Mainos

Kärpille vahvistuksia

  • 58 251
  • 148

Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuinka monella muulla on tullut tunne, että eilen päättyi viimeistään Kärppien aika "pienenä sympaattisena"? Eihän Kärpät toki ole enää aikoihin ollut pieni, mutta ei eilisen kaltaisia kertarykäisyjä pelaajamarkkinoilla ole muistaakseni ennen nähty pohjoisessa.

Panostuksen toki ymmärtää, onhan mestareiden liiga varmasti tavoittelemisen arvoinen sarja. Silti tuntuu, että nyt Kärpät karisti viimeisiäkin sympatioita joukkueen harteilta, "urheilu" loppui ja bisneksen teko alkoi. Mutta ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, niin tarkennan vielä tiedostavani Kärppien olevan liikeyritys jonka tavoitteena ei ole sympatioiden kerääminen.

No, toivottavasti näillä panostuksilla paikka CHL:ssä aukeaa ja jonain päivänä oma juniorikasvatus alkaisi tuottamaan vielä uusia 83-ikäluokkia...

Kyllä se status on aikoja sitten mennyt. Voin sieluni silmin nähdä kevään: jos pudotaan ennen finaaleja, niin koko Jatkoaika toitottaa että ostamalla ei saa menestystä, oikeus tapahtui, Hiitelät kirjoittaa kolumneja kuinka kemiat sekoittui uuden pelaajajoukon tulosta pukukoppiin...

Jos taas menestytään, niin rahalla mestaruuteen jne...Nyt vaan aletaan seuraamaan kuinka käy. Ja toivottavasti se Novak käy kaupaksi, sopimusta ei olla vielä ilmeisesti purettu?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Taidanpa kuitenkin maalailla piruja seinälle.

Jääkiekkokin on paljon pääkopasta kiinni. Paljonkohan aiheuttaa puristusta tuo Junnon "Tämä on tärkein kausi ikinä missään, aivan pakko päästä mestareiden liigaan."-puhe? Ei nyt ihan noilla sanoilla, mutta rivien välistä se selkeästi paistoi.

Neljä uutta tyyppiä joukkueeseen on myös paljon. 1-2 sulautuu vielä helposti, mutta tuo voi tosiaan vaikuttaa joukkuekemiaan, ainakin luulisi pelipaikkansa menettäviä jonkun verran vituttavan vaikka toki ammattilaisia ovatkin.

Pieni pelko on persiissä että pudotaan ensimmäisellä kierroksella ihan vaan mailoja liian tiukkaan puristelemalla. Toivottavasti olen täysin väärässä.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Vai kävikö kuitenkin niin että viime kautta köykäisemmän Kärppä-pakiston takana Tarkin todellinen taso paljastui.

Tätä mieltä olen ollut pitkään. Maalivahdin todellista tasoa on hirveän vaikea vertailla minkään muun kuin joukkueen sisällä.

Kärppien viimen kauden puolustuskalusto oli niin paljon parempi kuin tällä kaudella, että täydellinen onnistuminen vaatisi parempaa maalivahtia.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Vai kävikö kuitenkin niin että viime kautta köykäisemmän Kärppä-pakiston takana Tarkin todellinen taso paljastui.
Kyllä, juuri näin on käynyt. Ei Tarkki viime kaudellakaan mitään ihmeitä sinänsä esittänyt vaikka ihan hyvin pelasikin. Laukaukset tulivat, toisin kuin tällä kaudella, parhaiden maalintekopaikkojen ulkopuolelta. Nythän noita maaleja tulee aika paljon suoraan maalinedestä, minne on unohdettu joku vastustaja yksikseen. Kun ne uppoavat, niin Tarkin itseluottamus varmaan vähän horjahtelee ja sitten menee näitä helppojakin.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuinka monella muulla on tullut tunne, että eilen päättyi viimeistään Kärppien aika "pienenä sympaattisena"? Eihän Kärpät toki ole enää aikoihin ollut pieni, mutta ei eilisen kaltaisia kertarykäisyjä pelaajamarkkinoilla ole muistaakseni ennen nähty pohjoisessa.
Haha. Hyvä jos meni vasta eilen.

Eiköhän se mennyt jo aikaa sitten. Itken edelleen itseni uneen kun mietin Machuldan hommaamista tänne Saipasta. En ole päässyt tuon yli enkä pääse. Loppukaudeksi tänne. Ei näin.

Kyllähän se on juuri noin kuin Tuzzi kirjoitti.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Päivän paras, buhahaa =) Luulisi nyt vähintään Bluesfanien tietävän ettei pelkällä rahalla finaaleihin mennä ? Eikö se Espoon porukka ole kokeillut tätä reseptiä jo vuosia ja tuloksenhan kaikki tietääkin...

Itseäkin nauratti suunnattomasti nämä Joukkue-puheet Blues-fanin suusta :D Olkoonkin, että Bluesilla on varmasti melko saumaton paketti tällä kaudella.
 

Jäsen R

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
.

Ei kannata jättää mitään sattuman varaan. Selännehän on vielä vapaana.
Teme vielä remmiin mukaan, ja voidaan jättää finaalisarja pelaamatta.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä se status on aikoja sitten mennyt. Voin sieluni silmin nähdä kevään: jos pudotaan ennen finaaleja, niin koko Jatkoaika toitottaa että ostamalla ei saa menestystä, oikeus tapahtui, Hiitelät kirjoittaa kolumneja kuinka kemiat sekoittui uuden pelaajajoukon tulosta pukukoppiin...

Jos taas menestytään, niin rahalla mestaruuteen jne...Nyt vaan aletaan seuraamaan kuinka käy. Ja toivottavasti se Novak käy kaupaksi, sopimusta ei olla vielä ilmeisesti purettu?

Erittäin hyvin kirjoitettu.

Lisänä sanottakoon, että minusta jonkin aikaa sitten veikkaajassa Arponen pelasi avoimilla kortilla ja sanoi reilusti, että Kärpillä on junnuissa tällä hetkellä aukko, josta ei liigapelureita ole tulossa.

Suomessa seurat ovat kuitenkin sen verran pieniä, että kaikille noita taukoja silloin tällöin tulee. Olihan Kärppien -83 ikäluokka kuitenkin todella kova. Nyt on muilla hyvä sauma ilkkua mutta kyllä sieltä alkaa olla Kärppänimiä olla jo 15v ja 16v maajoukkueissa.

Kritiikitön junnuja joukkueeseen mesoaminen on aika turhaa. Mistä nostat jos ei ole sellaisia kavereita, jotka pystyy tuolla tasolla, liigan fysiikalla ja tuolla pelisysteemillä pelaamaan.

Eli nyt ostetaan, koska junnuja ei ole ja Euroopan liigan ovet on nyt auki ja sinne halutaan. Sen ymmärtämistä ei välttämättä voi edes edellyttää niiltä, joiden joukkue pelaa "pleijarit on taivas" -tavoitteella.

Joukkuekemia yliarvostettua, liputan jenkkityyliin kunnon kilpailusta pelipaikoista ja sopivasta kuumenemisesta jo treeneissä.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kuinka monella muulla on tullut tunne, että eilen päättyi viimeistään Kärppien aika "pienenä sympaattisena"? Eihän Kärpät toki ole enää aikoihin ollut pieni, mutta ei eilisen kaltaisia kertarykäisyjä pelaajamarkkinoilla ole muistaakseni ennen nähty pohjoisessa.

Panostuksen toki ymmärtää, onhan mestareiden liiga varmasti tavoittelemisen arvoinen sarja. Silti tuntuu, että nyt Kärpät karisti viimeisiäkin sympatioita joukkueen harteilta, "urheilu" loppui ja bisneksen teko alkoi. Mutta ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, niin tarkennan vielä tiedostavani Kärppien olevan liikeyritys jonka tavoitteena ei ole sympatioiden kerääminen.

Kyllä se on tosiaan aikakin karistaa pienen seuran maine mikäli mestareiden liigassa meinaa menestyä. Olisi todella mukava nähdä Kärpät mestareiden liigassa ja vieläpä menestyvän siellä. Kärppien tulee siis kasata ensi kaudeksi tavallaan "liian hyvä joukkue SM-liigaan" eli joukkue joka olisi pelkkään SM-liigaan liian kallis. Sitä ennen pitää kuitenki päästä sinne mestareiden liigaan ja siihen uusimmat hankinnat ovat suureksi avuksi.
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei sinänsä liity ketjun aiheeseen kuin välillisesti mutta J-P Haataja perheineen etsii asuntoa Oulusta...

Olisiko kuntouduttuaan palaamassa takaisin kasvattajaseuraan ensi kaudeksi?
Omien sanojensa mukaan, etsivät muijansa kanssa asuntoa Oulusta ns. tukikohdaksi. Pelaisipa sitten missä tahansa, niin siellä asuisi sitten vuokralla. "Tarkoitus olisi vielä olla reissun päällä..."
 

bunghole

Jäsen
Omien sanojensa mukaan, etsivät muijansa kanssa asuntoa Oulusta ns. tukikohdaksi. Pelaisipa sitten missä tahansa, niin siellä asuisi sitten vuokralla. "Tarkoitus olisi vielä olla reissun päällä..."

Toki kysyin asiasta itsekin häneltä muttei kuulemma Kärppiin ole tulossa mikä ei sinänsä vastauksena yllättänyt. Harvemmin niitä mahdollisia neuvotteluita edes kommentoitaisiin ulkopuolelle.

nimim. "Paskapuhetta"

Niin ja tarkennuksena sen verran etten itsekään usko Haatajan lähtevän kesken sopimuskauden Lukosta. Ilmeisen hyvin tienaa jos etsii puolen miljoonan euron "tukikohtaa":)
 

Fordél

Jäsen
Teiltä lähti sitten kaksi tsekkiä sairastuvalle; vieläkö ketuttaa ja ihmetyttää, että hankitte Jonas-pojan?
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Teiltä lähti sitten kaksi tsekkiä sairastuvalle; vieläkö ketuttaa ja ihmetyttää, että hankitte Jonas-pojan?

Kenties lätkä-Jumalalla oli ironian tajua, mutta kyllä Junno vielä pistää paremmaksi - jos jompikumpi näistä on pahasti klesana, niin korvaaja ehditään haalia.

Toki jos on Bros, menee aika vittumaiseksi, kun ne vihjailee, ettei Viuhkolasta olisi tälle kaudelle pelaajaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Jansperi

Jäsen
Mikäli Kratenalla on käsi pahemminkin mennyt niin korvaajahan vois löytyä tuolta Kalpa leiristä,nimittäin Bicek.

Mutta tuskinpa näiden tuoreimpien vahvistuksien jälkeen kannattaa enää ketään odotella ellei tapahdu jotain odottamatonta esim. että toisen tsekin kausi olis ohi..
 
Kertokaapas nyt paikallaolijat millasia oli vahvistukset. Töistä Stenkan kautta kuultuna ainakin Andy ja Anderson olivat miehiä paikallaan. Haakana kuulosti olevan hieman keskenkuntoinen mutta kovasti Stenkka hehkutti lopussa kun Haakana ajoi Pihlmanin yli. No tiistaina näkee sit itsekkin livenä miltä miehet näyttää.
 

Hypnotised

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niin vaikka täällä on vastustajien leiristä käyty vuoron perään haukkumassa Kärppien uudet hankinnat, niin ainakin JYP-pelin nähtyäni rohkenen olla eri mieltä. Andersson veti helvetin kovalla asenteella läpi ottelun ja polki alas täysillä estämään pari Jypin maalintekotilannetta. Junnon sanoin tästä pelaajasta ei voi olla tykkäämättä. Haakana taas ei ollut yhtään niin hidas, mitä tätä palstaa lukemalla sai käsityksen. Haakana tarjoili sopivasti keppiä vastustajan selkään ja muutama taklauskin nähtiin. Chiodo taisi pelata itsensä samantien ykköseksi: ketterästihän Andy liikkuu ja yksi hyvä jalkatorjunta jäi mieleen. Jokinen pelasi neloskentässä hyökkääjänä ja hoiti hommansa ihan hyvin, mutta analysoidaan sitten enemmän, kun pelaa omalla paikallaan.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Vahvistusten tullessa julki ihmettelin kovasti Anderssonin sopimusta. Hyökkäys tuntui jo ennestään kovalta eikä minulla ollut juuri minkäänlaista kuvaa ruotsalaisen pelitaidoista. Nyt täytyy myöntää, että kyllä Junno osaa hommansa minua paremmin. Andersson oli tosi hyvä tänään. Pörräsi ympäri kenttää ja loi monta vaarallista tilannetta JYPin maalille. Näytti pelaajalta, joka vahvistaa Kärppiä myös silloin kun koko miehistö on pelikuntoinen.

Tähän löyhästi liittyen kysyn, että milloin viimeksi Kärpissä on pelannut ruotsalaispeluri? Nylander oli työsulkukaudella, mutta sen lisäksi?
 

jani73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings, FC Liverpool
Chiodo on varmasti huippuvahvistus Kärpille kevättä kohden. Jalosen höpinät urheiluruudussa pisti kyllä vähän hymyilyttämään. Kommentoi kysyjän paniikkiratkaisua sillä, että että Chiodo oli tarjolla/tarjottiin Kärpille ja hän halusi tulla Kärppiin :) Ottaisiko Jalonen vaikka Matti Nykäsen jos häntä Kärpille tarjottaisiin ja haluaisi itse Kärppiin tulla ... Hei haloo Jalonen?!? Luuletko oikeasti että finskiläiset ovat noin ***** tyhmiä? Myöntäisi nyt suoraan niin kuin mies että Tarkki ei tällä hetkellä mestaruutta Kärpille torjuisi ja lopettaisi tuollaisten lapsusten päästämisen suustaan. Yhtä uskottavaa kuin aikoinaan Iiro Viinasen markkaa ei devalvoida!
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ruotsalaiset, jos Reksaa/pappaa ei lasketa...:)
-Peter Åslin "huippumaalivahti" divarissa. (mestistä ei silloin vielä ollut)
-Osmo Soutokorva. Puolustaja Luulajasta try-outilla ennen kauden alkua.
-Michael Nylander. Lievähkösti keskenkuntoinen pelimies lock-out kaudella.
-Jonas Andersson. Uusi Vahvistus!
 
Kyllä tuon JYP-pelin jälkeen voi sanoa, että kyllä Chiodo, Haakana ja Andersson vahvistavat joukkuetta ja tulevat keväällä olemaan suuressa roolissa.

Haakana oli ainakin minulle täysin tuntematon, vain nimen tiesin ja tiesin missä hän on pelannut. Jo paidan numerokin hämäsi: ''voi jeesus taasko se Novak siellä säheltää'' no eipä hämännyt, Haakana oli erittäin varma omassa päässä, taisi olla jopa paras puolustaja puolutus-päässä. Hänestä tulee olemaan Kärppillle paljon hyötyä. Ihan vaan jo maalin siivouksessa. Haakana on varmasti valmis jopa pudottamaan hanskat, jos oikein tullaan tökkimään. Harmi kun tänään ei päässyt kouluttamaan Kaijomaata(?).

Andersson on kyllä mielenkiintoinen pelaaja. Ei meinaa millään vastustajat saada kiekkoa häneltä pois. Erittäin hyvin sopi tuohon Kallen ja Aaltosen ketjuun. Voisin jopa sanoa että tuota ei kannata enää hajoittaa. Pirun nopea on kyllä. Maalejakin kyllä tulee, tänään oli pari paikkaa, mutta ei vielä ei vielä.

Chiodo oli kyllä hyvä :) Alussa ei tarvinnut pelätä, meneekö se ensimmäinen laukaus sisään. Eipäs se Ändi tolle ekalle maalille pahemmin voinut mitään, hieno syöttö Pihlmanilta. Andy ja Tarkki kyllä muodostavat liigan parhaan maalivahti-kaksikon. Tarkki voi torjua nämä hieman heikommat matsit, esim. Ässiä vastaan jne ja Chiodo torjuu nämä kovemmat matsit.
 

Unbreakable

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Anderssonista tuli kovasti mieleen Lievers aikoinaan Kärpissä, ja olipas kaverilta loistava esitys eilisessä Jyp pelissä. Kaveri liikkuu kokoisekseen loistavasti ja kiekko pysyy lavassa hienosti. Kaverissa oli hyvää asennetta koko pelin ajan ja puolustuksen tueksi mentiin vauhdilla kun oli tarvista.

Andy pelasi omalla tasollaan, ja taitaa kaveri olla noiden esitysten jälkeen Kärppien ykkösmokke kevättä silmällä pitänen. Varmaa toimintaa maalinsuulla, ja loi luottamusta puolukseen omilla varmoilla otteillaan.

Haakana palasi sellaisen rutiinipelin ja hoiti hommansa niinkuin pitääkin.

Kunhan Kärpät saa tuon sairastupansa tyhjäksi, jossa kieltämättä on tällä hetkellä hurjasti taitoa reservissä. Kova joukkue on meillä kasassa tuleviin play-off peleihin, ja Junnolle kovasti kiitosta näistä loistavista viimehetken vahvistuksista, sillä niin hyviä otteita he esittivät eilisessä Jyp pelissä.
 

SHOW

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Kyllähän meillä pelasi viime kaudellakin Ruotsalaispelaaja... J.Boumedienne!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös