JYPiin liittyviä unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

  • 224 390
  • 1 375

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
@Viljasen Saab96

Hyvää pohdintaa, Maallikkona ja kannattajana sitä ihminen roikkuu ikään kuin uskossa, että kyllä se sieltä vielä, mutta tosi myös on, että jostain syystä liigan puolella ei mitään ole tapahtunut, kun paikkaa on saanut. Onko syyt sitten näyttöpaineessa, jännittämisessä tai missä, sitä on paha tietää.

Tämä on sitten ihan omaa kuvittelua, joten sille ei pidä antaa sen suurempaa arvoa, mutta kokeeko pelaaja sitten itsensä ratkaisijaksi ja tuloksen tekijäksi, mutta saadut roolit edellyttää kärsivällisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta olla viisikon osa ja näiden ristiriita sitten tökkii ja hankaloittaa onnistumista, mene ja tiedä. Miten sitten menköön isossa kuvassa, kyllä toivoisin, että siinä nelosviisikossa saisi Petmanin paikalla vielä koittaa, nyt kun siihen on laittaa sentteri, jonka kanssa se tehopotentiaali olisi todistettavissa valmennukselle.

Muussa tapauksessa mielekkäintä pelaajan kannalta, jos avuilleen ja näkemykselleen sopivaa roolia ei JYPistä löydä, vaihto toiseen jengiin ei ole huono veto, jos vaan ottajia löytyy, miksei myös ulkomaat, jos henkilökohtaisen elämän askelmerkit sen mahdollistaa.

Puistolan suhteen näen niin, että kaikki mitä tuo Jukureihin oli pakissa jo JYPin aikana, ja siksi itse kritisoin, kaverin hukkaamista muualle aikanaan. Voi kai päätellä, että oli hänelle väärä joukkue JYP tilassaan ja viisas oli, että haki uutta jatkoa kehittymiselleen, väärä aika väärä paikka, niin se joskus menee.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En halua Heljankoa lytätä vaan totta kai toivon, että hän syttyisi Jypissä suuremmaksi tähdeksi kuin veljensä Tapparassa, mutta jossain vaiheessa pitää pelaajan itsensä ja varsinkin UTJ:n vetää johtopäätöksiä. Kyseessä ei ole enää nuori kaveri (23) ja hän on ollut jo 5 kauden ajan liigassa: 2 IFK:ssa ja 3 Jypissä (kts. oheinen kuva tai pelaajakortti). Pelejä on 106 alla, teholukema -15 ja positiivista kehitystä ei mielestäni ole nähtävissä. Ellei valmentajalla ja etenkin pelaajalla itsellään ole vahva tunne, että on koko ajan edistynyt merkittävästi ja on yhden pelin päässä breikkaamisesta, niin kyllä nyt olisi hyvä aika etsiä uutta suuntaa esim. Mikkelistä, Lahdesta tai jopa Lappeenrantaan.Vai onko järkeä roikkua Jypin mukana jämäroolissa kun uraa pitäisi rakentaa 23-vuotiaana? OJ on sai Puistolaan itseluottamusta ja virtaa, ja Kalapudas saa nyt luottoa Saipassa; ehkä siellä olisi enemmän peliaikaa luvassa Heljangollekin jo tällä kaudella. Tai sitten lähtee ihan rohkeasti ulkomaille, missä pystyy dominoimaan vauhdilla. Näin niinkuin pelaajan itsensä kannaltakin ajaltetuna.
Mielestäni Heljanko ei ole oikein saanut kunnon mahdollisuutta. Pelejä on tullut yksi tai kaksi siellä täällä ja silloinkin pienellä peliajalla. Siinä on todella vaikea päästä rytmiin kiinni ja näyttää parasta osaamistaan.

Jos valmennus ei halua tätä mahdollisuutta JYPissä antaa, niin uusi osoite on kyllä pelaajan itsensä kannalta järkevä liike.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde

Rautakorven aikana Heljanko on pelannut JYPissä 26 peliä, joista vaan neljässä on saanut yli 10 minuuttia peliaikaa. Jo viime kaudella JYPissä oli aika raudanluja laituriosasto joten en ihmettele että Heljanko ei paljoa pelaillut. Kamppailuvoima ja puolustuspelaaminen varmaan on ne syyt miksi ei Jukkaa miellytä. Mutta ehdottomasti toivoisin muutaman ihan rehellisen näytönpaikan Heljangolle kolmosen laidassa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mielestäni Heljanko ei ole oikein saanut kunnon mahdollisuutta. Pelejä on tullut yksi tai kaksi siellä täällä ja silloinkin pienellä peliajalla. Siinä on todella vaikea päästä rytmiin kiinni ja näyttää parasta osaamistaan.

Kiistämättä mitenkään mitä kirjoitat, on asiassa toinen puolikin, olipa stintti kuinka lyhyt tahansa, sen verran pitää kyetä laittamaan tiskiin, että ansaitsee sen lisä näytön antamisen. Ikäväkseni joudun tässä myötäilemään valmennusta, että niissä saamissaan ei ole syystä tai toisesta kyennyt vakuuttamaan lisänäytön verran.

Silti se lätkäromantikko minussa ajattelee, että nyt olisi paikka vielä koittaa, kun kokenutta sentteriä on vierelle laittaa avittamaan, vaan valmennushan se asian päättää, minä vaan toivon.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielestäni Heljanko ei ole oikein saanut kunnon mahdollisuutta. Pelejä on tullut yksi tai kaksi siellä täällä ja silloinkin pienellä peliajalla. Siinä on todella vaikea päästä rytmiin kiinni ja näyttää parasta osaamistaan.

Jos valmennus ei halua tätä mahdollisuutta JYPissä antaa, niin uusi osoite on kyllä pelaajan itsensä kannalta järkevä liike.
Tällä kaudella Heljankolla on peliaikaa tullut ottelussa keskimäärin 7:50 min, viime kaudella 7:35 min. Tietenkin jos tuolla ajalla iskisi tehoja kuten Mestiksessä, niin peliaikaakin tulisi lisää, mutta kyllähän tuo valmennuksen epäluottamus varmaan syö miestä. Sitten on niitä pelaajia, joiden peli ei koskaan tunnu asettuvan uomilleen, mutta valmennus näkee siellä jotakin erityistä potentiaalia, eikä penkki kutsu vaikka kuinka perseilisi. Vähän on samanlainen tilanne Heljankolla kuin Kakkosella viime kaudella. Molemmat ovat pelaajia, joita Rautakorpi ei omaan rosteriinsa hankkisi jos itse saisi päättää. Toivon kuitenkin, ettei Heljankon pelit JYPissä ole vielä pelattu.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Hongan jälkeen Haapalan "henrik" Henkka sisään Lahtisen korvaajaksi. Ilveksessä aika paljon klesana, mutta onhan sillä handuja Lahtisen korvaajaksi.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Koska Geneve varmasti luopuu ilomielin alkukauteen yli piste per peli tahtiin takoneesta pelaajasta.

Minun ymmärtääkseni hänellä ei ole vielä loppukauden kattavaa sopimusta.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Tällä kaudella Heljankolla on peliaikaa tullut ottelussa keskimäärin 7:50 min, viime kaudella 7:35 min. Tietenkin jos tuolla ajalla iskisi tehoja kuten Mestiksessä, niin peliaikaakin tulisi lisää, mutta kyllähän tuo valmennuksen epäluottamus varmaan syö miestä. Sitten on niitä pelaajia, joiden peli ei koskaan tunnu asettuvan uomilleen, mutta valmennus näkee siellä jotakin erityistä potentiaalia, eikä penkki kutsu vaikka kuinka perseilisi. Vähän on samanlainen tilanne Heljankolla kuin Kakkosella viime kaudella. Molemmat ovat pelaajia, joita Rautakorpi ei omaan rosteriinsa hankkisi jos itse saisi päättää. Toivon kuitenkin, ettei Heljankon pelit JYPissä ole vielä pelattu.
-samaa mieltä. Kunnollinen näytönpaikka tuntuu olevan sellainen pelaajakohtainen juttu eikä mitenkään kovin helposti aukikirjoitettavissa. Kyllä siellä kokoonpanossa näyttää olevan tilaa antaa huomattavasti enemmän näyttöjä kuin mitä Heljangolla on. Sopivat henkilökemiat tuntuvat painavan enemmän vaakakupissa.
 
Hiki-Pena

No tämän illan osalta on kyllä ihan paikallaan kysyä, kuinka paljon enemmän minuutteja pitäisi antaa, jos alle kuuteen minuuttiin ottaa -3.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
No tämän illan osalta on kyllä ihan paikallaan kysyä, kuinka paljon enemmän minuutteja pitäisi antaa, jos alle kuuteen minuuttiin ottaa -3.
-eli yhden pelin otannallako päätetään? Ei varmasti ole mikään hyvä näyttö mutta eikös Heljanko noussut kokoonpanoon vasta päivän mittaan? Nostan kyllä käden virheen merkiks ylös mutta minusta Puustinen oli alunperin ilmoitetussa kokoonpanossa. Aivan varmasti tuossa kohtaa käy niin että paineet kentälle päästessä ovat valtavat, koska luottoa ei alunperin ollut tulossa.
 
chubster

Jäsen
No tämän illan osalta on kyllä ihan paikallaan kysyä, kuinka paljon enemmän minuutteja pitäisi antaa, jos alle kuuteen minuuttiin ottaa -3.
Tämä on kyllä rujo lukema. Samaan hengenvetoon kyllä ihmeteltävä, että mitä se Rooba tonne kentälle tuo kun paikka kokoonpanoon on lukittu, vaikka niitä näyttöjä ei häneltäkään ole nyt nähty yhtään. Vai painaako vielä vuosien takaiset?
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
-eli yhden pelin otannallako päätetään? Ei varmasti ole mikään hyvä näyttö mutta eikös Heljanko noussut kokoonpanoon vasta päivän mittaan? Nostan kyllä käden virheen merkiks ylös mutta minusta Puustinen oli alunperin ilmoitetussa kokoonpanossa. Aivan varmasti tuossa kohtaa käy niin että paineet kentälle päästessä ovat valtavat, koska luottoa ei alunperin ollut tulossa.
Ei tietenkään. Tänään en kuitenkaan olisi yhtään enempää ukkoa kentälle laittanut.

Voi toki pohtia sitäkin, että jos on n kertaa kuitenkin kokoonpanossa ollut, niin miksei enempää ole pelannut? Valmentajien sokeutta vai pelaajan puutteita?

Ihan vilpittömästi heitän nämä ajatukset, koska itsekin kritisoin melkoisesti viime kaudella erää nykyään Nashvillen organisaatiossa pelaavan laiturin peluutusta.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Hongan jälkeen Haapalan "henrik" Henkka sisään Lahtisen korvaajaksi. Ilveksessä aika paljon klesana, mutta onhan sillä handuja Lahtisen korvaajaksi.
Ei oo tänään kokoonpanossa ja ilmeisesti on Servetestä lähdössä (mikä sikäli on outoa). Kunhan vaan haaveilen. Eiköhän kuitenkin mene tyyliin Tapparaan…
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Nelosketjun veljekset Petman-Vidgren on saanut pelata alun toista kautta yhdessä. Tuovat varmasti energiaa kentälle ja Vidgrenin viime kauden näytöt olivat varsin hyvät ak:n mielestä. Nyt tällä kaudella kumpainenkin mahtuu liigan top10 tilastoon jäähyissä ja Petmanilla on vieläkin 0 maalia tehtynä hurrikaaninutussa. Alkaa näyttää muuan Joel Sundin rekordilta. :)

Ei mulla varmasti ole käytettävissä kaikkia faktoja mutta Heljanko taitaa olla Jypin sopimushyökkääjistä ainoa joka on käynyt Keuruulla tällä kaudella. Jotenkin viittais kuitenkin siihen ettei aivan mulkku voi olla kun sinne kuitenkin menee? Ja varmasti hänen roolinsa on erilainen Mestiksessä ja Liigassa.

Eli edelleenkin, olisiko henkilökemioilla enemmän merkitystä tässä asiassa kuin varsinaisilla näytöillä?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
No tämän illan osalta on kyllä ihan paikallaan kysyä, kuinka paljon enemmän minuutteja pitäisi antaa, jos alle kuuteen minuuttiin ottaa -3.

Ihan samaa katselin ja esityksen perusteella meni lokeroon Petman, ei vaan lähde ja eihän se lähde jos pelin luku sakkaa, sen jälkeen yksilöosaamisella ei tee yhtään mitään, kun peli on jo toisaalla.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eli edelleenkin, olisiko henkilökemioilla enemmän merkitystä tässä asiassa kuin varsinaisilla näytöillä?

Kehtaan olla besser visseri ja iloitsen jos olen väärässä, mutta kyllä tuo oikeasti näyttää muulta, kuin henkilökemioilta.

Perustelen niin, että pelaaja aina pelaa urastaan, johon jokainen vaihto voi vaikuttaa. Jostakin syystä, mitä olen katsonut ja toivonut kyseiseltä pelaajalta, homma on mennyt kuin JYPin eka erä tänään. Pakko on myöntää jossain vaiheessa, että ne toiveet jotka omassa mielessä pelaajan kypsymiseen asetti ei vaan löydä JYPissä sitä uomaa.

Tänään oli ihan samaa kuin aiemmissakin näytön paikossa, yliyrittämistä ja huonoa pelin lukua, miten sitten tangenteeraavatkaan, mutta viisikolle tuo ei tuo mitään happea, millä tehdä. toisaalta, eipä tulos ollut tänään Heljangon harteilla ja sekin pitää muistaa. Mikä on viisasta ottaa pohdintaan itse kullekin, on se ajatus siitä kokonaistasosta, kärki ei voi onnistua joka ilta ja silloin pitää löytyä syvyyttä (kokonaistasoa) jolla paikata ne huonot hetket. Onko kyseinen pelaaja niitä, jotka siihen pystyy, miettiköön jokainen itsekseen. Minulle näyttää tämän suhteen kohtuu huonolta peilaten olevan historian kautta.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Jypin rosterissa oli viime kaudella Salonen, Kakkonen ja Heljanko jotka oli luultavasti Viitasen kädenjälkeä. Ne olivat sopimuksia ihan erilaiseen rosteriin jota sitten päästiin Jypin onneks täydentämään Rooballa ja Turkulaisen jatkolla kun Euroopassa pelipaikat vähenivät.

Hyvin lähellä ollaan siis pistettä jossa kaikki kolme on ulostettuja. Suuri suru se ei varmasti ole mutta tästä näkökulmasta sanoisin henkilökemioiden vaikuttavan. Eivät ole Rautakorven "kuittaamia" sopimuksia.

Yht'äkkiä rahapussin nyörit eivät olleetkaan tiukalla ja hankinnat olivat ihan eri leveliä.
 
Oikeestaan tosi mielenkiintoista ja hyvää pohdintaa, tai aina se on hyvää, jos se herättää pohtimaan, jakaa ajatuksen tai ei.

Oma vinkkeli asiaan menee pikkuisen toisin, ei ole parempi tai todempi, mutta kehitys tapahtuu monen asian summana, minä uskon, ja pidän itsestään selvänä, että myös heille on osoitettu ruutu kokonaisuudessa ja ainoa oleellinen asia on onnistuuko siinä ruudussa. Se ei merkitse tuon taivaallista, tykkääkö valkku sun hiuksista, jutuista, tai olemuksesta, vaan kykenetkö ruutuun joka annetaan.

Oletan ja kuvittelen, ehkä vailla faktaa, että moni muukaan permanentissa ei ole tukka Jukan hankkima, mutta ottivat ruutunsa. Toisaalta, siellä on myös taso, jossa seura laittoi pelimerkkejä tiskille kohti parempaa laatua, jolla taas ei ole sinällään mitään tekemistä valmennuksen kanssa. Ne muodostaa sitten kokonaisuuden yhdessä, mihin se rakentaminen suuntautuu.

Voi olla ja on ihan ymmärrettävää, että monelle oli olemassa astinlauta, mutta sitten vaatimukset ja panostus muuttui, saavat näyttää, mutta tulos pitää tulla, muuten huomio menee muualle.

Tuohon yllekirjoitettuun viitaten taas minä en sanoisi mitään henkilökemioista vaan syyt on ihan ammattitaidollisia, joko lunasta tai et, kukaan ei estä, mutta omalla ja vain omalla tekemisellä lunastat.

Voin olla tämän suhteen romantikko, mutta uskon lujasti siihen , että se tuo palkinnon, minkä pöytään kykenet tuomaan, ei mikään kuka olet tai kummalla puolella on jakaus.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nelosketjun veljekset Petman-Vidgren on saanut pelata alun toista kautta yhdessä. Tuovat varmasti energiaa kentälle ja Vidgrenin viime kauden näytöt olivat varsin hyvät ak:n mielestä. Nyt tällä kaudella kumpainenkin mahtuu liigan top10 tilastoon jäähyissä ja Petmanilla on vieläkin 0 maalia tehtynä hurrikaaninutussa. Alkaa näyttää muuan Joel Sundin rekordilta. :)

Vidgren onkin yksi pelaajista joka ehkä saanut vähiten huomiota palstalla, joukkueen huonoin +- saldo -4 ja lisäksi pelannut ylivoimaisesti isoimmat minuutit hyökkääjistä alivoimaa. cor% myös yksi liigan heikoimpia. Tietenkin kentällä on aina muitakin pelaajia mutta tilastojen perusteella ei voisi kovin paljon heikoimmin mennä, jos ei olisi Petmania niin olisi huonoin joukkueesta.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Oma vinkkeli asiaan menee pikkuisen toisin, ei ole parempi tai todempi, mutta kehitys tapahtuu monen asian summana, minä uskon, ja pidän itsestään selvänä, että myös heille on osoitettu ruutu kokonaisuudessa ja ainoa oleellinen asia on onnistuuko siinä ruudussa. Se ei merkitse tuon taivaallista, tykkääkö valkku sun hiuksista, jutuista, tai olemuksesta, vaan kykenetkö ruutuun joka annetaan.

Oletan ja kuvittelen, ehkä vailla faktaa, että moni muukaan permanentissa ei ole tukka Jukan hankkima, mutta ottivat ruutunsa. Toisaalta, siellä on myös taso, jossa seura laittoi pelimerkkejä tiskille kohti parempaa laatua, jolla taas ei ole sinällään mitään tekemistä valmennuksen kanssa. Ne muodostaa sitten kokonaisuuden yhdessä, mihin se rakentaminen suuntautuu.
- varmasti moni nykyjoukkueen pelaajista on ajalta ennen Rautakorpea. Ja osa heistä on kyennyt riittävät näytöt antamaan lunastaakseen pelipaikkansa.

Sitten meillä on pelaajia joilla on yhtä pitkä sopimus kuin Rautakorvella. Onko sitten Rautakorven siunaamia hankintoja vai ei en tiiä. Mutta esimerkiks nämä nelosketjun veljekset ovat sementoineet paikkansa varsin keskinkertaisilla näytöillä; kumpikin on vielä ilman maaleja, ovat molemmat osa tuota varsin keskinkertaista alivoimapelaamista ja sen lisäks olleet vielä aiheuttamassa isoilla rangaistuksilla lisää harmaita hiuksia joukkueelle. Mitkä ovat siis ne näytöt joilla ovat paikkansa saaneet?
Voin olla tämän suhteen romantikko, mutta uskon lujasti siihen , että se tuo palkinnon, minkä pöytään kykenet tuomaan, ei mikään kuka olet tai kummalla puolella on jakaus.
-urheiluromantikoks tunnistan itsenikin mutta se epätasa-arvoinen kohtelu sotii sitä vastaan. Kilpailutilanne on varmasti kokoonpanon kannalta hyvä asia mutta kuinka paljon sitä tällä hetkellä on? Hyökkäysrosterista on harmillisesti poistunut leveyttä ja sitä en tässä kohtaa tarkoita.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mutta esimerkiks nämä nelosketjun veljekset ovat sementoineet paikkansa varsin keskinkertaisilla näytöillä; kumpikin on vielä ilman maaleja, ovat molemmat osa tuota varsin keskinkertaista alivoimapelaamista ja sen lisäks olleet vielä aiheuttamassa isoilla rangaistuksilla lisää harmaita hiuksia joukkueelle. Mitkä ovat siis ne näytöt joilla ovat paikkansa saaneet?

Vastausta mulla ei tietenkään ole, pelkästään joku näkemys, mutta olisko niin, että homma heillä toimii valmennuksen mielestä kokonaisvaltaisemmin, kuin esim. Heljangolla, jos minulta kysyy, niin jotenkin kaksikko Heljanko, Petman on olleet isoimmat pettymykset kauden tähän astisilla esityksillään. Niinkuin asiaa sivuten toisaalla kirjoitin, niin mielelläni näkisin, kuinka Heljanko menisi tuossa Vidgrenin viisikossa Petmanin paikalla, saisi samalla reilun näytön ja kukaties nelonenkin lähtisi parhaimmassa tapauksessa wörkkimään.

Sitten taas isoon kuvaan jos mennään, niin kokonaistaso on se mun mantra ja siihen viitaten, nelosessakin pitäisi huristella toisen tason seppiä, vaan kuten myös olen joutunut toteamaan, taso maksaa ja kokonaistasoltaan kova jengi maksaa lompakon pari enemmän kuin kova kärki ja riittävät. Nämähän ne valintojen päädyt joiden väliin asettuu koko liigapaletti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös