Kärppien tähtipelaajat kaudella 2023–2024

  • 152 562
  • 2 493

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
***Julius Junttila, 500. ottelu seurauskollisesti ja sen kunniaksi 1+2. Pakko antaa palaute myös oikeiden ketjukavereiden kanssa peluutuksesta, mutta tänään kaikki kunnia Jullelle.

**Tomi Karhunen. Iso paha IFK nollattu. Myös puolustus edessä pelask tänään ainakin kalenterivuoden parhaan pelinsä ja auttoi, mutta Karhu toimi viimeisenä lukkona.

*Ville Heikkala. Bänksi on ylittänyt odotukset ja 72 kg repi ja raastoi sekoittalla isojen ja kokeneiden olympia- ja MM-voittajien pasmoja omalla "pörräämisellään". Toimivan nelosketjun sielu.

Tänään YKSIKÄÄN kärppä ei alisuorittanut tai saa risuja. Kunniamaininta Koivistolle, mutta onnittelut myös 400 ottelun Kemppaiselle ja 19-vuotiaalle Pieniniemelle.
 

Kelluke.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Oulun Lippo, AC Oulu.
*** Junttila. Valtava tasonnosto 500:een Liigaotteluun eiliseen verrattuna.
** Karhunen. Kärppien ykkösmaalivahti.
* Heikkala. Meidän 170cm enforcer <3.

Yksikään Kärppä ei pelannut huonosti omiin silmiin nähden, mutta haluan silti laittaa muita asioita lammasosastolle;

()()() HIFK kannattajat. Eikö tosiaan maamme suurimman kaupungin Liigajoukkueen kannattajat tule vieraspeleihin lauantai-iltana? Vieraskatsomo näytti tyhjältä ja mitään chänttiä en havainnut.
()() Tuomarit. Aika paljon sai rikkoa, ennen kuin hifkiläisiä laitettiin boksiin.
() Raksilan jonot. Ensimmäisellä erätauolla kävin juomassa kaksi lonkeroa ja kävin myös vessassa. Tässä kesti jonojen vuoksi niin kauan, että jäi ensimmäiset 4 minuuttia toisesta erästä näkemättä.
 

Lemé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Kiekko-Espoo, Pittsburgh, Caroline
***Julius Junttila, 500. ottelu seurauskollisesti ja sen kunniaksi 1+2. Pakko antaa palaute myös oikeiden ketjukavereiden kanssa peluutuksesta, mutta tänään kaikki kunnia Jullelle.

**Tomi Karhunen. Iso paha IFK nollattu. Myös puolustus edessä pelask tänään ainakin kalenterivuoden parhaan pelinsä ja auttoi, mutta Karhu toimi viimeisenä lukkona.

*Ville Heikkala. Bänksi on ylittänyt odotukset ja 72 kg repi ja raastoi sekoittalla isojen ja kokeneiden olympia- ja MM-voittajien pasmoja omalla "pörräämisellään". Toimivan nelosketjun sielu.

Tänään YKSIKÄÄN kärppä ei alisuorittanut tai saa risuja. Kunniamaininta Koivistolle, mutta onnittelut myös 400 ottelun Kemppaiselle ja 19-vuotiaalle Pieniniemelle.
Tämä, kun tuut myöhemmin laittaan, niin kyllä joku on jo laittanut oikeeseen järjestykseen ja vielä perustelut osimoilleen, kuten itsekin laittais. Tänään kunnia meni tänne @VeeJiiJii !

*** Julius Junttila
** Tomi Karhunen
* Ville Heikkala

P.S. Kerrankin tähdistövallinnassa ei ollut Koivunen eikä Turunen * ihmetys *
 
*** Junttila
** Karhunen
* Heikkala

Tiivolalle myös kunniamaininta. Tänään todella oli tunnetta ja omistautumista miehen pelissä. Ansaittu +2 ja taisipa voittaa tuon ensimmäiseen maaliin johtaneen aloituksenkin.
 

Oikea Pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
*** Junttila
** Karhunen
* Heikkala

Julius Junttila vertyi juhlapelissään ottelun hahmoksi ja ansaitsee kolme tähteä. Karhuselta erinomainen ilta maalissa ja nollapeli. Heikkalalta hyvää rähinää ja runsas määrä työtä joukkueelle.

Tähtitilanne 57/60. Tomi Karhunen rikkoi 600 tähden rajan. Junttilalle 500 peliä ja 500 tähteä täyteen. Kaksikko löytyy sijoilta kuusi ja seitsemän. Laskujeni mukaan 100 tähteä keränneiden listalla on nyt saman verran pelaajia kuin viime kaudella, kun Victor Berglund sai nimensä historiankirjoihin.

Lasitähti odottelee laatikossa kuumeisesti runkosarjan päättymistä, viimeistelyä ja pääsyä voittajan palkintokaappiin.
 

Liitteet

  • Tähtipaketti.jpeg
    Tähtipaketti.jpeg
    1 MB · kertaa luettu: 59
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös