Mainos

Kärppien peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 1 062 686
  • 19 703

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Niin, ja siis nimenomaan aivan henkilökohtaisia virheitä. Ei tuolla ole valmennuksen kanssa mitään tekemistä, kun T. Niemelä koomailee hyökkäyssinisellä, ja vastustaja polkee läpi.

Timanttisuus on tästä aika helvetin kaukana.
Kuinkahan monta kertaa Niemelä on menettänyt kiekon omalla puolustusalueella kahdessa viime pelissä? Kuinka monta kertaa Ohtis on vipannut kiekon kaverille, ja jos ei kaverille, niin katsomoon? Byström on muuten vaan huono ja Rundblad koomailee välillä omassa päässä ja välillä hyökkäyspäässä. Aivan hirveetä.

Ei mikään ihme, että hyökkäyspeli on välillä olematonta, kun ei mitään tukea tule. Tukikin on lähinnä huonoa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Noh, pari murusta nähtiin. Mutta rehellisesti sanottuna, eihän se Topin puolustuspeli tai fysiikka viime kaudellakaan ollut mitään huimaa luokkaa. Päinvastoin totaalisen surkeaa oli ja etenkin oman alueen peli (kun sekoili Byströmin pakkiparina) oli jotain käsittämätöntä ja ala-arvoista. Myös fysiikan osalta oli viime kaudella ihan tiskirätti. Ne isot puutteet olivat valitettavasti siellä viime kaudellakin räikeästi nähtävissä.

Oli oikeasti (ja on vieläkin) noilta aspekteilta melkein jotain Suomi-sarja tasoa, niin heikkoa tuo kyllä on. Silloin viime kaudella sai vain niillä hyökkäyspään tehoilla anteeksi tuota muuta todella heikkoa suorittamista. Nyt kun ei tapahdu edes hyökkäyspäähän mitään, niin karu totuus lävähtää silmille.
Oli miten oli, niin Topi on tällä kaudella kompuroinut mekittävästi enemmänkuin aikaisemmin, on koko ajan jäljessä, antaa harhasyöttöjä tai menettää kiekkoja. Siis huonon pakin ominaisuuksia. Näkkeehän se sokkee reettakin, sanoo tilasnumerot mitä sanoo.
 
Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onkohan Atella jotain loukkaantumista taustalla kun toinen peli putkeen meidän heikoimpia puolustajia.Tänäänkin oli kaikkien HPK maalien aikaan kentällä, vaikka noita nyt ei Aten piikkiin voi laittaa, mutta kertoo kyllä sen että jotain siellä on tehty väärinkin. Kolmannessa erässä ainakin omaan silmään näytti että ei pelannut enään niin paljon kuin muut. Oliko kyse sitten vain viltityksestä vai pitikö päästä käymään kädel... vessassa
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Lisää pelaajia sisään. Ostetaan lisää ukkoja ku ei näillä voi pärjätä! Hopihopi kaupoille!!
Ennemmin pelaajaa ulos.

Byström ja Rundblad voidaan lähettää länsinaapuriin. Näissä miehissä kulminoituu kai se miksi ne ei enää voita Suomea lätkässä. Laiskaa ja pelokasta pelaamista ja hyökkäyspään avut tuntuvat olevan luokkaa kerran kymmenestä maali kohti! Rundbladin kanssa meni usko... Potentiaalia on mutta ei halua.

Emanuelsson voi mennä myös parantelemaan jalkaa joen toiselle puolelle. Ikävä loukkaantuminen, mutta lähempänä kolmosen/nelosen työmyyrää kuin maalintekijää. Jakobsson ja Karvinen paikkaa miehen oikein hyvin.

Meriläinen voi myös lähteä tavoittelemaan sitä AHL vastuuta jo nyt, ei vaan kykene riittävän laadukkaaseen torjuntatyöskentelyyn säännöllisesti. Kiekot pomppii ja sisään menee välillä luvattoman helppoja kiekkoja. Varmasti potentiaalia löytyy olla joskus ykkösmaalivahti Liigaan, mutta sinne on vielä pitkä matka.

Jos ei löydetä tilalle pelaajia niin mennään nykyisillä.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voisin lyödä vaikka vetoa, että Niemelä ei tule tekemään NHL-uraa. Viime kaudella olin eri mieltä. Kaveri vaikuttaa olevan helvetin laiska ja ylimielinen.
Juurikin näin, siltä se nyt tämänhetken tilanne näyttää. Kun pitäisi ottaa se kuuluisa steppi eteenpäin... Niin noista syistä se steppi onkin askel-pari taakse. mikä on saanut Topin ottamaan nuo askeleet? Median seuraaminen? Kavereiden tms "kannustus ja kehu"? Jokin muu, mikä?

Tottakai toivon, että Topi heräisi ja alkaisi pelata potentiaalinsa tasolla, mutta tällähetkellä ei siltä näytä. Ei edes EHT-komennuksen johdosta. Virheitähän aina tulee, mutta tälläkaudella juurikin noista syistä, ehkäpä se ylimielisyys suurempana, mutta tuo ei ole se polku, jolla NHL:ssä pärjää. Ei tosiaankaan.

Mutta koska kyseessä nuori mies, voi kurssin kääntäminen vielä onnistua hyvinkin. Ensin täytyy tarkistaa asenne ja työmoraali. Ainakin siltä se ns ulospäin näyttää. Näytä Topi, että ollaan väärässä. Mielelläni olisin...
 
Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Ennemmin pelaajaa ulos.

Byström ja Rundblad voidaan lähettää länsinaapuriin. Näissä miehissä kulminoituu kai se miksi ne ei enää voita Suomea lätkässä. Laiskaa ja pelokasta pelaamista ja hyökkäyspään avut tuntuvat olevan luokkaa kerran kymmenestä maali kohti! Rundbladin kanssa meni usko... Potentiaalia on mutta ei halua.
Juuri tämä. Sinänsä harmi, että omat pakkilupaukset ovat mallia Ronkainen ja Niskala, joille ei voi suoraan roolia vastaaville pelipaikoille antaa.
 
tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
En itse liputa uuden maalivahdin saati hyökkääjän puolesta. Mitä se uusi vahvistus muuttaa. Kärppien peli ei tuota edes huippumaalipaikkoja.

Yleensä en jaksa lukea is:n toimittajien kommentteja, mutta oli ihan hyvä ehdotus kärppiä koskien. Kokoseurajohto uusiksi valmentajia myöten ja toimareita myöten, tulisi tuoretta tuulahdusta organisaatiolle. En pitäisi hirveän huonona ideana.

Mitä nykyjoukkueeseen tulee, en näe joukkueessa tällä hetkellä mestarikaliiberia vaikka joukkueen tulisikin Manninen tai ykkösmaalivahti. Puolet kaudesta on pelattu eikä enää voida tuudittautua siihen että uusi joukkue.
 
Mitä sää selität? Siellähän oli tänäänkin paikkoja vaikka kerholle jakaa, kun vaan joku viitsisi laittaa limppua sisään asti. Sen sijaa kerho ratkaisi pelin kolmella helpolla hörpyllä.
 
tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Mitä sää selität? Siellähän oli tänäänkin paikkoja vaikka kerholle jakaa, kun vaan joku viitsisi laittaa limppua sisään asti. Sen sijaa kerho ratkaisi pelin kolmella helpolla hörpyllä.
Olen eri mieltä. Kolmannen erän loppua lukuunottamatta kärpät ei hyökkäysalueen päätyrullauksen lisäksi saanut mitään aikaan. Ei ole saanut koko kaudella, mutta ehkä olen katsonut liikaa NHLää ja vaadin vähän vauhdikkaampaa kiekkoa kärpiltä. Minun silmään tuo on unettavaa paskaa ja minua tuo 1-0 kiekko ei nappaa. Mutta tämä siis vain minun näkemys asiaan.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Millanen peli Ruusulta? Nollat, mut joutuiko kunnolla töihin?
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voi voi. Ei ole mestarikanditaatin tekemistä tämä. Piste.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Seurasin tänään pelin lähinnä Kerhossa pelaavan Ahon vuoksi. Selvästi moni alkaa olemaan aika kypsä otteisiin, kun niitä noin rajusti kritisoidaan.

Kärpät pelasi todella vahvaa riskien minimointi kiekkoa, jossa ei karvata ylhäältä, jos kaikki eivät ole koossa. Vastassa ollut HPK löi kiekkoa lähinnä päätyyn, ja purki painetta lasin kautta. Pl Jolyn ketju, joka näytti pelaavan ihan omalla pelikirjalla.

Pelissä oli todella vähän todellisia maalipaikkoja, ja Kärppien maalivahti onnistui silti päästämään kolme maalia.

En toisaalta ihmettele, että Kärppien pelistä on vaikeaa tällä hetkellä pitää. Vähissä ovat rohkeat haastot ja agressiivisuus. Silmiinpistävää oli se, että Kärpät hyökkäsi lähes aina maksimissaan kolmella pelaajalla, ja puolustajat eivät juurikaan tukeneet hyökkäyksiä.

Pudotuspeleissä fokuksen ollessa maksimeissaan tuollainen peli on kyllä todella vaikeasti voitettavaa. Muistuttaa vahvasti Jalosen leijonia. Pitkässä runkosarjassa tuntuu olevan takkuisempaa.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Ennemmin pelaajaa ulos.

Byström ja Rundblad voidaan lähettää länsinaapuriin. Näissä miehissä kulminoituu kai se miksi ne ei enää voita Suomea lätkässä. Laiskaa ja pelokasta pelaamista ja hyökkäyspään avut tuntuvat olevan luokkaa kerran kymmenestä maali kohti! Rundbladin kanssa meni usko... Potentiaalia on mutta ei halua.

Emanuelsson voi mennä myös parantelemaan jalkaa joen toiselle puolelle. Ikävä loukkaantuminen, mutta lähempänä kolmosen/nelosen työmyyrää kuin maalintekijää. Jakobsson ja Karvinen paikkaa miehen oikein hyvin.

Meriläinen voi myös lähteä tavoittelemaan sitä AHL vastuuta jo nyt, ei vaan kykene riittävän laadukkaaseen torjuntatyöskentelyyn säännöllisesti. Kiekot pomppii ja sisään menee välillä luvattoman helppoja kiekkoja. Varmasti potentiaalia löytyy olla joskus ykkösmaalivahti Liigaan, mutta sinne on vielä pitkä matka.

Jos ei löydetä tilalle pelaajia niin mennään nykyisillä.
Tää on nyt valittu linja että ukkoa sisään vailla mitään päämäärää. Minä laittaisin ukkoa ulos tuosta ihan reilulla kädellä mutta sitä on turha toivoa. Sehän maksaa kato ku joutuu loppukauden maksaa palkkaa. Sehän sen sijaan ei tunnu maksavan mitään, että tänne rahdataan kaiken maailman Johanssoneita 1.ketjuun vaikkei miestä edes erota kentällä.

Kukkosen ja Marjamäen piti palauttaa vaatimustaso tappiin mutta paskan vitut. Siitä ei ole tietoakaan.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
tänne rahdataan kaiken maailman Johanssoneita 1.ketjuun vaikkei miestä edes erota kentällä.
Erottaa, kunhan avaat ne silmät. 0+2 ja ei muutenkaan mitään valittamista. Oikeastaan ainoat laiturit, jotka erottui esimerkiksi tänään olivat Turunen, Jakobsson, Heikkala ja Anttila.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Erottaa, kunhan avaat ne silmät. 0+2 ja ei muutenkaan mitään valittamista. Oikeastaan ainoat laiturit, jotka erottui esimerkiksi tänään olivat Turunen, Jakobsson, Heikkala ja Anttila.
Jo on jumalauta ulkomaalaishankinnan taso mennyt kovaksi ku erottuu kentällä samalla tavalla ku Heikkala. Anttilaa ei voi olla näkemättä kokonsa vuoksi jne.

Meidän ulkomaalaispelaajista kukaan, alleviivaan KUKAAN ei ole pelipaikkansa parhaimmistoa Kärpissä. Kunyk on lähimpänä tätä mutta kaiken maailman byströmit ja rundbladit on esimerkiksi tällä hetkellä huonompia puolustajia kuin Paaso. Johansson on antanut 2 maalisyöttöä mikä on toki hyvä mutta mitä muuta me olemme nähneet? Hyvää sijoittumista?positiivinen peliasento? Yritteliäs? Ihan sitä samaa mitä nämä meidän möttöset ja mattiset tekee. Jopa joku Karvisen otto tuotti enemmän peliä tänään.

Onko ihan tosi, että tämä on se taso mitä väki haluaa Kärppiin ulkopuolelta signattavan?
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Meidän ulkomaalaispelaajista kukaan, alleviivaan KUKAAN ei ole pelipaikkansa parhaimmistoa Kärpissä.
Kyllä se Kunyk on. Tehot on mitä on, mutta kyllä sanoisin että parhaiten pelaa.
Onko ihan tosi, että tämä on se taso mitä väki haluaa Kärppiin ulkopuolelta signattavan?
Eihän kukaan tästä Jakobssonista odottanut mitään sateentekijää. "Projektipelaaja", josta iloa tällä kaudella hyvänä palasena 1,2 tai 3 kenttää, ja kasvaisi tuloksentekijäksi ensi kaudelle. So far 0+2 on hyvä suoritus ja mies todellakin kentällä näyttää ihan eriltä kuin Jari Sailio. Ja Julius Hermonen. Ja Sisu Yliniemi.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
@Sturba kyllä minä odottaisin että nuo 15 aiemmin hankittua projektipelaajaa saisi projektiansa sen verran alulleen, että erottuisivat suomalaisista, kasvavista junioripelaajista ennen ku ostetaan sellaisia lisää. Meidät parhaita on olleet projektit Hyry, Heikkala ja Paaso ja vanhemmista Leskinen. He omasta takaa kasvaneita. Sen jälkeen Turunen, kunyk ja Anttila. Tiivola kiikun kaakun. Näin äkkiseltään en muita pysty plussalle laittaa joten niihin loppuihin projekteihin nyt bensaa liekkeihin eikä yhtään projektiukkoa enää tänne. Vain korkeintaan absoluuttista timanttilaatua.
 
En ole nyt ihan varma, keitä noilla 15 projektipelaajalla tarkoitat. Noiden Hyryn, Heikkalan ja Paason jälkeen onkin tyhjää. Kossu on sentterihierarkiassa heti Hyryn takana, mutta Hermonen on pelannut huonosti tällä kaudella. Ei tuo oikeastaan mitään lisäarvoa tuohon joukkueeseen, valitettavasti. Kannattaisi suunnata muualle, josta saisi uran nousuun. Kärpissä sitä ei ole odotettavissa.

Jos Kärpät ei olis vetänyt kautta päin persettä, niin nyt loukkaantumisten aikana voisikin laittaa Yliniemeä ja Antti-Roikoa kokoonpanoon, mutta nyt kun jokainen piste on elintärkeä, niin oli "pakko" hankkia varmaa laatua länsinaapurista. Ei ykköslaatua, mutta että varmasti pärjää ja on myös potentiaalia parempaan, kuten nyt Jakobssonin kanssa. Hyvä hankinta minusta Eman korvaajaksi. En ole kyllä huomannut kaipaavani Emanuelssonia ollenkaan.

Ja jos sieltä on joitain junnuja puskemassa kokoonpanoon, niin ne kyllä sitten puskee väkisinkin sieltä läpi. Mutta toistaiseksi ei ole Yliniemellä tai Antti-Roikolla kummoiset näytöt. Yliniemi ainakin jäähyili melko tyhmästi JYP-ottelussa, mutta joo yksi peli vasta, niin turha kivittää. Harjoituksissa on hyvä näytönpaikka junnuilla. Jos siellä vetää loistavasti, niin eiköhän sillä näyttöpaikan ansaitse.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös