Huhuketjussa on käyty keskustelua puolustajista ja yritän epätoivoisesti siirtää sen tänne. Oma puolustajaranking on seuraava:
1. Eronen. Käyttökelpoinen joka tilanteessa. Hyvä kiekon kanssa. Vetänyt Jonssonin poissaollessa molemmat ylivoimat. Vielä on myös varaa parantaa esim. keskialueen puolustamisessa.
2./3. Vainio ja Peltola. Aika samanlaisia, isoja peruspakkeja. Vainio sai jonkun ihme suonenvedon viime viikolla, mutta lähtökohtaisesti hän ottaa kiekon pois vastustajalta ja antaa helpon syötön omille. Eikä siinä ole mitään vikaa, päinvastoin. Peltola väläyttelee välillä myös kiekon kanssa, mutta ei ole pystynyt vielä nousemaan varsinaisesti kiekolliseksi pakiksi. Luistelee kuitenkin yllättävän hyvin, joten potentiaalia olisi nostaa kiekkoa myös ns. jalalla. Peltolan puolustaminen on kehittynyt paljon tällä kaudella.
4./5. Jonsson ja Pulkkinen. Kiekon kanssa taitavia pakkeja, joilla on ollut haasteita omassa päässä. Kummallakin pitäisi olla potentiaalia jota ei vielä ole saatu kunnolla esiin. Pulkkisen peli on mielestäni viime aikoina mennyt parempaan (lue: suoraviivaisempaan) suuntaan ja älyttömimmät jättösyötöt omassa kulmassa ovat jääneet pois. Kokonsa ja taitojen puolesta pystyisi dominoimaan molemmissa päissä, mutta tätä ei ole vielä tällä kaudella nähty. Toivottavasti homma lähtee oikeille raiteille. Jonsson on pienikokoisempi, mutta luistelee hyvin ja on kiekollisesti taitava. Avauspelaamisessa on kuitenkin ollut yllättäviä vaikeuksia. Ei ole fysiikaltaankaan ihan lapanen, joten pystyisi olemaan korkeammallakin tässä hierarkiassa, mutta on taantunut kauden mittaan. Toivottavasti valmennus saa kurssin käännettyä.
6./7./8. Liikonen, Pulli ja Persson. Liikonen on ottanut isoja steppejä alkukauteen verrattuna. Vieläkin turhan jäähyherkkä. Kiekollinen potentiaali tuntuu aika pieneltä, mutta olen mielelläni väärässä. Pulli tuo asennetta ja taistelua, mutta vastapainoksi myös kummallista sekoilua. Hänellä on myös kiekollisia kykyjä, mutta ottaa omaan makuun liikaa riskejä erityisesti hyökkäyspäässä. Lisäksi on myös jäähyherkkä. Perssonissa on periaatteessa hyvä aihio: melko iso, liikkuu hyvin ja osaa käsitellä kiekkoa. Siitä huolimatta tulos on ollut heikkoa. Joko peliälyä ei ole tarpeeksi tai sitten ei ole vielä tajunnut miten JYPin pelisysteemissä ja tällä tasolla pitäis pelata. Voi olla että parantaa, voi olla että tätä enempää äijästä ei saa irti.
Ynnä muut:
Jokinen. Mielestäni potentiaalia, toivottavasti saa lisää liigapelejä jossain vaiheessa. Voittavaa joukkuetta ei kannata muuttaa, joten hetki ei ehkä ole juuri nyt.
Tumanovs. En ole vieläkään selvillä onko sitä potentiaalia vai ei. Koko, luistelu ja kiekonkäsittely periaatteessa kunnossa. Vähän samanlainen tapaus kuin Persson.
Lehmus. Yhden pelin otannalla mielenkiintoinen mahdollisuus. Toivottavasti peruutetaan enemmän niin nähdään pystyykö suorittamaan tasaisesti.