Näin se on. Karhunen pelannut ajoittain hienosti, mutta vain satunnaisesti. Ei ole ykkösmaalivahdille suotavaa noin suuri tason heittely, kun huomiodaan, että kokonaisuus on tasoa välttävä. Kun ei riitä, niin ei riitä! Tällä hetkellä maalivahtipeli on myös osa-alue, jossa ollaan bottom4 joukkue. Voittava joukkue tarvitsee huipputason maalivahdin pärjätäkseen ja tällä hetkellä ei ole edes keskitasoa.
Tämä on kyllä vaan nykylätkässä täysin totta, että se menestyvä joukkue ja varsinkin mestaruutta tai edes mitaleja tavoitteleva joukkue kyllä tarvitsee väkisinkin sen varman ja voittavan ykkösveskarin, koska keskitason maalivahdeilla, saati sitten huonommilla ei vaan play offseissa tänä päivänä enää pitkälle pötkitä, jos nyt koskaan on päästyään kovin pitkälle. Nyt viime vuosina voittaneella Tapparalla ja myös sen finaalivastustajilla on ollut käytännössä aina molemmilla erittäin hyvät maalivahdit maalin suulla ja usein myös ne molempien joukkueiden kakkosveskarit ovat olleet ihan kohtalaisen hyvää tasoa, kun useinkaan näillä joukkueilla ei ole se peli romahtanut runkosarjassa silloin, jos ykkösveskari on saanut hieman kaivattua huilivuoroa.
Sanoisin että meidän jengillä on tällä hetkellä ihan sama tilanne noiden veskareiden kanssa, vaikka nyt toistaiseksi vielä sarjakärjessä olemmekin, mutta en vaan usko siihen, että meidän joukkue tulee pääsemään pudotuspelien ekaa kierrosta pidemmälle, jos meille ei hankita sitä uutta ykkösveskaria tai jos nykyiset eivät nosta sitä omaa tasoaan reilusti nykyisen yläpuolelle. Meilläkin Hovinen on pelannut muutaman hyvän matsin, mutta sitten taas niissä huonoissa peleissä hän on pelannut sitäkin huonommin ja torjunut jollain 70% varmuudella tai enemmänkin epävarmuudella. Taponen myös pelannut hyviä pelejä Hovista enemmänkin, mutta hänellä myös ollut sitten näitä kehnompia pelejä, eli se ykkösveskarille vaadittava taso on toistaiseksi heitellyt hieman liikaa.
No tässä tulikin asiaa liikaakin meidän veskareista, mutta ilmeisesti teillä on juurikin sama ongelma, mitä oon teidän pelejä seurannut tilastojen kautta. Tosin viimeksi kyllä Nordiksella Karhunen pelasi meitä vastaan mielestäni erittäin hyvän matsin, mutta mitä oon pelien tilastoja seurannut, niin onhan se Karhusen taso kyllä heitellyt enemmän mitä itse odotin ja ja mitä voittavan ykkösveskarin taso saisi heitellä tämän päivän SM-liigassa.
Sitten kun teillä näyttää olevan myös ongelmia noiden pakkien kanssa, mitä olen tätä palstaa lukenut, niin fanit eivät ilmeisesti ole kovin tyytyväisiä omiin puolustajiinsa, niin sitä suuremmalla syyllä Kärpät kyllä tarvisi sen varman ja voittavan veskarin loppukauden pelejä ajatellen.
Toivotaan että Karhunen alkaa päästä edellisvuosien vireeseensä kauden vanhetessa tai että saisitte jostain maalin suulle sen varman ykkösmolarin, koska todella sääli juttu, jos hyvän isolla rahalla kootun joukkueen kausi päättyy jopa runkosarjaan.