Niin, en tiiä. Eka erä oli vielä haparoiva ja alkukautta kuvaava, joskin parani loppua kohti hieman sekin. Toinen erä olikin sitten ehkä kauden paras erä. Saatiin jopa pidempiä painejaksoja vastustajan päätyyn ja tekemisessä oli ideaa. Varovaisen optimistinen tässä voi olla, mutta toivotaan kyt kädet kyynerpäitä myöden ristissä, ettei kolmas erä heti palauta maan pinnalle.
Björkistä on vaikea olla tykkäämättä, näin ensivaikutelman perusteella. Hidas ku helevetti toki, mutta asennetta ja kiekkovarmuutta senkin edestä. On ehtinyt jo toimittaa kiekkoa maalille asti enemmän kuin muut pakit alkukaudella yhteensä sekä syönyt kiekkoja oman maalin edessä. Pelituntumaa alle ja voidaan alkaa puhumaan yhdestä Liigan kovimmista pakeista.
Turusesta on viime kausina kaikki jo sanottu, mutta sanotaan vielä. Ihan uskomaton tuon miehen vaikutus joukkueelle. Tunnelin päässä näkyy valoa ja ei, se ei ole vastaantuleva juna. Se on Teemu-jumalauta-Turunen otsalamppu päässä ja työhaalarit päällä, joka sieltä tulee vastaan. Uskomaton työmoraali tuolla miehellä ja on kyllä sellainen joukkojen edestä johtava pelaaja, että oon kyllä valmis lyömään Turuselle C:tä rintaan ensi kaudeksi. Olisi sen ansainnut enemmän kuin kukaan.
Vittu vie, taidanpa tilata jo tällä kaudella Turusen paidan jossa on C rinnassa. Saako semmosia tilattua Kärppäkaupasta? Saahan?