Kärpillä, Jokereilla, faneilla ja cheerleadereilla on historiallinen tilaisuus

  • 14 320
  • 41

Jeffrey

Jäsen
Itseäni häiritsee tässä ketjussa Kärppäfanien asenne. Se kun tuntuu olevan tyyliä -"ei me millään saada Jokerifaneja samaanpaikkaan kun sinne on niitä kausikorttejakin myyty pitkin hallia" ja samalla odotetaan jaffalasta fantastisia paikkoija. Käsittääkseni Hartwallilla ei olla myyty kausareita eikä edes yksittäisiä lippuja katsomoihin 113 ja 114 vaan ne ovat varattu vierasfaneille. Mielestäni samanlaista jakoa ei olisi mahdotonta tehdä myöskään raksilassa. Esimerkiksi aitaamalla seisomakatsomoon vierasfaneille paikat.

Pääasia kuitenkin lienee se, että kummatkin osapuolet näyttävät olevan tyytyväisiä tällähetkellä oleviin lupauksiin paikoista. Mites Tuomas onko mahdollista, että mahdollisessa 5-finaalissa olisi enemmän Jokeripaikkoja kuin tuo 250. Uskoisin nimittäin, että mikäli sarja on Jokereille jossain vaiheessa oulussa katkolla niin sinne tulisi kyllä silloin lähdettyä isommalla porukalla.

Cobolin kanssa olen täysin samaa mieltä siinä, että Suomen ykköslajin jääkiekon finaaleista pitäisi saada rakennettua suurempia urheilujuhlia ja spektaakkeleja muutenkin kuin pelikentällä. Otetaan absurdina vertauksena Ameriikat ja SuperBowl. Ok, kyllähän jenkeissä on kaikki suurempaa etc., mutta jos vertaa tavallista amerikkalaisenjalkapallon runkosarja ottelua ja SuperBowlin välistä eroa tavalliseen sm-liiga runkosarjan pelin ja finaalien välillä olevaan eroon niin ero on valtava.

Edit: Eletäänhän fanit mahtavat finaalit!
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Jeffrey kirjoitti:
Itseäni häiritsee tässä ketjussa Kärppäfanien asenne. Se kun tuntuu olevan tyyliä -"ei me millään saada Jokerifaneja samaanpaikkaan kun sinne on niitä kausikorttejakin myyty pitkin hallia" ja samalla odotetaan jaffalasta fantastisia paikkoija. Käsittääkseni Hartwallilla ei olla myyty kausareita eikä edes yksittäisiä lippuja katsomoihin 113 ja 114 vaan ne ovat varattu vierasfaneille. Mielestäni samanlaista jakoa ei olisi mahdotonta tehdä myöskään raksilassa. Esimerkiksi aitaamalla seisomakatsomoon vierasfaneille paikat.
Hyviä pointteja, mutta pitää muistaa että kyse on Oulusta. Toisinsanoen kauden aikana vierasfaneja käy niin vähän, etäisyyden takia, että ei ole järkevää varata koko kaudeksi osaa katsomosta vieraskannattajille.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jeffrey kirjoitti:
Itseäni häiritsee tässä ketjussa Kärppäfanien asenne. Se kun tuntuu olevan tyyliä -"ei me millään saada Jokerifaneja samaanpaikkaan kun sinne on niitä kausikorttejakin myyty pitkin hallia" ja samalla odotetaan jaffalasta fantastisia paikkoija. Käsittääkseni Hartwallilla ei olla myyty kausareita eikä edes yksittäisiä lippuja katsomoihin 113 ja 114 vaan ne ovat varattu vierasfaneille. Mielestäni samanlaista jakoa ei olisi mahdotonta tehdä myöskään raksilassa. Esimerkiksi aitaamalla seisomakatsomoon vierasfaneille paikat.

Sillä ei tietenkään ole merkitystä että lähtökohtaisesti suurin osa istumapaikoista on kausikorteilla varattuja. Näistä tietenkään ei läheskään kaikki ota playoffkausikorttia. Pienempi halli ja paljon huonoja paikkoja joihin arvon fanit eivät suostu menemään. Kyllähän hyvällä tahdolla voidaan aina järjestää se 250 paikkaa sieltä L-katsomosta, luulempa että jopa aika helposti, sillä suurin osa ei nimenomaan sieltä sitä korttiaan lunasta vaan vaihtaa toiseen päätyyn jos vain mahdollista. Onkin erittäin positiivista että nyt on varauduttu ja kiintiöity ne paikat.

Molemmat (1. ja 3.) finaalit myytii tai varattiin loppuun jo tunnissa ja Junno paukutteli Kalevan pikahaastattelussa tänään henkseleitään että kyllähän finaaleihin saisi tällä myyntiajalla 20.000 katsojaa jos vain halli vetäisi.

Mutta ymmärtänet varmaan kuinka paljon helpommin H-Areenasta ne paikat ottaa sivuuun, kuin vastaavantasoiset paikat meidän ladosta.
 
Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti jokerifaneja saapuu Raksilaan kotiyleisön ja etä-kärppien riemuksi ja kiusaksi. Kilpalaulanta on aina hyvästä. Ja mukava että hyvät paikat on myös järjestetty, niitä puupenkkejä on jo vaikeampi repiä irti.

Vähän OT: Katsoin eilen HV71-Modo seitsemännen välierän ja eipä kehuttavaa sen perusteella ollut Ruotsin puolellakaan. Modon tosi pieni fanijoukko oli ahdettu kaukalon tasolle, lähes identtisille paikoilla mitä Raksilassa on seisomapaikkoja siinä pleksin takana. Muutenkin vähän pettymys tämä paljon hehkutettu länsinaapurin fanikulttuuri, saattoi johtua siitäkin että kotijoukkue oli koko ajan reilusti tappiolla.

Jeffey: vaikka molemmat areenoja ovatkin niin niissä on pieniä eroja. Ekana tulee mieleen kapasiteetti. Ja harvoin Oulussa isoa joukkoa vierasfaneja on.
 
S Gagnon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Rangers FC, HJK
Mukava lukea kerrankin näin asiallista keskustelua. Optimaalinen tilanne olisi mielestäni jos saisi fanijoukot molempien maalien taakse. Vierasjoukkueiden faneja ei ilmeisesti hirveästi nähdä Raksilassa runkosarjan aikana, jolloin se ei ehkä tulisi kysymykseen. Mutta, play-offseissa näitä faneja kuitenkin on liikkeellä. Mitä jos Kärpät ei myisi play-offs kausareita sinne ja alue (tai ainakin osa) olisi varattu vierasfaneille? Luonnollisesti tämä onnistuu helpommin Hartwallissa, mutta ajatuksena mielestäni kaunis.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuzzi kirjoitti:
Jeffey: vaikka molemmat areenoja ovatkin niin niissä on pieniä eroja. Ekana tulee mieleen kapasiteetti. Ja harvoin Oulussa isoa joukkoa vierasfaneja on.

Aika paljon tekee se että meidän lato on neliskulmainen. Pitkien sivujen ja varauksella päädyn vähät paikat ovat ihan hyviä, mutta kulmat jäävät todella huonoon asemaan. Lisäksi ne eivät ulotu pleksiin kiinni. Jäätasolla toki on kolme kulmaa käytössä, mutta ne ne vasta huonoja ovatkin. Itselläni juuri sinne alas 3. finaaliin paikka, jos ei nyt parempaa saa. Lauantaina sentään E-F, joka on mielestäni ihan hyvä jos ehtii siihen ihan E-katsomon viereen.
 
Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Jeffrey kirjoitti:
Pääasia kuitenkin lienee se, että kummatkin osapuolet näyttävät olevan tyytyväisiä tällähetkellä oleviin lupauksiin paikoista. Mites Tuomas onko mahdollista, että mahdollisessa 5-finaalissa olisi enemmän Jokeripaikkoja kuin tuo 250. Uskoisin nimittäin, että mikäli sarja on Jokereille jossain vaiheessa oulussa katkolla niin sinne tulisi kyllä silloin lähdettyä isommalla porukalla.
Kyllähän nuo paikat tyydyttää kun se on selvää että Oulusta ei parempia paikkoja vierasfaneille ainakaan tällä hetkellä ole saatavissa.

Aloin tuossa miettimään että muistinkohan väärin ja oliko tuo lukema itseasiassa finaaleissa 350 mikä liigan ohjeiden mukaan kotijoukkueen pitää vierasfaneille takaa yhtenäiseksi lippumääräksi. No se ja sama, se on periaatteessa Kärpistä kiinni että paljon lippuja vierasfaneille varaavat. Enemmänkin voi jos he siihen suostuvat ja me enemmän halutaan.

Olisihan se hienoa saada joskus Ouluunkin oikeasti iso faniporukka käymään käymään... Kuukausi sitten Turussakin meitä oli se yli 650 fania runkosarjamatsissa niin johonkin samaan pitäisi pyrkiä. Matkustuskustannukset ja -aika vain ovat rajoittavia tekijöitä täältä tuonne pohjoiseen reissatessa. Kaksi vuotta sitten saatiin vuokrattua se lentokone mikä auttoi paljon - harmi että nyt ei onnistunut.

Onko oululaisilla tietoa että paljon tuohon L-katsomoon mahtuu kokonaisuudessaan porukkaa? Toivottavasti Jokerikannattajien takana tai vielä kulmemmassa ei ole paikallisia koska sitten alkaa taas itku kun meidän porukka seisoo ja hyppii koko matsin joka tapauksessa. Ja sitten paikallisten näkyvyys peittyy.
 
manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuomas kirjoitti:

En tiedä noista paikkamääristä mutta Raksilassahan on hemmetin jyrkät nuo portaat joten helpolla siellä ei pysty ylempänä istuvan näköyhteytte kentälle katkaisemaan..
No ok, jos seisot rivillä 10 ja rivillä 11 istuu porukkaa niin häiritseehän se mutta sen verran jyrkässä kulmassa nousee nuo penkkirivit että jo riviltä 12 jo näkee vaikka rivillä 10 seisoisi.. Näin niinku periaatteessa.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
manemies kirjoitti:

Lisäksi seisova porukka voi halutessaan tiivistää niin että myös (puu)penkeillä seistään ja saadaan väliä takana istuviin.

L-katsomon kokoa vaikea sanoa tarkasti, kun mitään tarkkaa katsomokarttaa ei ole, oisko jotain 16 riviä X 20 paikkaa, vaikea sanoa.
 
Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuomas kirjoitti:
Onko oululaisilla tietoa että paljon tuohon L-katsomoon mahtuu kokonaisuudessaan porukkaa? Toivottavasti Jokerikannattajien takana tai vielä kulmemmassa ei ole paikallisia koska sitten alkaa taas itku kun meidän porukka seisoo ja hyppii koko matsin joka tapauksessa. Ja sitten paikallisten näkyvyys peittyy.

L-katsomoon mahtuu ainakin tällä kertaa muitakin kuin jokerifaneja, jos heitä parisen sataa tulee. Kuitenkin jos luen katsomokarttaa oikein, te olette juuri siellä perimmäisessä kulmassa (L-oikea), joten kulmista ei luulisi ongelmaa syntyvän. Lisäksi jos järjestäjät ovat fiksuja, he eivät aseta teitä kenenkään eteen vaan muiden taakse.

Sanottua se ei toki Oulussakaan ole, että näin ymmärretään ja osataan toimia.
 
greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Viikon päästä sitten ensimmäistä kertaa elämässä katsomaan SM-liigan finaaleja. Osaako joku muuten ennustella Hartwallin yleisömäärää? Kymppi menee varmaan rikki, mutta tuskin sentään täyttä tupaa tulee? Ihan asiallinen hinta lipuista, 16€/kpl katsomosta 306. Ei taida olla ihan parhaat paikat, mutta eiköhän sieltä tarpeeksi näe. Lippupalvelun välistä vetämät 2,60€ toki vituttavat ihan periaatteenkin vuoksi, onhan se kuitenkin yli 16%:n korotus. Täytyy vaan toivoa, että saisi rahoilleen vastinetta vähintään viisieräisen kamppailun muodossa.
 
Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
greatLeo kirjoitti:
Viikon päästä sitten ensimmäistä kertaa elämässä katsomaan SM-liigan finaaleja. Osaako joku muuten ennustella Hartwallin yleisömäärää? Kymppi menee varmaan rikki, mutta tuskin sentään täyttä tupaa tulee? Ihan asiallinen hinta lipuista, 16€/kpl katsomosta 306. Ei taida olla ihan parhaat paikat, mutta eiköhän sieltä tarpeeksi näe.
Jokerien markkinointiosasto odottelee ilman muuta täyttä tupaa, mutta en itsekään pitäisi tuota tiistai-pelissä kovin varmana. Onhan tässä toisaalta aikaa myydä.

Itsekin 306 katsomossa. Ihan tarpeeksi hyvät paikat, paitsi jos on ihan ylimmillä riveillä ja sattuu olemaan huono näkö. Areenallahan nyt muuten on aika sama missä katsomossa istuu/seisoo, kun kaikkialta näkee hyvin koko kentän.
 
Jeffrey

Jäsen
-Mercury- kirjoitti:
Mutta ymmärtänet varmaan kuinka paljon helpommin H-Areenasta ne paikat ottaa sivuuun, kuin vastaavantasoiset paikat meidän ladosta.

Tottahan toki ymmärrän. Itse vain hieman kritisoin tuota asennetta, että "ei miellä saada, koska". Kun luulisi, että juuri sen takia yrittäisi kahta kertaa kauheammin.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuomas kirjoitti:
Aloin tuossa miettimään että muistinkohan väärin ja oliko tuo lukema itseasiassa finaaleissa 350 mikä liigan ohjeiden mukaan kotijoukkueen pitää vierasfaneille takaa yhtenäiseksi lippumääräksi. No se ja sama, se on periaatteessa Kärpistä kiinni että paljon lippuja vierasfaneille varaavat. Enemmänkin voi jos he siihen suostuvat ja me enemmän halutaan.

Kiintiö finaaleissa on vierasfaneille tietääkseni kaikkiin peleihin 350. Eli jos mennään sopimusten mukaan Kärppien tulisi antaa vähintään tuon kokoinen yhtenäinen blokki Jokerifaneille, jos tarvetta ilmenee.

Raksilan paikoista vielä. Aika vaikea saada vierasfaneille päätyyn paikkoja, kun Kärppäfanitkaan eivät päätyyn paikkoja saa. Vuosia tuosta Kärppäfanitkin ovat haaveilleen, mutta kulmakatsomoihin on tyytyminen.
 
Wilsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Colorado Avalanche
Tuomas kirjoitti:
Joo kyllä se L-katsomo on mikä meille on varattu. Lippuja varattuna 250 kappaletta (eli se määrä mikä kotijoukkueen on minimissään vierasfaneille hoidettava) mutta tällä hetkellä näyttää että kaikki eivät tule menemään vaan jäädään johonkin pariin sataan.

Tuohon pariin sataan voisi ehkä vielä lisätä täältä pohjoisesta tulevia jokerifaneja. Vuoden 2005 finaaleissa pääsin silloin Helsingistä tulleiden jokerifanien joukkoon ensimmäisessä Oulun finaalissa, siitäkin huolimatta, että en ollut tullut varsinaisen faniryhmän mukana. Kävi nimittäin niin, että linja-auto yhtiön(jolla tulin) bussikuski tiesi minun kannattavan Kärppien sijasta Jokereita ja hommasi minulle lipun samaan katsomoon Helsingistä tulleiden fanien kanssa. Koska täältä pohjoisestakin on tulossa tänäkin vuonna jokerifaneja paikan päälle, niin en pitäisi välttämättä mahdottomana etteikö näitä voisi tavalla tai toisella saada samaan katsomoon Helsingistä tulleiden fanien kanssa. Kai tämäkin on järjestelykysymys. Sillä tavalla ainakin saataisiin täytettyä paremmin tuo 250(350) vieraskatsojan kiintiö, mikäli se Helsingin päästä tulevien fanien osalta vajaaksi jää.
 
Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Wilsson kirjoitti:
Tuohon pariin sataan voisi ehkä vielä lisätä täältä pohjoisesta tulevia jokerifaneja.
Ainakin Pohjoisen Jokereille on varattu 40 lippua ja se kuuluu siis osana tuohon 250 lipun kiintiöön.

Lisätietoja täältä: http://www.jokerifanit.net/n/?m=forum&a=viewtopic&t=3901

Mutta lisäksi on toki paljon näitä omatoimimatkailijoita ketkä itse ostavat lippunsa ja eksyvät mahdollisesti jopa L-katsomoon. Mutta sinne vaan kaikki, tehdään varmasti jokaiselle Jokerimieliselle tilaa.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
KalleK kirjoitti:
Kunhan ette penkeillä seiso, joku saattaa saada itkupotkuraivarit jos vaikka likaantuvat!

Päinvastoin! Oulussa on tapana seistä niillä puupenkeillä, varsinkin näissä isoissa seisomakatsomoissa. Saadaan mahtumaan enemmän porukkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös