Kärppien peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 279 061
  • 1 892
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisi voitu ja olisi pitänyt. Tänään Kärpät puolusti paremmin kuin koko kaudella. Hyökkäyssuuntaan mentiin kuitenkin yhdellä moottorilla ja se oli riittää. Viime perjantaina oltiin kahden minuutin päässä, tänään kahdenkymmenen sekunnin päässä. Riippumatta siitä, miten kausi on tähän asti mennyt, voidaan kyllä todeta, että otteluiden loppuhetkillä syötetään nyt Kärpille vahvaa myrkkyä.
Kertoo siitä, että ei riitä. Ei fyysisesti mutta ei varsinkaan henkisesti. Eväät syöty. Heikon joukkueen merkki hävitä viime hetkillä toistuvasti.
 

Kakkosmolari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hyvä ystäväni, jonka oon tällä kaudella onnistunut houkuttelemaan jääkiekon pariin totesi tänään peliä katsoessamme, että miten voi olla että tuo joukkue häseltää tuolla kentällä miten sattuu. Painotan että tämä ystäväni ei siis ole vielä yhtä kokonaista kauttakaan seurannut jääkiekkoa aktiivisesti, mutta silti hänkin osaa nähdä sen miten sekaisin Kärppien pelaaminen on. Syvälle on vajottu ja todennäköisesti vielä syvemmälle vajotaan.
Kiitti vitusti Havu, Myli ja Lasse :)
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Tässä kaiken negatiivisuuden ja kaaoksen keskellä nostetaan esille eräs tilastofakta, joka on saattanut mennä monelta ohi. Eli Kovarcíkista tuli jo pari ottelua sitten Kärppien kaikkien aikojen paras ulkomaalainen pistemies yhden kauden aikana, kun hän rikkoi tuon Jonas Anderssonin 2008-2009 kauden 57 pisteen (24+33) rajapyykin. Tuon Ivan Humlin 2012-2013 kauden 39 syöttöpisteen (yhden kauden paras ulkomainen syöttelijä) rajan Kovarcík on rikkonut jo hyvän aikaa sitten. Tällä hetkellä Kovarcík on itse asiassa noussut jo Kärppien all-time/season -syöttöpörssissä 2.sijalle (47 syöttöä), ohi Janne Pesosen (44 kpl, 2007/08) ja Kari Jalosen taakse (joka saa kyllä 64 maalisyötöllään pitää edelleen listan piikkipaikan). Onnittelut Michalille kummankin hienon merkkipaalun rikkomisesta!

Eilen Kovarcík rikkoi maalillaan myös 60 pisteen rajapyykin ja hänestä tuli vasta Kärppien seurahistorian kuudes pelaaja, joka ylipäätään ylsi tuohon kovaan merkkipaaluun. Viimeisin pelaaja, joka Kärpissä on 60 pinnan rajapyykkiin yltänyt on Toni Koivisto, niinkin kaukaa kuin kaudelta 2008/09. Loppurunkosarjan aikana Kovarcíkilla on mahdollisuus napsia vielä tuossa Kärppien all-time/season -pistepörssissä ainakin Henry Saleva (60.p, 1977/78, *vähemmän otteluita) ja Toni Koivisto (62.p, 2008/09) edestään. Tuon listan 3.sijalle (Hannes Hyvönen 66.p, 2007/08) nousu vaatisi loppujen otteluiden aikana vielä todella kovaa kiriä. Listan kahden kärki (Pesonen 78.p, 2007/08 ja Jalonen 93.p, 1986/87) saavat edelleen olla omilla luvuillaan rauhassa.

Ja vaikka alkukausi antoi osviittaa, että Kovarcíkista olisi tullut ensimmäinen Kärppä- ja ylipäätään ensimmäinen Liiga-pelaaja, joka tuon Pesosen 07/08 kauden jälkeen vihdoin puhkaisee tuon 70.p rajapyykin, niin viime aikojen hyytynyt meno pitää huolen, että tätä ei tulla kyllä vieläkään näkemään. Alkukaudesta Kovarcíkin meno oli jopa niin älytöntä, että näytti että hän olisi jopa kyennyt haastamaan tuon Kari Jalosen hurjan 93 pinnan ennätyksen.

***

Todettakoon myös samaan hengenvetoon, että vaikka sen Gardinerin hurjan alkukauden jälkeen näytti, että hän tulee ottamaan heittämällä tuon Charles Bertrandin yhden kauden parhaan ulkomaisen maalintekijän (32 maalia, 2017/18) tittelin itselleen, niin tällä hetkellä tämäkin on jäämässä vain sen alkukauden haaveeksi. Näytti myös vahvasti, että Gardiner tulee samalla heittämään myös ihan tuon Pesosen kaikkien aikojen Kärppien yhden kauden maaliennätyksen (34) mennen tullen romukoppaan, jonka rikkomista ovat viime vuosina kaikkein koviten haastaneet eritoten Turunen viime kaudella 30 maalilla, Ville Leskinen 2018/19 kaudella 29 maalillaan sekä Bertrand 32 maalilla kaudella 2017/18.

Mutta myös Puutarhuri (nyt 27 maalia) on hyytynyt Kovarcíkin tavoin pahasti sen hurjan syyskauden jälkeen. Muutamalla maalilla Gardinerilla olisi kuitenkin mahdollisuus loppukauden aikana liittyä kovaan 30 maalin kerhoon, johon kuuluvat Kärpissä vain Janne Pesonen (34, 2007/08), Mikko Leinonen (32, 1979/80), Charles Bertrand (32, 2017/18), Markku Kiimalainen (31, 1977/78) ja Teemu Turunen (30, 2023/24). Tällä hetkellä Gardiner on kuitenkin Kärppien all-time/season -maalipörssin 13.sijalla ja Puutarhurilla on loppukauden aikana mahdollisuus niistää listalta edestään vielä mm. Pyörälä, Hagman, Tuomisto, Ruotsalainen, Haataja (28 maalia) sekä Leskinen ja Jalonen (29 maalia).
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tässä on puoli Suomea jo ihmetellyt miksi Mäntymaa jatkaa edelleen päävalmentajana ?
Itsekkin ihmettelen samaa. Silti en voi olla ihmettelemättä miksei tule ulos minkäänlaista
arvostelua pelaajilta ? Kalevassa on joskus sanottu vain että pelaajilla on täysi tuki päävalmentajaan ?
Joukkueessa on kovia pelaaja-ammattilaista jotka kyllä näkevät kokemuksestaan, kuka on hyvä valmentaja.
Tässä on ihmeellinen ristiriita. Vai onko niin että kenen leipää syöt sen lauluja laulat ? Outoa kuitenkin ettei
mitään ole pulpahtanut minkäänlaista eripuraa ?
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Tässä on ihmeellinen ristiriita. Vai onko niin että kenen leipää syöt sen lauluja laulat ? Outoa kuitenkin ettei
mitään ole pulpahtanut minkäänlaista eripuraa ?
Ei toki mediaan mutta erinäisiä viestejä on kyllä kuulunut, että ei pelaajisto ainakaan kokonaisuudessaan ole ollut tyytyväinen valmennukseen. Itse olen ollut siinä käsityksessä kuitenkin, että tunnelma joukkueessa on ainakin ollut hyvä eikä henkilökemioissa ole ollut skismaa mutta kyllähän se kaikille, myös pelaajille on selvää missä ne Kärppien suurimmat ongelmat ovat.
 

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Älköömme vaipuko epätoivoon. Ei me olla ku semmosen 43 pistettä perässä sarjakärkeä. Jos lopuista viidestä pelistä otetaan yheksän pistettä per peli keskiarvoisesti, nii runkosarjan voittokin on mahdollinen vielä.
 

Dieger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, KeKi
Kiitos Kärpät! Antoisa Satakunnan viikonloppu takana. Tuloksena 0p ja 2 tehtyä maalia. Huikee tasonnosto äijiltä!

Nyt sitten ansaittuja lepopäiviä viettämään. Tiistaina sitten vapaaehtoiset jäät ja keskiviikkona JYPin kaatoon. Alkais jo!
 

Faijas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mä en ole seurannut liigaa jostain syystä juuri tippaakaan tällä kaudella paria peliä lukuunottamatta.
Kui Kärpät on tässä jamassa, QRD?
Mäntymaa huseeraa joo edelleen jostain syystä, mutta ei kai se nyt yksin voi tätä selittää? Viime kaudella sentään suora puolivälieräpaikka kotiedulla (ja lopulta pronssia), nyt häämöttää jo karsintasarja.
Ihan aidosti siis hämmästynyt, koska Kärpät on tainnut olla näillä sijoilla viimeksi sillon, kun sarjasta putosi.
 

Uraanitumppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets, Arsenal
Voittoisaa illan jatkoa kaikille, ketkä löi vetoa Ässien puolesta! Itselle osui ässien voitto, Ässät -1,5 sekä Gardinerin 0+0 peli! Oi tätä urheilun ihanuutta ja tunne myrskyjä! Näitä tunteita on ollu ikävä! Havun johdolla me mennään mestikseen! Mylin johdolla me mennään mestikseen! Kiva-Tommin johdolla me mennään mestikseen! Lassen johdolla me mennään mestikseen!
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Pakko kommentoida tuota äskettäistä Ohtamaan kommenttia ja Myllykosken muutaman päivän takaista, että "urheilu on tälläistä".

Urheilu on varmasti juuri tälläistä, se pitää täysin paikkansa. Sen sijaan ammattilaisurheilussa olisi tehty valmennuksen suhteen muutoksia näin huonossa tilanteessa jo aikoja sitten.
 

Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Eivät pelaajat näitä juttuja mediaan huutele. Varmasti nostavat aihetta esiin neljän seinän sisällä, mutta jos seurajohto on kykenemätön ratkaisuihin, ei pelaajat pysty tekemään asialle mitään.

Tai oikeastaan voivat tehdä potkujen eteen kentällä paljonkin, mutta sitten saavat samanlaisen maineen kuin Leskinen ja Tiivola. Löysä-Lese ja Paska-Peter, kapinakeisarit. Muistaako kukaan, anyone? Ei sekään tapa tuntunut maistuvan tällä palstalla.
 

predsfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
"Olemme pyrkineet Tommin kanssa taustalta auttamaan sekä tukemaan urheilupuolta kaikin tavoin ja keskustelleet yhdessä esimerkiksi hankinnoista sekä pelitavallisista asioista. ... Ainahan se on tällaista, että potkuja pitäisi jakaa koko ajan. .... On totta, että vuosi on ollut ihmeellinen, eikä joukkueesta ole saatu parasta irti. Puutteita on ollut paljon, mutta niitä on turha luetella. Nyt täytyy vain klaarata tämä kausi."
Juha Junno
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Virkkunen ei tajua jääkiekosta yhtään mitään. Helvetisti varmaan on apua, jos eläkeläinen ja tyhmä toimitusjohtaja koittaa auttaa täysin hyödytöntä valmennustiimiä pelaamaan voittavaa jääkiekkoa.

Ei tullut sitten mieleen rekrytä saunakerhon ulkopuolelta ammattilaista?

Kärpissä vain löylynheittäjä vaihtuu, mikään ei muutu.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miksi ihmeessä Junno ja Virkkunen lähtisivät neuvomaan valmennusta pelitavallisissa asioissa? Eihän tuo voi pitää paikkaansa. Jos näin on, niin tämä seura on enemmän sekaisin, kuin kukaan olisi voinut kuvitella.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Miksi ihmeessä Junno ja Virkkunen lähtisivät neuvomaan valmennusta pelitavallisissa asioissa? Eihän tuo voi pitää paikkaansa. Jos näin on, niin tämä seura on enemmän sekaisin, kuin kukaan olisi voinut kuvitella.
Saattaa myös selittää osaltaan tulosta, vaikka Havu jokatapauksessa kyvytön onkin ja Junnolla on valmennuskokemusta vuodelta kivi ja keppi. Eihän johtoryhmä voi vaan neuvoa pelillisesti tai voi mutta tulos sekoilua, kuten JYPistä noin 7v otannalta nähty ja nyt vissiin Oulusta myös
 
Suosikkijoukkue
Hyvää viihdyttävää lätkää pelaava jääkiekkojoukkue
"Nojoo tottakai totanii ja sitte vielä totanii tollasta."

Todella vaisu mies oli. Päästäkää kaveri pois jo. Ei ole enään kenelläkään kivaa.
Justiin näin. Ite pari kertaa jututtanu Havua aikaisemmilla kausilla ja oikeasti tosi mukavan oloinen äijä. Nyt on vaan aivan väärässä paikassa ja voin kuvitella että sairastaa ite tätä tilannetta tosi paljon. Eihän lemmikkikoiraakaan pidetä väkisin hengissä kun on kipuja, miksi ihmeessä ei vaihdeta valmentajaa? Ihan sama miten paljon tää on liian myöhässä, mutta antaisivat edes pienen mahdollisuuden joukkueelle ja Havulle päättää kausi edes jossain määrin kunniakkaasti.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Tällä joukkeella on maksimit säilyä 14 parhaan joukossa oli valmentaja sitten Havu tai X. Taso ei vain riitä. Kamppailuvoima, nopeus ja luisteluvoima on just sillä tasolla että 0 - 0 säilyy kaksi erää kun vain puolustusmoodi päällä. Odotukset ovat olleet koko kauden ylimitoitettuja joidenkin kärkihankintojen vuoksi. Totesin jo tässä hiljattain viime vuoden joukkueen suoritustason korkeammaksi kuin tämän nykyisen.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Odotukset viikonloppuun olivat 0 pistettä ja joukkue pystyi täyttämään sen. Mutta onhan tämä surkuhupaisaa kun sekä Lukko että Ässät pelasivat kannattajiensa sanoin todella huonot ottelut mutta silti ottivat kolme pistettä jossain määrin ansaitusti em. otteluista. Puolustuspelaamisessa vaikutti nyt olevan edes hieman tolkkua mutta hyökkääminen...parempi olla vaiti kun ei keksi oikein mitään hyvää sanottavaa. Kovarcikin kenttä ainoa joka sai jotain painetta aikaan vastustajan maalille mutta Nikupeterit, Janhoset, Heikkalat... hyökkäyspäähän hupiukkoja jotka naurattavat vastustajan kannattajia.

Noh, ensi keskiviikkona sitten runkosarjan viimeinen peli johon ei lähdetä lähtökohtaisesti altavastaajan asemasta mutta eiköhän pelin aikana asiat käänny taas siihen suuntaan. Toivottavasti Turunen paranee siihen mennessä.
 

ZamboniZorro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Ketut, Kärpät. Leijonat
Ah, Oulun Kärpät, tuo SM-liigan taloudellinen jättiläinen, joka on päättänyt tosissaan osoittaa meille kaikille, että raha ei todellakaan tuo onnea.

Suoraan sanottuna peliesitykset ovat viime aikoina olleet kuin huonosti käsikirjoitettu komedia.
Tai kuin katsoisi hidastettua auto-onnettomuutta ja kun tietää, että jotain pahaa tulee tapahtumaan, mutta ei voi kääntää katsettaan pois.

Kaukalossa pyöritään kuin päättömät kanat. Mailaa puristetaan niin, että hanskat kuluu puhki. Johtajuuden puute, omaan pussiin pelaaminen ja virheiden pelko näkyy melkein jokaisessa vaihdossa. Lähellekään 100% ei jätetä kentälle.

Tällä menolla Kärpilä on täysin sama maine kuin Jokereilla aikoinaan - todella kovat liksat ja pitkät kesälomat. Eli suorastaan loistava työpaikka ainakin monen tavallisen duunarin mielestä.
Seurajohdollakaan ei ole huolta huomisesta, vaikka kaikki on pielessä. Helpolla pääsee niin kauan kuin rahaa riittää. Playoffejakaan ei tarvitse mainostaa, kun niitä ei todennäköisesti pääse pellailemaan.

Ehkäpä Kärppien tulisi harkita budjettinsa käyttämistä jatkossa aivan eri tavalla. Esimerkiksi palkkaamalla joukkueelle pätevän valmentajan ja kollektiivisen psykologin. Siihen päälle vielä kaikille pelaajille intensiivikurssi siitä, miten jääkiekkoa pelataan ja miten vastustajan maalinteko estetään. Tällä menolla kauden ainoa voitto tulee enää päästettyjen maalien tilastossa.
Bonuksena maalintekoa voitaisiin harjoitella enemmän, koska ilman maaleja on aika mahdotonta voittaa tulosurheilussa.

Tai sitten voimme kaikki vain nauttia jatkossakin tästä tragikoomisesta näytelmästä ja odottaa, mitä Mestiksessä tapahtuu.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ville Mäntymaan Kärpät
Maajoukkuetauon jälkeen yksi voitto, ja siinäkin oltiin huonompia. Hyvin menee mutta menköön, kevätkunnossa ollaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös