Väännetäänpä tikusta asiaa, kun näköjään sitä halutaan... heh! On tietysti valitettavasti totta, että 4 joukkuetta ovat sarjassa jo karussa muilta, mutta muiden osalta ei ole varaa pitkiin heikkoihin aikakausiin, sillä takaa tullaan lujaa.
Taistelu 6:n joukkoon pääsystä käy kuumana ja itse katson ryhmän aina Ilveksestä Jyppiin olevan melko lähellä ja ei edes Saipa ole vielä ulkona tuossa taistelussa, sillä pelejä on yhä jäljellä. Jos HPK:n ja Jypin välinen ero on 9 pistettä ja väliin mahtuu 5 joukkuetta, niin itse en pidä mitään vielä varmana edes Lukon osalta, vaikka nyt näyttääkin jo paremmalta kuin aiemmin marraskuun aikana.
Se mikä tulee eri ryhmiin, niin selvästi 4:n ryhmä on karussa juuri tällä hetkellä ja ovat pelanneet kaikkiin muihin nähden tasaisimman kauden ja se on hieno ja kunnioitettava suoritus, että vire on säilynyt koko tämän 36:n ottelusarjan aikana. Jopa Lukko oli tuossa ryhmässä mukana aina 11:lle kierrokselle asti, mutta silloin alkoi pitkä voitottomien ottelujen sarja. Tämä on faktaa!!!
Paljon pitää tapahtua, jos nämä 4 joukkuetta eivät taistele 6:n parhaan sijoista keväällä. Kärpillä ollut toistaiseksi upea kausi kokonaisuutena. TPS vain tuntuu juuri nyt mahdottoman vahvalta joukkueelta keneen hyvänsä nähden. kaikki on suhteellista. Lukolla yhä paljon töitä ja pelattava loppu kausi muita paremmin (sijoilla 5-10 olevia) selviytyäkseen suoraan jatkoon.
Kokonaisuutena puhumme kyllä eri kasteista siis sijoilla 1-4 olevat, 5-11 olevat jne. Huomatkaa kauden yhteenvedosta, että ennen eilistä oli Lukon kauden suurin häviö 1-4 tappio Tampereella Ilvekselle ja Kärpillä ilmeisesti tuo Ässät tappio. Oli hieno suoritus oululaisilta viedä raumalaisia 5-0. Ehkä opimme tästä jotain. Meillä pitäisi myös olla nöyryyttä voittoputkienkin aikana kuten mm. Kärpillä ja TPS:n on ja muistaa, että voittoon tarvitaan työtekoa tai käy kuten eilen.
Sen enmpää ketään aliarvioimatta tai haukkumatta, niin tärkeintähän on usko omaan tekemiseen. En pidä omaa suosikkijoukkuettani luusereina, sillä jos sen tekisin, niin olisin heittänyt pyyhkeen kehään koskien tätä kautta. Pyrkikäämme kunnioittamaan toisiamme!!!
TPS ______ 36 52
Kärpät_____36 -3
Jokerit_____36 -5
HIFK_______36 -5
Ilves______ 36 -11
HPK________36 -13
Tappara____36 -14
Blues______38 -14
Lukko______36 -16
Ässät______36 -18
JYP________36 -20
SaiPa______37 -23
Pelicans____37 -32
Sarjataulukko tällä hetkellä kierrokselta 21 tähän hetkeen ja Lukko on nolla joukkueena...
TPS +7
Jokerit +3
HIFK +2
Kärpät +2
Blues +2 (2 ott. enemmän)
Lukko 0
Ilves 0
Tappara -3
HPK -5
JYP -8
Ässät -10
SaiPa -10 (1 ott. enemmän)
Pelicans -20 (1 ott. enemmän)