Mainos

Kaatuneet torrent-sivustot

  • 146 934
  • 556
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
harton kanssa samoilla linjoilla (heh). Aikanaan DC-skene kuoli Suomessa lopulta siihen, että muutamille ylläpitäjille lätkäistiin yli puolen miljoonan euron korvaukset per lärvi (Finnish Fast Speed -hubien ylläpitäjiä kaikki). Halvan kokeiluversion haluavat siirtyivät torrenttien käyttöön, jossa kävi finnreactorit.

Oikeus ei näissä voita koskaan - etenkään Suomessa. Pistetään nyt vaikka vertailuun muutamia tappanut, tai jo valmiiksi vitun rikkaiden materiaalin jakamista edistänyt: kumpi on koko lopun elämäänsä kusessa, kun jompi kumpi esimerkeistä saattoi olla oikeasti täysin vailla rikoshistoriaa, eikä sillä toisella ole muuta historiaa.

Onneksi ja oikeudeksi TPB elää ja voi hyvin tälläkin hetkellä, kuten kaikki varmasti tietävät. Kilpailijat vain parantavat palveluaan päivä päivältä, mutta vielä on vähän matkaa.

Trunkkaan teitä kaikkia.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Espanjasta käsin toiminut Wiziwig lopetti toimintansa vuodenvaihteessa paikallisen lakimuutoksen jälkeen. Helvetti tätä touhua, mahtava saitti ja aivan kuin pelit silti jäisi näkemättä. On totta, että viime viikolla eräs tärkeähkö peli jäi näkemättä, kun en sitten alkanut etsiä muualta striimiä vaan katsoin torrentoitua tv-sarjaa. Tälläkö maailma pelastettiin? Ihmisiä kiusaamalla?

Nyt taas löytyy kaikki tarvittava äiti Venäjältä ja mikään ei muuttunut. Eikö jo voitaisi lopettaa tämä pelleily ja tehdä järkevänhintaisia maksullisia oikeasti toimivia palveluita? Sellaisia mistä kaikki pelit löytyvät samalta sivulta niin kuin laittomistakin paikoista.
 
Kim Dotcom ennustelee suhteellisen laadukkaassa julkaisussa Bitcoin-mikromaksamiseen perustuvaa vuodenvaihteessa julkaistavaa tiedostonjakopalveluaan jopa torrentin tappajaksi. Olisihan siinä kieltämättä porkkanaa jakajille, kun vastineeksi saisi ihan kuranttia rahaa latausmäärien mukaan.
Kim Dotcom Claims Revived Megaupload Will Run on Bitcoin Micropayments - Fortune

Hieman rohkenen epäillä, perustuen siihen kuinka kusisia herran aiemmat viritykset ovat olleet, mutta jätetään kuitenkin varaus että niistä on otettu opiksi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Torrentz ja Kickass sitten nurin. Aika iso kolaus .torrent-käyttäjille.

Ai ketju olikin jo kaivettu, juuri vasta huomasin, kun seuraavaa jaksoa lähdin hakemaan. Kymmenen vuotta tuli käytettyä, silloinen työkaveri vinkkasi saitista.

Mitä järkeä tässä sotimisessa on? On minulla rahaa tilillä, mutta kun paljon helpommin saisin sen torrenz.comista kuin rekisteröitymällä johonkin ja pitäisi korttikin kaivaa jostain taskusta.

Etsin sen muualta ja nyt en ainakaan kostoksi liity yhteenkään suoratoistopalveluun. Kieltolakia on kokeiltu ja se ei toiminut, huumeiden vastainen sota Meksikossa sujuu oikein mainiosti. Syyria on rauhoitettu ja Afganistanissakaan ei ole mitään ongelmia.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä järkeä tässä sotimisessa on? On minulla rahaa tilillä, mutta kun paljon helpommin saisin sen torrenz.comista kuin rekisteröitymällä johonkin ja pitäisi korttikin kaivaa jostain taskusta.

Etsin sen muualta ja nyt en ainakaan kostoksi liity yhteenkään suoratoistopalveluun. Kieltolakia on kokeiltu ja se ei toiminut, huumeiden vastainen sota Meksikossa sujuu oikein mainiosti. Syyria on rauhoitettu ja Afganistanissakaan ei ole mitään ongelmia.

Aika paljonhan rahaa ja aikaa nuo käyvät sotimaan noita vastaan ja on vähä kun tappaisi yhden muurahaisen muurahaispesästä ja odottaisi että muut kuolee perässä. Esimerkiksi täälä Suomessa ei juurikaan mikään ohjelma tai elokuva tule realiajassa jakeluun näihin suoratoistopalveluihin, paitsi tietenkin noiden palveluiden omat tuotannot. Walking dead taitaa olla yksi poikkeus mitä FOX kanava näyttää realiajassa. Esimerkiksi Netflix ei kilpaile näiden torrentien kanssa yhtään kun siellä on nykyään lähinnä omaa laadukasta tuotantoa ja sitten näytetään vanhoja sarjoja monta vuotta jenkkitahtia perässä. Johonkin HBO ehkä tulee joskus jotain, mutta sieläkin varmaan enemmän lähinnä ne muutamat sarjat realiajassa. Mielummin tiputettaisiin hintaa tuotantoikeuksista ja annettaisiin ne realiajassa jakoon kun lähdetään sotimaan rahallisesti oikeudenkäyntien kanssa näitä torrent sivustoja vastaan. Itseasiassa tämmöinen ajojahti noita vastaan pitää torrent sivustot kokoajan pinnalla, nykyään ne saattaisi jäädä juuri netflixien ym.. jalkoihin mutta onneksi uutiset pitää ne pinnalla noiden jahtaajien takia.
 
Kyllä minusta laillisista palveluista on tullut aika kilpailukykyisiä. Esim. tuolla aloitussivulla 12 vuotta sitten itkettiin uunituoretta Steamia täydeksi paskakikkareeksi. Nykyään maksan mielelläni pari kymppiä siitä hyvästä, että pelin saa ladattua yhdellä ja käynnistettyä toisella klikkauksella, ja kaikki pelit löytyvät samasta valikosta. Ei tulisi kuuloonkaan enää waretella pelejä saati ostaa jostain levykaupasta. Sama pätee enimmäkseen myös TV-viihteeseen. Areena ja Netflix laulavat, torrenteina tulee ladattua enää täsmähakuja, joitain vanhoja sarjoja tai leffoja tai suomikamaa. Musiikin lataaminen päättyi kokonaisuudessaan siihen hetkeen kun Spotify julkaistiin. Jos jotain ei löytynyt Spotifysta, annoin palautetta ja boikotoin keikkoja. Muutamat mulkut levy-yhtiöt kun yrittivät idioottimaisuuttaan tapella vastaan.

Ja huomaahan sen vaikka privatrackereilla, että torrentien kulta-aika meni ajat sitten. Esim. Finbytesillä nyt vilkkaan perjantaivuorokauden saldo huikeat kuusi julkaisua.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Torrentit nyt muutenkin on melko 2002. Popcorn time toki oli ihan kiva, vieläkös se toimii? Mutta miksi sitäkään pitäisi tai kannattaisi käyttää kun tarjolla on vähintään yhtä hyviä ja ainakin vähemmän laittomia vaihtoehtoja.
Siitä toki joidenkin edelle kirjoittaneiden kanssa samaa mieltä että on tää nykytilanne ihan perseestä sikäli että jos haluan seurata jotain uutuussarjaa niin en pysty maksamaan siitä sille kenelle rahat kuuluu.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Siitä toki joidenkin edelle kirjoittaneiden kanssa samaa mieltä että on tää nykytilanne ihan perseestä sikäli että jos haluan seurata jotain uutuussarjaa niin en pysty maksamaan siitä sille kenelle rahat kuuluu.

Se on niin typerää myös, kun jotkut sääntöintoilijat sitten syyttävät varkaaksi, vaikka kunnollisia vaihtoehtoja ei ole. Laitoin tarvitsemani jakson nyt Piratebaysta latautumaan ja tuskin ehtii edes miestenhuoneessa käydä, niin se valmistuu.

Eniten tässä vituttaa, kun lakimiehet keräävät massit. Jenkeissä on tällä hetkellä iltapäivä ja sitten ne menevät kantakapakkaan drinksuille ja naureskelevat, että minulla on tämmöinen keissi menossa. Sitten tyttö hihittelee, joo, minullakin on tälläinen ja sitten ne lähtevät harrastamaan villiä seksiä.

Tilanne on yksinkertaisesti täysin naurettava.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Torrentz.com -klooni on taas käytössämme. Ei sitä nyt varsinaisesti ehtinyt edes niin ikävä tulla, mutta hyvä näin.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Käytin taas vaihteeksi hiukan näitä ns. laittomia keinoja parin elokuvan hakuun.

Miksi?

Koska ei ylipäätään ole olemassa yhtä ainutta kattavaa ja laadukasta suoratoistopalvelua.

Kuka helvetti ostaa jotain dvd- tai blueray-levyjä tuhatkaupalla hyllyynsä? Videovuokraamoiden valikoimat ovat auttamattoma suppeita, joissa on lähinnä vain jotain uutuusshaibaa.

Toivottavasti joskus vielä pykätään pystyyn jokin maksullinen suoratoistopalvelu, jossa noita leffoja oikeasti on. Eikä näitä netflixin ja hbo:n kaltaisia, joissa toki tv-sarjoja on kivasti, mutta leffoja aivan auttamattoman vähän. Siihen kun löyvät jonkin parin kympin kuukausimaksun, niin taatusti menisi kaupaksi. Ja siis niitä leffoja tuhansia, eikä mitään parin kolmensadan valikoimaa, joista ei tule kuin vihaiseksi. Suurin osa maailman leffoista on kuitenkin sen pääosan rahoistaan jo takonut. Klassikkoja on maailma pullollaan. Kaikki samaan pakettiin ja kohtuullinen hinta, niin johan alkaa toimia.

Mutta eiköhän tämäkin tulla kusemaan ikiajoiksi erinäisten royaltimaksujen kiistelyssä. Tuotantoyhtiöitä on tsiljoona. No, lakimiehet voittavat, kun torrentit huutavat ja perusfinninaamakaan ei tunnu ymmärtävän edes käyttää Freedomea.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No, lakimiehet voittavat, kun torrentit huutavat

Niin. Onhan se huvittavaa kuinka porukka sauhuaa jostain varastamisesta, vaikka samaan aikaan se on ainoa mahdollisuus (eikä mitään edes varasteta, koska ei ole keinoa miten maksaa klassikoista) ja ketään ei kiinnosta lakimiesten takomat aivan mielettömät voitot.

Niin. Totta, miksi kiinnostaisi, koska ne lakimiehethän tekevät vain hommiaan ja eihän sillä ole merkitystä, että niiden saamat korvaukset ovat aivan kohtuuttomia.

Tässä ei sentään kukaan kuole (paitsi joku varmaan tekee itsemurhan saadessaan miljoonakorvaukset niskaan) vaan kun tässä sotimisessa ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Ratkaisukin olisi naurettavan helppo kuten tuossa yllä todetaan, mutta kun ei.

Oikeastihan monia kenelle ne rahat kuuluu ei taida hirveästi edes kiinnostaa, koska ne liksat on tosiaan jo maksettu ajat sitten. Sen sijaan kaiken maailman perskärpäset koittaa sitten vielä tienata jollain 80-luvun elokuvalla, vaikka osa tekijäporukastakin on jo kuollut.

Miksi jonkun pitäisi saada palkkaa elokuvasta, vaikka ei ollut edes syntynyt, kun se tehtiin?
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Ratkaisukin olisi naurettavan helppo
Olisi. Ja se vieläpä tuottaisi rahaa kaikille. Paitsi lakimiehille.

No, niin kauan kun asiaan ei tule suurempia muutoksia, asioin torrentkaupassa. F-Secure saa oman kontribuutioni tähän bisnekseen. Aina on voittajia. Tässä tapauksessa vain tietyillä osapuolilla ei ole ilmeisesti edes mielenkiintoa voittaa.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Itsellani on Liiga joka kiinnostaisi, 3-4 sarjaa ja tietenkin leffoja ja suppeasti aikaa. Aikaa menee myos leffojen arvosteluja ja trailereita katsoessa, jotta valikoisin sopivat leffat itselleni, kun kaikkia ei kerkia katsomaan. Tuon pikkurypaleen ansiosta tarvitsisi maksaa kolmelle eri lafkalle suoratoistosta. Minulle 99% noissa lafkoissa on skeidaa. Sitten tietenkin leffojen kanssa omat ongelmansa, ei oikein ole yhta hyvaa suoratoistopalvelua. Kiitos torrentien, homma jotenkin pelaa omalta osaltani.

Kannan kylla ilomielin leffaan rahaa, kun tulee jotain mukuloille, niin mennaan koko perheen voimin. Silloin saa rahalle vastinetta, joten sita rahaa voi kayttaakin.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Eiväthän nuo klassikkoelokuvat ikinä päädy torrenttipoliisien kynsiin, etsivät aina jotain toimeksiantajan uutuusleffaa tai -sarjaa. Jos torrentista haet jonkun Some like it hotin niin ei ketään kiinnosta.

Johtuu ihan yksinkertaisesti matematiikasta - lataajia on kuitenkin niin vähän, ehkä korkeintaan kymmeniä koko maailmassa, ja toisaalta elokuvia on käytännössä äärettömästi. Sen yksittäisen 70-luvun filmin seuraaminen on aika tehotonta verrattuna johonkin uutuusleffan lataamisen seurantaan kun siellä voi olla kymmeniä tuhansia lataajia minä tahansa hetkenä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aikoinaan imuttelin torrentteja melko runsaastikin, useampaa sarjaa seurasin ja uusimman jakson viikoittain latasin, samoin kuin leffoja tuli otettua keskimäärin pari viikossa ja tähän sitten kaikki musiikki päälle.

Vaan nykyisessä koneessani ei edes ole µTorrentia tai mitään muutakaan vastaavaa ohjelmaa, Netflix täyttää katsomis- ja Spotify kuuntelutarpeeni. Noista maksan ihan mielelläni ja tosiaan voisin maksaa tuollaisesta yllä hahmotellusta "klassikkoleffa on demand" -palvelustakin, mutta sellaista ei ole eikä varmaankaan ole tulossakaan, mahdollisia syitä onkin jo tuossa ylempänä käsitelty.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oikeastihan monia kenelle ne rahat kuuluu ei taida hirveästi edes kiinnostaa, koska ne liksat on tosiaan jo maksettu ajat sitten. Sen sijaan kaiken maailman perskärpäset koittaa sitten vielä tienata jollain 80-luvun elokuvalla, vaikka osa tekijäporukastakin on jo kuollut.

Miksi jonkun pitäisi saada palkkaa elokuvasta, vaikka ei ollut edes syntynyt, kun se tehtiin?

Joo ja maailma on toki täynnä myös leffoja jotka ei ole tuottanut rahaa juurikaan missään vaiheessa, mutta leffolla voi olla silti jonkinverran nimeä ja katseluarvoa, mutta ei juuri rahallista arvoa. Paljon unohdettuja klassikoita. Joku palvelu saattaisi jopa herättää leffan arvon ylöspäin jos se tulisi katsottavaksi, vaikka leffan oikeuksien omistaja ei saisikaan kuin pienen korvauksen tai ei mitään.

Jo pelkästään kotimaisissa leffoissakin(miksei myös sarjoissa) varmaan löytyy paljon helmiä joita ei välttämättä TV-yhtiöt ole juuri näyttänyt tai näyttänyt sen kerran ja DVD ja VHS julkaisut tehty jo ajat sitten. Millä ei ole mitään rahallista arvoa mutta eipä kukaan noita näekään mistään. Ymmärtäähän sen ettei välttämättä ihan hittileffoja jotka tuottanut miljoonia ole netflixin kaltaisissa palveluissa, mutta maailma on myös täynnä näitä leffoja joilla ei tosiaan hirveästi arvoa ole mutta katselukelpoisia silti. Spotyftyin kaltainen leffapalvelu puuttuu josta voisi laajemmin katsoa leffoja.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Vaikka Netflix tilattuna onkin, niin kyllä tässä odotellaan sellaista videopuolen Spotifya. Saan varmaan odotella aika pitkään. Ei ole pitkään aikaan tullut mitään latailtua, mutta onhan nuo torrenttisivustot leffa/sarjatarjonnaltaan ihan ylivertaisia mihinkään maksulliseen palveluun verrattuna. Musiikkipuolella näin ei ole, vaan Spotifysta (ja varmaan iTunesista yms.) nyt löytyy melkein mitä vaan. Ei ole tarvetta piratismille.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jaetaas leffafriikkejä kiinnostava linkki tänne

Free Public Domain Movies

Tuolla on PD filmeiksi muuttuneita vahoja leffoja streamattavissa/ladattavissa. paljon unohduksiin jääneitä mutta myös parit klassikot kuten esim: Scifin puolelta Plan 9 from Outer Space (1959), Night of the Living Dead(1968), Metropolis (1927)
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Jaetaas leffafriikkejä kiinnostava linkki tänne

Free Public Domain Movies

Tuolla on PD filmeiksi muuttuneita vahoja leffoja streamattavissa/ladattavissa. paljon unohduksiin jääneitä mutta myös parit klassikot kuten esim: Scifin puolelta Plan 9 from Outer Space (1959), Night of the Living Dead(1968), Metropolis (1927)
Niin tuohan käytännössä on linkkejä archive.org:iin, miksi mennä merta edemmäs kalaan (linkki, yllättäen, archive.org:iin). Tosiaan täysin tekijänoikeusvapaata, että saa ladata ihan hyvällä omatunnolla. Itse nostaisin esille Russ Meyerin klassikon "Faster, Pussycat! Kill! Kill!".
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yhyy yhyy, minun pitää saada, minun pitää nähdä. "Äiti, anna kalkkii. Minä tahdon.".

Tosin läheskään kaikki sarjat ja leffat ei ole edes välttämättä DVD tullut tai saatavista mistään palvelusta. Toki vaikeeta sanoa onko tämmöiset välttämättä sitten edes torrentina saatavilla, mutta kuitenkin. Maailmassa on paljon kuitenkin sisältöä mitä tarvitsisi Spytifyin tyyliin josta löytyisi kaikki kootusti saman palvelun alle, vähän kun olisi popcorn ym(mitä näitä nyt on) mutta maksupalvelu jossa helpommin sisältö katsottavissa. Nykyäänhän ei oikeastaan mikään palvelu edes puoliksi korvaa esimerkiksi dvd/vhs kokoelmia vaan lähinnä jokainen palvelussa saatavissa vain itse tuotettua ohjelmistoa ja niitä täydennetty jollain halpisleffoilla.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Finbytes on ilmeisesti lähtenyt lopullisesti. En ollut kyllä aikoihin sitä enää juurikaan tarvinnut ja kävin ainoastaan satunnaisesti siellä vilkuilemassa miltä näyttää. Nytkin oli tarkoitus käydä vain kirjautumassa, kun kerran suljettiin tilikin käyttämättömyyden takia.

Murolla tuumailevat, että ei nouse enää ja ylläpitokin ehti kadota jo aikaisemmin. Onhan tuo nyt aavistuksen harmillista kuitenkin, kun jotain yli kymmenen vuotta tuli käytettyä. Pitkään haettiin Salkkarit sieltä ja kukapa voisi unohtaa sitä juhlaa, kun kerran vuoti koko viikon jaksot etukäteen sinne.

Mikä se joku Muron uusi kilpailija oli minne kaikki siirtyivät? Siellä varmaan tiedettäisiin enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös