Setäsi oli siinäkin kohden kaukaa viisas mies, ettei ryhtynyt geokätkemään jäätelöä. Oli epäilemättä räknännyt asian tarkoin. Jäätelö on tehty käytettäväksi eikä sukupolvelta toiselle säilytettäväksi. Olisi tuollainen luonnon huomaan tapahtuva jäätelön kätkentä vielä tavattoman vaivalloista ja onnistumisensa täynnä kaiken lajin epävarmuutta.
Jäätelö on lisäksi parempi käyttää kerralla, eikä jojottaa sitä edestakaisin pakkasilman ja suojakelin välillä; silloinhan tuote muuttuu ikävän hileiseksi. Jäätelöä sopii näillä muodoin käyttää jopa runsaudella, ei välttämättä vain vähän kerrallaan, niin että hyvä maku tulisi suuhun.