Kajaanin Hokki 2019–2020

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Teemu Virtala tulee yhdeksi puhujaksi Voiton nälkää -seminaariin. Olisi aika maukasta jos siellä paljastuisi vaikka sopimus Hokkiin, mutta ei taida tapahtua.
Kaikki on mahdollista, mutta epäilen. Teemu perheellisenä ottanee toimeentulonsa jääkiekolla ja tuskin Hokki on valmis maksamaan niin paljoa. Veikkaisin Hokin kaavailevan paluumuuttajia omista nuoremmista kiekkoilijoista.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR
Mikä muuten on aikataulu Mestiksen päätöksen kanssa? Hokin kannalta olisi hienoa, jos päätös saataisiin mahdollisimman pian.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Mikä muuten on aikataulu Mestiksen päätöksen kanssa? Hokin kannalta olisi hienoa, jos päätös saataisiin mahdollisimman pian.
Tällä viikolla pitäisi kuulua tai niin olen Liiton lausunnoista tulkinnut. Hokille olisi tärkeää saada varmistus, että valmennus- ja pelaajakuviot alkaa selviämään.
 
Kaikki on mahdollista, mutta epäilen. Teemu perheellisenä ottanee toimeentulonsa jääkiekolla ja tuskin Hokki on valmis maksamaan niin paljoa. Veikkaisin Hokin kaavailevan paluumuuttajia omista nuoremmista kiekkoilijoista.
Itsekin luulen, että Teemu ei ole vielä tulossa Hokkiin ilman sponsoreiden panostusta. Toki eipä näistä ikinä tiedä.

Tällä viikolla pitäisi tosiaan kuulua. Mitä nopeammin sitä parempi Hokille.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, kahden maalin Karvinen
Lieköhän Hokilla Mestikseen noustaessa intressiä aloittaa uudestaan yhteistyötä Kärppien kanssa? Kärppien junnuputkesta löytyisi varmasti "koko kauden lainoja" harva se vuosi jo pelkästään armeijan takia.

Kajaani varmsti kärppäpelaajille mielyttävämpi vaihtoehto jo pelkästään sijaintinsa takia, kuin esimerkiksi Rovaniemi.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Lieköhän Hokilla Mestikseen noustaessa intressiä aloittaa uudestaan yhteistyötä Kärppien kanssa? Kärppien junnuputkesta löytyisi varmasti "koko kauden lainoja" harva se vuosi jo pelkästään armeijan takia.

Kajaani varmsti kärppäpelaajille mielyttävämpi vaihtoehto jo pelkästään sijaintinsa takia, kuin esimerkiksi Rovaniemi.
Ainakin urheilutoimenjohtaja kertoi, että yhteistyöstä kenellekään kanssa ei edes vielä mietitty. Eikös kärpillä ole yhteistyösopimus Hermeksen kanssa, useampi vuotinen? Armeijan voi suorittaa Kajaanissa ja samalla pelailla Hokissa, kauempaakin kuin Oulusta on pelaajia käynyt suorittamassa armeijan ja pelanneet Hokissa Niki Huovinen, Joni Piipponen yms.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, kahden maalin Karvinen
Eikös kärpillä ole yhteistyösopimus Hermeksen kanssa, useampi vuotinen?
Kolmivuotisen sopimuksen viimeinen vuosi on nyt tuleva kausi Hermeksen kanssa. RoKiin on siitäkin huolimatta mennyt pelaajia, juurikin armeijan vuoksi. Luulisi olevan, että tästä eteenpäin sitten Kajaaniin päin, jos nyt nousu tulee.
 

Knap

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Bruins
Ai saatana. Ylläpitokin tehnyt nopeaa työtä, kun ei kovin kauaa tarvinnut tätä osiota odotella ja LeKi hiuksista helvettiin. Sarjasta tuli aika paljon mielenkiintoisempi.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
LeKi lähti aika paljon nopeammin kuin edesmennyt EU.... onpas todellakin mukavaa kun Hokki on takaisin tällä alueella jälleen.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ylläpito voisi vielä vaihtaa nykyisen Hokin logon tuohon nimen viereen. Pari vuotta käytössä ollut retrologo löytyy nätisti seuran sivuilta:

https://www.hokki.fi/logot/
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kylläpäs yllätyin, kun oli täällä keskusteluosiossa joukkuejärjestys muuttunut ja Hokki ilmaantunut esille. Mutta silleen ihan iloinen ylläri.

Kiva nähdä Hokki jälleen Mestiksessä. Etenkin, kun ei tartte enää pelätä KooKoon ja Hokin välisiä pudotuspelejäkään...

Nyt vaan odotellaan uutisia joukkueen suhteen. Sopimuksia on varmaan jo luonnosteltu valmiiksi ja nyt kun paikka varmistui, niin nimiäkin aletaan pistää papereihin.
 

Big Bear

Jäsen
Joo, onnea Hokille! Paikka se on noinkin ansaittu ja eikä siinä mitään, kyllähän seura Mestikseen kuuluu. Jännä nähdä, että montako IPK:ssa pelannutta kainuulaispelaajaa vetää ensi kaudella Hokin paidan ylleen.
 

Big Bear

Jäsen
Jos jotain pitäisi veikata niin Pyykkönen ja Korhonen ovat ensimmäisinä pakkaamassa laukkuja kohti pohjoista. Ainakaan IPK ei ole heidän jatkojaan ehtinyt julkistaa.... 1+1=?
Näin voi olla. Pyykkösen pitäisin kyllä mielelläni. Korhonen yritti vimmatusti, mutta jotenkin jäivät tehot piippuun. Saahan nähdä, että vieläkö Fofanov jatkaa uraansa ja jos jatkaa, niin missä?
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tervetuloa Hokki, hienoa että perinteinen ja mielenkiintoinen jengi palaa vaikkakin Rokille haastava kilpakumppani.
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onpa mainio uutinen!

Ensi kaudella Mestis, sitä seuraavalla Liiga?!

Pohjoista hegemoniaa odotellessa.

Ei tarvita kuin 3500 katsojan hyvin toteutettu halli (Mikkelistä vinkkiä?) keskeisellä sijainnilla ja kiekkobuumi kaupunkiin!
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joku sinne oli Lekin tilalle nostettava ja ainoa oikea vaihtoehto oli Hokki. Aina on tietysti hienointa nousta voittamalla karsintasarja, mutta jos se nousu tällä tavalla tarjotaan niin onhan siihen tartuttava. Hokki oli kuitenkin paras joukkue Mestiksen alapuolelta, joten oikeaan osoitteeseen nousu meni.

Nyt eikun Mestisjoukkuetta kokoamaan. Saa nähdä mitä Suomi-sarjaan tulee tilalle.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, (sympat Anaheim Ducks) Karsinnat takasin
Tervetuloa takaisin Mestikseen Hokki! Toivotaan taas tiukkoja skaboja SaPKon kanssa niinkuin aina ennenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös