Kärpät - Tappara 13.12.2003@Oulu

  • 7 495
  • 75

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä ja tasapainoinen ottelu Kärpiltä, kaiken kaikkeaan yksi parhaista peleistä kaudella. Nelonen pelaisi hyvän ottelun ja ollut erittäin hyvä viimeiset pelit. Saarenheimo on näkynyt tehoissa, mutta myös Juntunen ollut todella hyvä, vaikka kauheita tehoja ei ole tullutkaan. Pelit lähti luistamaan Silvanderin tultua laitaan, joten on miehelläkin oma vaikutuksensa peliin. Minusta Silvander levittää mukavasti ketjun peliä ja Juntusella ja Saarenheimolla on tilaa huseerata.

Tenkrat-Viuhkola-Smyth oli ainakin yhtähyvä kuin nelonen, mielestäni parempi, mutta sitä vartioitiin tarkemmin. Paremmalla onnellla tehot olisi olleet paljon paremmat, Tenkuran kaksi hukattua läpiajoa tuhrittiin. Viuhkola tuntui jotenkin käyvän lämpimänä kahvaukseen ja ei ehkä saanut parastaan irti, jällen taas maali loisto suoritus. Tenkratin myös maali ja loistava suoritus. Entäs sitten Smyth, hän ei näkynyt maaleissa, mutta todella loistavaa pelaamista. Viuhkolan maali, Smyth kerää loistavasti aloituksen irtokiekon, Tenkratin maaliin loistava syöttö vauhtiin, toinen syöttö toiselta laidalta ja Tenkrat jällen läpi ja ja toisessa Tenkratin läpi ajossa ylivoimalla Smyth hakee paikan laidasta pakki joutuu ottamaan kiinni loistava leikkaus keskelle ja Tenkuralla avoin baana maalille. Jos pakki olisi ottanut Tenkratin, Smyth olisi karannut keskeltä. Hieno pelaminen. Puhumattakaan jatkuvasta pikku tökkimisestä. Tappara pakit oli koko ajan pikkuisen kyyryssä Smythin tökkiessä. Gustafssonkin luikki äkkiä pakoon, kun meinasi Brad hiiltyä miehen estämisestä. Ei näkynyt enää yhtä aikaa kentällä.

Tuossa puhuttiin muiden ketjujen vaisuudesta, mutta kyllä Lieverssin ja Palsolan ketjut loi paikkansa. Pyörälä oli kaksi kertaa läpi ajossa ja yhdesti ampui avopaikasta ullakolle maalin edestä ei yläkertaan. lisäksi Palsolan käsi maali. Kun vielä lisätään Korpikarin ja Mikkolan yritykset ennen noita kahta viimeistä tilannetta ja hyvät tilanteet ylivoimalla plus Saarenheimon veto aloituksen jälkeen juuri ennen ottelun loppua Lehdon olkapäähän, niin pirteä esitys vain parempaa viimeistelyä kaivattaisiin. Lieverssit oli hiukan alavireisiä, ehkä mutta heilläkin oli omat paikkansa. Kuteja ja tilanteita tuli, mutta tällä kertaa ei osunut.

Pakkipää oli tasaisen vahva. Sen parhaina nostaisin esille Mikkolan ja Jaakolan. Jaakola pelasi todella hyvää ylivoimaa nousten maalille ja keräten irtokiekkoja. Omassa päässäkin Tapparan miehet pysyi pihdeissä. Topi oli toki jäällä molemmissa maaleissa, mutta minusta ne oli kuitenkin kaikenkaikkiaan hyviä suorituksia Tapparalta. Jaakola häiritsi Ojasta, mutta ylivoima ja syötöt oli loistavasti pelattu. Toisessa maalissa Koskenkorva karkasi Stepanekilta, mutta tilanne oli kyllä pitkäkiekko. Kossu karkasi tilanteessa liukaana. Stepanekilla oli myös yksi löysähkö purku, mutta niinpä mies vain heti nappasi kiekon uudestaan ja purki.

Tapparan parhaat tilanteet tuli ylivoimalla ja lisäksi ketju Koskenkorva-Kuki-Mäkinen sai pyröritystä Kärppäpäähän. Tapparan paras oli ylivoimaisesti Clarke, jonka aikana peli tahtoi kääntyä Kärppäpäähän. Mies voitti kaksinkamppailua pelasi vahvaa kiekollista peliä eikä antanut virhe syöttöjä.

Liigan kärkimaalivahtien taisto meni myös Bäckströmille. laukaukset meni jälleen kerran Tapparalle, mutta rehellisyyden nimissä käyttämällä läpiajot hyväkseen Kärpät olisi vienyt pelin 8-2. Mielestäni hyvää kiekkoa, kahvaa melkoisen paljon, mutta Tappara myös hyökkäsi ja pelasi omilla vahvuuksillaan. Tuomarisuoritus ei mikään loistava, mutta virheitä otettiin pois mikäli pitkä plus.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Onnittelut ensinnäkin Kärpille voitosta. Ei tunnu jotkut Kärppäfanit vieläkään päässeen yli viime keväisistä tapahtumista mikä on toki ymmärrettävää.
Mutta toi akkamainen itkeminen alkaa jo rassaamaan menkää perkeleet kattomaan kaukalopalloa tai jääpalloa lätkän sijasta siellä ei mailaa käytetä muuhun kuin pelivälineen siirtelyyn.

Jääkiekko on fyysinen peli joka perustuu paljon muuhunkin kuin pikaluisteluun. Lisää taisteluilmettä, taklauksia, raastamista, koukkimista, estämistä, räkämaaleja, hienoja maaleja, blokkipeliä, jäähyjä jne. niin minä ainakin ostan lippuni ja viihdyn katsomossa.

Tästä hyvänä esimerkkinä oli Tapparan viime kevään pleijarit Blues-otteluista lähtien todellista jääkiekkoviihdettä josta muilla paikkakunnilla voidaan vain unelmoida. Lukuunottamatta ehkä finaalia joka vähän lässähti tasollisesti Kärppien aneemisuuden takia.

Joka tapauksessa onnittelut voitosta jota keväällä ei muista enää kukaan
 

JPL

Jäsen
Paljon on näemmä jo pelistä sanottu, mutta lisään oman korteni kekoon yleisön painostuksesta huolimatta.

Tapparan toinen maali: Selvä pitkä kiekko, joka jätettiin viheltämättä syystä tai toisesta. Kukaan Kärppäläinen ei ollut lähelläkään tilannetta ja Kossu ohjasi kiekon suurinpiirtein omalta siniseltä päätyyn.

Tapparan molemmat maalit: Kärppien pakkiparina Jaakola-Stepanek. Yv-maalissa Stepanek pitää oman miehensä, mutta Topi ei. Maila pois eikä selityksiä. Ei maila kaverin mahan kohdalla mitään auta. Toisessakin hieman pehmeästi pelasi, mutta siinä tilanne tuli niin nopeasti että sille ei voinut paljon tehdä.... Bäckström ei voinut kummallekkaan oikein mitään. Jaakolta muuten kyllä ihan hyvää pelaamista, mutta ei se oikein auta kun omissa kolisee kahdesti.

---------------

Tappara kahvasi todella paljon. Muutaman kerran näki että Kärppien pelaajat oikeasti kypsyivät siihen. Esimerkiksi Jokista otettiin koukulla tilanteessa, jossa hän kiekottomana kärkikarvaajana oli lähtemässä omaa päätä kohti, kohti kiekollista miestä joka oli laidassa nousemassa. Tapparan pakki nappasi koukun sinne housujen yläosaan ja otti vauhdin pois Jokiselta. Jokinen hermostui tästä ja yritti huitaista pakki viikatteella, siinä kuitenkaan osumatta (onneksi). Myös Pyörälä, Smyth, Lievers ja Tenkrat kypsyivät silmin nähden jatkuvaan koukkimiseen... ja paras oli tosiaan se Tapparan valmentaja jonka mukaan tämmöinen pitää vain hyväksyä... naurettava kommentti. (jatkuu iltapäivällä... nyt syömään.)

edit: typos x 7
 
Viimeksi muokattu:

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jep, kyllä Kärpät turhautui selvästi mailahäirintään. Juntunen kuljetti kiekkoa ja maila löytiin käsistä. Useaan otteseen sai ihmetellä, missä on pelaajien mailat, kun kiekko tuli, eikä siitä välitetty tuon taivaallista. Jäähyjä olisi voinut viheltää enemmänkin. Pääasia, että jotain vihellettiin, se on huono suunta, jollei estämistä vihelletä, kutn kävi viime kauden loppuotteluissa.

Sinäänsä raja on hankala asettaa, mihin se menee. Saako mailalla häiritä ollenkaan. Mielestäni kiekkoon kuuluu kuitenkin, että mailalla saa häiritä kiekollista miestä, kiekottoman häirintään pitäisi puuttua ankarammalla kädellä. Useissa tilanteissa myös maila härintä on kovin kyseenalaista, pysäytetäänkö mies taklaamalla vai mailalla. Tapparan miehet ja yleensäkkin Suomalaiset on varsin hyviä tässä minun mielestä estämisesssä, se tapahdu välttämättä pelkästään mailalla. Mailalla otetaan, ehkä hiukan vauhtia pois, mutta varsin usein taklataan kropalla perään. Tämän vuoksi 'kahva' jäähyt näyttää usein varsin kevyiltä. Pelaajat osaa kyllä varsin hyvin estää ilman maalaakin. Varin usein kulma tilanteissa näkee pelaajien pitävän toisia kiinni käsivarresta, pelaa siinä sitten, kun toinen roikkuu kiinni kädessä.

Pelissä mielestäni vihellettiin noita selkeitä virheitä aika hyvin, tilaisuuksia enempään oli toki molemmin puolin. Palsolan jäähy tuli mielestäni kevyesti. Se puhdas taklaus, maila ei ollut moelmmisssa käsissä. Se oli lähinnä hyvitys Aarnion kovasta pommista. Toki Tappara pelaaja kaatui pahan näköisesti, mutta eikö pelaaja saa kaatua taklauksesta? Palsola vastaavasti olisi ansainnut 'kahva' jäähyn.
 

axe

Jäsen
Viestin lähetti JPL
ja paras oli tosiaan se Tapparan valmentaja jonka mukaan tämmöinen pitää vain hyväksyä... naurettava kommentti. (jatkuu iltapäivällä... nyt syömään.)

Sitten kun jatkat, niin kerro nyt ihmeessä miten Saarisen kommentti eroaa Heikkilän kommentista samaan kysymykseen? Miksi Saarinen on tehnyt itsestään pellen ym. ja Heikkilän lausunnosta ei mainitse yksikään Kärppä-fani, vaikka miehet sanoivat täsmälleen saman asian hieman eri sanoin.

Suorat lainaukset Kärppien nettisivulta:

"Liigakiekko on ajautunut tiettyyn formaattiin, johon kuuluu mailapeli. Se on vain hyväksyttävä tämän päivän linjana." (Saarinen)

"Tämän päivän linja on sellainen, että kahvaaminen kuuluu asiaan. Ei me voida siihen vaikuttaa." (Heikkilä)

Ja vastaukseksi ei kelpaa sitten se kärppäläinen mielikuvatulkinta, että Saarinen muka tarkottaisi että Tapparan kahvaaminen pitää hyväksyä, ja että Heikkilä muka tarkottaisi ettei Kärpät voi vaikuttaa siihen kun muut kahvaavat.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ville Mäntymaan Kärpät
Viestin lähetti axe

Ja vastaukseksi ei kelpaa sitten se kärppäläinen mielikuvatulkinta, että Saarinen muka tarkottaisi että Tapparan kahvaaminen pitää hyväksyä, ja että Heikkilä muka tarkottaisi ettei Kärpät voi vaikuttaa siihen kun muut kahvaavat.

Miksei kelpaa? Juuri näinhän nuo valmentajien kommentit voi tulkita. Kerro toki perustellen jos mielestäsi ne voi tulkita myös jotenkin muuten.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Viestin lähetti oukka
Miksei kelpaa? Juuri näinhän nuo valmentajien kommentit voi tulkita. Kerro toki perustellen jos mielestäsi ne voi tulkita myös jotenkin muuten.

Yhtä hyvin perustellen kuin sinä omasi:

Nuo kommentit voi sitten samalla tavalla kääntäen ymmärtää, niin että Heikkilä tarkoittaa, että Kärppien kahvaaminen pitää hyväksyä, ja Saarinen tarkoittaa ettei Tappara voi vaikuttaa siihen kun muut kahvaavat.
 

thUNDer

Jäsen
Suosikkijoukkue
™ Pohjoisen porhot stana & Sisu, veri UND kunnia ™
Viestin lähetti axe
Sitten kun jatkat, niin kerro nyt ihmeessä miten Saarisen kommentti eroaa Heikkilän kommentista samaan kysymykseen? Miksi Saarinen on tehnyt itsestään pellen ym. ja Heikkilän lausunnosta ei mainitse yksikään Kärppä-fani, vaikka miehet sanoivat täsmälleen saman asian hieman eri sanoin.

Suorat lainaukset Kärppien nettisivulta:

"Liigakiekko on ajautunut tiettyyn formaattiin, johon kuuluu mailapeli. Se on vain hyväksyttävä tämän päivän linjana." (Saarinen)

"Tämän päivän linja on sellainen, että kahvaaminen kuuluu asiaan. Ei me voida siihen vaikuttaa." (Heikkilä)

Ja vastaukseksi ei kelpaa sitten se kärppäläinen mielikuvatulkinta, että Saarinen muka tarkottaisi että Tapparan kahvaaminen pitää hyväksyä, ja että Heikkilä muka tarkottaisi ettei Kärpät voi vaikuttaa siihen kun muut kahvaavat.

Kuten jo aikaisemmin ketjussa mainittu, eli Heikkilä sanoi kolmannen erän jälkeen Radio Megan haastattelijalle, että olipas melkoista kahvaa jne. (Tapparalta siis) mutta sanoi siltikin pelin olleen hyvätasoinen vaikka Tappara kahvasikin.. tällä kertaa Heikkilä jätti itkemättä lehdistötilaisuudessa.

Tapparafanikin osaa olla kumma otus.. ketjussa yhdeksän kymmenestä kirjoittajasta sanoo Tapparan kahvanneen todella kovasti.. mutta ei, ei sitten niin millään Tapparalainen sitä voi uskoa. Olette kyllä vuosien varrella oppineet ignoroimaan, kääntämään vastustajien jutut vitseiksi jne. todella mallikkaasti. Osittain varmaankin pakosta, sillä hulluksihan sitä tulee kahvaavan joukkueen fanina kun scheisseä tulee niskaan vähintääkin joka toisen joukkueen kannattajakunnalta.

Totta kai sitä omia puolustetaan ja näin tuleekin olla, mutta minä pystyn ainakin omalla kohdallani myöntämään jos Kärpät esimerkiksi sikailee tai jotain muuta vastaavaa josta en pidä.. jos Kärpät kahvaa, niin en perkele siitä tykkää ollenkaan ja yleensä sen heti tuonkin esille.

Lopuksi kaikille Tapparafaneille vielä, Tapparako ei ole koskaan ollut / ole kahvajoukkue? En tiedä kai vika on sitten omassa päässäni? Se menee sitten vissiin juuri niinkuin Tappara & Lukko poijjaat sanovat - eli katson vissiin noita joukkueita juuri sillä silmällä, että näen väkisillä kahvaa joka puolella. No ei perkeles poijjaat, kyllä hokia on jo niin kauan tullut seurattua, että tunnistaa kahvat, karvaajan blokkaamiset jne. aika helposti.

Kommentteihin tyyliin "kaikki vierasjoukkueethan pelaa noin vieraissa. Ettehän te näe kuinka oma joukkue pelaa vieraissa" voin vain sanoa, että latteaa on phyh. Olen nähnyt jo tyyliin kymmenkunta Kärppien vieraspeliä ja voin sanoa että kahvaa ei hirveämmin ole ollut, sikäli mikäli osa peleistä on ollut kuitenkin aikamoista paskaa. Mm. Hifkiläiset kiittelivät Kärppiä loistavasta vieraspelaamisesta, kiitokset siitä. Myöskin Raksilassa on vissi ero kun esimerkiksi Hifk, Jokerit, TPS tai Ilves tulee pelamaan meitä vastaan. Tapparaan verrattuna nyt tällä kertaa.


Mutta eipä muuta. Flames are welcome.
 
Viimeksi muokattu:

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ville Mäntymaan Kärpät
Viestin lähetti Keyman
Yhtä hyvin perustellen kuin sinä omasi:

Nuo kommentit voi sitten samalla tavalla kääntäen ymmärtää, niin että Heikkilä tarkoittaa, että Kärppien kahvaaminen pitää hyväksyä, ja Saarinen tarkoittaa ettei Tappara voi vaikuttaa siihen kun muut kahvaavat.

Jaa, minusta tuo "Ei me voida siihen vaikuttaa." tarkoittaa sitä että me emme voi vaikuttaa tuomarilinjaan. Jos olisi niin että Kärpät kahvaisi samalla tavalla kuin Tappara, niin miksi Kärpät ei voisi siihen vaikuttaa?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
...ja itkeminen sen kun jatkuu... hamekangasta pohjoisen tytöille ja metrikaupalla. Kannattaa vaan keskittyä siihen oman porukan pelityylin ihmettelyyn vai onko jo pelko perseessä kevättä ajatellen???

T: Kannu on edelleen meillä!!!
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Viestin lähetti Kirveellä töitä
...ja itkeminen sen kun jatkuu... hamekangasta pohjoisen tytöille ja metrikaupalla. Kannattaa vaan keskittyä siihen oman porukan pelityylin ihmettelyyn vai onko jo pelko perseessä kevättä ajatellen???

T: Kannu on edelleen meillä!!!

Nyt on itsekkin pakko puuttua tähän v*ttuiluun! Ajattelin pitää sanaisen arkkuni kiinni, koska keskustelu tästä aiheesta menee inttämiseksi, mutta kyllä. Hametta, kiitos! Tappara pelasi todella akkamaisesti mailahäirintää lauantaina. Ja tilanne vain paheni mitä pidemmälle ottelu eteni. Siitä kiitos Ringbomille, joka salli ko. koukkimisen. En pitänyt näkemästäni Tapparan mailalla pelaamisesta, mutta syyttävän sormen osoitan päätuomariin ja tuomareihin, jotka sallivat tuollasein tyylin SM-Liigassa.

Niin ja lähetän hamekankaastani muutaman metrin Tapparan pulskistuneen koulupojan kloonille, joka antaa ohjeet mailankäytöstä porkkanapaidoilleen.

Niinhän se tosin on, että rehti häviäjä luikkii naama ruvella karkuun ja isottelee kovana poikana 20:n metrin päähän päästyään ja aukoo naamaansa kuin mikäkin voittaja.

-Tappara hävisi
-Tappara pelasi kahvaa

Miettikääpä sitä!
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Saarinen jankutti ko. asiaa todella pitkään paikallisradiossa. Heikkilän kommenttia en itse asiassa edes kuullut. Tiedän kuitenkin että Heikkilä on ehdottomasti ns. kahvakiekon vastustaja ja Kärpät pyrkii pelaamaan kiekollisesti ennemmin kuin rikkomaan. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä että Kärpät ei mailaa käyttäisi. Käyttää ne ja välillä hyvin rumastikkin. Samoin Kärpät blokkaa vastustajan kärkikarvaajan usein pois kohtuullisen tylysti. Mutta peli ei kuitenkaan perustu siihen että mailalla yritetään jatkuvasti syödä vastustajan vauhti pois.

Sanoin muistaakseni Tapparan edellisen vierailun jälkeen että olin positiivisesti yllättynyt siitä että Tappara ei koukkinut niin paljon kuin edellisellä kerralla oli jäänyt mieleen. Jotkut muut joukkueet sitä olivat tehneet huomattavasti enemmänkin. Mutta kyllä nyt Lauantainen oli semmoinen pohjanoteeraus etten ole pitkään aikaan nähnyt. Nyt oli kuitenkin siitä erikoinen peli että jatkuvasta ronkkimisesta huolimatta peli oli hyvätasoinen.

Voihan se olla että koska Tapparan pelaajat ovat isompikokoisia, koukkimiset näkyvät rankemmin ja niillä saa vauhtia hidastettua tehokkaammin, kuin että jos koukkijana on kaliiberia pienempi mies. Silti tämmöiset hommat menevät mutu-periaatteella. Minusta nyt vain tuntui siltä että Tappara koukki erittäin paljon. Sen jälkeen kun valmentaja laukoo että tämmöinen pitää vain hyväksyä, kuulostaa se erittäin typerältä. Jos Heikkilä sanoi samaa, oli hän aivan yhtä väärässä. Ei sitä saa missään nimessä hyväksyä. Kiekolliseen mieheen saa laittaa painetta hieman mailalla jeesien, mutta kiekottoman miehen estämisestä kepakolla pitäisi käsi nousta joka kerta. Se on kerta kaikkiaan rasittavan näköistä.

Hyväksi vertailukohdaksi voisi ottaa viime viikoilta Kärppien HPK ja HIFK vierailut. Jostain kumman syystä mistään ei ole tullut kommenttia että jompi kumpi joukkue olisi kahvannut tai tehnyt muutenkaan mitään erikoista. Kaikki ovat sanoneet että ottelut olivat hyviä ja molemmat pelasivat vauhdikasta taitokiekkoa.

En kyllä yhtään ihmettele että kirves-fanit ovat kypsänä tästä jatkuvasta valittamisesta, mutta ei se sieltä mihinkään katoa jos valmentajankin mielestä tämä on se oikea suuntaus, mihin pelaajien pitää vain oppia. Saarisen mielestä kun meillä pitäisi alkaa junioreillekkin opettamaan että näin tätä jääkiekkoa pitää pelata. Harjoitusvinkkinä sinne: Jokainen pelaaja päätyyn kiinni kuminauhoilla. Sitten lähdetään tekemään hirveitä repäisyjä vastustajan päätyä kohti ja katsotaan miten käy. Tai housuihin voisi laittaa lenkin, minne lavan saisi pujotettua kätevästi ettei pelaaja vain pääsisi karkuun ja harjoituksesta saisi maksimi hyödyn.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
En ymmärrä miksi Tapparan pitäisi muuttaa pelityyliään sen takia että ihan jokaisessa pelissä se ei miellytä kaikkia vastustajien kannattajia. Nykysuuntaus kiekossa vain on sellainen että mailankäyttö muuhunkin kuin kiekon pelaamiseen on lisääntymässä. Jos katsoo esimerkiksi Euro Hockey Tourin pelejä niin siellä mailankäyttö on välillä vielä monta kertaluokkaa härskimpää mitä SM-liigassa. Eikä tämä ole yhden joukkueen tai yhden valmentajan syytä vaan kaikkien tahojen tekemisien ja tekemättä jättämisien summa.

Se että yksi joukkue lopettaa kahvaamisen ei muuta tätä suuntausta mihinkään. Jos tuomarit ja liiga sallivat tällaisen pelitavan niin vaikea sitä yhden joukkueen valmentajan tai pelaajien on alkaa muuttamaan. Ensin on tultava selkeä viesti liigalta että tämän kahvaamisen ja mailan käytön muuhun kuin pelaamiseen on loputtava ja sitten tuomareiden on toimittava tämän mukaan. En ole ainakaan vielä nähnyt että liiga olisi mitenkään ottanut kantaa tähän asiaan vaikka meidän katsojien mielestä tämä onkin varmasti yksi merkittävimpiä esteitä pelin viihdyttävyyden parantumiseen. Mitään nollatoleranssia ei varmasti kannata ottaa mutta kunhan asiaan vain kiinnitettäisiin hieman enemmän huomiota muidenkin kuin pelkästään katsojien taholta.

Ja sitten taas kun näitä yksittäisiä ronskimpia kahvauspelejä jauhetaan kerta kerran jälkeen monta päivää niin kannattaisi ehkä muistaa se asia että samanlaisia pelejä sattuu nykyisellä pelitahdilla kaikille joukkueille. Tappara ja Rautakorven joukkueet näyttävät vain jostain syystä olevan herkempiä herättämään tätä kahvauskeskustelua silloin kun sellainen peli osuu näiden joukkueiden kohdalle, osin aiheesta ja osin kyllä täysin aiheettakin. Lienee niin että kun tällainen kahvajoukkueen mielikuva on iskostettu kaikkien mieliin niin aina kahvapelin osuessa kohdalle kahvamaine kasvaa. Onko tuo erityinen kahvamaine sitten todellinen ja ansaittu niin on toinen kysymys. Tiedän vallan mainiosti että Tappara on joissakin peleissä harrastanut varsin räikeää mailahäirintää mutta muissa peleissä häirintä ei ole kuitenkaan ollut mitenkään erityistä verrattuna keskiverto SM-liigaotteluun. On ollut jopa otteluita joissa Tapparan kahvaaminen on hävinnyt vastustajan kahvaamiselle sata-nolla! Fakta on kuitenkin edelleen että kaikki joukkueet kahvaamista harrastavat ja harrastuneisuuden taso vaihtelee peleittäin ja erittäin. Se että koko kahvapelaamisen maine kohdistetaan pelkästään yhteen joukkueeseen plus yhteen valmentajaan on täysin kohtuutonta.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä Saarisen kommenttia kahvaamisen hyväksymisestä mutta en myöskään ymmärrä miten Heikkilän taannoiset kommentit eroavat siitä mitenkään. Ehkä Saarinen tarkoitti sitä että koska liiga ei ole asian suhteen mitään tekemässä niin tämä suuntaus lienee vain hyväksyttävä. Silloin olen samaa mieltä, pallo asiassa on liigalla ja tuomareilla eikä Tapparalla.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
En sanoisi, että lauantain matsin jälkeinen valitus kahvasta johtuisi siitä, että se suurin syyllinen kahvaan oli jälleen Tappara. Johtui siitä, että sitä vain yksinkertaisesti oli liikaa, liian härskiä. Ja etenkin siitä, että Reijo oli jälleen kerran pihalla kuin lumiukko...

Kun kahva sallitaan, sitä sitten kahvataan, huolella.
 

Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti thUNDer
Tapparafanikin osaa olla kumma otus.. ketjussa yhdeksän kymmenestä kirjoittajasta sanoo Tapparan kahvanneen todella kovasti.. mutta ei, ei sitten niin millään Tapparalainen sitä voi uskoa. Olette kyllä vuosien varrella oppineet ignoroimaan, kääntämään vastustajien jutut vitseiksi jne. todella mallikkaasti. Osittain varmaankin pakosta, sillä hulluksihan sitä tulee kahvaavan joukkueen fanina kun scheisseä tulee niskaan vähintääkin joka toisen joukkueen kannattajakunnalta.

Näinhän tämä on täällä. Kommentoit peliä, saat henkilökohtaiset vittuilut niskaan. Minäkin olin kuulemma ollut pelissä aivan kaatokännissä.

Mukava huomata, että valmentajaamme pidetään näinkin luotettavana miehenä vihollisleirissä. Oman valmentajan hikoilu ja meriselitykset lehtimiesten estämiskiekko-ristitulessa ei saavuta tapparalaisten luottamusta, vaan mies aivan selvästi valehtelee omiensa pelitavasta. Kyseessä kai ennemminkin oli se, että Kake nyt ei vain kohteliaisuuttaan jaksanut käydä läpi samoja vanhoja juttuja tuhannetta kertaa ja päätti vielä kehaistakin pelin tasoa. Näin ollen: Kari ei jankannut kahvakiekosta -> ottelussa ei estetty kiekotonta miestä -> kaikki jotka niin väittävät, valehtelevat -> Tampereella kaikki hyvin.

Kari Heikkilä - SM-Liigan luotettavin valmentaja.
 
Viestin lähetti Black Adder
Niin ja lähetän hamekankaastani muutaman metrin Tapparan pulskistuneen koulupojan kloonille, joka antaa ohjeet mailankäytöstä porkkanapaidoilleen.

Ollaanpas tarkempia siellä! Ne ovat porkkanapöksyt, ei paidat. Housut ovat oranssit, paidat siniset tai valkoiset.

Itse keskusteluun en jaksa ottaa kantaa, koska en ottelua nähnyt.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Tässä jo hyvinkin pitkäksi venyneessä keskustelussa, on yhden absoluuttisen totuuden ja oman näkökulman ertymättömyyden lomassa, saatu myös pientä hyvää keskustelua aikaiseksi.

Ensinnäkin haluaisin todeta, että minä tosiaan olen varsin kypsä siihen ainaiseen kahva -valittamiseen. En ole ikinä kieltänyt sitä, että Tappara kahvaisi. Mutta siinä olen todellakin ja suuresti erimieltä, että se poikkeisi jotenkin suuresti muista liigajoukkueista. Jokainen joukkue sortuu tähän.

Tappara on isokokoinen joukkue, jonka fyysiset tekemiset, nimenomaan kontaktit, näkyvät hyvin selvästi kentällä. Tottakai fyysisesti vahvemman tekemä kontakti vaikuttaa fyysisesti heikompaan enemmän, kuin jos tilanne olisi toisinpäin. Jos Joku esim. Ojasen, Barkovin, Mäkisen tms. iso pelaaja heittää koukun pienenemmän, fyysisesti heikomman, pelaajan kainaloon, niin totta kai se vaikuttaa pelaajan etenemiseen. Jos osia vaihdettaisiin, niin näky olisi varsin tuttu; Ojaset yms. raivaa tietään eteenpäin ja vastustaja(t) roikkuu mailoineen selässä. Vaikutus ei ole sama, vaikka teko on. Ja Ojasen yms. eteneminen johtuu vain fysiikan laista eikä mistään heidän ylivertaisuudesta.

Tapparan kahvaamisen muita näkyvämmäksi tuo myös se oletus, minkä mukaan Tappara kahvaa. Eli enuste ottelusta toteuttaa itseään. Tapparan tekemiin virheisiin puututaan ja kaikki koukut rekisteröidään, jos ei jopa niitä tarkoituksenmukaisesti metsästetä. Oman joukkueen tekemää koukkua ei edes huomata tai ei haluta huomata. Esimerkkinä tässä ketjussa esitetty video, jossa esimerkillisen kiekottoman miehen estämisen/kärkikarvaajan blokkaamisen suorittaa Kärpät. Tästä ei kukaan Kärppä-kannattaja maininnut mitään. Olisko käynyt näin jos sen olisi esittänyt Tappara? Tietysti ei olisi. Sehän olisi ollut vain yksi tallenettu todiste siitä, mitä Tappara koko pelin harjoitti. Mutta mitä se oli nyt kun Käpät sen esitti?

En tarkoita, että tämä yksi clippi kertoisi koko totuutta pelistä. Osoitan vain kuinka helposti se oma jää huomaamatta. Pätkän katsoi varmasti jokainen, mutta kukaan jääkiekkoa rakastava ihminen ei siitä mitään maininnut.

Mitä tulee Heikkilän ja Saarisen kommenteihin, niin uskon heidän puhuneen täysin samasta asiasta. He eivät oman tulkintani mukaan puolustele kahvaamista. Sain heidän lausunnoistaan sen käsityksen, että jos tuomari antaa käyttää mailaa, niin sille ei mitään voi, se on pakko hyväksyä ja keskittyä muuhun. He mielestäni ilmaisevat keskittyvänsä tällä hetkellä mielummin itse pelaamiseen, kuin Suomalaiseen jääkiekkoon pesiintyneen mailahäirinnän poistamiseen.

Mielenkiinnolla odotan muuttuvatko tiettyjen kirjoittajien näkemys lausunnoista, Heikkilän lausunnon julkitulon myötä.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Viestin lähetti TBK
Mielenkiinnolla odotan muuttuvatko tiettyjen kirjoittajien näkemys lausunnoista, Heikkilän lausunnon julkitulon myötä.

Niinpä, niinpä...

Viestin lähetti Fireblade
Kun ajelin autolla pelin jälkeen kotia päin, niin kuuntelin radiosta (Radio Mega) Heikkilän suoran haastattelun kaukalon reunalta heti pelin päätyttyä. Heikkilä taisi ensimmäiseksi nostaa esille Tapparan kahvaamisen ja harmitteli sitä, että kauden alussa tuomarit oli sopineet keskenään kahvaamiseen puuttumisesta kovemmalla kädellä, ja kuulemma unohtaneet sitten tehdyn päätöksen välittömästi. Katkeran alkuvuodatuksen jälkeen Heikkilä otti esille myös positiiviset seikat ottelusta, joista eri medioissa onkin jo lähes kaikki kerrottu. Eli kyllä Heikkiläkin otti tuon kahvaamisen esille pelin jälkeen ja vieläpä varsin nopeasti, mutta ei tehnyt siitä myöhemmin enää suurempaa numeroa lehdistötilaisuudessa. Itse pelihän oli varsin jännittävä, jossa kumpikin joukkue pelasi voitosta niillä aseilla, mitkä parhaiten hallitsevat.

Mitäs se Kake sanoikaan? Jos nyt ei vain poimittaisi niitä omaan tarkoitukseen sopivia tiedonpalasia, vaan keskityttäisiin kokonaisuuteen?
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja

Mitäs se Kake sanoikaan? Jos nyt ei vain poimittaisi niitä omaan tarkoitukseen sopivia tiedonpalasia, vaan keskityttäisiin kokonaisuuteen?

Jos keskityttäisiin siihen mitä kirjoitin. En tarkoittanut tuota lausuntoa itse pelistä, vaan lausuntoja vellovasta kahva-keskustelusta:

"Liigakiekko on ajautunut tiettyyn formaattiin, johon kuuluu mailapeli. Se on vain hyväksyttävä tämän päivän linjana." (Saarinen)

"Tämän päivän linja on sellainen, että kahvaaminen kuuluu asiaan. Ei me voida siihen vaikuttaa." (Heikkilä)

Saarisen kommenttejen tullessa julki, hänet haukuttiin muutamien kirjoittajien osalta täysin. Odottelen nyt mielenkiinnolla heidän tulkintojaan.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Viestin lähetti TBK
Saarisen kommenttejen tullessa julki, hänet haukuttiin muutamien kirjoittajien osalta täysin. Odottelen nyt mielenkiinnolla heidän tulkintojaan.

Ihmettelen kyllä mitä tulkintoja?
Jos joukkue a pelaa melkein illasta toiseen rikkovaa peliä ja joukkueen valmentaja antaa tuollaisen lausahduksen kuin Saarinen, niin tottakai semmoinen v******a. Rikkovan joukkueen valmentajahan juuri vastaa joukkueen pelityylistä, vai onko minulle jälleen annettu vääriä tietoja? Tuomarit sen kyllä sallivat, mutta ei tuomarit tapparalle ole tyyliä valmentanut.

Kun taas joukkueen b valmentaja, jonka joukkue pelaa(/yrittää pelata) illasta toiseen "kahvatonta" kiekkoa, niin miten ihmeessä tämän joukkueen valmentaja pystyisi asialle mitään tekemään. Eihän joukkue, joka "ei kahvaa", voi lopettaa jatkuvaa rikkomista. Jos voi niin haluaisin kuulla miten? Voisi sitten kakellekkin käydä kertomassa.

Meinasin antaa olla, mutta en pystyny.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Viestin lähetti TBK
Jos keskityttäisiin siihen mitä kirjoitin. En tarkoittanut tuota lausuntoa itse pelistä, vaan lausuntoja vellovasta kahva-keskustelusta:

"Liigakiekko on ajautunut tiettyyn formaattiin, johon kuuluu mailapeli. Se on vain hyväksyttävä tämän päivän linjana." (Saarinen)

"Tämän päivän linja on sellainen, että kahvaaminen kuuluu asiaan. Ei me voida siihen vaikuttaa." (Heikkilä)

Saarisen kommenttejen tullessa julki, hänet haukuttiin muutamien kirjoittajien osalta täysin. Odottelen nyt mielenkiinnolla heidän tulkintojaan.

Tuon kyseisen radiohaastattelun kuunnelleena, jossa Saarinen vuodatti näkemyksiään niin minulle jäi sellainen kuva että hän lähinnä närkästyi lehdistölle siitä että nämä eivät ymmärrä yhtä faktaa: "Kahvaaminen kuuluu tämän päivän kiekkoiluun! Miksi edes jaksatte jauhaa moisesta itsestäänselvyydestä!?" Voiko vastaavasti Heikkilä muuta todeta kuin että hän/Kärpät eivät voi asialle mitään?? Kake on matsien jälkeen monet kerrat itkenyt vastustajan mailaviidakkoshowta joten tuskinpa hän sitä puolusteleekaan.
Saarinen ei mielestäni asiaan ottanut lainkaan sillä tavalla kantaa että kahvaus on perseestä ja jne, ei ainakaan radiohaastattelussa, jospa Aamulehteen asiat oli kirjoitettu eri tavalla? ;) Vai mainittiinko paikallislehdessänne edes koko asiasta?
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liverpool F.C.
NY Rangers
On se kumma miten Heikkilän kommentti on esillä kun se esim. Tapparan kannattajille sopii.

Vuosikaudet Kake on itkeny että "voi vittu kun vastustaja kahvaa" ynnä muuta vastaavaa. Silloin on monilta tahoilta leimattu Heikkilä ruikuttajaksi joka ei tiedä jääkiekosta mitään. Nyt kun tuli omiin tarkoitusperiin sopiva kommentti, niin sitä jaksetaan siteerata ja sanoa että tuota mieltä se Heikkilä on.

Voi tätä järjen juoksua.

Toki on mahdollista, että myös Saarinen on ymmärretty väärin. Tosin siltä se ei vaikuttanut silloin, kun hän paasasi asiaansa toista minuuttia radion suorassa haastattelussa.
 
Viimeksi muokattu:

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Viestin lähetti dodi
Jos joukkue a pelaa melkein illasta toiseen rikkovaa peliä ja joukkueen valmentaja antaa tuollaisen lausahduksen kuin Saarinen, niin tottakai semmoinen v******a.

Vai oikein illasta toiseen. Ja sinäkö olet todistamassa Tapparan kahvaamista Hakametsässä ja muualla illasta toiseen? Jätetään yleistykset vähemmälle...

Vaikuttaa siltä, että Oulussa on muutamat menettäneet lähes yö-unensa Tapparan esittämän, ehkä hieman rikkovan vieraspelityylin johdosta. Ja, että vielä valmentajakin s..tana kehta puhua oikein radiossa jääkiekon nykytilasta.

Ehkä sielläkin olisi aika ottaa kylmä olut, hengähtää pari kertaa ja jatkaa Kärppien kannattamista jankuttamatta Tapparan kahvaamisesta.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ehkä et ole ollut Raksilassa seuraamassa otteluita useammin? Siellä kun ei kummemmin kahvaa esiinny. Kärkipään joukkueet esittävät hyviä otteita (mitä nyt se säälittävä ilmestys mikä Kärpät oli TPS:ää vastaan). Häntäpää, ei välttämättä...

Point beeing? Tappara veti pohjat tälle vuodelle, hirveintä kiekontapaista koko vuonna. Hyvä pojat, tästä on hyvä jatkaa, pidetään silmät, suut ja korvat tukossa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös