Jännä juttu. Itselleni TNT oli ensimmäinen Äkkädäkkä-biisi, jonka muistan kuulleeni, ja nimenomaan alkuperäinen versio. Täytyy kyllä myöntää, että olin varmaan yläasteikäinen ennen kuin hiffasin että Scott ja Johnson olivat eri ihmiset, koska laulaminen on molemmilla samalla tavalla sellaista jota ei aiemmin ollut kuullut.Johtuu siitä, että bändiin tuli tutustuttua nimenomaan tämän kappaleen kautta. Bon Scottin versio on eittämättä klassikko, mutta hivenen kieroutuneesti Brianin tulkinta on ikään kuin se alkuperäinen versio minulle.
Oma listani (just nyt) näyttää jotakuinkin seuraavanlaiselta:
1. Pantera - Five Minutes Alone
Tämä iskee kuin tuhat volttia isoilla ampeereilla. Panteraa ehkä kaikkein raskaimmillaan, mikä toimii aivan taivaallisen hyvin.
2. Queen - Crazy Little Thing Called Love (live at Wembley '86)
Queenin riemua puhtaimmillaan! Freddie on niin Freddie ja koko bändi täydessä tikissä. Aivan jumalainen biisi näin Elvis- ja Queen-diggarille
3. Metallica - Creeping Death
Oikeastaan voisi heittää koko Ride the Lightning-albumin, mutta kenties tämä on se kaikkein rakkain: aivan jäätävän hieno alkuriffi, tarttuva tarina ja maanisen hyvä melodiakulku läpi koko biisin. Papa Hetin laulanta on karulla tavalla kaunista.
4. Led Zeppelin - Rock n' Roll
Zeppeliinejäkin voisi laittaa useita samaan syssyyn, mutta tämä on mulle paras. En oikein osaa edes sanoa miksi juuri tämä, mutta onhan kyseessä nyt aivan jäätävä mestariteos.
5. Jamiroquai - Love Fooolsophy
Alrightin ja You Give Me Somethingin ohella lemppari Jamiroquai-kipale. Nostaa kaikki ihokarvat pystyyn joka kuuntelukerralla. Ja parasta on, että tulen näkemään JK:n ja bändin Jazzeilla tänä kesänä.
6. Pink Floyd - Money
Lapsuuden muistoja tästä biisistä. Mutsi ei ollut mikään rokkaaja, mutta Floydia se soitti aika useinkin vinyyleiltä. Sain huomaamattani vaikutteet progeen ja se kyllä kuuluu ämyreistäni edelleen.
7. DJ Tiësto - In My Memory
Totaalisen tranceen lankeamisen lähtölaukaus. Tuon ajan Tiesto on jotain elämää suurempaa. Tosin vuotta tai paria myöhemmin löysin Armin van Buurenin joka on soundiltaan vielä hienompaa, mutta yksittäisistä biiseistä tämä on aivan käsittämättömän hieno.
8. Metallica - Dyers Eve
Huhhuh! Biisi on itse vihaisuus, Larsin rumpalointi aivan ehdottomassa piikissään ja riffittely on sekin varsin raivokasta. Rakastuin ensi kuulemalta.
9. Iron Maiden - Hallowed Be Thy Name
Itse asiassa aika ylivoimainen Maiden-ralli, vaikka bändiltä on tietenkin tullut vaikka mitä. Tässä kaikki osuu kohdalleen.
10. Queen - Don't Stop Me Now
Kun on lähdössä radalle, tämä kappale kuuluu ehdottomasti etkoille. Silkkaa kuolemattomuuden eetosta, ja mikäs sen parempaa!