Mainos

Kajaanin Hokki 2010–2011

  • 165 416
  • 404

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Mikä on Aatu Hämäläisen tilanne?

Eipä ole oikein mitään miehestä kuulunut. Sairasloman pitäisi olla jo ohi. Taitaa radiohiljaisuus kertoa lähinnä siitä että paikkaa joukkueesta ei löydy. Saikkulista on Kerholla tyhjentynyt melkein kokonaan ja Aatun saapumisen aikaan hieman eläneet ketjukoostumukset ovat vakiintuneet. Näin ollen, arvelisin että Aatu palaa alkuperäisen sopimuksensa mukaisesti Kajaaniin.
 
Kai Syväsalmea ollaan ulostamassa KalPasta, joten siinä olisi loistava lisä Hokin puolustukseen. Tosin rahat ovat vähissä, joten jos Syväsalmi Mestiksessä pelaa, niin todennäköisin osoite on kenties KooKoo?
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa

Mieluumin kyllä tarvittaisiin niiitä hyökkäyspään vahvistuksia, sieltä on kuitenkin Lappalainen ja Hyvärinen sekä Lukkari palaamassa kentälle eli puolustuksessa on nyt varsinkin kun Shvalev tuli, ihan ok tilanne ja kilpailua pelipaikoista riittää vaikka laatu onkin mikä on, mutta eiköhän noilla loppukausi pärjättäisi. Eilisen perusteella kyllä pitäisin tuon venäläisen jos mahdollista täällä, mutta eiköhän se pian lähde takaisin hämeeseen tuppea puremaan..
Mutta mutta, hyökkäyspäässä puute varsinkin maalintekijöistä ja kunnon rouhioista on huutava ja tuskin Joonas Komulainen mikään messias tässä asiassa on.
Se että rahat on tiukilla on tietysti ihan normaalia, mutta puhutaan kuitenkin vain loppukauden palkkasta eli järkikäteen nyt. On liian isot asiat kysessä jos joudutaan play outteihin ja karsintasarjaan, eikä kahdella tai yhdellä tehdyllä maalilla pärjää sielläkään, vaikka Toivonen ja Koskela molemmat seisoisi yhtäaikaa maalissa. Jos lähtö tänä keväänä tulee lähtee Kainuulainen edustuskiekkoilu pitkälle korpivaellukselle josta paluu voi kestää vuosia jos tapahtuisi enää koskaan.
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
No niin, aamunlehdessä se totuus sitten tuli. Kädet on aikalailla nostettu pystyyn Kajaanissa, hyvää yötä Hokki. Eipä paljon enää kiinnosta, saatanan tunarit. Pitäkää tunkkinne.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
No niin, aamunlehdessä se totuus sitten tuli. Kädet on aikalailla nostettu pystyyn Kajaanissa, hyvää yötä Hokki. Eipä paljon enää kiinnosta, saatanan tunarit. Pitäkää tunkkinne.

Tämän takia (puheenjohtajan vuodutus kainarissa) ei ketään kiinnosta tulla Hokkiin pelaamaan kun ollaan vaarassa pudota. Niitä pelaajia olisi kovalla rahalla kannattanut ostaa kun Vlado sai muutaman ottelun voittoputken. Kukapa haluaa päättää kauden helmikuun alussa tai leimaitua suomisarja jyräksi kun karsinnoissa tulee pataan. Enää en odota playoff paikkaa kun jotenkin heki esim saataisiin lyötyä tuton kanssa karsimaan. Pari pakko voittoa ja rauhassa ensi kauden joukkuetta rakentamaan niin ettei päävalmenja ole kokoajan auton ratissa matkalla savonmaahan. Ja oma mielipiteeni joukkuetta ei voi rakentaa silla tavoin, että olettaa ratkaisupelaajien olevan miehiä, jotka ei ole ikinä mestistä pelanneet. Sarjan taso yllätti ehkä Karppisen.

Vaikka suomisarjasta pari kokenutta pelaajaa ei ratkuisupelejä ajatellen ole huono homma, sillä heillä ei ole hävittää jos oma peli kulje. Voivat onnistua todella hyvin, jos ei ole paineita liikaa ladottu heidän niskaansa. K-laser hankki Löfmannin suomisarjasta ja heti ensimmäisessä pelissä maali.

Jos joku liiga apu saataisiin, niin paineita hänellä olisi. Kaikki odottavat maaleja..

Sairaslista tyhjäksi ja suomisarjasta pari ukkoo laittamaan painetta aloituskokoon panoon.
 
Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Mitä helvettiä? Turha tässä on karsinnoista puhua kun pitäis vaan mennä asenteella, playoffeihin mennään eikä meinata!! Eihän tuossa ole kun 2 pistettä matkaa sinnekään, vaikka nyt on tullu pataan viime matseissa niin mitään ei ole vielä menetetty. Tätä pitäis terottaa näköjään Hokin johdollekin..
 
Yhdyn tuohon Elmon viestiin. Kaikki on vielä mahdollista. Joonas Komulainen ja Ville Hyvärinen päässeevät tällä viikolla pelihommiin, ja Lasse Lappalaisenkin näin viime viikolla jo jäällä, joten Hokki lähtee tähän viikkoon vahvempana, kuin viime viikkoon.

Tämä viikko on Hokille erittäin tärkeä tämän kautta ja tulevaisuutta ajatellen. Peliviikko alkaa keskiviikkona Oulusta, jatkuu perjantaina Kajaanissa (K-Vantaa) ja päättyy lauantaina Jyväskylässä. Jos Hokki pystyisi nappaamaan kolme tai kaksi voittoa, tilanne kohenisi, ja Hokki voisi nousta takaisin play-off viivan paremmalle puolelle. Nousu play-off viivan yläpuolelle lisäisi myös kiinnostusta monissa (kovissa) pelaajissa ja heidän agenteissa sekä mahdollistaisi Jere Laaksosen jatkon loppukaudella Kajaanissa. Yhdellä tai nollalla voitolla Hokki alkaa olla auttamattomasti ulkona. Tällöin vahvistuksia ei ole odotettavissa kuin Suomi-sarjasta, ja Jere Laaksonen pakenee todennäköisesti Raumalle.

Katsotaanpas Hokin tämänhetkistä pelaajatilannetta, joka olisi tällä hetkellä tammikuun lopussa:

MV: Toivonen (Koskela)

Pakkiparit:
1. Hyvärinen - Hattunen
2. Lappalainen - Makkonen
3. Heikkinen - Törnvall
(4. Lukkari - Heinonen/Savolainen/Kuronen?)

Hyökkäysketjut:
1. Mäkiaho - J. Komulainen - Savolainen
2. Fofanov - V. Komulainen - Saarenpää
3. Virtanen - Laaksonen?/Wedman - Reivonen
4. Kolhonen - Wedman/X - Suhonen
Parilla Suomi-sarja vahvistus tuohon, niin joukkueen pitäisi olla kilpailukykyinen?

Pitäisikö seurajohdon kysäistä vaikkapa Juha Järvenpäätä lainalle muutamaan peliin ensi viikolle? Toivonen ei ole kuitenkaan ollut viime peleissä terävimmillään ja ei ole pystynyt pitämään Hokkia pystyssä vaikeina aikoina. Pisteet kuitenkin ratkaisevat, ja sillä ei ole merkitystä torjuuko voiton liigalaina vai oma molari.
 
Viimeksi muokattu:

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Katsotaanpas Hokin tämänhetkistä pelaajatilannetta, joka olisi tällä hetkellä tammikuun lopussa:

MV: Toivonen (Koskela)

Pakkiparit:
1. Hyvärinen - Hattunen
2. Lappalainen - Makkonen
3. Heikkinen - Törnvall
(4. Lukkari - Heinonen/Savolainen/Kuronen?)

Hyökkäysketjut:
1. Mäkiaho - J. Komulainen - Savolainen
2. Fofanov - V. Komulainen - Saarenpää
3. Virtanen - Laaksonen?/Wedman - Reivonen
4. Kolhonen - Wedman/X - X (Haataja)

Parilla Suomi-sarja vahvistus tuohon, niin joukkueen pitäisi olla kilpailukykyinen?

Pitäisikö seurajohdon kysäistä vaikkapa Juha Järvenpäätä lainalle muutamaan peliin ensi viikolle?
Pakkohan tuohon hyökkäykseen on jotain ukkoja haalia. Vaikka kokoonpanostasi Teemu "30-40" Suhonen puuttuukin. Toki jos pelataan "viimeistä ehjää mailaa säästäen", niin kuin Sport-pelissä ensimmäinen erä, ei loukkaantumisiakaan tule, ja ukot riittävät mainiosti. Jos taas ruvetaan pelaamaan kunnon taistelukiekkoa, hajoaa varmasti joku(nen) kaveri.

Minua kiinnostaa kuitenkin se, mihin tänä vuonna on hassattu rahaa? Tänä vuonna pelaajabudjetti Mestiksen ennakon mukaan 190k, viime vuonna 175k. Tietysti nämä ovat vain epämääräisiä lukuja, mutta silti. Olisiko savolaismafialle tehty liian kalliita sopimuksia? Onhan siellä tietysti yksi valmentajakin viimekautista enemmän.

Viime vuonna sentään yritettiin Jekimovsia ja Pegoraroa. Jaatinen saatiin. Nyt ei mitään. Siis hemmetti: vaikka Silli Sillanpää ja Sulo Vilen, jos ei muita irtoa. Molemmat kokeneita kettuja, voisivat tuodakin tuohon kananmunia kainalossa kuljettavaan joukkoon jotain. Ei saa jäädä tuleen makaamaan!
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Siis en voi ymmärtää, seuran puheenjohtaja itkee lehdessä kun Lukko otti lainapelaajat pois, no eikös ne lainoja olleet?? Eiköhan kaikki muut paitsi Karjalainen tämän tiennyt, taisi tälläkin palstalla olla puhetta että mitä sitten kun lainat lähtee. Koko kauden on ollut puutetta maalintekijöista ja niiden puutteesta, joukkue tehnyt vähiten maaleja jne. Ja muutenkin ollaan heittämässä pyyhettä kehään, varmaan tuntuu pelaajista ja Kolekista hienolta lukea näitä juttuja lehdestä että karsintoihin ja suomisarjaanko tässä ollaankin menossa.
Kilpailutilanteen puuttesta joukkueessa valitti jo Karppinen, samoin Kolek myöhemmin. Joulutauolla olisi Kolekin voittoputken jälkeen ollut korkea aika lähteä ostoksille mutta mitään ei tapahtunut. Nyt on aika turha itkeä kun on paskat housuissa. Sitä saa mitä tilaa.
En ihmettele yhtään että Kolek ei ole jatkamassa pestiään eli jos ja kun sarjapaikka säilyy on edessä jälleen kerran valmentaja ruletti ja minkälainen on sitten tuon dynaamisen johtokunnan kohtalo puheenjohtaja mukaan lukien.
Hyvänen aika että on hommat Kajaanissa hyvällä tolalla, oksettaa oikein kun ajattelee. Voimia vaan joukkueelle ja Vladolle.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Aika käsittämätöntä perseilyä kyllä seurajohdolta että pelaajia ei ole hankittu kauden aikana. Molemmat ruorissa olleet valmentajat ovat julkisuudessakin vaatineet lisää pelaajia, mutta MITÄÄN ei ole tapahtunut. Ei kai tällaisia asioita pitäisi edes joutua lehtien sivuilla huutelemaan, saati sitten että mitä ei tapahdu vaikka huudellaan? Toki Karppisen kohdalla huutelu oli vähän turhaa koska sai itse joukkueen koota, olisi voinut peiliin katsominen olla parempi juttu.

Vladon kannalta tylsä juttu, tuli pelastamaan vanhaa seuraansa katastrofilta, mutta pyynnöistä huolimatta miehiä ei ole hankittu yhtään. Ei siinä kannata Karjalaisen paljoa ihmetellä että miksiköhän Kolek ei halua ensi kaudeksi jäädä enää valmentamaan, jos seuran johto ei anna valmentajalle mitään tukea tarvittaessa.

Rahaa on kulutettu enemmän kuin viime vuonna, tulos näyttää tällä hetkellä jäävän vielä huonommaksi. Mestiksestä tippuminen olisi se viimeinen naula arkkuun, suurin mahdollinen paha joka aloittaisi pitkän ( loputtoman? ) korpivaelluksen Kainuulaisessa jääkiekkoilussa.
 
freetime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki ja Kärpät

Lehtijutun perusteella vaikuttaa siltä, että johtokunnalla on tullut todella isohätä housuun. Varmuuden vuoksi selittelyt aloitetaan jo nyt ja sitten vain seurataan tilannetta tekemättä yhtään mitään. Jos rahaa on käytetty enemmän niin se on osoitus vain siitä että velkoja on maksettu ahkerammin pois ennen mahdollista korpivaellusta. Tämän hetkistä johtokuntaa ei kiinnosta paskan vertaa urheilullinen menestys tai Kainuulaisen jääkiekon tulevaisuus. Se on nyt vajaan kahden kauden aikana huomattu.
 
Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Hassua, että seuran koko tulevaisuus ja uskottavuus on jostain Lukko-lainoista kiinni. Kilpailutilannetta itketään, kun ei ole pelaajia. Jos vaadit aina SM-liiga pelaajia, mustapekka jää yleensä käteen. Lusikka kauniiseen käteen ja irti tuosta YYA-sopimuksesta Lukon kanssa ja uusi yhteistyösopimus vaikka jonkun Suomi-sarjan seuran kanssa.
 
everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Kieltämättä aika v-mäinen tilanne Hokilla. On aivan ymmärrettävää, että pelaajat eivät halua mennä joukkueeseen, jonka pelit saattaa loppua jo reilu pari viikkoa siirtoajan sulkeutumisen jälkeen. Eiköhän tätä olla järkeilty myös Lukon toimistolla. Ihme ettei tähän asiaan olla Hokin toimistolla reagoitu ajoissa, kai tämä nyt tiedossa on ollut.

Toisaalta, edelleen Hokilla on joukkueellinen pelaajia, parempia pelaajia kuin sarjaporrasta alempana, joten nyt pitää joukkueessa keskittyä vain ja ainoastaan voittamiseen, kovan työn tekemiseen, eikö epäolennaisuuksiin. Samat asiat pätee myös valmennukseen. Keskityminen olennaiseen ja alkaa tekememään määrätietoista työtä niillä pelaajilla, mitä käytettävissä on.
 
Juurikin näin. Paskanpuhuminen ja itkeminen lehdissä saa riittää, asennetta vaan kehiin ja hoidetaan tämä kausi nyt alta pois mielellään niin, että ensi kaudella pelataan vielä Mestistä. Kauden jälkeen osaamaton ja ennenkaikkea munaton johtokunta puheenjohtaja mukaanlukien potkitaan niin saatanan kauas kuin potku jalassa kantaa!

Sinne tarvitaan tekijätyyppi, jolla on hirveä halu kehittää toimintaa, vaikka se täällä futiksen pyhätössä (huom. täällä pelataan vissiin jotain 6. divaria?!) Kajaanissa niin pirun vaikeaa onkin!
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Nyt tuli kuokkaan ensimmäistä kertaa tälle kaudelle Laseriltakin. Oululaisilla 18 jäähyminuuttia, Hokin saldona kokonainen maali. Vastaavasti taas Laser teki kaikki 4 maaliaan YV/SR-tilanteissa. Tuossa on hurja ero tehokkuudessa.

Huomisen K-Vantaa peli on iso peli. Siitä pataan niin pleijarihaaveet saa alkaa haudata, voitolla vielä ollaan mukana.
 
Kurittoman oloista touhua, Hokki vei jäähyt ensimäisessä erässä 16-0, otteluhan oli periaatteessa ohi vartissa kun peli oli 3-0, Loppuvuoden hyvä alivoima- ja maalivahtipeli on muisto vain. Klaserin ensimmäinen jäähy tuli ajassa 30.59, siinä ei kavennusta tehty jonka jälkeen seuraavan Hokki jäähyn jälkeen 34 min tilanne oli 4-0, tuttua. Nykyisellä ylivoimmalla on turha kuvitellakaan että yhden erän aikana neljän maalin takaa ohi tultaisiin, vaikka koko erä olisi ylivoimaa. Selkä suoristuu niin helposti se on ollut Hokin trendi viimeaikoina. Ihme on jos joukkue tuosta pleijareihin nousee, sen verran sekaisin tuo homma on.
 
freetime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki ja Kärpät
Ihme on jos joukkue tuosta pleijareihin nousee, sen verran sekaisin tuo homma on.

Vieläkö joku elättelee toiveita play off-paikasta. Kyllä ajatukset täytyy kääntää siihen suuntaan että sarjapaikka säilyisi suoraan ilman karsintoja. Sekin alkaa olla kovan työn takana kun katselee Hokin loppukauden sarjaohjelmaa.
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Vahvistamattoman siirtolistan mukaa Aleksi Sillanpää siirtyy Luvialta Kajaaniin 21.01 alkaen eli jokohan pelaa huomenna Jyväskylässä.
 
Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Vuoden 7. ottelu ja 7. tappio. Huomenna uusi yritys Jyväskylässä. Lieneekö Sillanpää jo huomenna mukana kaukalossa?

Mielestäni Evgeni Fofanov pelasi todella pirteästi ainakin avauserässä. Karvasi, taklasi, ja pääsipä nuorukainen pari kertaa maalipaikoillekin, valitettavasti ei uponnut tälläkertaa.
 
Ei lupaavalta näytä ei. Seitsemäs tappio putkeen, ja ero pleijariviivaan venähti kuuteen pisteeseen. Pahimmassa tapauksessa ero 8. sijaan voi venähtää jo yhdeksään pisteeseen.

Sitten vähän tuosta pelistä... Hyvät vai huonot kommentit eka? No huonot tietenkin. Toivonen ei ole sillä tasolla, millä pitäisi olla. Vaikka yhtään maalia ei voi täysin hänen piikkinsä laittaa, oli silti 2-3 maaliin mennyttä kutia otettavissa. Lukkari oli tänään varsin heikko ja mielummin nostaisin Heinosen kokoonpanoon hänen tilalleen. Savolainen vaeltelee varjojen mailla, jalka ei liiku ja pelihalut ovat nollassa. Saarenpäätäkään tuo pelaaminen ei oikein kiinnosta, pelaaminen on niin flekmaattisen näköistä. Laaksosestakaan ei viime aikoina ole ollut suurta apua, lieneekö tieto siitä, että Liigaan ei tänä vuonna enää pääse pelaamaan vienyt suurimmat pelihalut? Palonen ei kyllä turhaan syöttele ja ei muutenkaan ole semmoinen pelaaja mitä Hokki tarvitsee. Ja miksi ihmeessä hän pelaa ykkösen keskellä?! Tänään Vantaa teki kaksi maalia siitä, kun Palonen hävisi 100-0 aloituksen ja kaveri napautti suoraan kiekon verkkoon. Muutenkin tuo Hokin aloitusprosentti ei päätä huimaa, tänään se oli jopa 30! Shvalev oli tänään täysin haluton, ei kiinnostanut tuo pelaaminen yhtään. Siellä vaan meni venäläinen, otti pari näennäistä luistelupotkua ja that's it!

No olihan siellä muutamia positiivisia juttuja. Tänään Hokki oli hyvä ensimmäisen erän alussa, muuten Vantaa hallitsi peliä. Numeroista on vaikea uskoa, mutta Hokki voitti laukaisutilaston 70-58. Wedman pelasi mielestäni suhteellisen hyvin, kuten myös Fofanov. Myöskin Komulaiset olivat hyviä, ennenkaikkea Joonaksen peliesitys vakuutti. Täytyy mainita, että Ville Hyvärinen on erinomainen joukkuepelaaja! Mies heittäytyy kiekon eteen, ja pyrkii peittämään kaikki laukaukset. Siinä vähän esimerkkiä Hokin muille puolustajille! Toivottavasti Hyvärinen jatkaa Kajaanissa myös tulevaisuudessa (siis jos ja toivottavasti kun Hokki pelaa vielä ensi vuonna Mestistä). No siinäpä ne hyvät jutut sitten olikin.

Sillanpää ei tod. näk. pelaa huomenna, joten samoilla väsyneillä miehillä taidetaan painaa myös huomenna. Tosin ketjuja tullaan rukkaamaan todennäköisesti melko lailla.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Aika samat huomiot kuin Hockilla. Shvalev oli pelkkä varjo edellisen pelin esitykseen verrattuna. Ja Toivosella alkaisi olla lepovuoron paikka, esitykset ovat romahtaneet. Olin ennen peliä jo aika varma että nyt olisi Koskelan vuoro, en ymmärrä miksi Kolek jääräpäisesti peluuttaa Toivosta vaikka edellisten pelien perusteella Koskela olisi paremmassa vedossa???? Fofanov oli pirteä kyllä ja ilmeisesti onnistui Mäkkäriä ärsyttämään kovastikin.

Hokki vei ensimmäistä erää, mutta umpisurkean viimeistelyn ansiosta maaleja tuli vain yksi. Peli käytännössä loppui Vantaan 1-2 maaliin. Porukalla ei selkäranka kestä sitä että viedään peliä ja tehdään hirveästi töitä ja sitten kaveri kuittaa harvemmista paikoistaan halvalla maalit. Kangasmäen ja Bertrandin lähdön jälkeen kaava on ollut tämä. Maalintekijää kaivataan...

Lopun 6-3 ylivoimalla taisi tulla vajaassa kahdessa minuutissa yksi laukaus maalille asti, muu aika surrattiin nurkissa vaikka tuolla ylivoimalla kiekko pitäisi vaan survoa väkisin maaliin.
 
Aikalailla normi kuviot ollut eilenkin, eipä näytä tahti Hokilla muuttuvan, yksi päävastustajista ja joukkueesta ei ryhtiä löydy. Maalintekijän puute on ollut koko kauden, mitenkähän on ajateltu jos pelit jatkuvat runkosarjan jälkeen, kuka sitten ne maalit tekee. Mutta kun sitä snaipperia ei aikanaan hankittu nyt on myöhäistä. Nimittäin play outit ja karsintasarja ei kaukana tällä vireellä ole, enemmänkin todennäköistä. yhdellä maalilla ei niissäkään peleissä pitkälle pötkitä. Tämä on vaan pelkkää realismia, on turha uskotella että tuo joukkue kovin pitkiin voittoputkiin pystyisi ja pelejä on enää vähän jäljellä.
Koskela näköjään pelaa tänään, Shavlev on penkitetty, ketjut laitettu uusiksi ja Silli ei tänään vielä pelaa. Näillä mennää ja ihmetellään ja ihmettä odotellaan.
 
Hokille tänään piste Jyväskylästä. Ottelun tapahtumiin nähden hyvä suoritus, mutta olihan kolme pistettäkin tarjolla. Ottelupöytäkirjan mukaan Jonne Hattunen ja Jani Savolainen loukkaantuivat, toivottavasti kumpikin ovat mukana perjantaina Jokipoikia vastaan. Nyt Hokille jää lähes viikko aikaa parantaa peliään, ja hankkia niitä mahdollisia vahvistuksia.

En vielä luovu toivosta play-offeihin ja toivotaan, että Hokki saa pelinsä kuntoon. Sekin täytyy muistaa, että Vantaa ja HeKi heikentyvät viikon päästä melkoisesti, kun liigaseurat napsivat lainapelaajat pois joukkueisiinsa.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös