Kärppien juniorit (A, B & C)

Stultus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan LämyAkat
Aaltonen on noista ainut (Junttila mukaan lukien), joka veti sen ensimmäisen tykkikauden jälkeen vielä toisen kauden A-junnuissa. Tieksolalla se on jo alla (viime kauteen 60 pinnaa junnuissa). Nyt kun katsoo noita junnu world cupin pelejä, Tieksolan peli näyttää ajoittain jopa ylimieliseltä. Kaveri itsekin tietää olevansa ylivoimainen.

Tuossa on iso vaara. Se taannuttaa, jos huomaa että vähemmälläkin pärjää hyvin. Tieksola kaipaa selkeästi A-junnutasoa kovempaa haastetta.

Ei se haittaa vaikka Tuukka olisi kukkakeppi nyt. Se laittaa yrittämään kovemmin, kun vastassa onkin sellaisia kavereita, joista ei luistelemalla ohi mennä.
Vastus näissä B-lohkon alkusarjaotteluissa on ollut sen verran heikko, etteivät nämä pelit ole välttämättä vielä antaneet täyttä kuvaa Tieksolan ja Sedlakin tämänhetkisestä tasosta. Tieksolaa emme toki vielä tällä kaudella ole nähneet miesten peleissä, mutta Sedlak pelasi sen yhden ottelun Tepsiä vastaaan Pyhäjärvellä ja oli mielestäni yksi kentän heikoimmista Kärppä-pelaajista.

Aleksi Heponiemi pelasi kaksi kautta WHL:ssä, ensimmäinen näistä tuotti 86 pistettä 72 ottelussa ja toinen 118 pistettä 57 ottelussa. Joku voi sanoa, että tuo jälkimmäinen kausi meni niin sanotusti hukkaan, mutta toisaalta se varmisti sen, että hän oli suoraan valmis tulosyksikön rooliin myös Liigassa.

Tieksola on Heponiemen kaltainen taitopelaaja, joka elää kiekollisesta vastuusta ja YV-ajasta. Yleispäteviä ratkaisuja pelaajien urapolkuihin ei ole olemassa, mutta voi olla, että myös hänen kohdallansa pysyvä siirtyminen miesten peleihin kannattaa ajoittaa ajankohtaan, jossa sopiva rooli on mahdollista saavuttaa myös siinä uudessa ympäristössä.

Mikäli Tieksola jatkaa tämän turnauksen alkusarjan kaltaista dominointia ottelusta toiseen myös A-junnujen runkosarjassa, niin uskon että seurajohto reagoi siihen tavalla tai toisella. Jori Lehterä taitaa olla lähihistorian ainut pelaaja, joka on vetänyt A-junnuissa lähes kolme pistettä per peli keskiarvolla ja hänkin pelasi merkittävän osan kaudesta miesten pelejä.
 

Wakawakabum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,SJS

Zinetula

Jäsen
Toivottavasti Aatu on tänään askissa, häntä tarvittaisiin nyt kovemmissa peleissä erityisesti. Koskenkorva tuli junnuturnauksesta paikkaamaan Lammikkoa CHL-matsiin ja entisestään miehissä on kova nuorisokolmikko Topi Niemelä, Aku Räty ja Justus Annunen. Kyllä riittää Kärppien junnuissa talenttia kun muistamme vielä ketä sieltä on lähtenyt viime vuosina muualle.
 

Stultus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan LämyAkat
MHL:n tulospalvelun mukaan Kärppien kokoonpano on tänään seuraava:

30. Суутаринен Севери
35. Бломквист Юэль

3. Лопонен Калле
5. Коскенкорва Саму
9. Юусола Вильями
22. Ванттая Олли
25. Паасо Артту
26. Нискала Яакко

7. Хюрю Артту
10. Тиексола Туукка
12. Руотсалайнен Эту
14. Мойланен Ессе
15. Пухакка Петтери
16. Хювяринен Элиас
17. Антти-Ройко Алекси
18. Хейккала Вилле
19. Ярвитало Томми
21. Мюллюахо Антти
23. Седлак Зденек
29. Рятю Аату

Tämän mukaan sekä Räty(29) että Sedlak(23) olisivat kokoonpanossa (molemmilla jäi edellinen ottelu kesken).
 

Wakawakabum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,SJS

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Blomqvist pitää nyt hommaa pystyssä. Tais tulla pieni henkinen lukko kärppäjunnuille kun Albertan kaverit ossaaki pelata?
 
Tieksola ajettiin aika rajusti pystyyn. Blomqvist pelasti seuranneen varman maalipaikan. Hyvä maalivahti.
Heti perään 3-1,nyt mitataan joukkuetta kunnolla.
4-1
 
Viimeksi muokattu:
Tappiohan se tuli. Nyt oli hyvä joukkue vastassa ja se näkyi. Tieksola&Sedlak&muu kärkiosaaminen näytti hieman väsyneeltäkin. Sekin tosin luultavimmin johtui vastustajasta.
 

Dead Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät voitti pronssia turnauksesta, mutta hinta saattoi olla kova. Aatu Räty nimittäin loukkaantui kolmannessa erässä ja näkyi olevan pelin jälkeen vaihtoaitiossa keppien kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Voi vattu. Harmittoman näköinen tilanne, mutta jalka taitaa vääntyä. Toivottavasti ei mennyt kovin pahasti paskaksi.

Pronssimitalistien TOP-10:

1. Tuukka Tieksola 5. 4+7=11
2. Zdenek Sedlak 5. 6+2=8
3. Olli Vanttaja 5. 2+6=8
4. Petteri Puhakka 5. 3+4=7
5. Jesse Moilanen 5. 1+4=5
6. Aatu Räty 5. 3+1=4
7. Ville Heikkala 5. 2+2=4
8. Elias Hyvärinen 5. 2+1=3
9. Tommi Järvitalo 5. 0+3=3
10. Kalle Loponen 5. 0+3=3
 

Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno turnaus junnuilta ja toivottavasti Rädylle ei käynyt kuitenkaan pahempaa.

Katselin junnujoukkueita ja Mensikin lisäksi junnuihin on liittynyt toinenkin Tsekki. Puolustaja Ales Cech joka on vuonna 2004 syntynyt ja 15-vuotiaaksi jo ihan hyvät raamit 187cm/83kg. Tuohon varmaan vielä vähän senttejä tulee joten saataisiinkohan tuosta tulevaisuudessa uusi Hakanpää puolustukseen.

Ales Cech at eliteprospects.com
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos joku palstalaisista oli 220:n katsojan joukossa, jonkinlainen raportti kiinnostaisi.

Täytyy muuten nostaa junnuista esiin Antti Myllyaho, joka teki vaikutuksen junioreiden seurajoukkueiden turnauksessa. Eliteprospectsin tiedot ovat onneksi vanhentuneita, kun liiton sivujen mukaan ajantasaiset mitat ovat 192cm ja 88kg. Nousua vanhoihin EP:n tietoihin siis 2cm ja 10kg (!)

Väläytteli välillä erinomaisella ja aggressiivisella pelillään ja melko näppärällä kiekollisuudellaankin Sotšissa. Jos kehitys jatkuu, tässä voisi olla musta hevonen jopa tulevaa NHL-draftia silmälläpitäen. Kätisyydetkin kaverilla kohdallaan.

edit: Kärppien sivuilla mitoiksi ilmoitetaan puolestaan 194cm ja 90kg. Kookas pelaaja jokatapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös