JYP - Zürich Lions(SUI) 21.8 Klo 18.30 Jyväskylä

  • 4 251
  • 40

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ulosajoista

Kortelaisen tilanteessa Lions-pelaajan loukkaantuminen johtui minusta siitä, että kaatuessaan Kortelaisen selkääntaklauksen voimasta pelaajan pää jäi voimalla laidan ja toisen JYP-pelaajan polven väliin. Kortelaisen taklaus oli silti ulosajon arvoinen, joten vääryyttä ei tässä tapauksessa tapahtunut.

Leiskan päälleajotilanteessa taas olisi pikemminkin ollut kakkonen tulossa ryntäyksestä ja kymppi suunsoitosta. Rönn kävi toteamassa Leinosen loukkaantuneen vastustajan sääntöjen rikkomisen takia (sääntö 522b), joten tuomioksi ottelurangaistus. Matten suunsoitto ei siis ulosajoa aiheuttanut.
 

Dave T

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Leinosen "päälleajo" näytti minunkin silmiini vahingolta. Ei siinä ollut juuri enää aikaa väistää. Ja kyllä siihen jypin äijä syöksyi heti pieneen nokkapokkaan.

Joku kaipaili juttuja Marttisen pelistä. Aika lailla samasta mies jatkaa mihin jäikin. Fyysistä ja ennakkoluulotonta peliä. Kiekollinen peli on vielä vähän hakusessa, mutta kellä ei olisi tässä vaiheessa kautta. Jääkin oli surkea. Kerran hän ainakin huudatti yleisöä komealla kylki kylkeen-taklauksella, jonka ansiosta Zurichin kaveri joutui hakemaan vauhtia jään pinnasta.

Peli oli viihdyttävää. Maalitilanteita syntyi perstuntumalta keskimääräistä liigapeliä enemmän.Tietenkään harkkapelit ei varsinkaan kokeneimpia kavereita paljoa sytytä. Jypillä on vielä kova harjoitusvaihe päällä, mikä varmasti painoi jaloissa. Senkään vuoksi ei pelistä ei suuria johtopäätöksiä kannattaisi tehdä.

Mutta teenpä siltikin joitain. Drouin on perusnikkarimainen sentteri. Ei mitään erityisen hyviä ominaisuuksia. Varmasti on käyttökelpoinen molemmissa päissä, mutta en usko suuriin pistemääriin

Tremblay vaikutti aika huonolta hankinnalta. Pelisilmä ei kyllä minusta ollut hyvä. Syötti silloin kun ei enää ollut mahdollista saada omille, eikä ne yritykset kovin oivaltavia olleet. No, yhden hyvän siirron näin keskialueella. Mies ei ollut erityisen nopea, mikä olisi tarpeen noin pienelle pelaajalle. Maalivainusta ei myöskään saanut hyvää kuvaa tässä pelissä. Voihan mies minut kaudella yllättää, mutta en kyllä hirveästi kaverilta maaleja odottaisi.

Tenkanen oli, kuten mainittua ketjussa, hyvä. Toivottavasti hän pystyy yhtä taitavaan kiekolliseen peliin myös liigavauhdissa. Pelin tarkkuuskin tulee vielä lisääntymään. Olisi sääli, jos pelipaikan veisi Kovasen kaltainen röyhijä, jonka olisi parempi jättää kiekollinen peli aika minimiin. Tosin hänen kaltaisiaan pelaajiakin roolijääkiekossa tarvitaan. Filppula on myös yllätyksellinen ja taitava, kuten Tenkanenkin, mutta hän tarvitsee hyvät samalla aaltopituudella olevat ketjukaverit.

Pakeista Kovanen on Korhos-kopio ilman katupoika-asennetta ja fyysisyyttä. Voi olla hyväkin jos pakkipari pystyy paikkaamaan Tommin heikkoutta omassa päässä. Hyrkästä seurasin erityisellä mielenkiinnolla. Epävarman eka erän jälkeen hänen otteensa paranivat kummasti. Liikkominen on vaivattoman näköistä ja sillä hän pystyykin paikkaamaan massan puutetta puolustusalueella. Pakeista hän on ainoa right. Kuti ei ole mikään häiläisevä, joten Immonen taitaa hoitaa rightin paikan yv:lla. Toivottaavasti Ville pystyy pelaamaan tasaisen tulokaskauden. Viime kauden muutamassa pelissä hän osoitti jo pystyvänsä pelaamaan hyvin liigatasollakin.

Ennen viime kautta taisin kavereilleni haukkua Jypin materiaalinsa puolesta ihan paskaksi, joten en sitä nyt aio tehdä. Hyvää kauden alkua joukkue tulee kuitenkin tarvitsemaan (niin kuin kaikki muutkin).

Jos et jaksanut lukea, niin yritin sanoa, että peliä oli kiva katsoa.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Leiska ei loukkaantunut pahemmin, kuten Jatkoajan otteluraportti tietää kertoa. Onneksi, sillä Nikkilän jatkuviin reboundeihin tarvitaan kohta nitroja, sinne katsomoon..
 

vsop

Jäsen
Onneksi oli vain harjoitusottelu. Ylivoimaa sai harjoitella jne.

Kenttiä voisin hiukan ruotia

Sillgren-Drouin-JJääskeläinen pelasi suoraviivaisesti, johon jopa Sillgren on saatu mukaan. Nuo kaksi muutahan ovat samantyyppisiä pelaajia muutenkin. Mielenkiintoista odottaakin heidän peliä sarjassa.

Korhonen-Huczkowski on mielestäni onnistunut pakkipari, molemmat saivat syöttöpisteen. Ihailtavaa on Korhosen keveys liikkeessä. Huczkowskiin liike ja ajoitus parantunut viime kaudesta.

Mikkonen-Immonen-Tremblay näin pelaavan eka kerran yhdessä. Mikkosen ja Immosen yhteistyö pelasi, mahdollisesti Virtanen palaa ketjuun Tremblayn tilalle jos pelit ei suju. Tremblay ei siis ole vakuuttanut minua näkemissäni kolmessa pelissä.

Marttinen-TKovanen parista on hienoa nähdä Jyssyn kuntoutuminen. Mielestäni hän ei ole fyysinen pakki, vaan erittäin ikävä "iholla pelaava" terrieri. TKovanen ei esittänyt mitään hienouksia.

TJääskeläinen-Viljanen-Tenkanen ketjun peli kärsi Viljasen näkymättömyydestä. Ketjun valopilkku ehdottomasti Tenkanen.

Virolainen-Hyrkäs on myös mielestäni onnistunut pari, jossa Hyrkäs on käyttökelpoinen rightin pelaajana ja Virolaisen fyysisyys tekee tilaa.

AKovanen-Hytönen-Filppula pelasi mielestäni kokonaisuutena paremmin kuin edellinen ketju.

Kortelainen-Mäenpää parista yllätyin Mäenpää nykyisistä pelillisistä otteista. Kaikkiin neljään pakkipariin on pyritty saamaan taitoa ja fyysisyyttä tms.

Poissa pelistä oli siis Uhlbäck-Hauhtonen-Virtanen ketju, joka on mielestäni valmis kokoonpano. Pikkarainen ja Loikala ovat myös valmis pakkipari tai pystyvät kumpikin täydentämään muita pakkeja. Muut poissa olleet pelaajat ovatkin junnuja eli Laukkanen hyökkäyksestä sekä puolustuksen tulevaisuuden tähti Erkka Leppänen. Kaikkiaan viisi kenttää löytyy ja vielä kolmosmaalivahti, yksi puolustaja ja yksi hyökkääjä.

Kokonaisuutena odotan hyvin luottavaisin mielin kauden alkua. Hyökkääjät pystyivät yhtä ketjua lukuunottamatta vyöryttämään pelin vastustajan päähän hyvin helposti vaikka moni Jatkoajan palstalainen muuta olettaakin. Toivottavasti loukkaantumiset eivät tule pilaamaan joukkueen kokoonpanoa. Kolmisen viikkoa vielä, niin varsinaiset pelit alkaa, pitäisiköhän jo veikkailla.
 
Viimeksi muokattu:

majuho

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Suomi-Salama
Leiska ei loukkaantunut pahemmin, kuten Jatkoajan otteluraportti tietää kertoa. Onneksi, sillä Nikkilän jatkuviin reboundeihin tarvitaan kohta nitroja, sinne katsomoon..

Joo, kyllä oli Nikkilän työskentely epävarmaa. Montaa laukausta ei tullut, mutta niissäkin torjunnat oli epävarmoja. Liekö jännitystä ollut ilmassa?

JYPin positiivisiin pelaajiin eilisessä pelissä laittaisin seuraavat:

A.Kovanen
V.Tenkanen
J.Jääskeläinen
T.Mikkonen
I.Filppula

Puolustus kokonaisuutena oli pettymys. Vastustajia jätettiin aivan liian usein vapaaksi puolustusalueella, josta Nikkilän torjunnoista oli helppo saada kiekko haltuun.

Tremblaylta odotan selvää parannusta, vaikka peli ei nytkään ollut huonoa. Pieni ja ketterä kaveri. Vielä kun saadaan rinnalle joku jonka kanssa ajatus kulkee niin hyvä tulee.

Drouin oli hieman vaisulla päällä, hyvä laukaus ja hyvä luistelu. Hyvä kaveri rinnalle, niin ei hätää.

Arvosana JYPin pelistä näin harjoitusottelun perusteella 7+
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti Shane
Eikös se ollut Kortelainen? Huczkowskihan oli kentällä järjestelemässä mm. JYPin kolmatta maalia.

Kortelainen se oli joo. Raportoijani Hippokselta ilmoitti asian ensin väärin ja oikaisu tuli sitten vasta, kun meikäläinen oli jo työmaalla..
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Leiska ei loukkaantunut pahemmin, kuten Jatkoajan otteluraportti tietää kertoa. Onneksi, sillä Nikkilän jatkuviin reboundeihin tarvitaan kohta nitroja, sinne katsomoon..

Tästä päästäänkin siihen tosiasiaan eli Jypin puolustajien pienuuteen. Maalivahti saa sylkeä vaikka kaikki kiekot eteen JOS puolustajat siivoavat kiekot pois maalin edestä. Virolaisen lisäksi ei puolustuksessa ole yhtään yli 185-senttistä puolustajaa. Toki puolustuksessa on fyysiseen peliin pystyviä puolustajia, mutta vastustajien markomäkisiä ja kumppaneita ei siirretä pois maalin edestä noin vaan.

Eilisestä pelistä jäi positiivisessä mielessä Jypin "mestispelaajat", JJääskeläinen, J-P Hytönen ja Filppula. Kaikilta varsin ennakkoluuloton esitys ja kaikki kolme uskalsivat pitää kiekkoa eivätkä olleet heti toimittamassa sitä pois.

Negatiivisessa mielessä erottuivat Mäenpää, TKovanen ja TJääskeläinen. Kahdelta ensinmainitulta pari pahaa hazardia omassa päässä ja varsinkin Mäenpään aivotukset olivat mielenkiintoisia. Pari kertaa aukesi vastustajalle maalipaikka kun Käenpoika heitti kiekon omasta kulmasta suoraan keskelle siniviivaa jossa vastustaja oli kyttäämässä. Ainakin minun järjen mukaan kiekko toimitetaan laitojen kautta pois omalta alueelta paitsi jos on aivan satavarma paikka eikä keskellä ole ketään.
TJääskeläisen pitää parantaa paljon jos meinaa taistella pelipaikan Tenkasen ja Kovasen edestä. Varakapteenin on jätettävä tyhmät jäähyt pois ja onnistumisia hyökkäyspäässä lisää.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti Dave T
Tremblay vaikutti aika huonolta hankinnalta. Pelisilmä ei kyllä minusta ollut hyvä. Syötti silloin kun ei enää ollut mahdollista saada omille, eikä ne yritykset kovin oivaltavia olleet. No, yhden hyvän siirron näin keskialueella. Mies ei ollut erityisen nopea, mikä olisi tarpeen noin pienelle pelaajalle. Maalivainusta ei myöskään saanut hyvää kuvaa tässä pelissä. Voihan mies minut kaudella yllättää, mutta en kyllä hirveästi kaverilta maaleja odottaisi.
Tästä olen eri mieltä. Tremblay kyllä syötteli aika useasti harhasyötön, mutta mielestäni syy tähän on selvä. Hänen ketjukaverinsa eivät ole vielä samalla aaltopituudella. Useasti Tremblay syötti sellaiseen paikkaan missä JYPin pelaajan olisi pitänyt olla. Siis ihan kuin suoraan jääkiekon oppikirjasta. Näistä syötöistä ainakin viisi (ellei enemmänkin) olisi tuottanut ns. tuhannan euron paikan. Tai ainakin sadan euron joissain tilanteissa. Tiedän, jossittelua tämän on mutta ponttini on että Tremblay tekee vielä hyvää jälkeä kunhan miehelle saadaan kunnolliset ketjukaverit. Mielestäni nykyisessä rosterissa kaverit Tremblaylle löytyy.

Viestin lähetti Dave T

Pakeista Kovanen on Korhos-kopio ilman katupoika-asennetta ja fyysisyyttä. Voi olla hyväkin jos pakkipari pystyy paikkaamaan Tommin heikkoutta omassa päässä.
Voi kun pääsisikin kentälle... tai jos nyt ei kuitenkaan. En halua olla vastuussa JYPin häviämisestä. Okei, vitsit vitsinä. (hymiö tähän)
 

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Viestin lähetti Razzle
Onko tietoa muuten paljonko jäähyminuutteja jaettiin ja kuinka ne jakautuivat?

Jokseenkin näin:
JYP 6x2 min + Kortelaisen ulosajo
ZSC 13x2min + Matte 20 min.

Pari jäähyä saattaa puuttua, eihän siinä myrskyssä meinannut millään pysyä.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muutama sananen eilisestä pelistä.

Nostaisin esiin nimen Jarkko Immonen. Kaveri jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi ja on mielestäni harpannut taas suuren askeleen eteenpäin. Kun miehen peliä katsoo voi huomata sen pienen pilkkeen silmäkulmassa josta lähtee suuri peli-ilo. Ei puutu mielikuvitusta eikä taistelutahtoa.

Pelasi mielestäni loistavan pelin eilen, vaikkei juhlinut pisteillä. Mutta pelasi monta tekopaikkaa vierustovereilleen ja kokeile Sulanderia ihan nokatustenkin, mutta hukkasi kiekon juuri harhautushetkellä Sulon patjoihin. Ja jatkotilanteessa kiekko ainakin melkein kävi maalissa, ainakin monen JYP-fanin mielestä, minunkin.

Ja sitten Tremblayhin. Pakko kyllä sanoa että yhden pelin perusteella pettymys. Kaverista huomaa, että hän ihmettelee yhä mihin on tullut. Enää ei pelatakkaan poikien pelejä vaan kovien miesten pelejä, toisinkuin Drouin joka on tottunut vääntämään ja kääntämään miesten kanssa.

Joku kertoi että hyvä peli-äly, voi ollakkin. Mutta mielestäni ne eiliset "toivotaan, toivotaan sokkosyötöt" olivat juuri niitä itsejään. Toki kaveri väläytteli parikin kertaa. B-pisteiden välistä pääsi aloituksen jälkeen ampumaan, ja ampui nopeasti toki, mutta Sulon cobra vei voiton. Mutta kaverissa näkyy pieni potentiaalin poikanen. Mielestäni tarvitsee rinnalleen taitoa, nopeutta ja mielikuvitusta (Virtanen, Immonen). Näin hän tuntisi olonsa ehkä hiukan kotoisemmaksi. VIrtanen-Immonen-Tremblay koostumus muistuttaisikin aika paljon takahistorian hurlumhei-vitjoja... PKL, HPK, SSM.

Nuoriso-sarja oli erittäin positiivinen, kuten monta kertaa on todettu. Mutta yksi oli ylitse muiden; Tenkanen. Aivan huiken ennakkoluuloton asenne. Näin kaverin ekaa kertaa ja tuli hiukan samanlainen olo kuin silloin kun näin Pihlmanin eka keraa liigapelissä: Tästä kaverista kuullaan vielä.

Eka erän luikertelu maalille ja oli kymmenestä sentistä kiinni etteikö kaveri olisi tehnyt ns. "petr toneja" (Kohti takakulmaa luistellen ja kun veskari lähtee seuraamaan käännetäänkin yhdellä kädellä etukulmasta rystyllä sisään, voila!).

Ja Virolainen ja Mäenpää voisi pysyä poissa jäältä yhtäaikaa.

Ainiin, yks juttu vielä... Marttinen is BACK!
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Mielestäni eilisen pelin perusteella Tenkanen liigaan. Kakkonen voisi olla Tenkanen - Immonen - Tremblay. Tulee anatomia tuosta lyhenteestä mieleen, mutta uskoisin että tulosta syntyisi. Varsinkin jos kavereiden annettaisi olla yhdessä vähintään 10 peliä, jotta kaverit oppisivat pelaamaan yhteen. Joka tapauksessa, potentiaalia ainakin JYPin nuorista löytyy.
 

Dave T

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tremblaystä

Kuten Helekin sanoi, hänen syöttöyrityksensä olivat juuri toivotaan-osastoa. Ajatuksena monet syötöt olivat ehkä hyviä, mutta syötön lähtiessä se oli jo myöhässä. Omat olivat ehtineet jo liikkua muualle ja kaveri oli kiittäen kiekkoa odottamassa. Eli pelinluku ontui. Toki ajoitukset ovat elokuussa vielä myöhässä muillakin, mutta pelimiehen vinkeitä pitäisi yhden pelin aikana esittää edes muutama yhden laukauksen lisäksi.

Mutta mitäpä miestä sen enempää moittimaan. Saattaahan tässä pilkka käydä omaan nilkkaan. Ennemmin kuitenkin katselisin hänen paikallaan jotain Jypin nuoremman kaartin taitavaa ja ennakkoluulotonta tulevaa tähteä, sillä tähteä tuskin Tremblaysta Sm-liigan saadaan.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tremblaysta

En ole nähnyt pojan pelaavan vielä vaihtoakaan.
Tremblayn tehot ovat neljässä pelissä pelaamassaan pelissä 2+1, joten en vielä ole kovinkaan huolissani. Tämä poikanen, joka on hämillään miesten peleistä kuitenkin iski ensimmäisessä pelissään hurrikaanipaidassa joukkueensa ensimmäisen maalin.

Vastustajina on ollut Ilves, Tappara, SaiPa ja Zurich, joten vastustajat ovat kaikki olleet liigatasoisia. Tuolla pistetahdilla Tremblayn tehot tulevat olemaan SM-liigassa 56 runkosarjan matsissa 28+14=42 - siis mikäli hän ei pääse paremmin kiinni eurooppalaiseen pelitapaan ja saa yhteistä säveltä paremmin kulkemaan ketjukaveriensa kanssa.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Ja itse asiassa mikä Tremblayssa miellyttää on hänen pyrkimyksensä hakeutua pakkien väliin pystysyöttöä odottamaan. Se kuvio kun saadaan hierottua kuntoon niin avot että pitäis maalejakin tulla. Eikä A. niin hidaskaan ole, marski cupissa olleet varmasti muistavat läpiajomaalin, jossa Saipan puolustaja oli se hitaan näköinen siinä tilanteessa. Kyllä kai se siitä lähtee.
 

kimmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FC Barcelona
Kyllä Tremblay vaikutti minun silmääni Marski Cupissa todella lupaavalta. Nopeus on kova, jätti SaiPan pakin 100-0 sitä hänen maaliaan edeltäneessä tilanteessa. Laukaus lähtee nopeasti ja kovaakin.

Drouin veivaili Tapparaa vastaan todella näyttävästi muutaman kerran, ykkössentterin viitta ei ole liian suuri täytettäväksi...Mies on kylmän rauhallinen ja syöttää oikeaan aikaan. Varsinkin ylivoimalla tosi vaarallinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös