Muutama kommentti
Matsi oli varmasti paikallaolleille kotijoukkueen kannattajille koko rahan arvoinen, ensin omat tuuliajolla, sitten rinnalle ja ohi, naapuri kaventaa ja saa vielä läpiajon toisen erän loppuun. Radio Suomen selostaja osui 100% oikeaan sanoessaan, että tuo Viinasen läpiajon epäonnistuminen oli ottelun käännekohta. Jos Viinanen olisi tehnyt maalin, kolmas erä olisi alkanut numeroista 4-4. No, niin ei koskaan tapahtunut, vaan Kärpät viimeisteli komean comeback-voiton.
Lähtöajatukseni otteluun oli, että Lukolla menee lujaa ja Kärpillä tappioputki päällä. Lukko voittaa!...
Nyt pelin kulun ja tuloksen tietäen olisi pitänyt ottaa huomioon se seikka, että Lukko oli pelannut keskiviikkona ja lähtenyt heti pelin jälkeen pitkälle reissulle. Kärppien maalit nähtyäni on pakko myös todeta, että Lukolta puuttui Eepi, joka yleensä päivystää omalla maalilla 25-30 minuuttia.
Kärpistä olisi pitänyt muistaa se, että kolmesta tappiosta huolimatta on kysymys huippujoukkueesta, joka ei juuri tappioputkia kasvata. Väsyneiksi oletetut nuorisomaajoukkuemihet heräsivät yhden erän jälkeen ja herättivät koko muun joukkueen ja yleisön.
Ehdin nuolaista ennen kuin tipahti, kun teksti-tv:llä olivat lukemat 0-2. Myönnetään.
Kärppien 2-2 tasoitus osui Radio Suomen selostusvälähdykseen ja oli aika helppoa kuvitella televisiosta nähdyn perusteella selostajan kuvaama tilanne: Pitkänen nousee laidasta, ampuu pienestä kulmasta, Vehanen torjuu eteensä, paikalle tulee Jussi Jokinen, joka tekee MAALIN!
Oli aika jännä tunne, että nyt omaan suosikkijoukkueeseen puri tuo Pitkäsen "pitkä" kuljetus, jota olin ehtinyt niin monesti tuulettaa nuorten kisojen aikana.
Pelin loputtua en osannut olla pettynyt häviöstä. Jo aiemmin mainitsemani tosiseikat ottelun lähtökohtana ovat aika painavat. Ja vielä, Neljästä kärkijoukkueesta näkisin Kärpät mieluiten mestarina (jos ei Lukko siihen pysty;)). Pitkänen ja Jokinen olivat suosikkipelaajiani MM-kisoissa, hieno homma, että heiltä onnistui sankarin kotiinpaluu (vaikkakin Pitkänen / Koivisto harmittaa).
Onnittelut Kärpille putken katkaisemisesta. Pakko sanoa, että jotenkin on sellainen aavistus, että kohtalo heittää Lukon ja Kärpät vastakkain play-offien ensimmäisellä kierroksella...