Maalivahti kysymys on usein melko haastava, jos ei ole selkeää ykkösmaalivahtia, kuten tällä kaudella Kärpissä. Itse näkisin, että molemmat alkukauden moket, Karhunen ja Westerholm ovat liiga tason maalivahteja. Kuitenkaan kumpikaan ei ole onnistunut sillä tasolla kuin pitäisi. Suuri kiitos tästä myös Kärppien luokattomassa oman pään puolustuspelaamisesta. Eli vastuu on myös, suuressa määrin, kenttäpelaajissa.
Nyt kun maaliin saatiin italialaista kiekko-osaamista Claran muodossa, niin sekin osasto on parantunut huomattavasti. Toki otanta on vielä lyhyt. Ja se yksi imaisu Porissa, niin... noita sattuu ja matka jatkuu.
Itse menisin Claralla koko loppukauden niin pitkälle kuin pelejä on, paitsi jos hyvä sauma ( jota ei välttämättä tule) niin sitten Karhunen tai miksei Westerholm tuuraamaan, jotta pienen huilin saisi. Tosin Westis mahtaa olla tällä hetkellä ns koira kopissa? Valitettavasti.
Kärpille on tehty tällä kaudella järkyttävä määrä maaleja aikaisempiin kausiin nähden, vaikka rosteri on laadukas, paperilla. Kuten yllä mainitsin, kaikkea ei voi laittaa maalivahtien piikkiin. Nyt toivottavasti Petu saa ryhtiä peliin, vaikka aikaa ei siihen hirveästi ole. Kuitenkin kun pelaajat luottaa maalivahtiin, se näkyy myös kokonaisvaltaisesti pelissä. Silti.... ne koko kauden oman pään virheet ja suoranaiset mokailut saisi jo jäädä minimiin.
Clara on ollut hyvä haku. Toivottavasti sen myötä kausi jatkuisi mahdollisimman pitkään ja nimenomaan siellä missä taistellaan paikoista ylöspäin eikä alaspäin...