Tuli kelailtua maalikoosteita aiemmista peleistä ja seurattua tarkemmin tuota etenemistä kun suunta lähti kääntymään. Kritisoin todella voimakkaasti maalivahtipeliä loppusyksystä aina tammikuun puoleenväliin.
Ajatukseni oli, että kun Kärpät saisi maalivahdilta enemmän apuja ja voittaisi muutaman pelin, lähtisi pallo pyörimään oikeaan suuntaan lumipallona. Paineet helpottaisi.
Osan kirjoittajan näkemys taas oli, ettei vika pahemmin ole maalivahtipelissä vaan hyökkäyspeli on köykäistä ja kun päästetään niin vähän maaleja muutenkin. Pitäisi tehdä enemmän.
Nyt kun katsoo noita hävittyjä pelejä, yhteenvetona niistä voisi todeta, että todella usein oltiin takaa ajossa ja kauhea paine iskeä tasoitus vei rentouden. Peli ei ollut siis rentoa ja se oli hyvinkin väkinäistä. Sitten yksi hörppy tai helpohko takaisku ja hyväkin taistelu valui käsistä. Pelissä oltiin kokoajan enemmän maalipaikkoja luova joukkue, mutta takaiskut olivat raskaita ja tuntui että vain täydellinen peli riitti. Lisäksi vastustajan maalivahti voitti Leevin järkiään. Peli välillä sekosi täysin otteluiden sisällä.
Leevi sai Mikkelissä sen tarvittavan voiton myös itselleen ja joukkue jotenkin pääsi siinä pelissä demoneistaan. Vielä kerran kaaduttiin IFK:ta vastaan tehottomuuteen, mutta joukkue pelasi senkin matsin tosi hyvin. Ei vaan uponnut. Sitten tuli Lukko ja sen jälkeen kaikki on mennytkin täydellisesti, niin tuloksellisesti kuin pisteiden valossa. Leevi näyttää yhtäkkiä todella varmalta, puolustajat eivät enää hätäile ja hyökkäys tuottaa. Maalit ovat toinen toistaan näyttävämpiä ja tuntuu ettei ote herpaannu hetkeksikään.
Pienestä se voi olla kiinni.