Kaikkien aikojen Olympialaiset?

  • 4 542
  • 32

scholl

Jäsen
Mitkä ovat jatkoaikalaisten mielestä kaikkien aikojen parhaat Olympiakisat. Monihan varmasti muistelee lämmöllä Helsingin kisoja, joita ei kaupallisuus ollut "pilannut". Samaranch puolestaan kertoi aina päättäjäisissä ko. kisojen olleen kaikkien aikojen parhaat. Jokaisissa kisoissa penkkiurheilijakin kokee hienoja hetkiä. Itse arvostan kesäkisoja enemmän kuin talvikisoja, joillakin se voi olla toisinpäin. Montrealin kisojen aikaan olin niin nuori, etten niitä kunnolla muista, Moskovan kommarikisoista ei ole muita hyviä muistoja kuin Mischakarhumaskotit, jotka sieltä sain. Soul oli jotenkin ei-hyvä varsinkin, kun monet tapahtumat olivat aamupäivisin ja oli pakko mennä kouluun. Barcelonasta, Atlantasta ja Sydneystä on kaikista hyviä muistoja.

Kaikesta huolimatta ehdottomasti ykköskisani ovat olleet Los Angelesin olympialaiset. Siihen aikaan koko kisat olivat epäsuositut; sponsoreita ja kisaisäntiä ei meinannut löytyä millään ja boikotit jylläsivät. LA järjesti mahtavan spektaakkelin, kaupallisuus heräsi henkiin, olympialaisten ei tarttenut tuottaa tappiota, isäntäjoukkue menestyi erinomaisesti jopa lajeissa, joissa siihen ei oltu totuttu ja Suomi sai myöskin runsaasti menestystä. Ja kun yleisurheilun MM-kisat olivat olleet edellisenä vuonna Helsingissä, oli urheiluinnostus itsellänikin huipussaan. Varsinkin kun koulusta oli kesäloma ja kisat tulivat yöllä, joten pystyi nauttia kesästä ja urheilusta itse ulkona päivisin ja katsoa kisoja öisin. Kaiken lisäksi neukut, joita vihasin olivat kisoista pois ja jenkit saivat normaaliakin enemmän mitaleita, mikä oli itselleni yhtä juhlaa. Kaiken kruunasi tietysti Carl Lewis, joka oli tuohon aikaan ilmiömäinen.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Moskovan muistikuvat ovat vielä itselläni hyvin hatarat. Los Angeles on jotenkin jäänyt parhaiten mieleen, ja tuo kesä oli muutenkin niin huoletonta aikaa, että pidän sitä itsekin selkeänä ykkösenä. Soul meni pilalle nimenomaan typerien lähetysaikojen vuoksi, eikä koulussa katsottu mitään lajeja. Barcelonaa ja Atlantaa on tullut katsottua jo sitten kaljapitoisen kisastudion merkeissä ja viime kisat kärsi myös lähetysajoista.

Oliko tässä muuten tarkoitus käsitellä pelkkiä kesäkisoja vai saako myös talvikisat ottaa mukaan? Joka tapauksessa niistä parhaat ovat olleet Calgaryssä ja Sarajevossa. Ei vielä liikaa turhia lajeja, ja Matti Nykänen ja Marja-Liisa Hämäläinen olivat vireessä. Kiekkoleijonat sai ensimmäisen arvokisamitalinsa. Hiihtolomalla pystyi seuraamaan tapahtumia hyvin. Lake Placidista muistan vain Jouko Törmäsen voittohypyn. 90-luvun kisat ei mitään suuria kicksejä aiheuttaneet, niistäkin Lillehammer meni täysin vituiksi armeijan takia.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Atlantan vuoden 1996 kisojen päätöstilaisuudessa Samaranch teki poikkeuksen, eikä kehunut tapahtumaa kaikkien aikojen parhaaksi. Syynä oli ilmeisesti kisojen aikaan sattunut pommi-isku, joka latisti tunnelmaa ja heitti tumman varjon koko kisojen ylle.

Mitähän Münchenin kisojen päätöspuheessa mahdettiin sanoa?
 

werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Mazza
Atlantan vuoden 1996 kisojen päätöstilaisuudessa Samaranch teki poikkeuksen, eikä kehunut tapahtumaa kaikkien aikojen parhaaksi.
Sanoi muistaakseni Atlantan järjestäneen poikkeukselliset olympiakisat.

Itse olen parhaiten elänyt mukana vuoden -76 kisat Innsbruckissa ja Montrealissa. Venäläiseltä hajosi mono 4x10km viestissä ja Juha Mieto karkasi tavoittamattomiin muulta porukalta. Jääkiekossa Murto, Kapanen, Peltonen, Linnonmaa & co. voittivat sakut 5-2. Kesäkisoissa sitten Virenin juoksut ja Karppisen soutu. Mahtavia muistoja!!! Olin tuolloin 8-vuotias.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Ateena 2004 kesäkisat, ovat ehdottomasti parhaat, siitä yksinkertaisesta syystä, että nyt on rikottu kaikkienaikojen ennätys doping kärvähtelyssä.

Näyttää siltä, että wada ja kok saavuttavat huijausmenetelmien kehittelijöitä ja sitä myöden kiinnijäämisriski kasvaa. Kohta on mahdollista, jopa Suomalaisten juoksioiden pärjätä kansainvälisessävauhdissa, kun osa huipuista ei uskolla aineita käyttää ja toinen osa lusii kilpailukieltoaan.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Re: Parhaat olympiakisat!

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, parhaat olympiakisat olivat Helsingin vuoden 1940 kisat.

Eikös ne olleet ne kisat, joissa ainoa laji oli tosinykyaikainenviisiottelu.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Montreal 1976.
Lasse Virenin uskomaton loppukiri viidellä tonnilla.
Yksi kaikkien aikojen tiukemmista kiritaistelusita missä Viren lisäsi vauhtia koko ajan.
Sitten Pertsa Ukkolan huikea loppuottelu on jäänyt mieleen,tunne tila oli mahtava niin Ukkolalla kuin selostajillakin.

Kisoissa oli myös muita hyviä Suomalaissuorituksia kuten Tapio Kantanen kolmen tonnin esteissä ja Antti Kalliomöki seipäässä.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Itselleni parhaiten jäänyt kesäkisat 80 Moskovassa ja 84 Losissa.
Talvikisoista Sarajevo 84 ja Galgary 88.

Moskovan kesänä olin 8-v pojan viikari ja kisoja seurasin mummolassa Ristiinassa pienestä mustavalko telkkarista. Maaningan juoksut ja Karppisen soutu jäivät mieleen ikiajoiksi ja muistan mummon itkeneen kun Karppiselle soi maammelaulu.
Losin kisat seurasin todella tarkkaan, yöt valvottiin ja päivät nukuttiin onneksi oli kesäloma. Vainion käry ei unohdu koskaan, kuulen vieläkin korvissani kuinka Juha Jokinen kertoi asiasta:Kuulin juuri uutisen enkä tiedä uskallanko kertoa sitä teille..Martti Vainion doping näytteessä on ollut jotain epäselvää..
Salomäen ja Sipilän painifinaalit ja Jouni Grönmanin painonnosto syöpivät myös mieleen, kuten Tiina Lillakin lohduton itku ja Tiaisen ja Härkösen voitot keihäässä ja moukarissa.

Sarajevo ja M-L Hämäläinen (Kirvesniemi) ne hiihdot ei unohdu ja Aki Karvonen oli kova jätkä miun mielestä. Jääkiekosta jäi mieleen kisojen avauspeli Suomi-Itävalta joka voitettiin vaivoin 4-3 ja entäs se Norjan teurastus 16-2..ja kisojen vimppa peli Länsi-Saksaa vastaan taidettiin johtaa 4-1 ja hävittiin 4-7 iso ja ruma pitkätukka Eerikki kuritti Suomea kunnolla.

Galgary 88 ja Matti Nykänen, lätkähopea oli jotain aivan uskomatonta huh huh..

Sittemin kun ikää on tullut kisat ovat jotenkin menettäneet hohtonsa, kyllähän niitä seuraa mutta pärjää Suomi tai ei niin samaa lapsen intoa ei enää löydy. Tullut tiettyä kyynisyyttä kaikki Douppaus ja kaupallisuus..

Mutta olen sitä mieltä että mikään ei tule koskaan ylittämään miulla MM-Helsinkiä 83, joka lähetys ahmittiin silmät tapillaan, mutta tämä on väärä ketju niihin muisteluihin....
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Innokkaimman seuraamisen aikaa itsellä poikasena olivat -76 Montreal ja Lake Placid. Taitaa vieläkin tulla ulkomuistista kaikki yleisurheilun miesmitalistit ja suurimmasta osasta voittotuloksetkin.

Toisaalta sitten Soul -88 oli siinä mielessä mahtava tapahtuma, että pitkästä aikaa oltiin ilman boikotteja kaikki parhaat mukana. Ben Johnsonia myöten...

Old TJ
 

timosusi

Jäsen
Re: Parhaat olympiakisat!

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, parhaat olympiakisat olivat Helsingin vuoden 1940 kisat.

Täältä lisäinfoa: http://www.hel.fi/tietokeskus/olympia/hki/olympia.html

Täältä tähän

Meinaatko että olivat parhaat kun jäivät pitämättä, jolloin Hämeenlinnakin pääsi -52 kisaisännäksi?


Itselleni parhaat kisat pidettiin Calgaryssä, ne oli juhlaa joka hetki. Lisäksi rakastuin kiekkoon Neuvostoliitto-ottelussa. Tietysti asiaan saattaa vaikuttaa sekin että ne olivat ekat kisat jotka muistan, ja alle kouluikäisenä oli vielä helppo elää tunteella mukana.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Moskova -80. Viimeiset puhtaat kilpailut. Sen jälkeen on aina joku kärynnyt.
 

lihaani

Jäsen
Helsingin kisoja voidaan pitää eräänlaisena ihmeenä. Neljän miljoonan asukkaan sodan juuri hävinnyt kansakunta, joka maksoi vielä sotakorvauksia, järjesi olympialaiset!

Ja millaiset kisat! Avauspäivänä 70000 katsojaa huusi, kun huippumodernille stadionille Paavo Nurmi toi olympiatulen. Kaikki suorituspaikat olivat aikansa hienoinpiin kuuluvia, ja muutenkaan ei olleet kyseessä pula-ajan kisat, vaan oikeasti puitteiltaankin upea tapahtuma.

Ihmisveturi Zatopek voittti vitosen, kympin ja maratonin. Ja isäntämaa kahmi kymmeniä mitaleja.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Henkilökohtaisesti Atlanta 1996 on jäänyt parhaiten mieleen johtuen Heli Rantasen olympiakullasta. Saapi nähdä, tuleeko enää toiste tilaisuutta, jossa joku tuttu henkilö saa olympiakultaa. Fiilis oli silloin aivan mahtava - sekä kisavalvojaissa, että Helin kultamitalijuhlissa.

Calgaryn olympialaiset ovat myös yksi suosikeistani. Marjo Matikainen ladulla, Matti Nykänen vielä silloin kuosissa ja Penan luotsaamat leijonat kukistamassa CCCP:tä ovat jääneet ikuisesti mieleen.

BTW... miksiköhän ihmisille on niin hemmetin vaikeaa kirjoittaa se Galgary oikein, eli C:llä...
 

krobbe

Jäsen
Viestin lähetti HN
Jep, olen samaa mieltä. Mockban kisat olivat viimeiset, jossa miehet olivat vielä miehiä ja naiset miehiä.

Aivan, Moskovan kisoissa ie vielä ilmeisesti olleet testit kehittyneet lähellekkään tasoa, jolla olisi skoijarit saatu kiinni.

Eikä niitä naisia ollut vielä silloin ollut syytä edes epäillä niin olivat siroja ja naisellisia, Jarmila etunenässä sai varmaan joka pojan housuissa jöpöttämään.
 

scholl

Jäsen
Viestin lähetti HN
Jep, olen samaa mieltä. Mockban kisat olivat viimeiset, jossa miehet olivat vielä miehiä ja naiset miehiä.

Samoin kuin mm. Helsingin MM-kisoissa ja erityisesti Canberran World Cupissa v. 85. Kommareiden boikotti esti miesten matkan Losiin.

Moskovassa vielä veridoping jylläsi, samoin Sarajevon talvikisoissa 4v myöhemmin. Suomalaiset kestävyysurheilijat taisivat vaihtaa aika tiuhaan tahtiin verta 70/80luvuilla ja mörssärit mömmösivät varsinkin 70luvulla. Tuokot ja muut ovat myöntäneet niitä vitamiinejä popsineensa. Mutta puhtaat kisat toki olivat, kun testejä ei ollut, eikä aineet taineet 70luvulla olla edes kiellettyjä. Ainoa mikä oli kai olemassa niin naisten sukupuolitesti ja sitä eivät kaikki läpäisseet.
 

timosusi

Jäsen
Viestin lähetti scholl
Mutta puhtaat kisat toki olivat, kun testejä ei ollut, eikä aineet taineet 70luvulla olla edes kiellettyjä. Ainoa mikä oli kai olemassa niin naisten sukupuolitesti ja sitä eivät kaikki läpäisseet.

Montrealissa -76 testattiin ainakin anabolisten hormonien käyttöä.
Nykyään kisoissa on harmillista kun ei tiedä maaliin tullessa kuka oikeastaan voitti.

Se että urheilijanaiset ei tänä päivänä näytä yhtä karuilta kuin 20v sitten ei tarkoita että nykyään vedettäisiin vähemmän nappia. Nykyään kama on vaan vaikutuksissaan hiukan täsmällisempää kuin ennen, ei tule niin paljon (näkyviä) sivuvaikutuksia.

En äänestänyt vielä parhaita kesäkisoja, joten valitsen Melbournen -56, koskapa silloin Suomeen on tullut miesten pikajuoksumitali. Asia joka hämmästyttävyydessään ajaa omassa asteikossani jopa Virenin tuplatuplan ohi.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Viestin lähetti timosusi
Montrealissa -76 testattiin ainakin anabolisten hormonien käyttöä.
Nykyään kisoissa on harmillista kun ei tiedä maaliin tullessa kuka oikeastaan voitti.

Se että urheilijanaiset ei tänä päivänä näytä yhtä karuilta kuin 20v sitten ei tarkoita että nykyään vedettäisiin vähemmän nappia. Nykyään kama on vaan vaikutuksissaan hiukan täsmällisempää kuin ennen, ei tule niin paljon (näkyviä) sivuvaikutuksia.

En äänestänyt vielä parhaita kesäkisoja, joten valitsen Melbournen -56, koskapa silloin Suomeen on tullut miesten pikajuoksumitali. Asia joka hämmästyttävyydessään ajaa omassa asteikossani jopa Virenin tuplatuplan ohi.

Älä unohda Arto Bryggaren pronssia pika-aidoissa 84. Ja vielä korkeammalle arvostan Artsin MM-hopean 83, kulta jäi harmittavan lähelle..
 

timosusi

Jäsen
Viestin lähetti jesse72
Älä unohda Arto Bryggaren pronssia pika-aidoissa 84. Ja vielä korkeammalle arvostan Artsin MM-hopean 83, kulta jäi harmittavan lähelle..

Totta, laskettakoon myös aidatut matkat mukaan. Perun perättömät puheeni.
Valitsen silti Melbournen koska siellä ei ollut hevoslajeja. Kisoissa piiskatkoon ihmiset itseään eikä kopukoitaan.
 

LaMuKe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho, Japa
Re: Parhaat olympiakisat!

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, parhaat olympiakisat olivat Helsingin vuoden 1940 kisat.

Täältä lisäinfoa: http://www.hel.fi/tietokeskus/olympia/hki/olympia.html

Täältä tähän

Kyllä parhaat kisat on ne, missä urheilija tekee oman suorituksensa ja sitten katsotaan mihin se riittää. Olen jo vuosia metsästänyt työpaikkaa, missä voisi tehdä samoin.

Ei muuta, takaisin tv:n ääreen katsomaan mihin Kolkkalan eväät riittää. Jos olisi Räty kannustamassa, saataisiin ehkä mitalikin.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Re: Re: Parhaat olympiakisat!

Viestin lähetti LaMuKe
Ei muuta, takaisin tv:n ääreen katsomaan mihin Kolkkalan eväät riittää. Jos olisi Räty kannustamassa, saataisiin ehkä mitalikin.

Se olis kaksipiippuinen juttu, kun Seppo kuitenkin uhkailis tyyliin, "jos et heitä mitalleille, arvaas mihin sen keihään sulle työnnän".

Mistäs sen sitten tietäis, haluaisko Taina työnnettävän keihästä, johonkin paikkaan, vaiko eikö haluais, siitä riippuis suoritus.
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Melbourne/Tukholma

Viestin lähetti timosusi
Totta, laskettakoon myös aidatut matkat mukaan. Perun perättömät puheeni.
Valitsen silti Melbournen koska siellä ei ollut hevoslajeja. Kisoissa piiskatkoon ihmiset itseään eikä kopukoitaan.

Hevoslajit pidettiin etukäteen Tukholmassa, kun olisi tullut silloin liian kalliiksi rahdata eläimiä Australiaan.

http://www.olympic.org/uk/games/past/index_uk.asp?OLGT=1&OLGY=1956

Miksi ihmeessä nykyään ei voi kisoja jakaa? On sitä tehty ennenkin.

Että silleen

Txjokeri
 

timosusi

Jäsen
Re: Melbourne/Tukholma

Viestin lähetti Txjokeri
Hevoslajit pidettiin etukäteen Tukholmassa, kun olisi tullut silloin liian kalliiksi rahdata eläimiä Australiaan.

No syyhän oli käsittääkseni Australian karanteenimääräyksissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös