Yksi iso tekijä kuvaamaan tätä vaatimustason puutetta.
Turhakkeita raahataan joukkueen mukana, vaikka mitään hyötyä heistä ei ole. Mustonen tähän samaan kastiin.
Kun Manner tuli puikkoihin kaudeksi 2017-2018, puhuttiin, että nyt on Suomi-jääkiekon lippulaiva, suunnanäyttäjä ja markkinajohtaja moneksi vuodeksi eteenpäni, seura, jonka tekemisestä kaikki ottavat ja tulevat tulevaisuudessakin ottamaan mallia ja seuraamaan tarkalla kammalla, miten Kärpissä operoidaan.
Huippu-urheilun on (jälleen kerran) näyttänyt luonteensa ja ainakin omasta mielestäni, hienoutensa. Jos et joka päivä paiski hommia sen eteen, että miten ollaan huomenna parempia, miten asita voidaan tehdä jatkuvasti paremmin, ei hyväksytä alisuorittamista tai heikkoa tekemistä tuumaakaan, vaan mukavoidut ja ylpistyt edes hetkeksi, niin kilpaurheilun kova ydin läväyttää totuuden päin kasvoille ja lujaa. Muut ajavat tällöin ohi, niin, että heilahtaa. Kärppien koko organisaatio on niin pöhöttynyt, ylpistynyt ja johonkin utopiaan ja tähtipölyyn takertunut, mikä ei todellisuutta vastaa, että kokonaisvaltainen alasajoa on tällä hetkellä menossa ja kamalaa katsottavaa on.
Kärpissä on jälleen kerran lopetettu työnteko ja ei voi tosiaan muuta kuni odottaa, että taas tulee joku Messias, joka touhua ravistelee ja pakottaa ajattelemaan ja hoitamaan hommat, menemättä siitä mistä aita on matalin tai siitä missä se oikopolku on valmiiksi. Hommista luistetaan nyt ja oijotaan, ja nimenomaan sellaisista hommista missä siihen ei olisi varaa. Katsellaan flopanneita pelaajia syystä että? Nämä valmentajapolut ovat ihan mukavia ajatuksentasolla, mutta harvemmin ne käytännössä toimivat, vaan itse asiassa aika usein tällaisissa valmentajapoluissa se käyrä on lähes aina laskeva (vrt. JYP). Kameaa sekasortoa on.