Kun muitakin joukkueita on aika pitkälti analysoitu niin annanpa oman näkemykseni Kärpistä:
Pirjetä-Lievers-Potaichuk
Lehtonen-Lotvonen
Selkeä ykkönen, Pirjetä ollut yksi joukkueen parhaita harjoituskaudella. Lievers on vielä pitkän poissaolon jälkeen puolikuntoinen, Potaichukin kanssa kovaa tuhoa ensi kaudella. Pakit Lotvonen-Lehtonen ovat puolustuksen kantavia voimia, jotka eivät ole toistaiseksi säväyttäneet. Luulen kuitenkin, että molemmat tästä parista pelaavat talven aikana maajoukkueessa.
Davydov-Palsola-Joenväärä
Aho-Myllykoski
Hajosi jo ennen kauden alkua, koska Davydov ja Palsola eivät mahdu yhtä aikaa kentälle. Syövät toistensa tehoja, koska selkeä työjärjestys puuttuu. Kaikesta huolimatta Davydov on kuntoutumassa, eikä yhtään niin huono kuin moni uskoo. Lupa odottaa tehoja, mikäli siirto toiseen ketjuun on lopullinen. Myllykoskesta ei selkeää kuvaa, koska nivusvamma pitää kaukalon ulkopuolella. Liigastarttiin kuntoutuminenkin tekee tiukkaa. Puolustuksessa on huutava pula kokeneista pakeista!
Ahon jalat eivät ole enää tuoreimpia, mutta kokemukseltaan korvaamaton joukkueelle.
Koskenkorva-Viuhkola-Laukkanen
Pitkänen-Kukkonen
Paljon nuoria, joille annetaan kovasti vastuuta. Nyt kun Davydovin ja Laukkasen paikkaa on ainakin toistaiseksi vaihdettu myös kentän hyökkäyspeli saa oivan lisämomentin. Koskenkorvan nopeus ja Davydovin taito on hyvä yhdistelmä, joille pitäisi löytää sopivin sentteri. Viuhkolan ollessa loukkaantuneena Mika Pyörälä on ollut loistava paikkaaja tähän kenttään, parempi kuin Viuhkola. Pakkeina Kukkonen ja Pitkänen, joilla suuri tulevaisuus edessään! Tämä kaksikko on kapeahkossa pakkikalustossa ehkä liiankin suuressa roolissa(?).
Korpela/Saarenheimo - Pyörälä/Jokinen - Harjula/Juntunen
Taubert - ? (Jaakola, Palomäki, Törnvall)
Tässäpä pulmaa kerrakseen! Kokoonpano varmasti elää kauden aikana. Heikoimmilla Saarenheimo, jolle ei peliaikaa hirveästi luvassa. Laiturit täydellisen erilaisia, Korpela ja Juntunen isokokoisia ja fyysisiä, hyviä taklaajia. Harjula ja Saarenheimo taas nopeita ja arvaamattomia. Laiturit saattavat muodostua jopa vastustajan mukaisesti ainakin alkukaudesta.
Senttereistä ei ole pulaa. Neloseen joko Pyörälä tai Jokinen, jotka olleet harjoitusmatsien kaksi parasta sentteriä! Molemmille on luvassa peliaikaa ja vastuuta. Näillä näkymin Pyörälä aloittaa.
Taubert ollut viimeisen vuoden loukkaantuneena, niin nytkin. Olkapäävamma on siirtämässä kauden alkua kovasti, ainakin liigan alkuun asti. Pelikuntoon päästessään yksi parhaista pakeista, varokaa vastustajat! Tarvittaessa valmis kovaankin mittelöön. Ottelut pelataan joko täydellä neljällä kentällä tai niinkuin itse uskon seitsemällä pakilla. Puolustuksessa mielenkiintoa herättää Muhoksen kasvatti Mikko Palomäki, isokokoinen ja fyysinen tulevaisuuden lupaus. Joko on todellisen läpimurron aika ei-perinteisenä Kärppäpakkina?