Kärpät kaudelle 2013–2014

  • 1 467 472
  • 3 416

Kule8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, New York Islanders
Corsohan lähti käsittääkseni sen takia aikoinaan Kärpistä, ettei mies ollut kaukalon ulkopuolella samaa tasoa kuin sisällä. Toisin sanottuna pelaajat pukkasivat pientä painetta toimiston suuntaan että ei tätä äijää haluaisi toista kautta katella. Tämä siis vain kuulopuhetta ulkomuistista. Joku taisi tietää tarkemminkin tällä palstalla kutakuinkin vuosi sitten ellen ihan väärin muista. Muuten olisi ollut mielestäni kelvollinen ykkössentteri, ei tosin mikään Pohjantähden lailla loistava stara.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä Kreps ja Corso ovat nyt asettaneet Kärppien tulevan sentterihankinnan riman kohtuullisen korkealle. Jos se tuleva ykkössentteri sitten on heikompi kuin kumpikaan yllämainituista, niin voisi toimisto ihan hieman valaista omaa ajattelumaailmaansa hankintojen suhteen.

Itselle olisi kelvannut kumpi tahansa näistä, vaikka Corso ei ilmeisesti ihan jokaisen valmentajan muottiin istukkaan.

Kyllä täällä taitaa itse kukin jo odotella kun joku takatukka saapuu taas tänne ja kuinka Aho vuolaasti ylistää hänen olleen kuivien markkinoiden paras vaihtoehto.

Ps. Ei hyvältä näytä. Toivottavasti Rynnäs ei karkaa ens viikon loppuun mennessä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
En minäkään jaksa uskoa että Aho&kumppanit olisivat niin käsiä, että tästä jää taas luu käteen. En vaan jaksa uskoa että joku Ilveskin kyykyttäisi nykyään meitä.

Ymmärrän että Corson taso on voinut laskea, mutta 2. sentterinä olisi varmasti mennyt. Pakko olla siis jotain hyvää tulossa.
 
Ymmärrän että Corson taso on voinut laskea, mutta 2. sentterinä olisi varmasti mennyt. Pakko olla siis jotain hyvää tulossa.

Kakkossentteriä ei Kärpät taida etsiä. Parina viime vuotena (ja tänä vuonna) olisi mennyt ykkösestäkin. Ei ole ollut kunnon senttereitä kyllä mies muistiin. Taisi Corso olla viimeinen oikea ykkössentteri.
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Eikö siellä toimistolla Aho ja kumppanit tällä hetkellä ole kesälomalla? Mikäpä siinä lomaillessa, kun joukkueen rakennus on näin hyvällä mallilla. Eihän tuolta puutu kuin ne joukkueen tärkeimmät palaset, mutta mitään ei tapahdu. Aholla se vain tukkisuma seisoo seisomistaan. Taitaa seistä vielä kuukaudenkin päästä. Pakko tässä on kohta jotain kuulua. Ei tämä oikeasti hyvältä näytä. Corsosta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta aivan varmasti laadukkaampi ja tehokkaampi sentteri kuin yksikään tämän hetken Kärppien senttereistä.

Kyllä itsellä ainakin tuohon Ahon puuhasteluun alkaa olemaan mitta jo aivan täynnä. Aivan sama vaikka eletään vasta heinäkuuta, mutta kyllä tässä vaiheessa pitäisi ne tärkeimmät palaset jo joukkueessa olla katsottuna. Jos sentteriä, laituria ja kunnon maalivahtia ei joukkueeseen saada tuotua kesän aikana, niin Ahon taidoilla näitä ei tulla näkemään missään vaiheessa tulevalla kaudella. Tosin on aivan uskomatonta paskaa sekin, että sitä ihan kunnollista kiekollista puolustajaa ei ilmeisesti edes haeta joukkueeseen. Itse en ymmärrä tätä juttua ollenkaan.

Tukkisuma jatkaa seisomistaan.
 
Tosin on aivan uskomatonta paskaa sekin, että sitä ihan kunnollista kiekollista puolustajaa ei ilmeisesti edes haeta joukkueeseen. Itse en ymmärrä tätä juttua ollenkaan.

Tätä muuten en minäkään ymmärrä ollenkaan. Kiekollinen pakki antaa vaihtoehtoja ylivoimaan ja auttaa huikeasti hyökkäyksiin lähdöissä. Ei tarvitse olla edes Karlssonin tasoinen, niin ei karvaajat uskalla paineistaa itsensä ulos pelaamisen pelossa.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Eikö siellä toimistolla Aho ja kumppanit tällä hetkellä ole kesälomalla? Mikäpä siinä lomaillessa, kun joukkueen rakennus on näin hyvällä mallilla. Eihän tuolta puutu kuin ne joukkueen tärkeimmät palaset, mutta mitään ei tapahdu. Aholla se vain tukkisuma seisoo seisomistaan. Taitaa seistä vielä kuukaudenkin päästä. Pakko tässä on kohta jotain kuulua. Ei tämä oikeasti hyvältä näytä. Corsosta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta aivan varmasti laadukkaampi ja tehokkaampi sentteri kuin yksikään tämän hetken Kärppien senttereistä.

Kesälomallapa hyvinkin. Sitä haluaisi niin kovasti uskoa, että Kreps ja Corso annettiin mennä muualle, koska Kärpillä on kassakaapissa vieläkin kovemman sentterin nimi maalivahdin ja laiturin lisäksi. Corso olisi mennyt heittämällä Kärppien kärkisentteriksi tällä haavaa, mutta ei kelvannut ei. On vaikea persoona tai ei, niin kyllä täytyy ihmetellä, ettei Corso kelvannut. Ihme juttu, jos konkurssikypsä Ipa olisi Corson noukkinut Kärpiltä, jos Kärpät olisivat oikeasti halunneet Corson takaisin. Tai, golfaamassahan sitä ollaan, joten jos Aho ei edes tiennyt, että Corso on palaamassa Suomeen..

Kyllä itsellä ainakin tuohon Ahon puuhasteluun alkaa olemaan mitta jo aivan täynnä. Aivan sama vaikka eletään vasta heinäkuuta, mutta kyllä tässä vaiheessa pitäisi ne tärkeimmät palaset jo joukkueessa olla katsottuna. Jos sentteriä, laituria ja kunnon maalivahtia ei joukkueeseen saada tuotua kesän aikana, niin Ahon taidoilla näitä ei tulla näkemään missään vaiheessa tulevalla kaudella. Tosin on aivan uskomatonta paskaa sekin, että sitä ihan kunnollista kiekollista puolustajaa ei ilmeisesti edes haeta joukkueeseen. Itse en ymmärrä tätä juttua ollenkaan.

Saapi Aho tosiaan lyödä pöytään aika saakelin kovat nimet, että mies selviää kesähankinnoista kuivin jaloin. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että kaikki tärkeimmät ruudut ovat edelleen täyttämättä KHL-uhasta huolimatta. Onko siellä edes olemassa plan-B:tä, jos esimerkiksi huhuttu Rynnäksen tulo kariutuukin? Epäilen. Ja kuten moneen kertaan olen sanonut, niin pakisto on heikommassa jamassa, mitä viime kaudella. Eklund on paikkaamatta lähtökohtaisena ykköspakkina ja niin se vain menee, että sille paikalle ei hankita korvaajaa. Tokihan Niemelä, Eminger ja Pokka menevät eteenpäin pelaajina, mutta onko heistä kärkipakiksi liigaan? Kestääkö Lehtonen puolta kautta? Mitä jos Kukkonen loukkaantuu pidemmäksi aikaa? Toivo, siinä tuntuu olevan Kärppien johtoporukan punainen lanka.

Tukkisuma jatkaa seisomistaan.

Näin se on. Markkinat ovat tyhjät eikä pelaajia löydy mistään.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tukkisuma jatkaa seisomistaan.

Kohtahan se suma purkautuu, kun NHL ja KHL ovat liikkunsa tehneet. Ymmärrän, että Kärppiä rakastavat kannattajat käyvät kierroksilla, koska vahvistuksia ei näy, eikä kuuluu. Tunteella mukana, oikein. Kehottaisin kuitenkin malttiin myös kaikista kovimpia pirujen maalailijoita.

Puutteet:

1. Maalivahti (Rynnäs tulossa 10.päivä)
2. Ykkössentteri (varmasti isokala luvassa, sillä Junno ei petä ja Marjamäki tietää mitä haluaa)
3. Superlaituri (varmasti isokala luvassa, sillä Junno ei petä ja Marjamäki tietää mitä haluaa)
4. Kakkossentteri (ei ajankohtainen vielä, toimitaan kauden tuomien haasteiden mukaan)
5. Kiekollinen puolustaja (ei ajankohtainen vielä, toimitaan kauden tuomien haasteiden mukaan.)

Corso on 35-vuotias loukkaantumisherkkä, eikä välttämättä kaukalon ulkopuolisilta ominaisuuksiltaan sovelias Marjamäen yhteenhiileen puhaltavaan taistelukomppaniaan. Krepsin olisin ottanut. Toki hänenkin kiekkouran kehityskäyrä osoittaa suoraan pakkasen puolelle, joten ehkäpä on hyvä, että tämäkin miina vältettiin. Parempaa on luvassa, huoli pois.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
"Hullu hommia nyt heinäkuun helteillä paiskoo!"
Siinä lienee H. Ahon ajatukset tiivistettynä kun muut joukkueet vain vahvistuvat. Joka vuosi on sama juttu tämän laatukeskushyökkääjän kanssa! Ihmeellinen sokea piste meidän toimistolle tuo keskikaista! Jos tunnet historian, pystyt ennustamaan myös tulevaisuuden. Niin valitettavaakin kun se on, en jaksa enää uskoa Jari Viuhkolan kykenevän ehjään kauteen ammattilaistasolla.
Varmasti kuntoutuu taas syksyksi, mutta miten kauan pysyy ehjänä? Yhden erän verran? Viikon? Vai peräti puoli kautta? Yhtä kaikki, en laskisi Viuhkolan varaan yhtään mitään. Myös Tomas Plihalin tilanne on vähintäänkin sekava. Helvetisti on kysymysmerkkejä tämän joukkueen ympärillä. Liian paljon jossiteltavaa ja toivomisen varaa. Kesä on kauneimmillaan, mutta Kärppien tilanne aiheuttaa tummia pilviä muuten niin seesteiseen mieleen. Vaikkapa Keith Aucoin, maalintekijälaituri sekä Rynnäs helpottaisivat oloa kummasti ja palauttaisivat uskoa ensi kauteen. Hyökkäävää puolustajaakaan vastaan ei olisi mitään. Hyvää kesää ja heinäkuuta kuitenkin kaikille Kärppähenkisille!
 

Jotasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aho on hoitanut hommansa enimmäkseen huonosti viime aikoina, mutta kyllähän hän tässä jokin aika sitten kertoi, että heinäkuussa todennäköisesti tapahtuu. Ei hän, tai muutkaan päättävät ihmiset, pelkästään lomaile. Kyllä siellä aivan varmasti töitä paiskitaan sen eteen, että joukkue olisi mahdollisimman kova ensi kaudella.

Itseäkin tämä odottelu ärsyttää, mutta toisaalta kun miettii, niin parempi odottaa kuin hommata aikaisin keväällä plihaleja. Toisekseen Rynnäshän on kuitenkin jo aika saletti. Jos ei jostain ihmeestä tipahda vielä NHL-sopparia hänelle, niin siinä on se ykkösmaalivahti 10.7. jälkeen. Laituriksi uskon olevan haussa sellainen nimi kuin Hagman, mutta tiedä sitten miten siinä käy. Sentteriksi olisi kyllä Corso kelvannut todellakin, joten sieltä on pakko olla tulossa joku NHL/AHL rajamailla seilannut tykki kun ei Corsoa haluttu, siihen uskotaan.
 

superjurppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viimeistään nyt Aho vois lopettaa sen paskanjauhamisen "kuivista markkinoista" ja "kovasta kilpailusta hyökkääjähankinnoissa". On se kumma jos Ilves (ei mitään henkilökohtaista) vie Kärppien tarvitseman sentterin. No, ootellaan niitä supersankareita jotka estää meitä tippumasta säälipleijareissa parin miehen varassa oleville jengeille.
 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Mitä täällä itketään St Pierren, Krepsin tai Corson perään ? Pelimiehiä kaikki, mutta kaukana esim. Lieversin tai Brosin tasosta. Uutta matoa koukkuun ja tuskinpa noi markkinat nyt niin tyhjät ole. Hiljaa hyvä tulee,,,
 

Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Corso on 35-vuotias loukkaantumisherkkä, eikä välttämättä kaukalon ulkopuolisilta ominaisuuksiltaan sovelias Marjamäen yhteenhiileen puhaltavaan taistelukomppaniaan. Krepsin olisin ottanut. Toki hänenkin kiekkouran kehityskäyrä osoittaa suoraan pakkasen puolelle, joten ehkäpä on hyvä, että tämäkin miina vältettiin. Parempaa on luvassa, huoli pois.

Tottahan se on, että Corsolla on ollut kolmen viime kauden aikana kaksi vajaata kautta. Viime kaudella hän pelasi vain 13 ottelua, joten ehkä jollain tapaa ymmärrän tämän, mikäli kiikarissa on joku ensimmäinen oikeasti kova sentteri kolmeen vuoteen. Kuten sanoin, itse olisin toivonut peliliikkuja niin, että Corso olisi hankittu kakkossentteriksi, mutta ilmeisesti Ahon luotto Viuhkolaan on järkkymätön.

Mulle jäi kuitenkin sellainen kuva, että Corso oli tarpeeksi tykätty kaveri joukkueessa ja näytti esimerkkiä muillekin kovalla taistelullaan. Tulisieluahan hänestä löytyi, mutta ei kai se niin kauheaa ole vaikka rapatessa joskus roiskuisi jos löytyy oikeasti paloa tähän touhuun. En siis usko, että Corson sopeutuminen joukkueeseen oli ongelmana, vaan ennemminkin pelko rikkonaisesta kaudesta tai huoli mahdollisista ylilyönneistä, mikä tuntuisi kyllä itsestäni tässä tapauksessa huonolta syyltä.
Toissa kaudella Corso naputteli kuitenkin tehot 15+21 50 KHL-ottelussa, joten kyllä sieltä löytyy yhä potentiaalia. Corso olisi kyllä ollut unelmakaveri kakkossentteriksi.
 

Speller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja HIFK
Alkaa oikeesti vähitellen nyppimään tämä jatkuva toiminnan Dissaaminen.
Ihan 100-varmasti tilanne tiedetään paremmin pukukopissa kuin täällä näyttöpäätteen takana.

Sanotaanko vaikka jos Kärppiin tulisi pelaajat.

1. Toews (Centteri ChiCagosta)
2. Rask (se maaliVAHTI)
3. Chara (PUOlustaja)

Niin nämä kaikki ammuttaisiin alas välittömästi ...

1. Sentterihän jäätyy pleijareissa.
2. Ei ole voittava maalivahti menee 6 sisään finaaleissa..
3. Puukäsi ei pysty pyörittään kiekollista ylivoimaa..

Et setera Et setera, jotain vikaa löytyy näistäkin jne.

Moniko SML joukkue on oikeasti vahvistunut kesän aikana.
Saldo kaikilla joukkueilla lähes Zero ...

Odotellaan heinäkuun puolivälin yli ja tämän jälkeen uusi kierros.
 
Niin nämä kaikki ammuttaisiin alas välittömästi ...

Eihän tässä ole kukaan mitään alas ampumassa, kun ei ole mitään alas ammuttavaakaan. Eikä kukaan ole esim. Pyörälän tai Kukkosen hommaamista alas ampunut. Vallinin hommaaminen oli kuitenkin hieman omituista, mutta ajattelevat vissiin ettei kärkiosaamista tarvita.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Tottahan se on, että Corsolla on ollut kolmen viime kauden aikana kaksi vajaata kautta. Viime kaudella hän pelasi vain 13 ottelua,
Viime kaudella Corso pelasi 33 ottelua ja niihin en ole laskenut mukaan mahdollisia harjoitusotteluita. Runkosarjassa toki pelasi 13 ottelua mutta kauden tärkeimmällä hetkellä, playoffeissa ja nousukarsinnoissa, pelasi 20 ottelua tehoin 11+14=25 jo oli nostamassa Lausannea Sveitsin pääsarjaan. Sveitsin "divarissa" viime kausi, jaa-a...
 
Sveitsin "divarissa" viime kausi, jaa-a...

Näinhän se on, että mikään 100-varma hankinta Corsokaan ei olisi ollut, mutta huomattavasti Krepsiä varmempi. Minulle olisi kelvannut ykkössentteriksi, hankalasta maineestaan huolimatta. Loppupeleissä tuo joukkueen ongelmahan ei ole omien silmieni mukaan se ykkössentterin puute, vaan se, ettei joukkueen rakennus yksinkertaisesti näytä hyvältä. Vaikka hommattaisiin kaikki haussa olevat pelaajat laadukkailla sälleillä, ei ole turhan hankala veikata, että Viuhkola tulee olemaan saikulla ensi kaudella ja (laadukkaista) senttereistä tulee olemaan puute. Kakkossentteri olisikin siis yhtä tärkeä hankinta, kuin ykkössentteri. Itse asiassa ottaisin ennemmin 2 sentteriä, kuin sentterin ja laiturin tällä hetkellä. Toinen ihmetys on tuo kiekollisen pakin puute. Pidän toki todennäköisenä, että sellainen siirtorajalla tulee, mutta onko tuolla joukkueella todellakin varaa menettää niitä alkukauden pisteitä sillä, että hommataan pelaajia myöhemmin? Varmasti valmennuksenkin kannalta olisi parempi, jos rosteri olisi mahdollisimman valmis heti alkukaudesta.

Mielenkiintoista on kuitenkin seurata, kuka se Kärppien tuleva 1.sentteri on.
 

chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mulle jäi kuitenkin sellainen kuva, että Corso oli tarpeeksi tykätty kaveri joukkueessa ja näytti esimerkkiä muillekin kovalla taistelullaan. Tulisieluahan hänestä löytyi, mutta ei kai se niin kauheaa ole vaikka rapatessa joskus roiskuisi jos löytyy oikeasti paloa tähän touhuun. En siis usko, että Corson sopeutuminen joukkueeseen oli ongelmana, vaan ennemminkin pelko rikkonaisesta kaudesta tai huoli mahdollisista ylilyönneistä, mikä tuntuisi kyllä itsestäni tässä tapauksessa huonolta syyltä.
Noita Corson tilastoja katsellessa huomaa, että mies vaihtaa aika tiheään joukkuetta eikä ole koskaan palannut takaisin yhteenkään aikaisempaan joukkueeseensa (pl. nostot/laskut farmijoukkueista). Voihan olla, että nähdystä tasosta huolimatta joko mies itse tai Kärpät ei halunnut uutta sopparia tehdä.
 

chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse en pitäisi tuota kakkossentterin hankintaa ihan välttämättömänä ainakaan tässsä vaiheessa. Siihen on kuitenkin monta ehdokasta nykyisestäkin joukkueesta.

- Viuhkola: Taitoa pelipaikalle riittää, nopeus pieni kysymysmerkki. Loukkaantumishistoria huolettaa.
- Komulainen: Väläytellyt paikoittain ja jos kehitystä vielä tapahtuu olisi hän varteenotettava kärkisentteri. Tottakai pieni koko on ongelma, mutta hän itse ja monet muut ovat osoittaneet, että SM-liigassa pärjää myös pienikokoisena.
- Huml: Laitureita joukkueessa on jo iso liuta, joten Humlia voisi kuvitella myös sentterin paikalle. Kakkossentteriksi hän olisi laadukas, vaikka mielestäni laiturina hänestä saisikin enemmän irti.
- Plihal: Villi kortti. Taitaa olla jo menetetty tapaus, mutta historian perusteella hän olisi ihan hyvä kakkossentteri, jos vain löytää vanhan tasonsa. Ei tosin taida olla enää realistista odottaa, että saisi näyttöpaikan joukkueessa.
- Kemppainen: Menee väliaikaisena paikkaajana, mutta kieltämättä parhaimmillaan kolmos-/neloskentän sentterinä.
- Junnut: Mielelläni näkisin heille annettavan kunnon näyttöpaikan, jos siellä vaikka tapahtuisi reippaita kehitysaskelia. Siten esim. Sebokia voisi kokeilla ihan peliä tekevänä sentterinä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Näillä näytöillä ei kyllä omasta mielestä ole Aholla&kumppaneilla paljon varaa lomailla. Tai ainakin on syytä pitää läppäri siinä laiturin nokassa hollilla.

Ei tämä homma kestä enää yhtään ylimääräistä kautta sääleissä 3 miljoonan budjetilla. Täysin kestämätön tilanne.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sehän kiva, että joku on tyytyväinen ja kaikessa rauhassa odottelee vahvistuksia, mutta kaikki ei ole samaa mieltä todellakaan ja mielipiteensä saamme mekin sanoa, vaikka vastapuolta vituttais kuinka.

Joukkueet harjoittelevat kesänkin aikana, ei se koko ajan lomaillen mene!Niinpä joukkue pitäisi olla jo kohtuukokoonpanossa lopullista joukkuetta ajatellen Näinhän ei nyt ole.Ydinkärki puuttuu. Esim. Corson olisin ottanut välittömästi meille, ei kahta sanaa!Taistelija, palava sielu. Ei niitä liikoja ole.

En pidä tällaisesta fanien hiillostamisesta, vaikka tulija/tulijat olisi A-ryhmää. Tällainen antaa johdon suunnalta signaalia fanien aliarvostamisesta. Muistakaa nyt kuitenkin arvon organisaatio, että ne on just fanit, jotka kustantaa Kärppiä maksamalla liput ja ostamalla Kärppätuotteita. Sponsoritkin tulevat siksi, että juuri nämä fanit kiinnostavat ja markkinointi on meitä varten!Ruokkivaa kättä ei pidä purra.

Arvostakaa meitä ja antakaa totuudenmukainen tilannekatsaus, olipa se mikä hyvänsä. Mitään lottoarvontaahan pelaajien hankinta ei sentään ole, vaan asiansa osaava organisaatio omaa kyvyn skoutata niin, ettemme jää tyhjän päälle.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
- Viuhkola: Taitoa pelipaikalle riittää, nopeus pieni kysymysmerkki. Loukkaantumishistoria huolettaa.
- Komulainen: Väläytellyt paikoittain ja jos kehitystä vielä tapahtuu olisi hän varteenotettava kärkisentteri. Tottakai pieni koko on ongelma, mutta hän itse ja monet muut ovat osoittaneet, että SM-liigassa pärjää myös pienikokoisena.
- Huml: Laitureita joukkueessa on jo iso liuta, joten Humlia voisi kuvitella myös sentterin paikalle. Kakkossentteriksi hän olisi laadukas, vaikka mielestäni laiturina hänestä saisikin enemmän irti.
- Plihal: Villi kortti. Taitaa olla jo menetetty tapaus, mutta historian perusteella hän olisi ihan hyvä kakkossentteri, jos vain löytää vanhan tasonsa. Ei tosin taida olla enää realistista odottaa, että saisi näyttöpaikan joukkueessa.
- Kemppainen: Menee väliaikaisena paikkaajana, mutta kieltämättä parhaimmillaan kolmos-/neloskentän sentterinä.
- Junnut: Mielelläni näkisin heille annettavan kunnon näyttöpaikan, jos siellä vaikka tapahtuisi reippaita kehitysaskelia. Siten esim. Sebokia voisi kokeilla ihan peliä tekevänä sentterinä.
Komulaiselle itsekkin olisin valmis tarjoamaan kakkossentterin roolia. Mutta sitten jos katsotaan seuraavia senttereitä niin pakka on ohut. Kolmoseen Viuhkola (jos pysyy kasassa), Plihal on todennäköisesti ulkona joukkueesta ja Humlin siirtäminen keskelle taas syö laidasta tehoa ja tämän jälkeen pitäisi laiturikin hankkia. Olen sanonut jo ennenkin tämän, mutta tällä hetkellä joukkueessa on kolme liigakelpoista sentteriä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös