Mainos

Kaapo Kakko – Release the Kaapo!

  • 719 363
  • 2 408
Eipä se kaukana ollut, että olisi saanut pelattua kiekon maalin eteen tyhjiin kaverille.

No ei se varmaan kaukana ollut, mutta siltikin on minusta erikoista todeta, että lainaamalla kiekkoa olisi saattanut maalipaikka jäädä syntymättä. Nyt kun ei lainannut, niin ei ollut kaukana, että olisi saanut luotua maalipaikan. Ei kuitenkaan luonut.

Vaikka toisaalta ihan yhdentekevää alkaa puimaan jotain yksittäistä vaihtoa joissain yksittäisessä pelissä. Mennään eteenpäin, kuten Juti sanoisi.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ei ole Connor McDavid myöskään NHL:n kärkiäijiä pelikäsitykseltään ja syöttötaidoltaan. Vetokin on aika tussu. Silti näkisin, että Kakko tulee keräämään ison kasan syöttöpisteitä hieman vastaavalla tavalla kuin McDavid.

edit: Toki tähän disclaimerina voi laittaa sen, että Kakko ei ihan vastaavia tehoja tule takomaan...
 
ijuka

Jäsen
Ja nythän se maalipaikka nimenomaan jäi syntymättä näyttävistä kiemuroista huolimatta. Jos siis tuota USA-pelin jatkoaikaa tarkoitit.
Mitä? Eikä jäänyt. Tuohan oli aivan selvä maalipaikka jonka nimenomaa sai. Laukaus todella läheltä maalia ja hyvästä kulmasta. Näyttävillä kiemuroilla.

Vai miten määrittelisit "maalipaikan"?
No ei se varmaan kaukana ollut, mutta siltikin on minusta erikoista todeta, että lainaamalla kiekkoa olisi saattanut maalipaikka jäädä syntymättä. Nyt kun ei lainannut, niin ei ollut kaukana, että olisi saanut luotua maalipaikan. Ei kuitenkaan luonut.

Vaikka toisaalta ihan yhdentekevää alkaa puimaan jotain yksittäistä vaihtoa joissain yksittäisessä pelissä. Mennään eteenpäin, kuten Juti sanoisi.
Kakko lainaili sitä kiekkoa aika paljon ja jos katsoit turnauksen, tiedät millä menestyksellä.
 
Mitä? Eikä jäänyt. Tuohan oli aivan selvä maalipaikka jonka nimenomaa sai. Laukaus todella läheltä maalia ja hyvästä kulmasta. Näyttävillä kiemuroilla.

Vai miten määrittelisit "maalipaikan"?

Kakko lainaili sitä kiekkoa aika paljon ja jos katsoit turnauksen, tiedät millä menestyksellä.

En minä huomannut kyseisessä klipissä yhtäkään laukausta, mutta pidätän oikeuden olla väärässä vedoten siihen, että olen vain sokea.

Ja puhuin tuosta yksittäisestä tilanteesta, en koko turnauksesta. Kuten tuossa ylempänä kirjoitinkin, niin ihan yhdentekevä joku yksittäinen tilanne tosin.
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Mielenkiinnolla kyllä odotan kauden alkua ja jos Kakko nyt heti kättelyssä pääsee peliin hyvin mukaan ja pisteitäkin ropisee siinä sivussa niin vieläkö voidaan puhua peliälyn olevan Kakon heikkous jos se nyt pari kertaa peliä kohden edelleen menettää kiekon kulmaväännössä sen sijaan, että olisi lainaillut viivalle.

Kun Ippenaattori ja kumppanit puhuvat peliälyn puutteellisuudesta niin voiko tuo heidän mielestään peräti estää Kakon breakkaamista änärissä? Vai miten tuo peliälyn puute sitten näkyy kaukalossa jossa kumminkin tulos merkkaa. Kaikilla pelaajilla, Gretzkylläkin oli heikkoutensa mutta eipä niistä paljoa jaksattu jauhaa niin kauan kuin tulosta syntyi.

Muistan Ipen ainakin puhuneen hfboardseilla hänen näkevän Kakon olevan 40-80 pisteen mies änärissä. Tuossa ilmeisesti hyvin jätetty liikkumatilaa sille jos Kakko onnistuukin tai päinvastaisessa tilanteessa voidaan todeta se ennenkin kuultu "mää tiesin koko ajan" fraasi.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.

En usko, että se estää kokonaan breikkaamisen. Kakon vahvuudet ovat kuitenkin niin eliittiä.

Itse uskon myös, että Kakko ei jää ikinä 40 pisteen pelaajaksi.
 
ijuka

Jäsen
En minä huomannut kyseisessä klipissä yhtäkään laukausta, mutta pidätän oikeuden olla väärässä vedoten siihen, että olen vain sokea.
Eli sun mielestäs esim. Kakon maali tanskaa vastaan ei ollu maalipaikka koska siinä ei ollut laukausta? Jestas.

Puhe oli maalipaikasta, ei laukauksesta.
Mielenkiinnolla kyllä odotan kauden alkua ja jos Kakko nyt heti kättelyssä pääsee peliin hyvin mukaan ja pisteitäkin ropisee siinä sivussa niin vieläkö voidaan puhua peliälyn olevan Kakon heikkous jos se nyt pari kertaa peliä kohden edelleen menettää kiekon kulmaväännössä sen sijaan, että olisi lainaillut viivalle.

Kun Ippenaattori ja kumppanit puhuvat peliälyn puutteellisuudesta niin voiko tuo heidän mielestään peräti estää Kakon breakkaamista änärissä? Vai miten tuo peliälyn puute sitten näkyy kaukalossa jossa kumminkin tulos merkkaa. Kaikilla pelaajilla, Gretzkylläkin oli heikkoutensa mutta eipä niistä paljoa jaksattu jauhaa niin kauan kuin tulosta syntyi.

Muistan Ipen ainakin puhuneen hfboardseilla hänen näkevän Kakon olevan 40-80 pisteen mies änärissä. Tuossa ilmeisesti hyvin jätetty liikkumatilaa sille jos Kakko onnistuukin tai päinvastaisessa tilanteessa voidaan todeta se ennenkin kuultu "mää tiesin koko ajan" fraasi.
Peliälyhän on Kakon vahvuus eikä heikkous.

Aa niin, Ippenator ja kumppanit. Selittää.
 
Eli sun mielestäs esim. Kakon maali tanskaa vastaan ei ollu maalipaikka koska siinä ei ollut laukausta? Jestas.

Mitä ihmettä juuri luin. Kakon yksilösuoritus Tanskaa vastaan oli upea ja päättyi hienoon maaliin. Tietenkin siinä oli laukaus. Jestas.

Nyt alkaa mennä taas sellaiseksi metatason analyysiksi, että vetäydyn suosiolla tässä kohtaa.
 
StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Ensi viikolla saadaan sitten maistiaisia Kaapon pelikunnosta, kun Rangers osallistuu Traverse Cityn prospect-turneeseen. Lopullinen numero tai ei, mutta mainittakoon, että pelaa siellä numerolla 45.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Mielenkiinnolla kyllä odotan kauden alkua ja jos Kakko nyt heti kättelyssä pääsee peliin hyvin mukaan ja pisteitäkin ropisee siinä sivussa niin vieläkö voidaan puhua peliälyn olevan Kakon heikkous jos se nyt pari kertaa peliä kohden edelleen menettää kiekon kulmaväännössä sen sijaan, että olisi lainaillut viivalle.

Kun Ippenaattori ja kumppanit puhuvat peliälyn puutteellisuudesta niin voiko tuo heidän mielestään peräti estää Kakon breakkaamista änärissä? Vai miten tuo peliälyn puute sitten näkyy kaukalossa jossa kumminkin tulos merkkaa. Kaikilla pelaajilla, Gretzkylläkin oli heikkoutensa mutta eipä niistä paljoa jaksattu jauhaa niin kauan kuin tulosta syntyi.

Muistan Ipen ainakin puhuneen hfboardseilla hänen näkevän Kakon olevan 40-80 pisteen mies änärissä. Tuossa ilmeisesti hyvin jätetty liikkumatilaa sille jos Kakko onnistuukin tai päinvastaisessa tilanteessa voidaan todeta se ennenkin kuultu "mää tiesin koko ajan" fraasi.
Huoh! Montako kertaa se pitää sanoa, etten ole sitä mieltä, että Kakon peliäly olisi huono tai edes keskinkertainen. Mielestäni se on keskivertoa parempi tai jopa monissa tilanteissa hyvä. Siinä on kuitenkin puutteita erityisesti kiekon oikea-aikaisessa jakamisessa. Ja jokaisessa pelissä jonka olen häneltä nähnyt hän kyllä jättää liian usein hyödyntämättä hyviä peliä ja maalipaikkoja avaavia syöttöpaikkoja, ja valitettavasti sitä kautta jää parempi joukkuekavereidensa hyödyntäminen. Hän pystyy omia vahvuuksiaan tukeviin kohtuullisin tai jopa hyviin ratkaisuihin myös usein, mutta hänen pelissään näkee silti liian harvoin todellisia joukkuepelillisiä oivalluksia. Tuon tyyliset erittäin käsistään taitavat pelaajat, jotka pelaavat liikaa kuitenkin itselleen, eivät käytännössä koskaan valtaa pistepörssin kärkisijoja, mutta ovat kuitenkin erittäin usein arvostettuja tähtipelaajaa. Käytännössä eivät kuitenkaan koskaan jääkiekon todellisia supertähtiä. Tästä on kyse mielipiteessäni. Näen Kakossa todennäköisiä NHL-tähden aineksia, mutta en kuitenkaan näe hänessä todellisen top 5 tason supertähden aineksia juuri siksi, ettei hän saa joukkuettaan riittävästi nostettua peliesityksellä ja pelitavalla, eli ei nosta selkeästi joukkuekavereidensa tasoa. Tällaiset pelaajat ovat toki äärimmäisen harvinaisia, eikä näitä välttämättä ole koskaan suomalaisissa pelaajissa ollutkaan. Selänne ja Kurri ehkä jotenkin väiteltävissä, mutta itse kallistun kuitenkin melkeinpä siihen etteivät hekään ihan selkeästi sellaisia olleet.

Nykypelaajista näen lähinnä sen kaltaista potentiaalia Aholla, Barkovilla (jos pystyy parantamaan vielä viime kauden lopun huikeasta pelistään napsunkin ja pitämään sen tason suhteellisen tasaisesti) ja ehkä myös Rantasella. Patrik Laine näyttää tällä hetkellä kieltämättä liian yksipuoliselta, mutta näen hänessäkin vielä potentiaalia todella korkealle tasolle, mikäli pystyisi vielä fysiikkansa räjähtävyyden ja kestävyyden saamaan selkeästi paremmalle tasolle. Hänellä on erittäin hyvä peliäly myöskin (parempi kuin Kakolla) ja sen lisäksi pelin tärkeimmän ominaisuuden, eli maalinteon huippuominaisuus, jonka kaltaista ei monellakaan muulla pelaajalla koko maailmassa ole. Laineen fyysiset heikkoudet voivat toki pahimmillaan pilata sen valtavan potentiaalin, mikä hänellä muutoin olisi.

Joka tapauksessa näen edelleen, että Kakko on noita muita mainittuja suomalaisia vähemmän potentiaalinen todelliselle supertähtitasolle, ainakin toistaiseksi. Hänen pitäisi todellakin löytää uusi ulottuvuus peliinsä, eli kuinka saada joukkuekaverinsa huomattavasti paremmin osallistettua peliin ja hyödyntää heitä paremmin. Samalla hän pystyisi todella tekemään omilla vahvuuksillaan joukkuekavereistaan parempia kentällä ollessaan. Jos hän tämän vielä oppii, voi hänellä toki olla mahdollisuus olla jopa paras suomalainen jääkiekkoilija (jopa koskaan). Vielä hän ei kuitenkaan tuota ominaisuutta ole näyttänyt kuin väläyksittäin. Ja nuo väläykset ovat olleet aivan liian harvassa ainakin toistaiseksi.

Muuten, en ole väittänyt, että Kakon uran parhaat pisteet jäisivät tasolle 40 pojoa, vaan tarkoitin, että hänen eri kausiensa pistemäärien näkisin voivan sijoittua suunnilleen välille 40-80 pistettä. Pointtina lähinnä se, että jos tulokaskausi ei mene aivan niin hyvin kuin moni odottaa (itsekin odotan n. 50-65:n pisteen tulokaskautta), niin silloin voi toki olla, että jossain reilussa 40:ssäkin pisteessä saatetaan jopa liikkua. Ei olisi katastrofi sekään, mutta ehkä kuitenkin pieni pettymys. Uskon, että kehittyessään Kakko kyllä saattaa ylittääkin jonkin verran 80 pistettä, mutta 100 pisteen kausiin en usko, ellei hän selkeästi ala omaksumaan pelitapaa, jolla saa aidosti pelikavereistaan parempia - ei vain itsestään.
 
Viimeksi muokattu:

Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Huoh! Montako kertaa se pitää sanoa, etten ole sitä mieltä, että Kakko peliäly olisi huono tai edes keskinkertainen. Mielestäni se on keskivertoa parempi tai jopa monissa tilanteissa hyvä. Siinä on kuitenkin puutteita erityisesti kiekon oikea-aikaisessa jakamisessa. Ja jokaisessa pelissä jonka olen häneltä nähnyt hän kyllä jättää liian usein hyödyntämättä hyviä peliä ja maalipaikkoja avaavia syöttöpaikkoja, ja valitettavasti sitä kautta jää parempi joukkuekavereidensa hyödyntäminen. Hän pystyy omia vahvuuksiaan tukeviin kohtuullisin tai jopa hyviin ratkaisuihin myös usein, mutta hänen pelissään näkee silti liian harvoin todellisia joukkuepelillisiä oivalluksia. Tuon tyyliset erittäin käsistään taitavat pelaajat, jotka pelaavat liikaa kuitenkin itselleen, eivät käytännössä koskaan valtaa pistepörssin kärkisijoja, mutta ovat kuitenkin erittäin usein arvostettuja tähtipelaajaa. Käytännössä eivät kuitenkaan koskaan jääkiekon todellisia supertähtiä. Tästä on kyse mielipiteessäni. Näen Kakossa todennäköisiä NHL-tähden aineksia, mutta en kuitenkaan näe hänessä todellisen top 5 tason supertähden aineksia juuri siksi, ettei hän saa joukkuettaan riittävästi nostettua peliesityksellä ja pelitavalla, eli ei nosta selkeästi joukkuekavereidensa tasoa. Tällaiset pelaajat ovat toki äärimmäisen harvinaisia, eikä näitä välttämättä ole koskaan suomalaisissa pelaajissa ollutkaan. Selänne ja Kurri ehkä jotenkin väiteltävissä, mutta itse kallistun kuitenkin melkeinpä siihen etteivät hekään ihan selkeästi sellaisia olleet.

Nykypelaajista näen lähinnä sen kaltaista potentiaalia Aholla, Barkovilla (jos pystyy parantamaan vielä viime kauden lopun huikeasta pelistään napsunkin ja pitämään sen tason suhteellisen tasaisesti) ja ehkä myös Rantasella. Patrik Laine näyttää tällä hetkellä kieltämättä liian yksipuoliselta, mutta näen hänessäkin vielä potentiaalia todella korkealle tasolle, mikäli pystyisi vielä fysiikkansa räjähtävyyden ja kestävyyden saamaan selkeästi paremmalle tasolle. Hänellä on erittäin hyvä peliäly myöskin (parempi kuin Kakolla) ja sen lisäksi pelin tärkeimmän ominaisuuden, eli maalinteon huippuominaisuus, jonka kaltaista ei monellakaan muulla pelaajalla koko maailmassa ole. Laineen fyysiset heikkoudet voivat toki pahimmillaan pilata sen valtavan potentiaalin, mikä hänellä muutoin olisi.

Joka tapauksessa näen edelleen, että Kakko ok noita muita mainittuja suomalaisia vähemmän potentiaalinen todelliselle supertähtitasolle, ainakin toistaiseksi. Hänen pitäisi todellakin löytää uusi ulottuvuus peliinsä, eli kuinka saada joukkuekaverinsa huomattavasti paremmin osallistuttuaan peliin ja hyödyntää heitä paremmin. Samalla hän pystyisi todella tekemään omilla vahvuuksillaan joukkuekavereitaan parempia kentällä ollessaan. Jos hän tämän vielä oppii, voi hänellä toki olla mahdollisuus olla jopa paras suomalainen. Vielä hän ei kuitenkaan tuota ominaisuutta ole näyttänyt kuin väläyksittäin. Ja nuo väläykset ovat olleet aivan liian harvassa ainakin toistaiseksi.

Muuten, en ole väittänyt, että Kakon uran parhaat pisteet jäisivät tasolle 40 pojoa, vaan tarkoitin, että hänen eri kausiensa pistemäärien näkisin voivan sijoittua suunnilleen välille 40-80 pistettä. Pointtina lähinnä se, että jos tulokaskausi ei mene aivan niin hyvin kuin moni odottaa (itsekin odotan n. 50-65:n pisteen tulokaskautta), niin silloin voi toki olla, että jossain reilussa 40:ssäkin pisteessä saatetaan jopa liikkua. Ei olisi katastrofi sekään, mutta ehkä kuitenkin pieni pettymys. Uskon, että kehittyessään Kakko kyllä saattaa ylittääkin jonkin verran 80 pistettä, mutta 100 pisteen kausiin en usko, ellei hän selkeästi ala omaksumaan pelitapaa, jolla saa aidosti pelikavereistaan parempia - ei vain itsestään.
Eikös tämä koko keskustelu bumpattu käyntiin quotestasi, jossa sanoit Kakon peliälyn olevan vain jonkin verran keskivertoa parempi? Toki eihän "jonkin verran keskivertoa parempi" ole sama kuin keskiverto, mutta silti ainakin omaan korvaan särähtää, kun ei tuota Kakon peliälyä ole missään muualla kritisoitu kuin muutaman harvan foorumipostaajan suusta.

Ja ehkä kieltämättä itsellä painaa historiasi Laineen hypetyksessä jossa hyvin, hyvin harvoin jaksoit kritisoida hänen selviä heikkouksiaan, joten omituista että nyt olet näinkin kärkkäästi muistuttamassa uhkakuvista Kakon tapauksessa aina kun hänestä jotain kirjoitat.

Sinulla on usein hyvin kärkkäitä mielipiteitä jotka eroaa usein yleisestä mielipiteestä, joten pistää vain mietityttämään kuinka paljon arvioon Kakostasi vaikuttaa se, että hän pelaa hyvin eri näköistä jääkiekkoa kuin suosikkipelaajasi.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ensi viikolla saadaan sitten maistiaisia Kaapon pelikunnosta, kun Rangers osallistuu Traverse Cityn prospect-turneeseen. Lopullinen numero tai ei, mutta mainittakoon, että pelaa siellä numerolla 45.

Luulenpa, että saatetaan nähdä yksi ylivoimaisimmista näytöksistä tuon turnauksen historiassa.

Kun jo jotain Ryan Suteriakin vastaan pärjäsi MM-kisoissa ihan keposesti, niin mitenkäs taas jotain junnuja vastaan.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Mitä Kaapoa on tullut nähtyä niin ei se kyllä oikein syty näihin leikkipeleihin.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Eikös tämä koko keskustelu bumpattu käyntiin quotestasi, jossa sanoit Kakon peliälyn olevan vain jonkin verran keskivertoa parempi? Toki eihän "jonkin verran keskivertoa parempi" ole sama kuin keskiverto, mutta silti ainakin omaan korvaan särähtää, kun ei tuota Kakon peliälyä ole missään muualla kritisoitu kuin muutaman harvan foorumipostaajan suusta.

Ja ehkä kieltämättä itsellä painaa historiasi Laineen hypetyksessä jossa hyvin, hyvin harvoin jaksoit kritisoida hänen selviä heikkouksiaan, joten omituista että nyt olet näinkin kärkkäästi muistuttamassa uhkakuvista Kakon tapauksessa aina kun hänestä jotain kirjoitat.

Sinulla on usein hyvin kärkkäitä mielipiteitä jotka eroaa usein yleisestä mielipiteestä, joten pistää vain mietityttämään kuinka paljon arvioon Kakostasi vaikuttaa se, että hän pelaa hyvin eri näköistä jääkiekkoa kuin suosikkipelaajasi.
Ei lähtenyt keskustelu siitä käyntiin, vaan nimenomaan siitä, kun provoilun ammattilainen Rambokala siteerasi minua törkeästi väärin todella lapsellisella spoilerillaan. Väitti suoraan minun haukkuneen Kakon pelikäsitystä paskaksi, mitä en todellakaan ole koskaan tehnyt. Kuten olen moneen kertaan sanonut, Kakolla on todellisia eliittiominaisuuksia, mutta mielestäni hänen pelikäsityksensä ei ole silti yksi niistä ominaisuuksista. Se ei silti tarkoita, etten pitäisi hänen pelikäsitystään keskivertoa parempana tai joissakin tilanteissa jopa hyvänä. Kokonaisuudessaan en kuitenkaan millään näe hänellä olevan lähelläkään eliittitasoa olevaa peliälyä. Se seikka ei sellaisenaan tule todennäköisesti estämään häntä olemasta NHL-tasolla jopa tähti, mutta uskon siihen että se tulee estämään todellisen supertähteyden, ellei hän pysty kehittämään pelaamistaan nimenomaan pelikavereiden osallistamisessa ja heidän pelitasonsa nostamisessa oikea-aikaisemmilla ja peliä paremmin avaavilla syötöillä ja joukkuepelin oivalluksilla.
 
Kakko debytoi parhaillaan Rangers-paidassa Minnesotaa vastaan Traverse Cityn turnauksessa. Pelaa samassa ketjussa Vitali Kravtsovin ja Karl Henrikssonin kanssa. Tähän mennessä taitaa olla kaksi syöttöpistettä, molemmat ylivoimalla ja molemmissa Kravtsov maalintekijänä.

Matsin pitäisi näkyä striimattuna NHL.comin kautta, ainakin Rangersin twitterissä oli linkki, mutta en ehdi nyt tarkistamaan sen toimivuutta.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kakko debytoi parhaillaan Rangers-paidassa Minnesotaa vastaan Traverse Cityn turnauksessa. Pelaa samassa ketjussa Vitali Kravtsovin ja Karl Henrikssonin kanssa. Tähän mennessä taitaa olla kaksi syöttöpistettä, molemmat ylivoimalla ja molemmissa Kravtsov maalintekijänä.

Ihmettelinkin jo että miksei ollut ilmestynyt aiemmin tulostaululle, mutta ollut näköjään kipeänä.
 
Rangers voittaa jatkoajalla 4-3. Voittomaalin tekijänä, arvaatteko kuka....?

Jep eli Kakko ratkaisi vanhanaikaisella pelin jatkoajalla. Voittomaalin ohella kolme syöttöä, joten ihan kelvollinen debyytti tehoilla 1+3. Itse pelistä katsoin vain kolmannen erän lopun ja jatkoajan, joten isompaa raporttia en pysty antamaan. Voittomaali itsessään oli nätti kuten Kakolta yleensäkin nähdään. Kiekko vauhdilla hyökkäysalueelle ja kierto maalin taakse, sieltä sinisen kautta vauhtia ja toinen kierto maalin taakse ja siitä rystyllä vanhanaikainen sisään.
 
Viimeksi muokattu:
Viimeksi muokattu:

Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Ei poikaa hirveästi näyttänyt kiinnostavan hampaat irvessä pelailla, mutta niin vain sieltä tarttui voittomaalin lisäksi kolme syöttöpistettä.

Huolestuttavaa kyllä tuo Kakon Juhiksen kaltainen maalin taakse kaartelu kun voisi pelata niin kuin normaalit ihmiset ja pistää vain sinne viivalle se peruslätty. Tänään saldo jäi vain tasoitusmaalin järjestämiseen viimeisellä minuutilla ja jatkoajalla otteluun ratkaisuun kun kiersi maalin taakse. Montakohan pistettä olisi poika pystynyt väsäämään jos ei olisi kierrellyt maalin taakse, kysynpähän vain.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös