Kärppien peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 847 265
  • 13 048

Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Mitä on tapahtunut Oulun Kärpille? Jo kolmas perättäinen tappio: ”Vaikeaa on ollut”​

Yhdeksi mestarisuosikiksi laskettu Kärpät valuu alas sarjataulukossa. Uutisoi Ilta-Sanomat …
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Hyökkäyspäästä on puuttunut jo pitkän aikaan suoraviivaisuutta ja päättäväisyyttä. Yleensä viimeinen syöttö sinisen jälkeen on aivan turha ja annetaan hyvästä laukaisusektorista heikompaan. Lisäksi puolustajat tykkäävät palloitella sinisellä kiekkoa aivan liikaa edestakaisin.

Kärpät ovat onnistuneet tekemään näyttäviä maaleja paljon, mutta sitten kun on vastassa joukkue joka hyvin organisoitu ja sitoutunut puolustuspeliin ei Kärpillä ole aseita tuottaa riittävästi maalipaikkoja.

Peliä pitää yksinkertaistaa paljon. Sinisen jälkeen kohti maalia, sekä kiekon kanssa sekä ilman. Riparit sisään ja paska maaleja enemmän. Vähän raastinrautaa puuttuu hommasta.
 
Lemé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Kiekko-Espoo, Pittsburgh, Caroline
Eilenkin järjestään viivakudit suoraan ensimmäiseen blokkaamaan mieheen. Ja jos ei siihen tyssää, niin mennee ohi taikka suoraan veskan logoon taikka hanskaan.
 
Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Hyökkäyspäästä on puuttunut jo pitkän aikaan suoraviivaisuutta ja päättäväisyyttä. Yleensä viimeinen syöttö sinisen jälkeen on aivan turha ja annetaan hyvästä laukaisusektorista heikompaan. Lisäksi puolustajat tykkäävät palloitella sinisellä kiekkoa aivan liikaa edestakaisin.

Kärpät ovat onnistuneet tekemään näyttäviä maaleja paljon, mutta sitten kun on vastassa joukkue joka hyvin organisoitu ja sitoutunut puolustuspeliin ei Kärpillä ole aseita tuottaa riittävästi maalipaikkoja.

Peliä pitää yksinkertaistaa paljon. Sinisen jälkeen kohti maalia, sekä kiekon kanssa sekä ilman. Riparit sisään ja paska maaleja enemmän. Vähän raastinrautaa puuttuu hommasta.
Kärppien joukkue on isolta osin materiaaliltaan vähän liian saman tyyppisistä pelaajista rakennettu. Hyökkäyksessä etenkin on paljon taitoa, eikä siellä sitä santapaperi-osastoa liikaa ole. Tämä näkyy usein ratkaisujen saman kaltaisuutena. Syötetään ennemmin kuin lauotaan jne.
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suurin vastuu on Latella saada peli kuntoon, sillä johtavat pelaajat ovat täyttäneet ruutunsa enemmän kuin riittävästi, ja suorittaneet aivan ylärajoilla. Illasta toiseen ei kuitenkaan voi vaatia maksimia, tai itsensä ylittämistä, vaan pelitavan täytyy tarjota selkänojaa vaikeilla hetkillä. Henkiset ja fyysiset voimavarat palavat väistämättä jossain vaiheessa loppuun. Nyt Kärppien tulos otteluista riippuu lähes yksinomaan yksittäisten pelaajien onnistumisista, eikä koko joukkueen yhtenäisestä työskentelystä.

Tässä on paljon totuutta ja tämä taapertaminen selittyy sillä, että nuo henkiset ja fyysiset voimavarat ovat nyt jo osittain loppuneet. Kauden alussa levännyt joukkue jaksoi yksilötason taidolla ja työnteolla paikata viisikkopelin puutteita, mutta nyt olisi se aika kaudesta kun pelin pitäisi tulla selkäytimestä ilman jatkuvaa keskittymistä, raatamista ja miettimistä. Flow ja peli-ilo puuttuu.

Tuo "pisteiden raapiminen" on ollut paljolti sitä, että joku Aku Räty tai Ville Koivunen vetää jollain hyvällä rannarilla tarvittavat maalit. Joukkueessa on niin paljon yksilö- ja maalintekotaitoa, että aina väkisinkin joku sooloilee ne tarvittavat maalit kun ratkaisijoita löytyy jopa nelosketjua myöten. Itse tykkään tästä joukkueesta kyllä todella paljon. Ei enää niitä viimeiset viisi vuotta haalittuja kahdensuunnan hyökkääjiä ja työmyyriä vaan puhdasta tulivoimaa. Harri Aho on mielestäni kehittynyt tehtävässään. Wellmankin tekisi varmasti jossain toisessa joukkueessa kovaa jälkeä.

Toisaalta on pelottava ajatus mitä joku Virta tai Ahokas tällä materiaalilla tekisi. Olisiko Liigassa kellään muulla mitään saumaa edes?
 
Yksilötaitoa on kyllä yllin kyllin. Pelkästään jo Ohtamaa ja Mäenalanen on liigan parhaita ukkoja. Lisäksi kun maalivahdit ovat pelanneet hyvin niin voittoja on sitä kautta saatu. Ylivoima on ollut myös kovalla tasolla juurikin siksi, että taitoa ja kiekollisuutta on.

Mielestäni nyt pitää tulla vähän taitokiekosta takaisin päin ja saada suoraviivaisuutta enemmän tekemiseen.
 
T.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Luleå HF
Keksinpäs tässä kännipäissään uuden teorian Kärppien paskalle pelille: vuonna 2009 Kärpät hävisi Jypille finaaleissa ja sen jälkeen alkoi monen vuoden alamäki. 2019 Kärpät hävisi finaaleissa HPK:lle finaaleissa ja nyt on menossa alamäki. Päivänselvän kymmenenvuoden kirous tapahtumassa. Ehkä 2024 taas raukeaa tämäkin :)
 
Vaara

Ei ois siis pahakaan. Seuraavan nousun alkuun enää 1,5v.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Keksinpäs tässä kännipäissään uuden teorian Kärppien paskalle pelille: vuonna 2009 Kärpät hävisi Jypille finaaleissa ja sen jälkeen alkoi monen vuoden alamäki. 2019 Kärpät hävisi finaaleissa HPK:lle finaaleissa ja nyt on menossa alamäki. Päivänselvän kymmenenvuoden kirous tapahtumassa. Ehkä 2024 taas raukeaa tämäkin :)
Vaan ketkä ovat sitten kaudella 2023-2024 ne Lasse Kukkonen, Mika Pyörälä ja Lauri Marjamäki, jotka tulevat ja laittaa tälle hyväveli -kerholle jauhot suuhun?
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Vaan ketkä ovat sitten kaudella 2023-2024 ne Lasse Kukkonen, Mika Pyörälä ja Lauri Marjamäki, jotka tulevat ja laittaa tälle hyväveli -kerholle jauhot suuhun?
Joonas Kemppainen, Ville Pokka, Atte Ohtamaa ja nouseva valmentajavelho jota sorsitaan nykyisessä seurassa?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Keksinpäs tässä kännipäissään uuden teorian Kärppien paskalle pelille: vuonna 2009 Kärpät hävisi Jypille finaaleissa ja sen jälkeen alkoi monen vuoden alamäki. 2019 Kärpät hävisi finaaleissa HPK:lle finaaleissa ja nyt on menossa alamäki. Päivänselvän kymmenenvuoden kirous tapahtumassa. Ehkä 2024 taas raukeaa tämäkin :)
Tämä teoria kusee siltä osin että Kärpät oli kuitenkin 2019 hopean jälkeisellä kaudella 2019-20 runkosarjan voittaja. Joo mestaruutta ei varmaan olisi tullut vaikka pleijarit olisi pelattu, mutta verrattuna sitten kauteen 2009-10 kun Kärpät oli sääleissä niin onhan tuossa suht iso ero.
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun pisteautomaatit

Ja myös siinä että kaudella 2016-2017 tiputtiin sääleissä ulos. Seuraavalla oltiinkin mestareita. Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Tämän kauden jengillä ei paukut riitä pitkälle, ellei jotain ihmettä tapahdu ja pian.
 
No oli siellä myös 2006 se tippuminen pleijareissa, vaikkei ihan vuodelleen osukaan kohdalleen. Kiitos Erkki Rajamäen ja sen, ettei meillä ollut käytännössä toista veskaria Bäckströmin lisäksi.

Ja sitten seuraavana vuonna oltiinkin mestareita taas. On näissä tiettyä hauskaa toistuvaa kuviota kyllä.

1,5 vuotta mitä seuraavaa nousukautta pitää odottaa on sattumoisin juuri Lauri Mikkolan sopimuksen pituus sekä mielestäni realistinen aika kun korona on selätetty ja yleisö ja tunnelma voi taas palata halliin. Kärppien menestys kaukalossa tuntuu seuraavan katsojamääriä aika selkeästi. Jostain syystä meidän pelaajat eivät ilman katsojia syty, mikä taas johtaa vielä pahempaan yleisökatoon.
 
Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sitä fyysisyyttä ja karheutta kaipaan Kärppiin mitä Ossi Petteri Grönholm toi, Daniel Corso, Jani Hakanpää, Kamil Kreps, Kristian Taubert…tämä ”osasto” puuttuu ….
 
Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tätä tunnetta etsiessä- olin itse katsomassa tuon pelin ja edellisen myös Lahdessa, jonka muistaakseni Taubert ratkaisi. Nykyään tätä soihtua voisi joukkue kantaa ylpeämmin mitä on nyt viime aikoina nähnyt …mutta Hyvää Joulua kaikille!!!
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Oulun koronanyrkki ylireagoi ennen hallituksen tekemiä järkevämpiä päätöksiä. Kaikki tehdään täällä lisäksi liian myöhään. Matalan riskin tilaisuudet olisi aivan hyvin voitu pitää koronapasseilla ja koska liiga laittoi maskipakon peleihin. Omicro-virus ei vielä näy täällä.
En oo yhtään tietoinen tilanteesta siellä.

Ylireagoinnilla voidaan haluta varmistaa se, ettei omikroni pääse yllättämään. Yleensä silloin on myöhäistä tehdä päätöksiä, kun kakka on jo puntissa. Ehkä tämä päätös auttaa sit siellä helmikuussa. En kuitenkaan sano varmaksi.
 
Mikä on kun ei taidot riitä
mikä on kun ei onnistu?
Onko niin ettei niittää voi sieltä
mihin koskaan ei kylvetty?
-Martti Servo -
Jotenkin sellainen kokonaiskuva Kärpistä joukkueena että taitoo on mutta siihen se jääkin.
Ei ole monimuotoisuutta.

Liian yksipuolista ja nimenomaan taitoa, pientä miestä ja ne muutamat isotkin täysin lapasia.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
"Yksilöistä lähtee tekeminen, että saadaan koko joukkue tuohon mukaan."

Kerrassaan mainio tiivistys päävalmentajaltamme. Yksilövetoista hokia tuo nimittäin onkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös