Kärppähuhuja kaudelle 09-10

  • 205 207
  • 405
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kenestä mahtaa tulla 46 ry:n toiminnanjohtaja? Tuskin Aho sentään kaksoispestiä alkaa hoitamaan. Positiivista tässä on se, että Hilli voi nyt keskittyä täysillä maalivahtivalmennukseen, sen hän todistetusti osaa.

Valmiuksia UTJ:n hommiin Aholla on varmasti enemmän kuin Hillillä, mutta oliko tuo vaihdos sitten merkittävä parannus? Se nähdään joskus tulevaisuudessa.

Olipa joka tapauksessa aika laimea tiedotustilaisuus. Eiköhän mokoman asian olisi voinut jollakin lehdistötiedotteellakin hoitaa.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hohhoijaa. Joo, ensin kokeiltiin Hilliä, nyt Ahoa. Vahingossakaan ei haeta uutta verta ja ideoita. Alkaa tämä Kärppien meno kohta pelottamaan. Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, että mikä kohta Ahon CV:ssä nosti hänet parhaaksi ehdokkaaksi? Kuinka paljon hän tuntee esimerkiksi Pohjois-Amerikan markkinoita? Entäpä vaikka Kärpille tärkeitä Tsekkien? Jos vaikka valmentaja kertoo tarvitsevansa tietynlaisen pelaajan, osaako Aho soittaa oikeille agenteille, ja onko hänellä jonkunlainen lista jo mielessä?

Kärpillä näköjään jatkuu tuolileikki, jossa tuoleja ei vähennetty, vaan lisätään. Koska eiköhän tuohon Ahon entiseen toimeenkin joku palkata. Tai sitten UTJ:n homma jatkuu OTO-pohjalta.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Märissä unissahan Holtari olisi ollut uusi UTJ ja samaan aikaan Jukka Jalonen olisi pestattu Kärppiin 5 vuoden sopimuksella. Vaan ei. Eiköhän me vielä saada Matinkin jatkosopimus tässä lähiaikoina kuultavaksi. No ei kait sentään, eihän, eiiiii.....

Kärpät on nyt lähes joulutauolla vaivaiset 11 pojoa jumbosijasta. Minusta se on resursseihin nähden niin umpisurkea tulos, että olisivat voineet toivottaa Matille hyvät jatkot ja Ara olisi vaikka voinut tulla loppukaudeksi kokeilemaan, että vieläkö se pelikirja päivittyisi 2010-luvulle. Matillahan sitä ei ole edes olemassa.

Ai niin. Nimimerkki power play antaa ymmärtää tietävänsä asioista enemmänkin, mutta ihan päin helvettiähän nuo hänen "tietonsa" menivät eli ei sinne päinkään. Uutta valmentajaa ei julkaistu, OMG jatkaa edelleen. Ja niin edelleen.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Älä huoli, minä veikkaan Haapakoskea, Laukkanen kakkoskoutsiksi.
Kylläpä helpotti... Olisihan tuo toki samassa linjassa uuden UTJ:n valinnan kanssa.

Tässä näemmä pitää kaivaa syvä kuoppa Kärpille ennen kuin siellä toimistolla ehkä herätään. Ja sitten se onkin iso savotta edessä.

Valta turmelee ja menestys sokaisee.
 

JPL

Jäsen
Nyt täällä kyllä teilataan sekä Kärpät että Aho täysin ilman perusteita. Hillille annettiin mahdollisuus näyttää kyntensä UTJ:n tontilla, mutta ei tainnut natsata riittävällä tavalla. Samalla lisäksi maalivahtivalmentajankin työt jäivät ehkä liian taka-alalle.

Ilmeisesti huomattiin että molempiin tarvitaan dedikoitu mies ja Hillin osaaminen ilmeisesti on enemmän maalivahtien saralla.

Kokeillaan Ahoa UTJ:n tontille ja annetaan aikaa näyttää mahdollinen osaaminen siellä.

En minä nyt tätä muutosta kyllä huonona näe, vaikka ehkä uusia tuulia olisi tietyllä tapaa kaivattukin. Annetaan kuitenkin Haballe edes mahdollisuus. Mistä sitä tietää, millainen neuvottelija ja skouttaaja sieltä paljastuu.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan noita mahdollisuuksia annettu:
- Palsola sai harrastaa PR-toimintaa,
- Hilli sai kokeilla UTJ:na,
- Alatalo sai Oulusta suojatyöpaikan, kun aiemmat hommat meni reisille,
- Loponen sai kanssa suojatyöpaikan, ettei uran jälkeen joudu itse hakemaan hommia,
- Laukkanen on saanut harjoitella valmentamista Kärppien A-junnujen kustannuksella jo monta vuotta,
- Haapakoski saa harjoitella aina vain valmentamista kakkoskoutsina, vaikka näytöt puolustuspelin organisoinnista on aika heikot.

Nyt sitten otettiin taas yksi entinen pelaaja saa vastuullisen paikan organisaatiossa ilman varsinaisia näyttöjä osaamisestaan. Aho on kyllä kuulemma oikein mukava tyyppi, mutta eikö UTJ:n hommaan vaadita muutakin?
 
Mistä sitä tietää, millainen neuvottelija ja skouttaaja sieltä paljastuu.

Niinpä, ei tiedetäkkään. Se tässä onkin ongelma. Mielestäni organisaatio olisi tarvinnut täysiverisen ammattilaisen eikä "toivotaantoivotaan miestä".

Toivottavasti silti onnistuu kun kerran organisaatioon on valittu. Ulkopuolinen näkemys olisi kyllä jo tarpeen.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Kokeillaan Ahoa UTJ:n tontille ja annetaan aikaa näyttää mahdollinen osaaminen siellä.

En minä nyt tätä muutosta kyllä huonona näe, vaikka ehkä uusia tuulia olisi tietyllä tapaa kaivattukin. Annetaan kuitenkin Haballe edes mahdollisuus. Mistä sitä tietää, millainen neuvottelija ja skouttaaja sieltä paljastuu.

Niin, eipä sitä tiedäkään. Siinäpä se juuri onkin. Kärpät on nätisti sanottuna lievässä alamäessä huippuvuosien jälkeen ja tähän saumaan kun johtoportaaseen otetaan miehiä tunnesyillä, ilman ihmeempiä näyttöjä osaamisesta, niin itse näen sen ainakin aivan liian suurena riskinä. Aho on varmasti mukava mies ja ajaa Kärppien asiaa täysillä, mutta mikä miehen CV:ssä oli sellaista, että hän ohitti muut (mahdolliset) kandidaatit? Tässä tilanteessa tällaisen riskin realisoituminen ajaa Kärpät vain jyrkempään alamäkeen ja sellaiseen ei todellakaan ole varaa Tähän tilanteeseen olisi tarvittu jo kannuksensa hankkinut ammattilainen, kuten esimerkiksi Holtari. Plussaa olisi ollut vielä se, että hän toisi tekemiseen uusia näkemyksiä täysin ulkopuolisensa.
 

ile

Jäsen
Suosikkijoukkue
Racing Club de Cannes
Kummallista valittamista. Ensin valitetaan siitä, kun omat juniorit eivät saa peliaikaa kaukalossa ja sitten kun omat juniorit saavat peliaikaa kaukalon ulkopuolella, niin sekään ei käy.

Te, jotak vaaditte luottamusta, ette luota itse.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Kummallista valittamista. Ensin valitetaan siitä, kun omat juniorit eivät saa peliaikaa kaukalossa ja sitten kun omat juniorit saavat peliaikaa kaukalon ulkopuolella, niin sekään ei käy.

Te, jotak vaaditte luottamusta, ette luota itse.

Mitä itse valitat siinä? En ymmärrä pointtiasi lainkaan. Ensin valitetaan siitä, että omat juniorit eivät saa peliaikaa kaukalossa, okei. Seuraavassa lauseessa sanot, että omat junnut saavat peliaikaa kaukalon ulkopuolella. (mitä ikinä tarkoitatkaan, taitaapi toiset pelit olla pojilla käynnissä, kun kaukalon ulkopuolella pelataan)
 

ile

Jäsen
Suosikkijoukkue
Racing Club de Cannes
Aho, Loponen ja Hilli ovat Kärppien omia junioreita ja pelaavat nyt kaukalon ulkopuolella. Se oli pointtini.

Kysyvä ei tieltä eksy.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuolla siirtohuhu-ketjussa kerrottiin Kärppien tehneen 1+1v sopimuksen Hurmeen Jampan kanssa. Olisikohän huhussa perää?? Linkki Linkissä ketjun viimeinen viesti pitää kohtuu varmana tietona tätä.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Tuolla siirtohuhu-ketjussa kerrottiin Kärppien tehneen 1+1v sopimuksen Hurmeen Jampan kanssa. Olisikohän huhussa perää?? Linkki Linkissä ketjun viimeinen viesti pitää kohtuu varmana tietona tätä.

Siis, siirtohuhu-ketjussa puhuttiin aiemmin tästä blogista ja siinä blogissa joku anonyymi kirjoittaa Hurmeen tehneen 1+1-sopparin Kärppiin.

Eli ajatuksena on roudata Tarkin tilalle joku hasbeen-klesa nimiveskari, joka ei ole pelannut 2 vuoteen kunnolla ja ei loistanut Tepsissäkään kun liigassa viimeksi pelasi :D

Toivottavasti ei pidä paikkaansa, tai ainaki itsellä repiää pää siihen malliin, että verisuonet paukkuu Junnon monitorin (joka ei muuten ole kiinni vieläkään tietokoneessa?) päälle.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Allekirjoitan joka sanan. Eiköhän nää has been-tyypit riitä. Mennään sitten mieluummin Tarkilla. Ja kuitenkaan maalivahdin takia(lue Koivisto) me ei hävitä.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta tämä eläkeläisten klubin ylläpitäminen voisi jo riittää.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Ei todellakaan mitään Hurmetta, ei ikniä! Jos Koivisto jatkaa koko loppukauden samaa rataa, niin Pete on meidän ykkösmaalivahti ensi kaudella.

Vieläkö muuten tuntuu siltä, ettei sentteriä Viuhkolan tilalle tarvita? Voitot on tulleet Viuhkolan menetyksen jälkeen ainoastaan raajarikko-Bluesista sekä yhden paskimmista peleistään (paikallaolleen fanin mukaan) pelanneesta pelikaanilaumasta. Telkkarista näki selkeästi että Rosa on aivan yksin ja koko joukkueen peli aivan hirveää katsottavaa. Joten joulupukki voisi tuoda sen sentterin.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuokio sitten tuli ilmoitus, että Kärpät saisi lähitulevaisuudessa uuden maalivahdin, joka ei kuitenkaan olisi Jani Hurme vaan maksimaalinen yllätysnimi.

Huhun luotettavuudesta ei sitten ole mitään hajua, muuta kuin, että primaarilähde tuskin on tuota omasta päästään säheltänyt.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Joten joulupukki voisi tuoda sen sentterin.

Tuohon joukkueeseen ei kannata laittaa enää latiakaan rahaa. Siihen on jo kolme miljoonaa työnnetty mutta tulokset ja ennenkaikkea pelillinen taso ovat siihen nähden luokattomia.

Ainoa muutos mitä tuo joukkue kaipaa on päävalmentajan vaihto. Harkitaan sitä sentteriä sen jälkeen.
 

OJIS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomen maajoukkueet
Olisiko Kärpillä käyttöä Tähtisen Markulle? Parin kuukauden pestillä. Saisi Viuhkola kuntoutua rauhassa ja Peki hakea vauhtia Hokista. Tähtinen olisi halpa korvaaja.

Olen kyllä kielteinen hankkiessa näitä jämäjulleja, mutta pakon edestä?

Ei ole, ei edes parin kuukauden pestillä. Tai ainakin näin toivon toimistolla ajatteltavan.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Olisiko Kärpillä käyttöä Tähtisen Markulle?

Ei todellakaan ole. Kärpät tarvii laadukaan ykkössentterin edelleen heti. Viuhkolan palattua se voi olla kakkossentterinä Viinasen ja Saarenheimon jakaessa loput paikat keskenään. Näin se vain on, jos tällä kaudella halutaan jollain tapaa menestyä. Typerää olisi heittää koko kausi lekkeriksi, kun aika monet palikat joukkueessa on kuitenkin ihan hyvällä mallilla EIKÄ MITÄÄN OLE VIELÄ MENETETTY! Alatalosta huolimatta ei ole.
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Joo hyi helvetti halua edes ajatella, että Tähtisen Markku kirmaisi Kärpissä.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Onko missään tiedotusvälineissä ollut mitään tietoa siitä, miten Viuhkolan selän toipuminen etenee? Ollaanko aikataulussa vai ei? Ja Ari hei oikeesti... nyt se sentteri tänne heti!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös