Jyp-Lukko 19.11

  • 4 097
  • 51

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tehopisteistä

TV-Jyväskylän kuvan perusteella totean, että kyllä se kiekko Chlubnan mailaan osuu. Ei paljon, mutta sen verran, että muuttaa suuntaa ja nousee jonkin verran ylöspäin. Oikealle miehelle meni, vaikka eilen hallilla olinkin valmis kyseenalaistamaan.

Sen sijaan Saarelan sai syöttöpinnan olemassaolosta Lukon kolmanteen maaliin. Tilanteessa Ulmer syötti kiekon siniviivalla Porkalle, joka laukoi maalia kohti, josta Torkki kiekon maaliin ohjasi. Saarela vain oli ensimmäisenä tuulettamassa.

Myös Poikolaisen syöttöpinna on mielestäni kyseenalainen, vaikka taitaa sääntöjen mukaan mennä. Peksi laukoi kiekon ohi maalin, josta päädystä ponnahtaneen kiekon nappasi sähellyksen jälkeen Immonen. Leivottuaan aikansa hän laukoi myös ohi maalin, ja maalin takaa kimmonneen kiekon Marttinen ohjasi maaliin. Eipä taida maalista paljoa ansiota Peksille kuitenkaan kuulua, vaikka pisteen saikin.
 

Pepe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kiri, MuurLe
TV-Jyväskylän kuvan perusteella Chlubnan kosketus on tosiaan selviö. Näytti jopa siltä, että Perrinin laukaus olisi ilman ohjausta osunut Vuorion patjaan.

Enpähän muista koskaan JYPin voittaneen kolmesti peräkkäin kotona yhtä huonoilla esityksillä. Suurin syy on ollut joka kerta vastustajan onnettomassa maalivahtipelissä. Lukko-pelissä vieraiden maalivahtikaksikko päästi peräti viisi helppoa maalia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös