Ja puolueettomin värilasein, turha tuolta on yksittäisiä pelaajia nostaa tikunnokkaan. Jos jokainen pelaaja alisuorittaa puolustuspäähän, niin turha niitä yksilöitä on silloin syyttää. Esimerkiksi Masin oli aivan mielettömän hyvä Ilveksessä, mutta ilmeisesti Kärpissä ollut vaikeampaa, ja taisi vähän turhautuakin pelaamiseen, kun otti tuon pelikiellon.
Jos esimerkiksi omissa et tiedä missä ne omat kaverit menevät, niin tekeehän se pelaamisesta ihan hemmetin hankalaa. Joudut kokoajan olemaan varpaillaan ja vähän kurkkimaan missä kaverit menee, et voi luottaa siihen, että joukkuekaverit hoitavat omat hommansa. Vähän sama tilanne, kun molarille ei tartu edes rantapallo, alkavat pelaajat yrittämään blokkaamista liikaa, kun jokainen laukaus pelottaa. Nyt menee samanlaiseksi säntäilyksi ja "tulipalojen sammutteluksi".
Eivät Paaso, Kivistö ja Koivisto noin huonoja ole, miltä ehkä näyttävät. Kun pelitapa on puutteellinen, menee se "peruspelaajilla" vaikeaksi. Sitten taas yksilöt Turunen, Tardif, Kovarcki, Gardiner jne., pystyvät omalla luistelullaan ja henkilökohtaisella taidollaan pelkän selviytymyisen lisäksi myös tekemään maaleja ja pelaamaan tuloksellista kiekkoa. Onhan se MM-kisoissakin nähty, miten Suomi on altavastaajajengillä pärjännyt, kun jokainen tietää miten pelataan. Vastapainona ollut Venäjä, joka monesti roikkunut vain yksilöiden varassa, kuten Kärpät nyt.
e. Esimerkiksi Masin oli mielestäni ylivoimaisesti Ilveksen paras puolustaja kahden edelliskauden aikana, ja Ilvekseltä löytyi kuitenkin puolustuksesta Lancaster, Niku, Clendening, Friman, Pelli, Parikka jne.