Tänään keskusteltiin lätkäorganisaatioista kaverin kanssa, kun omalla kohdalla sattuu olemaan aika raaka kontrasti kannatettavien joukkueiden välillä. NHL-puolella käytännössä paras lätkäorganisaatio tällä hetkellä koko maailmassa ja liigan puolella sitten varmaan yksi ns. kovien sarjojen surkeimmista organisaatioista tällä hetkellä. Tietysti organisaatiot eivät ole vertailukelpoisia liigojen välillä, monistakin eri syistä. Muun muassa omistajuus, talousalue ja raha ovat toista luokkaa. Mutta toisaalta niilläkään ei ole mitään merkitystä, jos organisaation johtaminen on perseellään. Se on todettu muun muassa Torontossa ja aikanaan Jokereissa. Tällä hetkellä tuntuu että JYPin organisaatiossa ei toimi yhtään mikään. Aivan totaalisesti puuttuu se tulevaisuuden strategia ja nämä menneet kaudet kuluva mukaan lukien ovat tuntuneet lähinnä joltain lottovoiton odottelulta.
Omistajat eivät reagoi, organisaation johto eikä urheilupuolikaan reagoi eikä kukaan tunnu ottavan vastuuta. Puheenvuoroissa vältellään ottamasta kantaa seuran tilaan ja puhutaan niitä näitä. Tietysti toimintaympäristö on haastava tällä hetkellä, mutta ei se kyllä tällä kaudella voi olla enää syy tähän pelilliseen persmäkeen. Mikä ihmeen seura se sellainen on joka hyväksyy konttaamisen eikä päivittäisessä tekemisessään tavoittele parempaa? Otteluiden jälkeen naureskellaan ja Ahvenjärvi käy toistamassa samat ympäripyöreydet lehdistötilaisuudessa 0-6 kotitappion jälkeen. Jotenkin olen aina ajatellut päävalmentajan olevan se kaikista vaativin ja objektiivisin tyyppi koko joukkueessa, mutta jos haastattelun loppukaneetti on että kiva kun päästiin taas pelaamaan, niin jotain on kyllä lähtökohtaisesti pielessä. Tai jos joulun jälkeen lähdetään tapaninpäivän ajelulle Ouluun pellailemmaan, niin siitäkään ei kuvastu voittamisen tahto. Ja kyseinen asia lienee ammattilaisjääkiekkojoukkuetta valmentavan ihmisen tärkein ominaisuus. Mitä tekee sellaisella valmentajalla, jonka ensimmäinen tavoite ei ole voittaa? Miten voittamisen tahto voisi näkyä peleissä ja kamppailuhalukkuudessa, jos päävalmentajallakaan ei ole palavaa voitontahtoa? Eilen näkyi karusti se, että mikä on lopputulos kun vastassa on himokas, kurista ja nuhteesta elävä organisoitu joukkue. Tuntuu ihan siltä, kun Ahvenjärvi olisi vaan selviytymässä tuolla. Sympaattinen oman kylän ukko, jota fanit eivät heti kehtaa kivittää.
Ja sitten katse kääntyy sinne seuraavalle pallille. Viitasen Mikko. Kohta kolme vuotta pestiä takana, joista kaksi viimeisintä kautta ovat olleet totaalisia katastrofeja. Pitäisikö Viitanenkin nyt vaan potkaista huitsin helvettiin, samalla logiikalla kun Immoset ja Tuppuraisetkin? Kyllä UTJ:n tehtävä on mielestäni kantaa se vastuu ja tämän kauden osalta Viitasen liikkeet ovat oikeastaan kaikki olleet floppeja. Hankinnoista ei ole nappiin mennyt yksikään. Se on vaan karu fakta. Scotka, Shostak, Christoffer, Lahtinen, Brodecki, OB. Kenestäkään ei ollut tuomaan sitä johtajuutta tuohon nykyporukkaan. Ja ne pelaajat joiden varaan tulevaisuutta piti rakentaa, ovat pitkälti lähteneet. Puistola, Jurmo, Lambert, ketähän vielä. Kukapa haluaisi pelata tuollaisessa rupusakissa, jossa ei ole johtajuutta pelaajistossa, valmentajistossa eikä valmennuksen johdossakaan. Surkeinta tässä on jotenkin se, että valoa ei tule tunnelin päässä olemaan, ennen kun joku ottaa tilanteesta vastuun. Ja se joku on joukkueen omistajisto. Heidän täytyy kyetä määrittelemään joukkueen strategia tuleviksi kausiksi ja alkaa nimittämään oikeita ihmisiä johtamaan tuota hommaa. Tämä johtamattomuuden tila on se ongelma numero yksi tällä hetkellä JYPissä.