Mainos

Kärppien liveseuranta kaudella 2024–2025

  • 631 829
  • 15 868

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Harmittaa tappio ja tuomarointi. Raksi seinään, kun Kärpät saa tuomareiden suosion. Onneksi huomenna uusi mahdollisuus. Kärpät vaikuttaa yksilötasolla Tapparaa vahvemmalta. Ohi mennään talven aikana niin, että heilahtaa.
Kärpät oli paska eikä tällä puolustuksella tule parantamaan, ellei tule 2-3 vahvistusta ja muutenkin vaihtuvuutta alakertaan.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Lopulta ihan kohtalaisen tasainen peli mutta Tappara kuitenkin joukkueista edellä tässä vaiheessa. Jäähyjä pitää pystyä vähentämään ja toisaalta AVn pitää olla parempaa. En näe vielä syytä vedellä ranteita auki, Anttila tulee jossain vaiheessa kokoonpanoon ja eiköhän sieltä kauden aikana tule vahvistuksia pakistoon. Nyt pitää vaan jauhaa ja yrittää saada viisikot samalle sivulle. Prosessi käynnissä jne.
Joo ajoittain hyökkäysalueella ihan kivaa pörräämistä kun oli ensin kaveri päästetty parin maalin karkumatkalle. Kyllähän tämäkin peli hävittiin tuohon ensimmäiseen kymppiin, eikä Tapparalla ollut rehellisyyden nimissä mitään hätää koko iltana. Kärpät oli mielestäni kaukana pisteistä tänään.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tappara voitti erikoistilanteet 3-1 (lasken meidän maalin YV), siihenhän se ratkes. Ei me tänään 5vs5 pelissä hävitty yhtään, päin vastoin taidettiin jopa vähän olla siinä edellä.
Tappio vituttaa aina isolla veellä. Mutta jonkin sortin pieni Jaakko ja pavunvarsi -olo tässä on. Oisko kaiken töhöilyn, kurittomuuden, pakkien paskan peluutuksen ja heikohkon pakiston takana orastamassa se tärkeä asia, että 5 vs. 5 olisi jollain tapaa menossa järkevään suuntaan. Jos näin olisi, sen varaan voisi alkaa kasata toimivan alivoiman jne.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Lopulta ihan kohtalaisen tasainen peli mutta Tappara kuitenkin joukkueista edellä tässä vaiheessa. Jäähyjä pitää pystyä vähentämään ja toisaalta AVn pitää olla parempaa. En näe vielä syytä vedellä ranteita auki, Anttila tulee jossain vaiheessa kokoonpanoon ja eiköhän sieltä kauden aikana tule vahvistuksia pakistoon. Nyt pitää vaan jauhaa ja yrittää saada viisikot samalle sivulle. Prosessi käynnissä jne.

Paska av tosiaan ja Mörkö tulee sitä parantamaan paljon. Jäähyjä aivan liikaa.. Ailahtelee peli muutenkin liikaa, mutta on siellä paljon hyviä aihioita. Kärpillä oli kyllä laatupaikkoja enemmän kuin Tapparalla
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Tasainen peli oli tänään. Kärpät hävisi ottelun tahmaiseen alkuun.
Sekä kurittomaan jäähyilyyn ja surkeaan erikoistilannepelaamiseen.

Katseet siis kohdistuu ensisijaisesti suoraan valmennukseen. Kuuleeko Mars?
 
mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Säyseät pikkupedot
Tuskin se jatko rahasta jäi kiinni. Muutenkin ihmettelen tilannetta, että ykköskenttä täytetään ”20k” ukoilla. Siellä pitäisi olla laatua maalipörssin voittajan rinnalla.
Joku hankinnoista olisi pitänyt jättää tekemättä, silloin Junttilaan olisi ollut rahaa. Viime kaudella Jullen alkukausi oli hyvä, mutta meno vähän hiipui loppua kohden. Plejareissa 11 peliä, tehot 1+2=3 ja -5.

Jullen hieno esityö Turusen maaliin ainoassa Pelicans-sarjan voitossa on toki syöpynyt verkkokalvoille.

Kaksipiippuinen juttu, koska Junttila on myös kärppälegenda. Ymmärrän sinun kantasi, mutta ymmärrän myös Kärppien seurajohdon kannan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Fedo

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
No mitä jälkimmäisen about 30min katsoin niin eihän Kärpille ollut mitään saumoja oikein missään vaiheessa. Ihan kiva olisi ollut katsoa koko pelin, mutta ei tarvinnut onneksi pettyä kun muutamaan tuomariratkaisuun.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tappara voitti erikoistilanteet 3-1 (lasken meidän maalin YV), siihenhän se ratkes. Ei me tänään 5vs5 pelissä hävitty yhtään, päin vastoin taidettiin jopa vähän olla siinä edellä.
Näin se meni.
***
Erikoinen kaikki on paskaa mieliala on kyllä täällä valloillaan. Paska lentää niin rajusti, että näkökenttä ilmeisesti sumentuu.

Luovuttajat luovuttaa, taistelijat taistelee.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Peli hävittiin uniseen ensimmäiseen kymppiin, mutta ei kyllä saatu loppuunkaan mitään kiriä aikaiseksi. Vastustajan hyvyyttä tai ei, niin tuolla rosterilla pitäisi pystyä parempaan.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Harmittaa tappio ja tuomarointi. Raksi seinään, kun Kärpät saa tuomareiden suosion. Onneksi huomenna uusi mahdollisuus. Kärpät vaikuttaa yksilötasolla Tapparaa vahvemmalta. Ohi mennään talven aikana niin, että heilahtaa.
On kyllä laiskaa analyysiä, jos menee sen taakse, että tuomarit ratkaisi tämän pelin. Samanlaista se oli sillon dynastia vuosinakin, Tosin vastustajan kannattajat sortuivat silloin tähän samaan tuomari valitukseen.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kyllä tässä nyt pitää alkaa tulla kolmen pisteen voittoja enemmän tai alkaa luisumaan kohti kaaosta tämä homma.

Toimistolla pitäs olla nyt tarpeeksi dataa, että tuo puolustus ei tuosta ihmetason nostoa tee. Toisekseen meillä on joukkueessa hirveä määrä vajaita, keskinkertaisia tai raakilehyökkääjiä. Yksi Anttilan puuttuminen paljastaa, kuinka vähän siellä reservistä löytyy todellista apua. Määrää kyllä on, mutta jos julmasti sanotaan, niin Kärpät ei tällä hetkellä hyödy yhtään näistä Hekkaloista, Hermosista, Matikaisista, Nikupetereistä, Yliniemistä tai Alasiuruoista. Pari viimeistä voivat toki olla koviakin pelimiehiä tulevaisuudessa, ehkä myös Nikupeteri, mutta just nyt kaudella 24-25... Ei nämä riitä. Korpimäkikään ei tunnu nousevan samalle tasolle kuin viime kaudella. Siellä on oikeasti liigan top8 tasolle mahdollisesti vain kolme kenttää hyökkääjiä. Anttila tekee nelosesta takuulla paremman vähän vajaidenkin yksilöiden kanssa ja pystyy nostamaan heidän tasoaan.

Kausi on vasta alussa, mutta valitettavasti aika paljon puutteita on havaittavissa tuon aivan mahtavan kärjen takana. Paljon enemmän kuin odotti ja toivoi. No huomenna Tappara nurin ja kaikki näyttää taas vähän valoisammalta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joku hankinnoista olisi pitänyt jättää tekemättä, silloin Junttilaan olisi ollut rahaa.
Ei Jullen sopimus rahasta jäänyt kiinni. Kyse oli molemminpuolisesta halusta katsoa eri suuntiin. Julle halusi ulkomaille ja Kärpät halusi uutta verta.
 
tinneri17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiannan keltamahat
Harmittaa tappio ja tuomarointi. Raksi seinään, kun Kärpät saa tuomareiden suosion. Onneksi huomenna uusi mahdollisuus. Kärpät vaikuttaa yksilötasolla Tapparaa vahvemmalta. Ohi mennään talven aikana niin, että heilahtaa.
Onko jollakulla tosiaan otsaa olla harmissaan tuomaroinnista tässä häviössä? Ainakin kaksi Tapparan maalia ihan täysin omaa tussarointia.
Kärppien pelitapa (kertokaa mikä) ei itsessään tuota maalipaikkoja millään tasolla. Omassa päässä puuttuu jalkaa, papua ja intohimoa. Sillain mukavasti liutaan ja ohjataan vastustajaa hellästi laitaan. Tuosta pelaamisesta puuttuu täysin halu voittaa vihulainen omassa päässä.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näin se meni.
***
Erikoinen kaikki on paskaa mieliala on kyllä täällä valloillaan. Paska lentää niin rajusti, että näkökenttä ilmeisesti sumentuu.

Luovuttajat luovuttaa, taistelijat taistelee.

Vedät mutkat suoriksi. Onhan täällä kehuttu myös ihan aiheesta. Tietyt yksilöt saavat ansaittua kehua.

Sen sijaan pelitapa ja puolustus on ihan ansaitusti saanut paskaa. Voit toki itse luottaa naivisti sun ennakkoon koskien Kärppien pakistoa ja valmennusta. Ehkä sen avulla Kärpät voittaa mestaruuden.

Itse uskon kuitenkin enemmän peliä, koska se on rehellistä. Tällä menolla on kriisipalaverit viimeistään ennen joulua.
 
Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Tuota PAPP:iä täytyy ihmetellä. Se on edelleen samaa kuin Marjamäen aikana. Mistä tämä johtuu? Tuntuu, että annetaan kaverille siellä kiekollinen hallinta ja yritetään pysyä perässä ja selviytyä. Monta tilannetta on ollut, jossa tuplaamisella oltaisiin saatu kiekko pois, mutta ei..
 
avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kaikki tilastojen ja ottelutapahtumien ympäripyöreä tulkitseminen joutaa mielestäni välittömästi roskiin, kun päästät kaverin parin maalin johtoon ekalla kympillä, varsinkin jos et itse tee kuin yhden maalin matsissa. Ottelu ei ole silloin ollut tasainen, muuten kuin ehkä haavekuvissa.

Minkäänlaista painoarvoa ei voi antaa muutamalle hyvälle suoritukselle viisikkona kun olet parin maalin tappiolla, varsinkaan jos ja kun ne hyvät suoritukset ei pääty tuuletuksiin. Ihan vain siitä syystä, että on ihmismielelle luonnollista alkaa puolustamaan pallopelissä johtoaan ja minimoimaan riskejä keskikentällä sekä hyökkäyspäässä tuossa tilanteessa. Ja tuon Tapparakin juuri teki, ei heillä ollut mitään hätää missään vaiheessa. Pelasivat järkevästi ja puolustuksellisesti tehokkaasti pitäen oman maalinsa 5v5 pelissä puhtaana.

On tuossa ihan hirvittävä työ edessä saada joku järki tuohon joukkueen pelaamiseen. Ei voi olla niin, että joka matsiin tullaan kananmunat kainaloissa ja puoliunisena toinen silmä ummessa. Ei voi olla niin, että erikoistilannepelaaminen on pelistä toiseen täysin samanlaista, varsinkaan kun se ei toimi. Alivoimalla ei liikuta ja ylivoima käynnistyy joka kerta samalla kaavalla. Tuon oli Tapparakin lukenut ja kirsikkana kakun päällä tekivät alivoimamaalin karvaamalla puoli-ilmaisen kiekon keskialueella. Ei voi olla niin, että minkäänlaista reagointia pelin sisällä ei tapahdu, jos näin kuitenkin pääsee käymään. Aikalisä. Palopuhe. Maalivahdin vaihto. Ketjuruletti. Mahdollisuuksia joukkueen herättelemiseen on olemassa.

Pari vanhaa viisautta on pakko heittää tähän. Junnuna erään ikäryhmän joukkueen valmentajani vaati koko joukkueeltamme maksimaalista panosta aina, niin treeneissä kuin oheisharjotteissakin, peleistä puhumattakaan. Perustelut vaateelle olivat yksinkertaiset: "joukkue on aina just niin huono kuin sen huonoin pelaaja". En ala ketään nyt osoittelemaan sormella, mutta jokainen voi mielessään miettiä, kuka on Kärppien tämän hetken huonoiten jäällä suoriutuva pelaaja ja minkälaiseen valoon se tuolla kriteerillä asettaa koko joukkueen.

Toinen on Niki Laudan aikoinaan lausuma toteamus: "You have to be a bastard if you want to win in Formula 1 anyway. No question. You cannot win being a nice guy."

Karkeasti suomennettuna siis, pitää olla paskiainen jos haluat voittaa. Tällä hetkellä Kärppien pelityyli on aivan liian pehmeää, aivan liian "kivaa". En nyt sano että rottailemaan pitää alkaa, mutta sopivalla tavalla vittumaisuutta tarvitaan lisää. Tässä osoittelisin sormella tuonne valmennuksen suuntaan. Vai onko joku sitä mieltä, että meidän valmennus vaikuttaa siltä, että se vaatisi minkäänlaista vittumaisuutta tuolta joukkueelta, että se haluaisi tehdä vastustajan pelaamisesta mahdollisimman vaikeaa? Tällä hetkellä minusta ainakin vaikuttaa, että ainakin toistaiseksi mennään liikaa Vierumäkikiekon armoilla ja keskitytään "omaan peliin". Kyllä sen oman pelin lisäksi on sallittua myös rikkoa vastustajan peliäkin.

Aihio siellä toki on olemassa, joka mahdollistaa tällä hetkellä huippuyksilöille joukkueen reppuselkään ottamisen, mutta kivijalassa on olemassa ihan selkeitä valuvikoja. Niihin on tultava muutos nyt eikä jouluna. Ei kahta sanaa.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima

Nyt on hyvää settiä, kiitos @avail

Kaikki pois sieltä mukavuusalueelta ja haalarit niskaan painaan hommia.
Pieni ajatus jota voi lukea ajatuksella rivienkin välistä;
"Uimaan ee lukemalla opi, vetteen se o mentävä"
 
alcostaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Piti eilen pitkästä aikaa mennä hallille katsomaan peliä..tulos tietysti pettymys.Mutta enempi vitutti kun ei meidän joukkueella ole vieläkään selkeää pelikirjaa jonka mukaan edettäisi. Ylivoima ihan mitä sattuu kiekkoo syötellään silmät kiinni sinne missä ei oo edes vittu miestä...
okei maali tehtiin mut iski kaveri avlla eikä se toinenkaan kaukana ollut.
5vs5 pelissä omista lähdöt tuskaa edelleen kera luokattomien avausten/siirtojen. Hyökkäys ja hyökkäyspääty pelaaminen jotenki toimii.
Kyllähän katseet kääntyy Mäntymaahan mikä on se pelikirja johan nojataan. Paljon on tekemistä.
Kun katsoi Tapparaa ei pienintäkään epäselvyyttä pelaajilla kentällä miten pelataan..
Jandus aivan turhake. 2 pakkia pitäis olla Myllykosken ostoslistalla mahd.pian
Eikä jouluna.
 
Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärppien pelaaminen näyttää siltä kuin olisi laitettu 5 kaveria pelaamaan ulkojäälle ilman mitään pelikirjaa. Välillä tulee hienoja yksilösuorituksia mutta pääosin kukaan ei tiedä miten pitäisi pelata. Hyökkäysalueella peli toimii, mutta puolustaminen ja hyökkäykseen lähteminen on ala-arvoisella tasolla.

Nyt pitäisi Mäntymaan saada muutakin aikaiseksi kuin kivoja kommentteja vastustajasta. Ei tällä rosterilla voida tyytyä mihinkään oppien ottamiseen, ei helvetti sentään. Silander on näyttönsä antanut, puolestani voisi jäädä Tampereelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös