JYP kaudella 2025–2026 – uusi alku vai vanhat haasteet?

  • 86 106
  • 667

pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
runkosarjassa JYP, pleijareissa vaikka Ilves
Hyviä jätkiä kaikki, mutta ymmärrettävä päätös. Samalla on hyvä muistaa, että jos vuodesta toiseen tulos kyntää, niin silloin muutoksia on tehtävä.

Dostie: Hyvällä asenteella pelaava pörrääjä, joka vaikutti hyvältä tiimijätkältä. Kanadalaiseksi kuitenkin hämmästyttävän huono kyky kamppailla, ja ilman sitä Liigassa on vaikea pärjätä.

Vitols: Olen sitä mieltä, että potentiaalia jäi lunastamatta. Alkukausi Vehviläisen kanssa epävarmalla tasolla. Salmisen tultua sai vain pari hajapeliä siellä täällä. Ja nekin olivat Tampereen joukkueita vastaan, jotka oli budjetoitu todennäköisiksi häviöiksi anyway.

Jonsson: Hänen lähtönsä ehkä vähän harmittaa. Pelasi alkukauden ja treenipelit hemmetin hyvin, mutta sitten valtavilla minuuteilla peli muuttui vähän selviytymiseksi, ennen kauden päättänyttä loukkaantumista. Hyvä pakki tähän Liigaan, ja olisi potentiaalia breikata. Ensi kaudelle ei YV-vastuuta olisi ollut tarjolla Vatasen ja Erosen takana, joten parempi käyttää vapautuvat eurot puolustavampiin pakkeihin. Voisin kuvitella, että olisi esimerkiksi KooKooseen loistava hankinta ensi kaudelle Loposen kaveriksi toiseen ylivoimaan, jos Farance ei jatka.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Hyvin pystyn elämään tämän päätöksen kanssa. Dostie oli ainut, jolle olisi voinut jatkon tehdä. Voisi kuvitella, että pienellä lisävoimalan olisi oikein mainio 2. ketjun laituri toimivassa pelitavassa. Eiköhän tuo mene johonkin SaiPaan ensi kaudeksi ja mene lähemmäs 40p rajaa.

Vitolsille hyvä jatkaa jossain, missä saa vastuuta, eikä pure tuppea, kun Salminen oletettavasti vetää 55 peliä.

Jonsson taas oli oletettavasti melko ylihintainen, ja varmasti löytyy kykyä olla hyvä pakki Liigassa, mutta se ei olisi tapahtunut JYPissä.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Dostie oli hetken aikaa ihan hyvä, mutta myös ajoittain todella huono. Kiekollinen peli oli ihan kamalaa ja johti aina menetykseen. Käytännössä mikään ei johtanut mihinkään...Veto oli myös heikkous ja yleensä täysin vaaraton, ellei maalin edestä päässyt yrittämään.
 

Takapakkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Takapakkia ottanut jyväskyläläinen joukkue
Pelaajista en osaa juurikaan sanoa, kun heidän otteitaan ole juurikaan seurannut. Mutta kuten moni tietää, logolle pelaaminen, pelitavan noudattaminen ja joukkueen eteen asioiden tekeminen on KalPassa a ja o.
KalPassa sellasta olisi näidenkin pelaajien varmasti helpompi noudattaa, kun teillä selkeä pelitapa on. Jos joku kysyisi keneltä tahansa millainen JYPin pelitapa on tässä viimevuosina ollut, niin ei kukaan osaisi vastata siihen. Total Shit ja sitä rataa.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Pelaajista en osaa juurikaan sanoa, kun heidän otteitaan ole juurikaan seurannut. Mutta kuten moni tietää, logolle pelaaminen, pelitavan noudattaminen ja joukkueen eteen asioiden tekeminen on KalPassa a ja o.
Näistä ei asia JYPissäkään jäänyt kiinni keneltäkään noista kolmesta.

Uskoisin, että jokainen noista voisi olla sopivassa roolissa hyvä liigatason pelaaja, Jonsson lienee varmin sillä oli JYPissäkin alkukaudella ihan eliittitasoa, sitten ylisuuri kuorma ensiksi hyydytti virheherkäksi ja lopulta loukkiin.

Dostie kuten monesti sanottu, peliälyä on, mutta fyysisesti antaa paljon tasoitusta. Olisin itse ollut valmis katsomaan kortin ja mitä hyvä kesä saa aikaan. Käykö Gardinerit ja laittaa itsensä paremmin kamppailuvalmiiksi. Oli JYPille myös todella edullinen pelaaja.

Vitols latvian maajoukkueen maalivahti, joka ei Salmisen tultua saanut käytännössä vastuuta. JYPillä useampi nuori maalivahti tulossa ja Eriksistä luopumisen ymmärrän jos noita tarkoitus sisään ajaa.

En jää itkrmään kenenkään perään, mutta toisaalta uskon että jokainen pystyisi tällä kaudella nähtyä parempaan ja jos liigassa muualla jatkavat niin todennäköisenä pidän, että myös vahvistavat sitä joukkuetta.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Juunssonin poistuminen kyllä harmittaa mut eipä näille mitään voi ja kun lähtee niin ei nähty häntä sit varmaan tarpeelliseks jne.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Juunssonin poistuminen kyllä harmittaa mut eipä näille mitään voi ja kun lähtee niin ei nähty häntä sit varmaan tarpeelliseks jne.
Valmennus kyllä vaikutti luottavan, olisiko hinta ja omistajat lopulta enemmän tämän päätöksen katalyyttejä. Käsittääkseni Jonsson ei ollut erityisen halpa kokeilu ja usein optiovuosi jos käytetään hinta vain nousee.
 

Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näistä ei asia JYPissäkään jäänyt kiinni keneltäkään noista kolmesta.

Uskoisin, että jokainen noista voisi olla sopivassa roolissa hyvä liigatason pelaaja, Jonsson lienee varmin sillä oli JYPissäkin alkukaudella ihan eliittitasoa, sitten ylisuuri kuorma ensiksi hyydytti virheherkäksi ja lopulta loukkiin.

Dostie kuten monesti sanottu, peliälyä on, mutta fyysisesti antaa paljon tasoitusta. Olisin itse ollut valmis katsomaan kortin ja mitä hyvä kesä saa aikaan. Käykö Gardinerit ja laittaa itsensä paremmin kamppailuvalmiiksi. Oli JYPille myös todella edullinen pelaaja.

Vitols latvian maajoukkueen maalivahti, joka ei Salmisen tultua saanut käytännössä vastuuta. JYPillä useampi nuori maalivahti tulossa ja Eriksistä luopumisen ymmärrän jos noita tarkoitus sisään ajaa.

En jää itkrmään kenenkään perään, mutta toisaalta uskon että jokainen pystyisi tällä kaudella nähtyä parempaan ja jos liigassa muualla jatkavat niin todennäköisenä pidän, että myös vahvistavat sitä joukkuetta.

Olin tuossa talvella aika varma että Dostie jatkaa JYPissä, mutta tämä loppukausi meni joukkueelta ja myös Dostielta vaisummin ja kun tulos joukkueella oli kertakaikkisen paska, niin ehkä hyväkin että vaihtuvuutta tulee.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jonsson: Hänen lähtönsä ehkä vähän harmittaa. Pelasi alkukauden ja treenipelit hemmetin hyvin, mutta sitten valtavilla minuuteilla peli muuttui vähän selviytymiseksi, ennen kauden päättänyttä loukkaantumista. Hyvä pakki tähän Liigaan, ja olisi potentiaalia breikata. Ensi kaudelle ei YV-vastuuta olisi ollut tarjolla Vatasen ja Erosen takana, joten parempi käyttää vapautuvat eurot puolustavampiin pakkeihin. Voisin kuvitella, että olisi esimerkiksi KooKooseen loistava hankinta ensi kaudelle Loposen kaveriksi toiseen ylivoimaan, jos Farance ei jatka.

Aika lailla samaa mieltä tästä, osoitti kuitenkin alkukaudesta että osaa pelata. Kuitenkin nyt Vatasen tulon ja Erosen jatkon myötä rooli olisi jäänyt aika pieneksi ja Lehmuksen jatkosoppari varmaan sinetöi tämän lähdön.

Odotettuja ratkaisuja kuitenkin ja nyt aletaan sitten odottelemaan niitä uusia pelaajia ja Salmisen jatkosopparia. Saa nähdä tuleeko muita jatkoja.
Vainion jatko ok, mutta välttämättömyys se ei ole jos rosteria ei jätetä liian kapoiseksi eli tilalle tulee samantasonen pakki.

Samaa mieltä ja en pelihousuja repisi, vaikka tulisi se kärkipalanen, Nordsäter ja Vainio jatkaisi Pullin lisäksi. Meillä on toki nuoria jotka menee eteenpäin ja tarvitsee minuutteja, mutta kuten tämäkin kausi näytti, ei ylimääräisestä reservistä haittaa ole, jos hinta on sopiva.

Lienee toki epätodennäköistä että Vainio, Nordsäter ja Pulli kaikki olisi JYPissä

Mää en kyllä edellenkään ymmärrä JYPin ideaa jos Pullille värkätään jatko siinä tapauksessa jos Vainio jatkaa tai Vainion tilalle tulee toinen samantasoinen pakki.

Siinä tapauksessa Liikonen jo tippuu seiskapakiksi ja kyllä minä nyt uskoisin että Jokinen pystyy siinä kasipakkina olemaan ja voidaan ajaa rauhassa sisään. Leveyttä on hyvä olla, mutta ei sitä liiallisuuksiin tarvitse vetää.
Ihan riittäisi jos tuosta kolmikosta olisi yksi ensi kaudella JYPissä ja sen pitäisi olla Vainio tai Nordsäter.
Kuten todettu moneen kertaan, Pullin tasoisia kolmosparin pakkeja löytyy kyllä tarpeen vaatiessa markkinoilta.

Toki jos JYPin johdossa ajatellaan että Lehmus - Liikonen on kolmospari, niin se muuttaa tilanteen. Mutta ideaalitilanne olisi se että Lehmus - Vainio / x olisi kolmospari.
 
Viimeksi muokattu:

Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pullin ajattelen olevan hyvä rotaatiopelaaja, jollaisia kyllä tarvitaan. Lähtökohtaisesti siis pelaavan kokoonpanon ulkopuolella, mutta voi tarvittaessa tuurata jopa hyökkääjänä. Ei kitise, pelaa asenteella ja harvoin ottelun voitto jää hänestä kiinni.

Penne näyttää lisäksi luottavan Pulliin, joten jatko on täysin looginen ja tuskin vähentää nuorten peliaikaa.
 

LapaLammas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ensinnäkin kiitokset jokaiselle noista pelaajista! Ei ollut helppo kausi tämä kenellekkään, joten pieni tuuletus ihan hyväksi kaikille.

Jonsson jäi tämän kauden tienraivaajaksi siitä, kuinka ylipeluutetaan mies puhki. Alkukaudella mies oli JYP:n paras pelaaja, mutta nopeasti lähti homma laskuun ja loppu kausi loukissa. Jos joukkue ei olisi täynnä leftin pakkeja, mieluusti olisin tehnyt jatkon.

Dostien jatko olisi ollut ihan mieluinen. Jis valmennus näki asiat toisin, niin ymmärrettävää. Ensi kaudella (esimerkiksi) KooKoossa 40 pistettä rikki ja mietitään, että mitä tapahtui.

Case Vitols. Sai mahdollisuuksia syksyllä joukkueen pelin ollessa sekaisin eikä lähtenyt. Sen jälkeen tuli Salminen ja mahdollisuudet vietiin. Lupaava maalivahti, mutta omien nuorten koputtaessa porteilla olisi tämä jatko ollut mielestäni tarpeeton.
 

Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hieman ikäviä kommentteja saa lukea Tukiaisen asenteesta Jukureita vastaan. Meillä on näitä löysiä mielialapelaajia ollut riittämiin, joten toivottavasti ei saada Tukiaisesta seuraavaa löysäilijää.

Ymmärrettävää ja jopa luonnollista ettei playoutit niin kiinnosta, mutta ammattiylpeys pitäisi aina säilyttää.
 

bicek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jonsson jäi tämän kauden tienraivaajaksi siitä, kuinka ylipeluutetaan mies puhki. Alkukaudella mies oli JYP:n paras pelaaja, mutta nopeasti lähti homma laskuun ja loppu kausi loukissa. Jos joukkue ei olisi täynnä leftin pakkeja, mieluusti olisin tehnyt jatkon
Tämä jäi itselläkin päällimmäiseksi mieleen, että kohtuuttoman kova kuorma alkukaudella pilasi koko kauden. Oli minunkin mielestä JYPin top-3 onnistujia alkukauden ajan.

Toivottavasti löytää peli-ilon jossain muualla, sillä pari kertaa hallilla jututin häntä ja vaikutti erittäin miellyttävältä tyypiltä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Pullin ajattelen olevan hyvä rotaatiopelaaja, jollaisia kyllä tarvitaan. Lähtökohtaisesti siis pelaavan kokoonpanon ulkopuolella, mutta voi tarvittaessa tuurata jopa hyökkääjänä. Ei kitise, pelaa asenteella ja harvoin ottelun voitto jää hänestä kiinni.

Penne näyttää lisäksi luottavan Pulliin, joten jatko on täysin looginen ja tuskin vähentää nuorten peliaikaa.

No voi kyllä ihan huoletta kysyä, luottiko jo pakon edessä. Jonsson klesana, Persson aikamoinen hasardi ja sitten oli junnuja.

Jos asia nyt korjataan ensi kaudella siihen malliin kuin sen pitäisi eli pakkiparit olisivat tässä kuosissa:

x-Vatanen
Eronen - Peltola
Lehmus - x
Liikonen - Jokinen.

Tämä siis ideaalitilanne. Tietysti jos otetaan se pieni riski että Jokinen nostetaan tuohon Lehmuksen rinnalle tai pelaavaan kuusikkoon niin sitten Pullin jatkoa voi vähän paremmin perustella.

Mutta katsotaan mihin päätökseen seurajohto päätyy tai on ehkä jo päätynyt.

Seuraavaksi ehkä odottelisin jonkunmoista infoa, mikä tulee olemaan ensi kauden valmennustiimi. Pennerborn oletettavasti jatkaa, mutta tuleeko muuhun tiimiin vaihtuvuutta?
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Kuten todettu moneen kertaan, Pullin tasoisia kolmosparin pakkeja löytyy kyllä tarpeen vaatiessa markkinoilta.
Tästä lauseesta olen samaa mieltä siinä mielessä, että faktahan tuo on. Tähän kuitenkin heitän pienen täkyn. Löytyykö markkinoilta Pullin tasoisia pakkeja, samaan hintaan, joilta löytyy yhtä pyyteetöntä logolle pelaamista, mitä Pullilta. Väitän, ettei löydy.

Tälläkin kaudella ihan liian moneen kertaan ollaan manailtu sitä, kuinka asenne on jäänyt puolittaiseksi ja kiinnostus on näyttänyt vähäiseltä. Pulli oli tällä kaudella yksi ainoista, joiden asenne riitti illasta toiseen kun superstarat vetelivät samaan aikaan vähän sinnepäin.

Pelkästään tämän takia antaisin Pullille jatkoa kyselemättä.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Löytyykö markkinoilta Pullin tasoisia pakkeja, samaan hintaan, joilta löytyy yhtä pyyteetöntä logolle pelaamista, mitä Pullilta. Väitän, ettei löydy.

Tälläkin kaudella ihan liian moneen kertaan ollaan manailtu sitä, kuinka asenne on jäänyt puolittaiseksi ja kiinnostus on näyttänyt vähäiseltä. Pulli oli tällä kaudella yksi ainoista, joiden asenne riitti illasta toiseen kun superstarat vetelivät samaan aikaan vähän sinnepäin.

Pelkästään tämän takia antaisin Pullille jatkoa kyselemättä.
Samaa mieltä.

Tätä tukee myös se, kuinka Haataja kuvaili Pullia Radio Keskisuomalaisen ottelulähetyksessä kauden loppupuolella.

Haataja kertoi, että suuri yleisö ei välttämättä edes ymmärrä miten tärkeä pelaaja Pulli joukkueelle on, myös kentän ulkopuolella, kuten kopissa. Haataja kertoi, että Pulli tekee aina täysillä sen mitä pyydetään ja on iloinen mistä tahansa roolista.

Tällaisia pelaajia ei ole JYPissä liikaa ollut.
 
Viimeksi muokattu:

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Samaa mieltä.

Tätä tukee myös se, kuinka Haataja kuvaili Pullia Radio Keskisuomalaisen ottelulähetyksessä kauden loppupuolella.

Haataja kertoi, että suuri yleisö ei välttämättä edes ymmärrä miten tärkeä pelaaja Pulli joukkueelle on, myös kentän ulkopuolella, kuten kopissa. Haatajan kertoi, että Pulli tekee aina täysillä sen mitä pyydetään ja on iloinen mistä tahansa roolista.

Tällaisia pelaajia ei ole JYPissä liikaa ollut.
Amen! Näitä kavereita tarvitaan joukkueessa, jos JYP meinaa alkaa rakentamaan samanlaista meininkiä mitä oli silloin mestaruusjoukkueet.
 

Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa mieltä.

Tätä tukee myös se, kuinka Haataja kuvaili Pullia Radio Keskisuomalaisen ottelulähetyksessä kauden loppupuolella.

Haataja kertoi, että suuri yleisö ei välttämättä edes ymmärrä miten tärkeä pelaaja Pulli joukkueelle on, myös kentän ulkopuolella, kuten kopissa. Haataja kertoi, että Pulli tekee aina täysillä sen mitä pyydetään ja on iloinen mistä tahansa roolista.

Tällaisia pelaajia ei ole JYPissä liikaa ollut.

Ja Pettinen kehui myös Pullia, varmaan valmennukselle helppo pelaaja kun asenne on niin hyvä.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pulli on edelleen hyvä ja arvokas pelaaja. Ehdottomasti mieluummin hän kuin joku valmentajan entinen selänpesijä länsinaapurista.
Jonsson: Yllättävän yliarvostettu täällä. Oli johtavana pakkina liian isoissa saappaissa. Ihan ok pelaaja, mutta liian kallis sen statuksen pelaajaksi. Lähtö ei aiheuta kyyneliä, varsinkin kun tilalle tulee laatua.
Vitols: Jos Salminen tosiaan jatkaa, niin ei siinä paljon pelejä luvassa. Jypinkin kannattaa lähteä liikkeelle omilla nuorilla, varsinkin nyt kun siellä on ihan hyviä vahteja tulossa. Hyvää vaihtuvuutta rosteriin.
Dostie: Joku haluaisi nähdä olisko tästä uudeksi Gardineriksi. Voin kertoa että ei ole. Ranteet on coryquirk-tasoa. Kovat syötöt ei oikein pysy hallussa ja laukaus on kuin jollain d-junnulla. Heikko ja arka kamppailupelaaja. Ei maalipyssy, eikä rouhija. Ei oikein mitään sellaista annettavaa, mistä kannattaisi maksaa. Näihin täyterooleihin löytyy löppösiä ja röppösiä ihan kotisuomestakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös