Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 348 192
  • 25 669

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Jukurit on antanut kyllä tänään Kärpille sellaisen myrskyvaroituksen, että parantaa pitää jos halutaan tätä joukkuetta vastaan neljä voittoa ottaa. Pelihän on ollut aivan yhtä päätä ja Westerholm on onnistunut pitämään Kärpät venytyksillään pelissä mukana.

Positiivista kuitenkin se, että Kärpät, tai no Koivunen ja Hyry on jälleen tylyn tehokkaita maalipaikoilla. Alivoima on myös ollut aktiivista ja antaa mahdollisuuden ottaa kyllä isoja taisteluvoittoja keväällä ainakin Jukureiden tasoisia jengejä vastaan. Näin montaa jäähyä ei voi Tapparaa, Ilvestä tai HIFK:ta vastaan ottaa, tai omissa helisee.

Toivottavasti nähdään nyt Kärpiltä ryhtiliike ja laitetaan kaikki peliin viimeiseen erään. Turusen kolmekymppistä kaivataan.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Aina ilo olla avuksi.

Hienoa että hanat aukesivat tähänkin peliin, mutta turhan usein peli painuu edelleen omaan päähän ykkösenkin ollessa jäällä. Pudotuspeleissä kärkijätkät tulevat olemaan entistä tiukemman vartioinnin kohteena, joten jännä nähdä miten tämä meidän pitkään toivottu ykkösnyrkki pärjää kovissa paikoissa. Kyllä näiltä jätkiltä on lupa odottaa enemmän, ja tietävät sen varmasti itsekin.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vitutusta lieventää se, että tiedostaa realiteetit. Tämä rosteri on vetämässä maksimaalista suoritusta jo nyt, mihin sen potentiaali riittää.

Onhan se hullua, että meidän tämän hetken 2.ketju aloitti harjoituskaudella nelosketjuna. Kolmosketjussa "kärkisentteri" Bunnaman ei saa mitään aikaan. Jostain syystä saa kuitenkin jatkuvasti vastuuta.

Puolustajilta ei 5vs5 pelissä saa mitään kiekollista apua.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minusta Tappara-peli oli ehkä kolmatta erää lukuunottamatta hyvä peli Kärpiltä. Ihan eri tason esitys kuin tänään.
Toisessa erässä Tappara sai luvattoman helposti maalipaikkoja ja Kärpät taas ei yhtään. Kärpillä toki oli lepoetu, jonka vuoksi pystyi pysymään kiekossa enemmän.

Tässä pelissä Kärpillä ei edes ole ollut hyökkäyspeliä. Syöttöjen laatu, työmäärä eikä luistelumäärä ole vaaditulla tasolla. Jukurit on kaikessa edellä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Koko joukkue on täysin pihalla ja otteet huolimattomia, Westerholm haparoi.
Tämä ailahtelevaisuus on meidän heikkoutta ja ennuste on aika kehno.
Tällaisia ohipelejä, näin tärkeällä hetkellä ei voi suorittaa playoffseissa ja voittaa jonkun neljä kertaa.
Huolestunut tällaisesta pitää olla. Havun elekieli on kyllä flegmaattinen, ikäänkuin pellaillaan nyt vaan.
 

Judge Dredd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei Kärpät saa omaa kiekollista peliä käyntiin tälläistä joukkuetta vastaan. Muutenkin ollut vähän vaikea ilta kaikille kun on kiire. Asenne ei ole ihan tapissa ja se näkyy.

Pidemmässä sarjassa uskon, että tämä valmennus löytää lääkkeitä myös Jukureita vastaan. Nyt kieltämättä vähän marjahokin piirteitä pelissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Vesa

Paradym

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät (#20 Joenväärä)
Ei tule jäähyä jos kiikuttaa mailan nätisti maalivahdille. Heittää sitä ei saa.
Joo kävin tuon vielä sääntökirjasta tarkastamassa.

"Hylätyn, ehjän mailan palauttaminen:
Kanssapelaaja voi ojentaa kädestä käteen, liikuttaa, työntää tai liu’uttaa maalivahdille maalivahdin
vahingossa pudottaman hylätyn, ehjän mailan niin kauan kuin mailan liikuttaminen ei estä tai häiritse peliä
tai vastustajaa. Jos pelaaja estää peliä tai häiritsee vastustajaa liikuttamalla pudonnutta mailaa, tuomitaan
pieni rangaistus tai rangaistuslaukaus"
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät ei pärjää siinä, että tempo kova ja 4 sylinteriä hakkaa. Tämä tulee olemaan kevään ilme. Meille sopii rikkonaisempi peli(enemmän erikoistilanteita) ja hitaampi pelin tempo. Jukurit vie nimenomaan tässä pelissä ja pelillä meitä myös keväällä. HIFK sopisi paremmin vastaan ja Pelsu kans Jukurien tavoin paha.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Niin flegmaattista paskaa, että ei uskoisi peliksi jossa on oikeasti panosta joukkueella. Näyttää ihan syyskuun SaiPa-pelin flowlle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös