Kärppien ongelmista pahin on pelaajapolitiikassa. Ei luoteta omaan juniorituotantoon. Näkee sen nyt vaikka Alasuutarissa, kun on luotettu nyt poikkeuksellisesti niin hänen peli vahvistuu ja kantaa. Häntä voisi käyttää keskellä niinkuin U20-leijonissakin tapahtui. Myös Sisu Yliniemi hoitaa sentterihommat samalla tasolla kuin Virta tai Melnick. Puolustukseen löytyy Peltonen . Toisaalta oma kasvatti Arttu Tuomaala on Espoossa aivan hyvä sentteri. Pisteet 16 /24. Tepsissä Marjala 16/18.
Tuo ei minusta kyllä pidä paikkaansa. Antti-Roiko ja Alasiurua ovat kyllä saaneet peliaikaa paljon enemmän, kuin virheiden määrästä olisi voinut päätellä. Samaa voi sanoa Yliniemestäkin. Paljon helpommalla tuolta on vilttiin lentänyt vaikkapa mainitsemasi Melnick. Vaikka tokihan A-Roikokin on viltistä itsensä löytänyt, kun peli ei ole lähtenyt oikein millään konstilla liikkeelle tällä kaudella.
Minusta suurempi ongelma on, että vaatimustaso ammattilaissarjaan ei ole riittävä. Siinä ei pitäisi olla merkitystä, oletko ulkomaalaisvahvistus, vai oma juniori. Pelipaikka pitää ansaita ja se pitää pitää. Jos pelaat huonommin kuin pelikaveri, pitää paikan löytyä katsomosta. Jotenkin kaikki kiteytyy vaatimustasoon. Onko Kärpissä ajauduttu tilanteeseen, missä virheitä sallitaan ja päätä silitellään niistä ja samalla uskotaan, että kyllä ne pelaajat itse ymmärtävät virheensä? Kunhan vain ei pahoiteta kenenkään mieltä. Jos olet oma lupaava juniori, niin vielä tärkeämpää on olla pahoittamatta mieltä, ettei vain lähde muualle ja joku toinen seura sitten saa NHL korvauksia.
Ja en nyt puhu jostain yksittäisestä vaikkapa Alasiuruan virheestä ottelussa. Niitä on viimeiseen kymmeneen peliin tullut jo täyskäsi, joista on tullut omiin useita maalejakin. On niitä muutkin tehneet, mutta nyt esimerkkinä. Jossain toisessa joukkueessa junnu kun tekee yhden selvän virheen, niin se puree tuppea vaikkapa loppuottelun ja muut pelaa. Siinä sitä saa miettiä, että mikä meni pieleen. Meillä valmentaja lyö fläppitaululla tsemppiä ja sanoo, että "seuraavassa vaihdossa sitten paremmin, mutta yritys oli hyvä".