Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 314 463
  • 25 669

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Peli ei ole erityisen kaunista katseltavaa, mutta voittoja tulee hengen ja taistelun kautta.
Melkein sanoisin, että tänään oli pelin jälkimmäisellä puoliskolla nähtävillä ihan hyviä rakenteita avauspelaamisessa. Löytyi työntekoa myös kiekottomilta ja syötöt osui paremmin kohdille. Ensimmäistä kertaa Marjamäen potkujen jälkeen oikeastaan. Marjamäenkin aikana Kärpät pelasi jaksoja tosi hyvin mutta peli meni herkästi sekaisin eikä kurssia saatu enää käännettyä parempaan. Tänään se onnistui ja tuloksena maukas kotivoitto. Itseluottamusta ja henkeä lisää niin Kärpillä on mahdollisuudet olla vaikka musta hevonen keväällä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään kyllä pitkästä aikaa routasydän taas sykki omassa rinnassa. Pitkästä aikaa oli tunne, että tämä on mun Kärpät. Eka erä purjeessa, mutta ei lamaannuttu (kuten aiemmin). Puolustettiin ja syötiin kiekkoa kun sen aika oli ja huikeat alivoimatapot useaan otteeseen. Kovalla työllä ansaitut maalit tasoihin ja siitä sitten henki päälle. Ekaa kertaa joukkue näytti, että se uskoi tappiollakin ollessa voitoon ja se näkyi ja tuntui katsomoon asti.

Tästä on hyvä jatkaa meillä kaikilla. Hyvää uutta vuotta!
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
En minä tässä mitään mestaruusskumppia lähde vielä tilailemaan, mutta on se vaan älytöntä kuinka erilaiselta joukkue voi näyttää yhden käskijän poistuttua, ja tuo tällä hetkellä tekemisestä huokuva peli-ilo ja rohkeus tuottavat aivan käsittämätöntä mielihyvää ainakin tässä kotikatsomossa. Ehkä jopa hieman eroottista sellaista. Vielä pari viikkoa sitten joukkue näytti huojuvalta korttitalolta joka tuntui romahtavan heti kun eteen tuli pieni vastoinkäyminen ja tuntui kipsaavan usein jopa johtoasemassa, mutta nyt annetaan pelin viedä, ollaan aktiivisia ja rohkeita eikä lamaannuta vaikka tulisikin vähän lunta tupaan. Kehonkieli kertoo kaiken, jätkät painaa menemään kuin vasikat kevätlaitumella.

Kyllähän tällä pelillä tullaan turpaankin vielä monta kertaa ottamaan, mutta ainakaan Kärppiä ei voi syyttää tällä hetkellä yrityksen puutteesta. Se on se isoin ja tärkein muutos Laten aikoihin.
 

Aleesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ville Mäntymaan povitaskut
Jotenkin uskomatonta miettiä, että alle kuukausi sitten vielä oli oikeasti tämänkin ikuisen positiivarin kirves täysin kaivossa sen surullisen hifkiperseilyn jälkeen, ja nyt peli näyttää tuolta ja fiilis on tämä. Ei tässä mitään mestareita vielä olla mutta kyllä tekee hyvää, ja positiivisuus palannut mieleen. Tästä on hyvä jatkaa kohti vuotta 2024.

Kiitos Kärpät!
 

Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Liian tunteen kanssa pärjää aina. Tuleehan siinä silloin tällöin ylilyöntejä, mutta ilman tunnetta tästä hommasta ei tule vittuakaan. Ankeuttajan ja Mäntymään Kärpät ovat tältä osin kuin yö ja päivä. Mukava seurata peliä, kun pelaajat selvästi nauttivat ja uskaltavat heittäytyä pelille ilman liikaa mietiskelyä. Tästä on hyvä jatkaa rakentamista.
 

Jupi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Napoli
Olipa mahtava TUNNE. Ihan tulee tippa linssiin ja vanhat ajat mieleen. Yleisön ja joukkueen yhteys osu kivasti tonne nostalgiahermoon.

Pelihän oli hyvin kaksijakoinen ja paikoin kamalaa katsottavaa. Eka erässä tuntui, että ollaan valovuosia Tapparaa jäljessä ja Karhunen pitää numerot siedettävinä. Omista liikkeelle lähdöt todella vaikeita, mikä alleviivaa pelitavan heikkoutta.
Olisko Marjamäen peikko vähän hellittänyt otettaan, kun pelissä alkoi näkyä tunnetta ja rohkeutta ihan eri malliin kuin alkukaudesta.

Ottelun ratkojista on jo kaikki sanottu, mutta pakko nostaa esille niitä ei niin onnistuneitakin. Mikä tuota Gunleria vaivaa? Todella heikkoa tekemistä, ei täytä mitenkään ulkkarivahvistuksen kriteerejä.
 

Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arttu Hyry
Olipa mukava katsella Raksilassa peliä tänään! En edes muista milloin viimeksi olisi ollut noin viihdyttävä matsi. Karhuselle sopparia pöytään. Piti pystyssä kun Kärpät sitä tarvitsi ja huomattavasti rennompi fiilis katsoa peliä verrattuna Westerholmiin.

P. S. #freeRitchie
 

Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noustiin hetkeksi sarjataulukossa kolmanneksi. Toki tuo varmaan tuosta muuttuu kun HIFK saa oman pelin päätökseen mutta nautitaan nyt tästäkin hetki
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Mitäs se Garry sitten jutteli?
En tiedä, mihin tuolla Kiven kommenteilla viitattiin. Onhan se Kivi toisaalta aika ahkeraan illan aikana jutellut Kärppien 5-vuotisstrategissta ja, miten tavoite on olla neljä kertaa mitalipeleissä ja yksi mestaruus. Nyt pitäisi sitten tällä kaudella voittaa se mestaruus tuon strategian mukaisesti jne. jne.

Onhan se Virkkunenkin tainnut joskus Kalevalla(?) tätä Kärppien strategiaa avata ja puhua tuosta 5-vuotissuunnittelusta jne., että tiedä sitten. Ei se siis mitään 'salaista' tietoa ole, jota Kivi ei siis voisi tietää (muuten kuin muka käymällä keskusteluja Kärppien kanssa), mutta aika ahkeraan on tosiaan Kivi tuohon Kärppien 5.v strategiaan tänään viitannut useampaankin otteeseen ja puhunu Kärppien tavoitteista sun muista.

Ei siis välttämättä tarkoita mitään, mutta olisko @Jolly Jumper viitannut noihin Kiven heittoihin?
 

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Melkein sanoisin, että tänään oli pelin jälkimmäisellä puoliskolla nähtävillä ihan hyviä rakenteita avauspelaamisessa. Löytyi työntekoa myös kiekottomilta ja syötöt osui paremmin kohdille. Ensimmäistä kertaa Marjamäen potkujen jälkeen oikeastaan. Marjamäenkin aikana Kärpät pelasi jaksoja tosi hyvin mutta peli meni herkästi sekaisin eikä kurssia saatu enää käännettyä parempaan. Tänään se onnistui ja tuloksena maukas kotivoitto. Itseluottamusta ja henkeä lisää niin Kärpillä on mahdollisuudet olla vaikka musta hevonen keväällä.
Joo kyllä siellä niitä hyviä juttuja on myös paljon ja välillä pelissä on tosiaan ideaakin. Etenkin puolustuspään puolustuspeli ja alivoima alkavat olla sillä tasolla, että niillä voidaan kamppailla voitosta keväällä.

Edelleen kuitenkin se hyökkäyksiin lähteminen ja pelaaminen kiekollisena vastustajan paineen alla on selkeä heikkous Kärpille, jota Tapparaa vielä astetta vauhdikkaammat joukkuet tulevat kyllä käyttämään surutta hyödykseen. Nyt on kyllä nähtävissä sitä, että paineen alta koitetaan päästä nopeammin pois yksinkertaisilla syötöillä, mutta edelleen pakit ja hyökkääjät eivät ole oikein samalla kartalla siinä miten se kiekko saadaan oman sinisen paremmalle puolellle nopeasti ja turvallisesti. Ehkä myös tietynlainen oma painepeli ja etenkin se miten sitä pelataan koko viisikolla on valovuoden jäljessä Liigan kärkeä. Osaksi tämä johtuu varmasti pelaajamateriaalieroista, mutta on siellä myös kyse siitä, että miten se viisikko tekee töitä yhdessä ja merkkaa pelaajia/syöttölinjoja.


Mutta. Kärpät on tehnyt useita parannuksia peliinsä:

Isoimmat parannukset on nähty suorahyökkäyspelissä ja juurikin syötön laadussa. Kiekkoa ei hauota liian pitkään ja pyritään tekemään nopeita päätöksiä, jotka johtavat sitten siihen, että saadaan se kiekko oman hyökkääjän lapaan vauhdissa. Kun laiturit lähtee polkemaan ylös ja pakki laittaa nopeasti kiekon lapaa tarjoavalle sentterille, niin välimatkat ei kasva ja vastustajan painepeli ei toimi. Tämähän se on paras lääke kovan karvauksen alla... Ohitetaan se karvaus yksinkertaisella syötöllä ja hei!, siellä ollaankin ylivoimahyökkäyksessä toisessa päässä. Näillähän Kärpät on nyt maalinsa tehnyt kun kaikki tykkäävät pelata Kärppiä vastaan rohkealla paineella. Noissa tilanteissa on aina vittumainen tehtävä vastustajan pelaajilla kääntää suunta täydestä vauhdista ja lähteä polkemaan omaan päähän täysillä. Kyllä siinä selkä suoristuu monella pelaajalla ja voimat ei enää riitä uuteen hyökkäykseen.

Jännä nähdä aletaanko Kärppiä vastaan pelaamaan jatkossa enemmän träppiä, kun pelitapaan on lisätty selkeästi tuo pyrkimys ohittaa vastustajan prässi heti. Kaiken järjen mukaan Kärppien pakit saavat jatkossa hieman enemmän aikaa pelata kiekolla mikäli vastustajat eivät halua lahjoittaa Kärpille kokoajan ylivoimahyökkäyksiä. Etenkin keväällä kun peli muuttuu shakiksi, niin pitää pystyä reagoimaan siihen miten vastustaja pelaa ja pyrkiä sitten vastaamaan siihen muuttamalla omaa tapaa pelata. Parhaimmillaan näitä muutoksia tehdään jopa pelin sisällä.

Kyllä mä varovaisesti annan Mäntymaalle littipeukun ja totean, että on jo nyt pystynyt löytämään lääkkeitä Kärppien pelillisiin ongelmiin. Kyllä siellä selkeästi näkemystä on ja nyt sitä pitää uskaltaa toteuttaa. Positiivinen henkinen muutos joukkueen tekemisessä on jo tapahtunut!
 

Pumppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, TKW
Nyt parissa pelissä näkynyt vanhaa kunnon Kärppä ärinää, Turussa ärinää oli kunnolla lähes koko pelin ja tänään Turunen kaivo pikku torikokkouksella ärinän päälle ja herätti Hornankattilan. Kiitos Turun suuntaan, joku siellä koitti ottaa Kärppiä rintataskuun siinä kunnolla onnistumatta vaan herätti uinuvan pedon. Vanha Raksilan sanonta, nurkaan ahdistettu peto on vaarallisin
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Loistava peli tänään. 1. erä taistelua vaikessa tilanteessa ja hieman jarru päällä, mutta 2. erässä rohkeampaa peliä ja mainiota haastamista. 3. erässä sitten henki voitti ns. materian. Etenkin kapteeni-Ohtamaa on näissä viime peleissä todellakin kantanut vastuuta vielä tavallistakin enemmän. Minulta kehut myös monien parjaamalla Kemppaiselle, joka tekee todella paljon oikeita asioita puolustuspäässä ja etenkin alivoimilla.

Ja lisätään Kivi-caseen, että Karri Kivi nyt entisenä kärppäläisenä ja mm. ex-urheilujohtaja Harri Ahon (ja monien muidenkin) hyvänä kamuna - ja perhetuttuna ja Sebastianin kummisetänä ;) - tietää kyllä hyvin Kärppien sisäiset asiat. Sehän käykin Oulussa sangen usein. (Omin silmin todistettua tämä viimeisin.)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös