosta tuottaa. Nälviminen, tökkiminen ja poteroiden syventäminen näyttää valitettavan usein todennäköisemmältä toimintamallilta.
 
Kyllä ja jos tuo paras vaihtoehto toteutuu myös II divarissa olisi kainuulainen joukkue ensi kaudella, koska lauantaina varmistui että Kiva HT lähtee III divarin pudotuspeleihin lohkonsa piikkipaikalta, kun vielä yksi sarjakierros on pelaamatta. Tosin pitkä matka siitä on vielä karsintoihin mutta kuitenkin joukkue on kovassa vireessä tällä hetkellä. Kivan joukkueessa pelaa muuten jonkun verran Hokki lähtöisiä pelureita, kuhmolaisten lisäksi.

Yhteistyö on vaikea yhtälö tässä maakunnassa, hirveästi siinä ei muutoksia ole tässä vuosien saatosssa tapahtunut, Valitettavasti menee kyllä junnuista ihan edustustasolle saakka.

Eilen pelattiin Kuhmossa B junnujen suomisarjaa jossa Kivan B kohtasi IpK/Hokki yhdistelmäjoukkueen. Kivan pelaajat tulivat Kuhmosta, Sotkamosta, Somussalmelta ja Kajaanista, Ipk /Hokkissa Iisalmelta ja Kajaanista, eli aina sanotaan että pienet ikäluokat mutta näköjään niitä on varaa ripotella usempaan joukkueeseen.

No Ipk /Hokki siis karsi mestikseen mutta jäi lohkonsa toiseksi viimeiseksi ja pelaa siksi nyt kevään suomisarjaa, Kiva aloitti suomisarjassa, tuli alkusarjassa toiseksi. Joukkueiden taso on lähellä toisiaan, tosin elisen ottelun Kiva voitti selvästi 7-2 .

Mutta pointti on siinä jos yhteistä näkemystä ja halua joukkueiden muodostamisessa löydy junnuissa tuskin sitä löytyy aikuisten tasollakaan, ainakin pahalta näyttää. Toki tosenlaisiakin esimerkkejä maakunnasta löytyy.
Mutta kyllä seurapäättäjillä tässä työsarkaa olisi, sen verran syvät poterot tuntuu aina välillä olevan.

Hieman karkasi aiheesta näin Hokin palstalla, mutta kun tuo yhteistyö ja pelaajapolku tuossa nyt tuli puheeksi jo aiemmin.
 
Viimeksi muokattu:

Qasowsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki.. enpä tiijä
Tällä hetkellä alkaa näyttää siltä että se 11. sija olisi jo meidän mestaruus. Tältä 12. sijalta pääsee pelaamaan K-Espoota vastaan niitä karsintoja. Siellä on aika kokenut nippu vastassa joka vahvistui juuri vielä Teemu Ramstedilla. Saattaa olla oikeasti hankala selvitettävä. Espoossa satsataan nousuun tosissaan.
K-Espoo vastaan, turpaan tulee ja lujaa, Hokilla ei ole mitään jakoja. Tuo pataljoona kun astuu areenaan, joillakin alkaa ns. puntti tutista.
 
Ihan asiallista ja ansaittua kritiikkiä täällä esitetty seurajohtoa ja valmennusta kohtaan. Pikkuhiljaa voisi kritiikkiä esittää hokin viestintävastaavalle, kun tuntuu ihme hyökkäyksiä tekevän faneja vastaan twitterissä ja ei ole poika enää hokin sivuillekkaan otteluraportteja kirjoitellut tappioputken alettua..
Ilmeisesti tarkoitit ainakin alla olevaa twiittiä, joissa Jere Saastamoinen sanoi seuraavaa. Laitan nimen näkyviin, koska lainaan hänen viestejään. Lisäksi vaikka hän on yksityishenkilönä ja omalla nimellään kommentoinut asiaa, se liittyy seuraan jossa hän on toimihenkilönä, joten lienee hyväksyttävää nimikin mainita. Jos ei, niin yp varmaan antaa minulle kakkua :).

"Tässä kun on lukenut kommentteja erään kiekkoseuran (olkoon nyt vaikka kainuulainen #Mestis-joukkue) Facebookissa ja Jatkoajassa, niin kyllä suomalainen valmennus on jatkossa hyvissä käsissä. Jokainen tietää mistä homma kiikastaa, mitä pitäisi tehdä ja miten treenata."

Eihän tuossa kovin rajua hyökkäystä faneja kohtaan ole, mutta toki sen voi kokea ärsyttävänä ja jopa kommentointia rajoittavana. Yleisesti ottaen ei kannattajia auta ruveta moittimaan mielipiteistään ja välittämisestä. Tai yrittää suojella valmentajaa. Se on pesti jossa jokainen tietää olevansa tikunnokassa, yleensä pahassa. Vain niissä pienissä menestyksen hetkissä saa kiitosta, ja sekin unohdetaan seuraavan heikon hetken aikana.

Ammattimaiseen viestintään kuuluu vaikeina hetkinä positiivisuus sekä vahingon minimointi, ei eskalointi. Toki viime vuosina jenkkien hulmuletti pressa on ottanut hyökkäävyyden viestinnän kärjeksi ja leviäähän se muuallakin.

Valmentajan kokemattomuudesta ja otetusta riskistä oli harvinaisen suuri yksimielisyys heti valmentajan nimen julkistuksen jälkeen niin kannattajien kuin muidenkin valintaa arvioineiden kesken. Oliko ketään, joka julkisesti on kirjoittanut valinnan olleen hyvin perusteltu muulla järkisyyllä kuin hinnalla. Hokkitaustaa pelaajana pidän tunne-, ei järkisyynä.

Edellämainitusta huolimatta, tsemppiä Jerelle ja kaikille Hokissa. Hoitakaa homma kotiin ja sarjapaikka ensi kaudeksi Mestikseen.
 
Heikkinen toimintakiellossa keskiviikkona, Happo tuuraa
Hokki lähtee Keuruulle ilman päävalmentaja Jarkko Heikkistä, joka sai lauantain TUTO-ottelussa pelirangaistuksen. Hän on liiton sääntöjen mukaan automaattisessa toimintakiellossa keskiviikkona.
Pasi Häkkisen aisaparina keskiviikon ottelussa toimii pitkän linjan hokkilainen Kimmo Happo.

Toivottavasti Häkkinen on vastuuvalmentaja. Vaikka Hapolla on valmennuskokemusta, ei se järin uskottavaa Mestikseen ole.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös