Clara oli ainoa vaadittavalla tasolla pelaava maalivahti tänä vuonna Kärppien nutussa. Mahdollisti voitoista pelaamiseen tuossa pelitavattomassa ja kurittomassa seuran näköisessä joukkueessa oman stinttinsä aikana. Ikävä, että tuollainen virhe sattui ottelun kalkkiviivoilla, mutta aika monta jossittelun hetkeä siinä vielä pudotuspelipaikkaan oli.
Clara hoiti leiviskänsä odotettua paremmin. Valmennuksen, monien kenttäpelaajien ja ennen kaikkea pukuosaston osalta taas ei voi yhtään kiitosta jakaa.
Claran voittoprosentti kuitenkin heikoin, vain 30%. Mikä on outoa, vaikka Kärppien peli hieman parani loppua kohti. Toki vaikuttaa, että maalinteko loppui isoilta pojilta ihan kokonaan.Jep, miten voi olla että muilla on kauden torjuntaprosentit luokkaa 88% ja alle. Claralla kuitenkin päälle 91%
Pieni 10 matsin otanta vaikuttaa paljon.Claran voittoprosentti kuitenkin heikoin, vain 30%. Mikä on outoa, vaikka Kärppien peli hieman parani loppua kohti. Toki vaikuttaa, että maalinteko loppui isoilta pojilta ihan kokonaan.
Ei mihinkään bandwagoneihin (uskon, että valtaosa ajattelee samoin). Kyllä tämä kausi oli tässä. Ei pienintäkään vitun kiinnostusta enää mihinkään tämän liigakauden osalta.Mihin bandwagoniin seuraavaksi? Jokerien nousu vai Jukurien, Pelsujen lasku ja konkka? Vielä on nähtävää vaikka ollaan ulkona.
Täysin samaa mieltä. Semmonen ulospuhallus oli ku hallilta käveli autoon, ettei oikein tienny itkeäkkö vaiko nauraa. Vituttaa vitusti, mutta samalla helpottunu fiilis.. Yhtään enempää ei ansaittu tämän kauden paskalla. Pitkä kevät tulee. Ja kesä. Ja varmaan ens kausi jnejne. Vitun vittuEi mihinkään bandwagoneihin (uskon, että valtaosa ajattelee samoin). Kyllä tämä kausi oli tässä. Ei pienintäkään vitun kiinnostusta enää mihinkään tämän liigakauden osalta.
Itse ainakin seuraa oikein mielenkiinnolla muiden pelejä. Kerrankin ei tarvitse miettiä pelejä katsoessa kestääkö pumppu;). Vähän vituttaa että kausi päättyi näin aikaisin, mutta toisaalta tämä oli valtaisa helpotus kaiken tämän paskan jälkeen.Ei mihinkään bandwagoneihin (uskon, että valtaosa ajattelee samoin). Kyllä tämä kausi oli tässä. Ei pienintäkään vitun kiinnostusta enää mihinkään tämän liigakauden osalta.
Yleisurheilullisesta mielenkiinnosta varmasti tulee allekirjoittaneella kaikki nuo seurailtua, sen kummemmin kuitenkaan kenenkään kelkkaan hyppäämättä tai suuremmin muutoin jännittämättä.Mihin bandwagoniin seuraavaksi? Jokerien nousu vai Jukurien, Pelsujen lasku ja konkka? Vielä on nähtävää vaikka ollaan ulkona.
Mulla oli täysin sama tunne keväällä 2019 Kerhoa vastaan seiska pelissä. H-katsomon puupenkeiltä katsottiin aitiopaikalta, kun kiekko lipuu Veinin läpi. Hallissa meininki älytön, fanikulman koko illan kestänyt dominanssi romahti silmänräpäyksessä. Kaikki oli turpa kiinni, tuijotin sokeana vain Kärppämaalia ja en kuullut mitään. Fanibussissa ratkaisusta alkanut hiljaisuus raukesi lauseeseen "tunnelmahan on kuin hautajaisissa", sitä se totisesti oli.Nyt tiedän mitä se meinaa kun jotkut sanoo että joskus aika vaan pysähtyy. Niin tapahtui tänään tuon IFK:n voittomaalin jälkeen Raksilassa. Se shokkiaalto mikä fanikatsomon läpi pyyhkäisi tuossa vaiheessa oli vaan jotain... jotain. Vaikea kuvailla sanoin.
Pelin jälkeen jäin toljottamaan keskiympyrää tonnin seteli-ilmeellä niin kauaksi aikaa että järkkärit nakkasivat pihalle, ja vieläkin on vähän monttu auki tapahtuman tiimoilta. Voiko jääkiekkokausi olla oikeasti ohi jo maaliskuun puolivälissä?
Ei saatana, kyllä on takki tyhjänä.
Se on juurikin näin, helvetin hyvin sanottu. Jotenkin tuossa tilanteessa ei tajunnut mitä juuri tapahtu. Se tyhjyyden tunne oli ihan älytön.Nyt tiedän mitä se meinaa kun jotkut sanoo että joskus aika vaan pysähtyy. Niin tapahtui tänään tuon IFK:n voittomaalin jälkeen Raksilassa. Se shokkiaalto mikä fanikatsomon läpi pyyhkäisi tuossa vaiheessa oli vaan jotain... jotain. Vaikea kuvailla sanoin.
Pelin jälkeen jäin toljottamaan keskiympyrää tonnin seteli-ilmeellä niin kauaksi aikaa että järkkärit nakkasivat pihalle, ja vieläkin on vähän monttu auki tapahtuman tiimoilta. Voiko jääkiekkokausi olla oikeasti ohi jo maaliskuun puolivälissä?
Ei saatana, kyllä on takki tyhjänä.
Tämä on myös oman jääkiekonseurantani karmein kokemus paikan päällä. Vitun puusilmä Kaukokari saatana. Tekisi mieli syyttää puolueelliseksi, mutten viitsi alkaa täällä palstalla tästä tämän enempää.Mulla oli täysin sama tunne keväällä 2019 Kerhoa vastaan seiska pelissä.
Se hetki tulee seuraamaan lopun iän muistoissa, eikä siitä tule noin vain toipumaan. Varsinkaan, kun alkaa vakavissaan jo pohtia hallille tuloa, tulee samalla sekunnilla hirveät flashbackit siitä pelistä.Vitutus alkoi jäämään taka-alalle vasta juhannussaunassa. Huom. taka-alalle. Vieläkin vituttaa vähän. Mikä tietenkin kuuluu tässä lajissa "asiaan".
Kaikista vittumaisintahan tästä tekee nykyään se, että nykysäännöillä tuo Kaukokiikarin virhe oltaisiin voitu käydä tarkistamassa videolta. Tällöin Nenonen ei olisi päässyt ylivoimalla ampumaan vetoa Kärppien verkkoon. Prkl.Tämä on myös oman jääkiekonseurantani karmein kokemus paikan päällä. Vitun puusilmä Kaukokari saatana. Tekisi mieli syyttää puolueelliseksi, mutten viitsi alkaa täällä palstalla tästä tämän enempää.
Reippaasti hallille vaan ensi kautena. Viisi vuotta pois hallilta? Jos tämä homma kiinnostaa kuitenkin, niin sanompahan vaan että ihmiselämä on liian lyhyt vuosikymmenten boikoteille..Se hetki tulee seuraamaan lopun iän muistoissa, eikä siitä tule noin vain toipumaan. Varsinkaan, kun alkaa vakavissaan jo pohtia hallille tuloa, tulee samalla sekunnilla hirveät flashbackit siitä pelistä.
Viime joulukuussa Ilvestä vastaan oli jo liput ostoa vaille, töistä vapaat mietitty jo aikaisin syksyllä, että tuolloin teen paluun. Noh se kausi lähti niin vituilleen, että päätin vielä vitkuttella. Toivotaan Karjalaisen Kärpille hyvää alkua niin lupaan astella jälleen hornankattilaan.
Suurin syyhän on, että muutin Oulusta -18 vuoden lopussa. Sen jälkeen nuo matkat on olleet vähintään 3h per suunta niin tuo tiettyjä rajoitteita. Toki taitaa olla nämä meidän etelän miehet, ketkä painaa junalla yhen matsin takia, pakko arvostaa, mutta itestä ei oo siihen:DReippaasti hallille vaan ensi kautena. Viisi vuotta pois hallilta? Jos tämä homma kiinnostaa kuitenkin, niin sanompahan vaan että ihmiselämä on liian lyhyt vuosikymmenten boikoteille..
Kom igen!
Tämä oli jossain toisaalla avattuna, ettei ois ollut Kovarcikin ketjussa jos selailet sieltä.Samaa mieltä Kovarcikin kanssa otsikosta. Kenelläkään tunnarit ja jaksais referoida?
![]()
Kultakypärä Michal Kovarcikin mielestä Kärpät vaihtoi valmentajaa liian myöhään
Kärppien viimeistä liigaviikkoa varjosti ykkössentteri Michal Kovarcikin loukkaantuminen.www.kaleva.fi