Herkullinen valinta psykologisesti. Toki tuon pystyy perustelemaan myös sillä, että tietää hyvin mihin nuo IFK:n jätkät ampuu. Toki myös päinvastoin.Karhu maalissa :D Tästä voi tulla jotain hienoa. Ja IFK-osiossa parranpärinää. En malta odottaa iltaa :D
Sitä päivää taas odotellessa, kun Kärppien penkin takana on päävalmentaja, jolle aidosti merkkaa ennen kaikkea peliesitykset, eikä nimi selässä tai tilinauhan palkkalukema.Koivisto saa jatkaa, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Niin kauan kun vaatimustaso ja vastuu peliesityksistä loistaa poissaolollaan, Kärpät ei tule kärkikahinoihin nousemaan.
Luulisi että enemmän jälkimmäinen kun tulee näin pelipäivän aamuna tämä muutos.Gunlerin komennus voi olla sekä pelillinen että terveydellinen.
Saataisiinko vielä lisää hyviä uutisia, eli Koivisto puuttuisi kokoonpanosta?Hetkinen hei. Alasiurua debytoikin heti kakkosessa Gunlerin paikalla ja Janne Peltonen saa myös seiskapakkina Liiga-debyytin alleen.
Gunlerin komennus voi olla sekä pelillinen että terveydellinen.
Myös nelonen palaa ennalleen.
Koska Gunlerin nimi ehti näkyä vielä Veikkauksen kokoonpanossa, niin eiköhän hänen kohdallaan syy ole terveydellinen, sillä Alasiuruan debyytti tulee varsin rohkeaan paikkaan huolimatta siitä että kyseessä on alisuorittanut Gunler.Saataisiinko vielä lisää hyviä uutisia, eli Koivisto puuttuisi kokoonpanosta?
Ruotsalaisten poissaolot eivät haittaa tippaakaan. Seuraavana toivelistalle sopimusten purkaminen.
Valitettavasti lienet oikeassa. Tulosyksikön, sekä ylivoimavastuun kera viimeiset 20 matsia ovat tuottaneet tehot 2+2. Sama kysymys herää esiin, kuin Koiviston jatkuvan 20+min peliajan kanssa: missä vaatimustaso?Koska Gunlerin nimi ehti näkyä vielä Veikkauksen kokoonpanossa, niin eiköhän hänen kohdallaan syy ole terveydellinen, sillä Alasiuruan debyytti tulee varsin rohkeaan paikkaan huolimatta siitä että kyseessä on alisuorittanut Gunler.
Ritchie sentään vaikutti jonkinmoiselta vahvistukselta, kunnes aivopieruili itsensä pitkälle huilille. Tulee jatkossa varsinkin olemaan tehostetusti vastustajien aktiivisen rappauksen, provosoinnin sekä ärsytyksen kohteena, ja jäähypenkki kulunee edelleen tiheään. Kokonaisuutta arvioiden näyttäisi hänkin hutihankinnalta, eikä alunperinkään ollut sellainen täsmälääke, jota kokoonpano ensisijaisesti kaipasi.Valitettavasti lienet oikeassa. Tulosyksikön, sekä ylivoimavastuun kera viimeiset 20 matsia ovat tuottaneet tehot 2+2. Sama kysymys herää esiin, kuin Koiviston jatkuvan 20+min peliajan kanssa: missä vaatimustaso?
Samalla on todettava, että nämä Myllykosken ensimmäiset haut ovat toistaiseksi menneet täysin vihkoon. Gunler sekä Ritchie ovat molemmat aivan tusinakamaa.
En itse ainakaan Ritchietä tuomitsisi noiden pelien perustella. Varsinkin kun selkeä kehityskäyrä oli nähtävissä. Toki sinulla taitaakin olla tietty tausta-agenda tälle. Case Nurmen jälkeen kusikin on paskaa mitä Ritchie tulee tekemään jatkossa.Samalla on todettava, että nämä Myllykosken ensimmäiset haut ovat toistaiseksi menneet täysin vihkoon. Gunler sekä Ritchie ovat molemmat aivan tusinakamaa.
Pelillisesti myöskin varsin heikko ilmestys. Hyviä, oivaltavia syöttöjä siellä täällä, mutta muuten ei tahdo riittää. Hidashan tuo on, kuin mikä. Puolustusalueella hyödytön. Typeriä jäähyjä ja hatuksi sitten jo mainitsemasi case Nurmi. Jos Ritchie olisi pelannut tähän asti samalla tasolla ilman tuota pimenemistä, sekä pelaamattomia otteluja, niin toteaisin samoin. Anti joukkueelle oli vähäistä jo ennen tuota tapausta. Lähinnä vain alivoimaminuuttien tuottamista.En itse ainakaan Ritchietä tuomitsisi noiden pelien perustella. Varsinkin kun selkeä kehityskäyrä oli nähtävissä. Toki sinulla taitaakin olla tietty tausta-agenda tälle. Case Nurmen jälkeen kusikin on paskaa mitä Ritchie tulee tekemään jatkossa.
En tiedä, mutta Heikkalalla voi olla myös jotain vaivaa. Tsekkaa sairasketju.Valmennus tekee sentään jotain oikein, kun Heikkala ei saa vastuuta, vaikka pelaajia tippuu.
Oliko tämä toive vai tieto jostain harjotteluiden kentällisistä? Tätähän on täällä enemmän tai vähemmän toivottu jo viime kaudesta lähtien.Hyry ykköseen! Turunen-Hyry-Koivunen