JYP - pelitapansa vanki?

[Huerzo]

Avaanpa ketjun, jossa pohditaan JYPin pelityyliä. Muut valmentajat ovat kilvan kehuneet JYPin pelityyliä ja syystä. Onhan se jotain erilaista, positiivisessa mielessä. Kiekollista taitoa on korostettu, mutta poistuessani Hippokselta tänä kautena tappion karvasta kalkkia päältäni pois puistellen (vai onko se hilsettä?) on tullut pohdittua "miksi meidän pitää, jos muutkin tekevät niin".

Tarkoitan tietysti pelityyliä. Kieltämättä tuntee ylpeyttä siitä, että joukkue yrittää pelata pelaavaa jääkiekkoa, mutta tappioiden kolistessa miettii, että onko se vaivan arvoista - ja ylipäätään järkevää. Siis pelata pelaajamateriaalin rajallisuudesta huolimatta riskialtista, pelaavaa jääkiekkoa ja päristellä Soliferilla autobahnaa. Kun voisi olla kusipäisempi, kahvaavampi ja yksinkertaisempi. Katsomoon näyttää siltä, että ainakin osa pelaajista on jäänyt kiekollisen pelitavan vangeiksi. Yksinkertaisia ratkaisuja ei "uskalleta" tehdä, vaan pyritään etsimään se hienompi kiekollinen ratkaisu liian usein. Erityisesti tämä koskee ylivoimaa ja oman pään pelaamista.

Puetaanpa ajatukset sarjatulimaisen kysymysaallon muotoon, vaikka ne ovat kaikkien hyvien kirjoitustyylien vastaisia. Eli onko vika siinä, että Jyväskylässä ollaan liian kunnianhimoisia? Pistetään mopoon vahaa ja kuvitellaan sen olevan Harrikka? Onko jääkiekkojoukkueen kannattavaa pelata (puolustuksen kannalta) varminta pelityyliä ja minimoida virheet, vai sallitaanko hyökkäävyys ja epäonnistumiset? Ja voiko nykyaikaista jääkiekkoa pelata noilla resursseilla tuolla taktiikalla - ja vieläpä voittaa otteluita riittävän usein? Juu, näihin kysymyksiin ei ole olemassa helppoja vastauksia. Sydän ja pää puhuvat näistä asioista eri sävyyn. Lisäksi kysymys on myös taloudellinen: jaksaako (maksava) yleisö katsoa "pelaavaa" joukkuetta, joka häviää kauniisti, vai hylkääkö se kahvaavan joukkueen, joka voittaa rumasti (ja tähän jälkimmäiseen tarttuu taatusti joku "humoristi")? Kysymykset eivät liene vain Jyväskylää koskevia, vaan niillä on merkitystä myös suomalaisen jääkiekkoilun ja SM-liigan kannalta.

Niin. Tällaista tällä kertaa. Voi olla, että tämä kirjoitus on vain ylireagointia tämän kauden epätasaisiin otteisiin, mutta näitä asioita on syytä pohtia. Ne vaikuttavat tulevan kauden pelaajahankintoihin ja JYPin Projekti 2007:n.

 

[FourForty]

Totuus lienee kai, että voittava joukkue vetää yleisöä halliin ja häviävä ei, pelitavasta riippumatta. Ihmiset pääsääntöisesti haluavat nähdä kotijoukkueen voittavan. Näinhän on mennyt esimerkiksi Raumalla, jossa Lehkosen Lukko pelasi iloista hyökkäyspeliä heikohkolla menestyksellä ja Rautakorven Lukko sitten... no, ei niin iloista hyökkäyspeliä, mutta ainakin viime kauden runkosarjassa paremmin menestyen. Kyllä ne yleisömäärät kai Rautakorven Lukolla olivat isommat, vaikka pelityyli oli vähemmän viihdyttävä.

Kyllähän Alatalon ajama kiekollinen pelityyli on ehkä vähän liikaa tämän hetken materiaalille. Se kyllä kehittää pelaajia, mutta kehitys ei tapahdu hetkessä, ja sitä ennen koetellaan hermoja lukuisilla tappioilla. Mutta minä en kyllä usko, että yksinkertaistamalla pelityyliä JYP olisi kovinkaan montaa peliä enempää tällä kaudella voittanut, sillä jos nyt vaikka lähiaikojen pelejä miettii, niin puolustusvirheitä useammin tappiot ovat johtuneet maalinteon vaikeudesta ja ylivoiman huonoudesta. Enkä nyt tiedä, lämmittäisikö pari hassua pistettä tämänhetkistä enemmän, jos joukkue olisi koko syksyn esittänyt Saarisen ajan räkäkiekkoa kotiyleisölle.

2007-projektia en miettisi vielä isommin tällä kaudella. Jos (huom. jos) sen 2006-07-joukkueen ratkaisijat meinataan saada tämänhetkisen joukkueen nuoresta kaartista, on kiekollisempi pelityyli pelaajien kehittymisen kannalta perusteltu. Vaikka se vaatiikin ehkä yli-inhimillisen pitkiä hermoja välillä.

 

[Hele]

JYPin pelityyli - itsemurha vai ennakkoluulottomuus?

Pakko palata ajassa taaksepäin aina kauteen 2002-2003 asti, jota moni JYP-kannattaja allekirjoittaneen lisäksi muistelee varmasti lämpimin mielin. Kausi oli monessa suhteessa erittäin onnistunut ja monen positiviisen yhteensattuman kausi.

Moni ei kesällä 2002 varmaankaan osannut odottaa Matti Alatalolta ihmetekoja vaan pieni epäilys oli puserossa, varsinkin kun moni odotti nimekkäämmän valmentajan astumista remmiin. Joukkueenjohdolta erittäin ryhdikäs ja ennakkoluuloton ratkaisu pestata remmiin Suomessa tuntemattomampi valmentaja. Sveitsissähän Alatalo oli valmentanut menestyksekkäästi jo vuosia. Tällä hetkellä Alatalo on pelaajien keskuudessa erittäin arvostettu, niin omassa joukkueessa kuin myös muissa joukkueissa.

JYPillä oli kaudella 2002-2003 poikkeuksellisen hyvä ryhmä, jota moni ei edes silloin tajunnut eikä moni tajua vieläkään. Joukkue oli erittäin hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta sekä hyvin roolitettu. Ulkomaalaishankinnat olivat onnistuneita Vostrakia lukuunottamatta, vaikka ei täydellinen floppi ollutkaan. Joukkueessa oli myös erittäin hyvä nuorisokaarti ja nimet Pihlman, Immonen, Mikkonen, Marttinen ja Huczkowski olivat tuolloin vasta parikymppisiä nuorukaisia. Vielä kun pari täsmähankintaa (Perrin, Korhonen) olivat onnistuneita niin kaudesta tulikin menestyksekäs.

Kauden 2002-2003 joukkue on laadukkain mitä JYPissä on ollut vuosiin ja uuden valmentajan tulo oli siinä mielessä helpompi ja hedelmällisempi. Uuden valmentajan tuomat uudet tuulet ja tietty neitseellisyys johti kuherruskauteen joten kaikki palaset loksahtivat kohdalleen eikä menestys ollut vahinko.

Tuolla kaudella uusi kiekollinen pelityyli alkoi näkymään joukkeen pelissä, mutta JYPin mittapuulla nimekäs ryhmä hämärsi todellisuutta ja seuraava kausi olikin pudotus maanpinnalle. Joukkueesta lähti nippu kovia ja kokeneita pelimiehiä ja uuden pelityylin ajaminen lähti periaatteessa alusta. Kausi 2003-2004 meni suureksi osaksi oppirahoja maksaessa ja uutta identiteettiä etsiessä. Ulkomaalaiset eivät onnistuneet ja vain kova ykkösviisikko pystyi kantamaan JYPin pudotuspelien esikarsintaan.

Uskallan väittää, että tällä kaudella JYP on pelannut pelillisesti paremmin kuin kaudella 2002-2003, vaikka tulokset eivät ole läheskään samalla tasolla. Kaudella 2002-2003 nimekäs ryhmä ei toteuttanut Alatalon pelifilosofiaa mielestäni yhtä kurinalaisesti kuin tällä kaudella, mutta joukkueen leveys ja vahvuus toi silti voittoja. Varsinkin tämän kauden hankinnat ovat osoitus siitä, että kiekollisia ja taitavia pelaajia pyritään hankkimaan ja kasvattamaan. Välillä tuntuu siltä, että ns. duunarit ja likaisen työn tekijät loistavat poissaolollaan. Kauden mittaan onkin puhuttu kiivaasti siitä, ettei JYPiltä löydy tarvittavaa kovuuttaa maalinedustoille. Kritiikki onkin ollut täysin perusteltua ja se onkin tämän hetken joukkueen heikkous. Tosin Alatalon pelifilosofiaan ja - tyyliin sopivaa duunaria on vaikea löytää pelaajamarkkinoilta. Saatikka jos hänen pitäisi vielä osata tehdä maalejakin ja vähän osata kiekkoakin käsitellä.

Tällä kaudella kiekollisuus ja kiekkokontrolli on paistanut pelityylistä jo niin selkeästi, että se on huomattu myös vieraspaikkakunnilla. Aiemmilla Alatalon kausilla vieraissa on pelattu hieman passiivisemmin ja joskus jopa 1-1-3 karvaussysteemillä. Nykyään pelityyli on rohkeampi myös vieraissa ja muistuttaa mielestäni hyvin paljon Summasen ajan maajoukkueen käyttämää rohkeaa kaksivaiheista reagointipeliä, jossa pyritään karvaamaan kiekko vastustajan puolustusalueella ja jopa vastustajan maalin takana. Karvaussysteemi on kuluttava ja vaatii laitureilta hyvää pelikäsitystä.

Kiekkokontrolli näkyy myös omassa päässä, jossa pyritään kiekko pitämään omilla, jonka jälkeen pyritään nopeisiin kontrolloituihin vastahyökkäyksiin. Alkukaudesta tuon pelityylin toteuttaminen näytti varjopuolensa ja alkoi tulla karkeita puolustuspään virheitä. Väitän, että pitkä tappioputki johtui ainakin osittain juuri tästä syystä.

Tappioputken pakottamana edessä oli pelityylin hienoinen yksinkertaistaminen. Ei pelityyli radikaalisti ole muuttunut, mutta enää ei niin selkeästi yritetä oman alueen kiekonriiston jälkeen kiekkoa pitämään, varsinkaan silloin jos vastustaja on kerinnyt ryhmittäytymään keskialueella ja karvaukseen. Uskon, että valmennusjohto on painottanut sitä, että kiekon saa myös purkaa keskialueelle. Sen sijaan turhia pitkiä kiekkoa vältetään ja kiekko pitää purkaa joko pleksin kautta tai roikkuna.

Pelityylin yksinkertaistamisen jälkeen karvaaminenkin passivoitui hieman eikä se ole niin aggressiivista, varsinkin jos vastustajalla on hyvä kiekkokontrolli. Kärkikarvaajalla on suuri vastuu tällaisessa karvauksessa, koska hän päättää milloin karvaus muuttuu aggressiiviseksi ja kiekon riistoon pyritään. Tässä tapauksessa toisen laiturin on luettava peliä ja peesattava toista laituria, ettei viisikon pelaajien väliset erot repeäisi liian suuriksi. Tuo mainitsemani kaksivaiheisuus tulee esiin varsinkin siinä, kun vastustajan pakki ahdistettuna tekee puolenvaihdon. Tässä tapauksessa kakkoskarvaajan pitäisi olla jo vastustajan painottoman puolen puolustajan iholla.

Mielestäni viime aikoina pelityyli on toiminut erittäin hyvin. Viisikko tekee kurinalaisesti juuri sen mitä valmennusjohto toivoo. Varsinkin viime torstain Saipa-ottelu oli osoitus siitä miten vaikeaa vastustajalla on jos pelityyli toimii. Saipan ykkössektorin maalipaikat olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Tosin on muistettava se, että pelityylin toimivuus on monen tekijän summa. Niin henkinen kuten myös fyysinen puoli näyttelee suurta roolia yksittäinen pelin onnistumisessa.

 

[Groove Armada]

Parilla viime kaudella ollaan huomattu, että JYPin pelitapa on runkosarjassa hyvä ja viihdyttävä. Mutta toisaalta, kun lähdetään pelaamaan vauhdikasta kiekollista peliä, taitotasonkin pitäisi olla korkeampi, jotta sillä menestyttäisiin playoffeissa.

Oma mielipiteeni on että ehkä JYPissä on kuitenkin vähän liikaa luotettu kiekolliseen peliin. Itse haluaisin nähdä ensi kaudella suoraviivaisempaa peliä ja kovempaa vääntöä. Suomessakin ollaan menty enemmän NHL:n suuntaan, eli tilanteet vaihtuvat nopeasti ja pelaajan pitää olla hetkessä valmis haastamaan puolustajia ja menemään suoraviivaisesti maalille. Tämän tyyppisiä pelaajia JYPiltä on puuttunut, jotka väkisin vääntävät maaleja tiukoissa otteluissa. Mielestäni esim Immonen ja Virtanen eivät taidoistaan huolimatta ole tällaisia pelaajia.. Heidän pelinsä kulkee kuitenkin siinä missä muunkin joukkueen, eli maalinteko-ongelmat koskevat niin heitä kuin koko joukkuettakin.

Siis muutama voimahyökkääjä, kiitos!

Edit: Tällä kaudella meidän pelitapaa kehuttiin monien vierasjoukkueen kannattajien toimesta. Mutta onko tällä loppujen lopuksi mitään merkitystä? Toki esim roikkuminen ja kahvaaminen ei ole mielekästä katseltavaa, mutta itse katsoisin kuitenkin ehkä mieluummin menestyksekästä kuin näyttävää mutta kohtalaisen tehotonta peliä. Nyt kun kahva-leima on osin karistettu ja Shelleyn tulon myötä pelaajien munat suurenivat mukavasti (ainakin kentällä, muusta en halua tietää), olisi mukava ensi kaudellakin nähdä kovempaa peliä.

 

[Köpi]

Viestin lähetti Groove Armada
Oma mielipiteeni on että ehkä JYPissä on kuitenkin vähän liikaa luotettu kiekolliseen peliin. Itse haluaisin nähdä ensi kaudella suoraviivaisempaa peliä ja kovempaa vääntöä. Suomessakin ollaan menty enemmän NHL:n suuntaan, eli tilanteet vaihtuvat nopeasti ja pelaajan pitää olla hetkessä valmis haastamaan puolustajia ja menemään suoraviivaisesti maalille. Tämän tyyppisiä pelaajia JYPiltä on puuttunut, jotka väkisin vääntävät maaleja tiukoissa otteluissa. Mielestäni esim Immonen ja Virtanen eivät taidoistaan huolimatta ole tällaisia pelaajia.. Heidän pelinsä kulkee kuitenkin siinä missä muunkin joukkueen, eli maalinteko-ongelmat koskevat niin heitä kuin koko joukkuettakin.

Siis muutama voimahyökkääjä, kiitos!

Tätä minäkin olen kaivannut jo pitkään, olen siitä Alatalo-ketjussakin muistaakseni puhunut.
Tottakai on hienoa nähdä, että tällä pelitavalla nuoret kehittyvät (tänä vuonna esimerkkinä siitä Hytönen), mutta olisiko sitten ajaa pelityyliä ja - tapaa hieman voimakkaampaan roolituspeluutukseen?
Eli hieman lievennättäisiin tätä kaikki pelaa - systeemiä ja asetettaisiin yksi selkeä puolustavampi ketju, johon esim. Tuomas Mikkonen olisi omiaan, parhaiten hyödyksi koko joukkueelle.

Ehkä pelitapaa ei voi rakentaa niin, että jokainen pelaaja olisi 100% hyödyksi joukkueelle, vai voiko? Kyllä minä ainakaa kaipaan tuohon pelitapaan hieman vääntöä, repimistä, raastoa, taklauksia ja roolitusta. Saa nähdä tuleeko sitä sitten Alatalon viimeisellä (?) kaudella.