Niin ja ihan samalla tavalla varmaan voidaan olla sitä mieltä että esim. Anton Lundell on läpimurtonsa tehnyt, mutta onko tehnyt lopullisen läpimurtonsa tasolle jossa odotusarvot jo ovat eli vuosikausia kovaa, varmaa ja tehokasta sentteripeliä niin ei tietenkään, vaan se prosessi on käynnissä ja odotus on että esim. tehopisteissään murtautuu aina vaan kovemmalle tasolle.
Sitä minä ainakin koen myös Lafrenieren osalta, joo ei vielä nähdyllä mennä kuuhun kun takana on vasta yksi oikeasti kovempi kausi ja siihen kuului toki ne huippupudotuspelit, ei pidä niitäkään unohtaa, mutta ei mitään lopullista vuosikausien tykitystä vielä voi olla kun nousu uudelle tasolleen oli viime kaudella ja se pysyvämpi taso kenties siellä huipulla olisi vasta edessäpäin. Eli täytyy tietenkin antaa aikaa!
Mutta Kakon, otsikon päätähden osalta tarvittaisi nyt se varsinainen läpimurto ylipäätänsä että tietäisi edes mitä osaisi jatkossa odottaa, hyvin monesti pelaa pitkiäkin jaksoja mutta silti homma on ns. piipussa. Eli Kakon taso on joko hiljalleen vakiintumassa tai sitten vielä näkemättä, ei oikein tiedä missä mennään.