Mainos

JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

  • 523 584
  • 3 989

nepp1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jämsänkosken Ilves
Eikös nämä ole enemmän ollut hallituksen ajamia valmentajia ei varsinaisesti Viitasen? pitäisi löytää se suunta mihin halutaan organisaatiota viedä ja hankkia sitten niihin omiin tavoitteisiin sopiva valmentaja tai sitten pysytään taustalla ja annetaan enemmän tulevan valmentajan vetää omaa projektia siihen suuntaan mihin haluaa ja pelaajat sopii. Jotenkin tuntuu että mestaruuksien jälkeen siellä on liikaa Seppänen yrittänyt puuttua siihen minkälaista kiekkoa pitäisi pelata.
Miksi ylipäätään hallitus tai sen puheenjohtaja ottaa noin paljon roolia urheilupuolen asioissa. No, lienee monessa seurassa samankaltainen tilanne kun paikalliset patruunat harrastelevat jääkiekkojoukkuetta.

Uskon että monella on pyhä usko ja into tehdä hyviä asioita rakastamansa seuran suhteen. Rahaa ei tietysti Suomessa näissä pöydissä tehdä.

Tämän hetken johtaminen JYPissä on kuin suoraan Lukon 2000-luvun alusta noin kymmenen vuoden periodi milloin Rauno Mokka johti länsirannikon ylpeyttä. Epäilemättä suurella sydämellä (ja budjetilla) mutta varsin heikoin tuloksin ja päämäärättömästi. Nykyään moni asia on Raumalla hyvin eri asennossa, se vaati seuran ydinvaikuttajien ulkopuolisen johtajan tekemään tämän muutoksen.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Ensi kauden ketjurulettipäivitys:

XXXX/Puustinen - Lassila - XXXX
Puustinen/XXXX - [Jo Nättinen] - XXXX
Siikanen - [Mäkinen] - Perttu
Vidgren - Koskela - Petman
Tohila

Kärkilaitureita puuttuu 3/4, ellei Nättistä istuteta laitaan ja silloin tarvitaan kyllä kärkipään sentteri. Joka tapauksessa tilausta olisi kolmelle TOP6-pelaajalle, neljälle jos huhu Joonas Nättisen paluusta onkin ankka.

Tilastoscoutin silmällä Mäkisellä riittää eväät enempäänkin kuin pelata nelosessa nollanollaa Vidgrenin ja Petmanin kanssa, joten vaihdoin lennosta Pertun kolmosen keskeltä laitaan ja Mäkisen kolmosen keskelle nelosesta, ja nostin Koskelan reservistä nelosen keskelle. Ehkä kuitenkin vähintään yksi leveyspelaaja bottom6-rooliin olisi tilauksessa, mutta jo tuo ylläoleva voi oikeassa valmennuksessa olla ihan vertailukelpoinenkin alakuusikko.

Eronen - XXXX
Vainio - Pulkkinen
Peltola - (Tumanovs)
Koskela - Minkkinen

Yhtä pakkia tuo huutaa, mieluiten joku laadukkaampi ykkösparin pakki viemään Pulkkiselta ja Tumalta paineilta, joille voi hyvinkin iskeä vähän kakkoskauden kirousta isossa vastuussa ja huomion keskipisteessä. Erosta ja Vainiota lukuunottamatta myös varmaan aika edullinen kokonaisuus, johon on varaa se yksi laadukkaampi kaveri hommata. Tuman option käytön olisi voinut julkaista samalla Pertun ja Siikasen soppareiden kanssa.

Veini
XXXX

Vähän haaveilisin kyllä Leinosen jatkosta ja kauteen lähdettäisiin suunnitelmalla Veini 40 peliä ja Leinonen 20 peliä. Sitten näyttöjen mukaan antaa vaa'an kiikkua. Toki joku monivuotinen pahvi Leinoselle ja ensi kauden laina johonkin, missä saa enemmän pelejä ei olisi myöskään pahitteeksi - ja Veinin taakse hommataan joku "aittokallio" ottamaan ne tarvittavat 10-15 peliä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Puustinen - Lassila - (Turkulainen)
[Ju.Nättinen] - Perttu - [Jo Nättinen]
Siikanen - [Mäkinen] - XXX
Vidgren - Koskela - Petman
Tohila

- Oletetaan, että huhutut Nättiset tulee sekä Mäkinen, myös jostain kumman syystä Jerry ei lähde ulkomaille. Mikäli Jerry jää yhtä top6 laituria huutaisi, ellei niin pitäisi saada kaksi. Lisäksi tuohon voisi nostaa junnuista reserviä kuten Varga ja Huovila. Yksi kova sentteri kelpaisi toki, mutta miten osuu strategiaan. Smithin jatko voisi täyttää tuon yhden laiturin tarpeen, jos Jerry jatkaisi (joka toki utopiaa)

Eronen - Minkkinen
Vainio - Pulkkinen
Peltola - (Tumanovs)
Koskela

- Oletan, että Tumanovsin optio käytetään, sekä Minkkinen ajetaan isosti sisään. Puolustuksen ei varsinaisesti tarvita ulkopuolelta ketään, mutta toki sellainen voidaan tuohon tuoda.

Veini
YYYY

- Leiskan jatko kävisi, mutta noinkohan kiinnostaa? Joku luotettava varamaalivahtina Veinille jokatapauksessa saatava.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Pertun jatkoon olen tyytyväinen. Varmasti tulee vielä tekemään tulosta tässä sarjassa. Mutta voi vittu, vieläkö tuota Siikasen kulmissa pörräämistä pitää katsella vielä ensi kaudellakin? Noh, ei tänne parempaakaan kyllä saa.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisiko joku kertoa, mikä on Siikasen positio joukkueessa? Montako vuotta vielä katsotaan "lupaavaa pelaajaa"?
Tulee ihan Johannes Alanen mieleen...
No en minä odota Siikasesta mitään huippu maalintekijää, mutta alemmissa ketjuissa ihan kelpo pelaaja. Parasta Siikasessa on kova fysiikka, on kova kamppailija ja luistinkin liikkuu ihan hyvin. Ja onhan se mahdollista, että vielä intoutuisi parempaakin pistetehtailuun, koska suhteellisen nuori kaveri vielä.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisiko joku kertoa, mikä on Siikasen positio joukkueessa? Montako vuotta vielä katsotaan "lupaavaa pelaajaa"?
Tulee ihan Johannes Alanen mieleen...
Siikanen on hyvä alaketjujen pelaaja, joka ei luovuta ja marise ja pelaa joukkueelle. Nyt on kuitenkin ehjin kausi menossa ja kun säilyy kunnossa ja sitten vetää hyvät kesäreenit pohjille, niin on taas uus steppi eteenpäin. Loukkaantumiset kun nyt sattuu vaan rajoittamaan paljon ja voi kestää tulla läpi kunnolla.

Esim. Puustisen taso palautunut, kun yksi ehjä kausi takana ja pari hyvää kesää.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Hyvät pahvit. Perttu on ottanut kehitysaskeleita ja potentiaali on korkealla. Samoin myös Siikasella, erinomainen alaketjujen pelaaja jo nyt ja potentiaalia kehittyä vielä lisää
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pertun jatkoon olen tyytyväinen. Varmasti tulee vielä tekemään tulosta tässä sarjassa. Mutta voi vittu, vieläkö tuota Siikasen kulmissa pörräämistä pitää katsella vielä ensi kaudellakin? Noh, ei tänne parempaakaan kyllä saa.
Niin, sitä imua ei välttämättä ole tällä hetkellä tulla tänne "huippuvalmennukseen" kehittymään. Siikanen ihan hyvä kiinnitys ensi kaudeksi alempiin ketjuihin.
 
Pottakameli

Meinaa taas vähän hermoja kiristää tämä 24/7 ruikuttaminen. Ollaan paska housussa jo valmiiksi alistuneina.

Voi meitä raukkoja, ei tästä mitään tule enää ikinä. Parempi vaan luovuttaa ja antaa olla.

Jotain ryhtiä nyt. Ensimmäisiä jatkosopimuksia kesken meneillään olevan kauden ja meininki on sellaista että: " jos herra haluat, niin voit kyllä viedä tuon minun vaimonkin, kun minulla on niin pieni ja ei ole rahaa..."

Varmaan taas parempi pitää taukoa, kun alkaa tuntumaan.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Niin, sitä imua ei välttämättä ole tällä hetkellä tulla tänne "huippuvalmennukseen" kehittymään. Siikanen ihan hyvä kiinnitys ensi kaudeksi alempiin ketjuihin.
Siikasella edelleen potentiaalia nousta myös tuloksenteko rooliin, toki sen varaan ei edes JYP voi rakentaa, eihän.

Btw, jos Welsh olisi pidetty niin mielestäni sopisi kuin nyrkki silmään tuohon ensi kauden pakistoon. No ei pidetty ei. (Toki paluu Saksaan ei näytä ainakaan tilastollisesti onnistuneelta)
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Kohta varmaan julkistetaan Rooban jatkosopimus ja kannattajat on tyytyväisiä alaketjujen voimapelaajaan...!
Jos hinta olisi alaketjun pelaajan tasolla hyväksyisin, joskaan en olisi tyytyväinen. En odottelisi moista kuitenkaan.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Ei taida Robilla nyt olla käyttöä kun Vidgren, Petman, Siikanen jo sopimuksen alla.
Ei olekaan, sillä hyväksyisin vain jos palkka alaketjun pelaajan. Rotaatiossa menisi, mutta kuten sanoin en olisi tyytyväinen. Turha keskustelu kun ei varmasti jatka täällä tuollaisella paikalla jne. Enkä usko, että JYP jatkoa edes miettii. Huhujen mukaan hänellä myös soppari jo Espooseen, vaikka Sasha sen kiistikin.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siikasella edelleen potentiaalia nousta myös tuloksenteko rooliin, toki sen varaan ei edes JYP voi rakentaa, eihän.

Btw, jos Welsh olisi pidetty niin mielestäni sopisi kuin nyrkki silmään tuohon ensi kauden pakistoon. No ei pidetty ei. (Toki paluu Saksaan ei näytä ainakaan tilastollisesti onnistuneelta)
Kylllä minäkin näkisin, että on potentiaalia myös tuloksentekijäksi, mutta tietysti tarvitaan vielä kovempaa kärkiukkoa tuohon ensi kaudeksi. Tällaiset Siikaset ovat juuri niitä pelaajia, jotka tuovat leveyttä kokoonpanoon.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Stars, Oilers
Olettaen, että hyökkäyksen kärkimiehet (joilta sopimus loppuu) eivät jatka (eikä myöskään Jerry), näkisin hyökkäyksen tarpeet seuraavasti:

xxx - xxx -xxx
Puustinen - Lassila - xxx
Siikanen - Perttu - xxx
Vidgren - xxx - Petman

Jos Mäkinen on tulossa, niin lähtökohtaisesti nelosen keskelle. Riippuen Pertun kehityksestä ja ketjukemioista, Mäkisen ja Pertun päikseen vaihto ketjuissa.

Seuran nykytilanteessa Siikasen jatko ihan hyvä. Toivottavasti Pertun kehitys jatkuu. Pelipää ja kädet ovat jo riittävät tuloksentekorooliin. Fysiikka ja kokonaisvaltainen peli kun nousevat napsun ylös, niin on liigassa kakkossentteriainesta.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Meinaa taas vähän hermoja kiristää tämä 24/7 ruikuttaminen. Ollaan paska housussa jo valmiiksi alistuneina.

Voi meitä raukkoja, ei tästä mitään tule enää ikinä. Parempi vaan luovuttaa ja antaa olla.

Jotain ryhtiä nyt. Ensimmäisiä jatkosopimuksia kesken meneillään olevan kauden ja meininki on sellaista että: " jos herra haluat, niin voit kyllä viedä tuon minun vaimonkin, kun minulla on niin pieni ja ei ole rahaa..."

Varmaan taas parempi pitää taukoa, kun alkaa tuntumaan.
No voi nyyhky. Tuo seura kun ei ole viimeiseen 1,5 kuukauteen antanut mitään muuta kun ruikuttamisen aihetta. Siikasen paikkaa kokoonpanossa olen kauden alusta asti ihmetellyt.

Mutta ei siinä, ryhtiä vaan ja ollaan niin vitun äijjäää hei!!
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Puustinen - Lassila - (Turkulainen)
[Ju.Nättinen] - Perttu - [Jo Nättinen]
Siikanen - [Mäkinen] - XXX
Vidgren - Koskela - Petman
Tohila

- Oletetaan, että huhutut Nättiset tulee sekä Mäkinen, myös jostain kumman syystä Jerry ei lähde ulkomaille. Mikäli Jerry jää yhtä top6 laituria huutaisi, ellei niin pitäisi saada kaksi. Lisäksi tuohon voisi nostaa junnuista reserviä kuten Varga ja Huovila. Yksi kova sentteri kelpaisi toki, mutta miten osuu strategiaan. Smithin jatko voisi täyttää tuon yhden laiturin tarpeen, jos Jerry jatkaisi (joka toki utopiaa)

Eronen - Minkkinen
Vainio - Pulkkinen
Peltola - (Tumanovs)
Koskela

- Oletan, että Tumanovsin optio käytetään, sekä Minkkinen ajetaan isosti sisään. Puolustuksen ei varsinaisesti tarvita ulkopuolelta ketään, mutta toki sellainen voidaan tuohon tuoda.

Veini
YYYY

- Leiskan jatko kävisi, mutta noinkohan kiinnostaa? Joku luotettava varamaalivahtina Veinille jokatapauksessa saatava.
Yllätyn suuresti hahmotelmastasi, kun etkö ole tälläkin kaudella ollut vaatimassa sentteri ja laituria kokoonpanoon yms.? Nyt kauteen tuolla sentterinelikolla ja Perttu 2. sentterinä? Melkoiset stepit saa kyllä ottaa aika moni tuossa nelikossa, jos tuolla kauteen lähdetään. Kokonaisuutenakin hyökkäyksessä ei sitä peräänkuuluttamaasi leveyttä hirveästi ole, kun etkös vielä vähän aikaa sitten halunnut Liiga-tason reserviäkin tälle kaudelle.

Enkä kyllä vielä keksi, että millä ilveellä Minkkinen isompaan rooliin kuin Pulkkinen?

Kunhan koitan nyt lämpimikseni vähän haastaa ja pitää mielen JYP-fanin lempiaiheessa eli ensi kauden joukkueessa.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Kylllä minäkin näkisin, että on potentiaalia myös tuloksentekijäksi, mutta tietysti tarvitaan vielä kovempaa kärkiukkoa tuohon ensi kaudeksi. Tällaiset Siikaset ovat juuri niitä pelaajia, jotka tuovat leveyttä kokoonpanoon.
Siikanen on erinomainen esimerkki sellaisesta kolmosketjun kaverista, jolla saattaa tulla nimenomaan reilusti niitä alaketjujen tehoja, jos hommat klikkaa. Toivottavasti saavat Pertun kanssa hyvän ja ehjän kesän, sekä löytävät yhteisen sävelen kentällä ensi kaudella. Voi pian olla tuhoisakin parivaljakko, kun Perttu pääsee paremmin toteuttamaan hyökkäyspään taitojaan Liigan vauhdissa.

Molemmat kaverit ovat tällä kaudella olleet niitä, jotka kuitenkin ajavat maalia kohti välillä silloinkin, kun muu joukkue läpsyttelee. Molemmissa näen myös potentiaalia olla tulevaisuudessa kärkiketjujen pelaajia, mutta ensi kaudelle olisi loistavaa, jos saavat paineettomasti breikata 3. kentässä ja ansaita seuraavalle kaudelle stepin ylöspäin JYPin ketjuhierarkiassa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche #8 #29 #39 #96
Pertun optio kahdesta seuraavasta vuodesta käytettiin - ja samalla lyötiin yksi vuosi lisää. Perttu pelaa siis meillä kevääseen 2027.

Myös Siikaselle vuoden jatko.

Pertun sopparille iso peukku. Mies kehittyy jatkuvasti ja uskon tuovan meille merkittävästi iloa viimeistään ensi kaudella. Siikanen oli vähän ylläri, mutta otetaan vastaan. One more year on ihan ok lappu tähän hätään. Toivottavasti saisi nyt ehjän kauden pelata.
Paljon rapaa on Veke saanut palstalla ihan aiheestakin mutta täytyy Vekelle posia antaa että Perttu jatkaa 3 vuotta meillä, olisihan se nyt ollu taas farssien farssi jos olisi tämäkin kaveri päästetty puhkeamaan kukkaan johonkin muuhun liigaseuraan. Enskaudelle pari hyvää laituria Pertulle ja 30 pistettä on paperia?

Siikanen kanssa hyvä kiinnitys, väläyttelee ajoittain, on hyvä suojaamaan kiekkoa, ja sellaista perusvarmaa tekemistä. Toivottavasti pysyy terveenä ja mahdollisesti ensikaudella tekisi todellisen läpimurron ja kolkuttelisi 30 pisteen rajapyykkiä?
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Yllätyn suuresti hahmotelmastasi, kun etkö ole tälläkin kaudella ollut vaatimassa sentteri ja laituria kokoonpanoon yms.? Nyt kauteen tuolla sentterinelikolla ja Perttu 2. sentterinä? Melkoiset stepit saa kyllä ottaa aika moni tuossa nelikossa, jos tuolla kauteen lähdetään. Kokonaisuutenakin hyökkäyksessä ei sitä peräänkuuluttamaasi leveyttä hirveästi ole, kun etkös vielä vähän aikaa sitten halunnut Liiga-tason reserviäkin tälle kaudelle.

Enkä kyllä vielä keksi, että millä ilveellä Minkkinen isompaan rooliin kuin Pulkkinen?

Kunhan koitan nyt lämpimikseni vähän haastaa ja pitää mielen JYP-fanin lempiaiheessa eli ensi kauden joukkueessa.
JYP peräänkuulutti strategiaa niin sen mukaan mennään. Kannattaa myös huomioida roolitus. Minkkinen on profiililtaan enemmänkin puolustava puolustaja ja täten Erosen vierelle.

Tuossa Nättisten tultua myös on vaihtoehtoja keskelle vaikka lähtökohtaisesti heitä en sinne laittaisi. Laitureissa kun on syvyyttä ja taitoa, niin mielestäni voidaan luottaa, että Perttu ja Lassila menee edelleen eteenpäin ja Mäkinenkin tehnyt liigassa jo 20pisteen kauden. Siinä on kolme suhteellisen samantasoista kaveria kirittämässä toisiaan ja kuka tahansa heistä voi ottaa isoimman roolin, toki lähtökohtaisesti Lassila suosikki.

Olen sanonut aiemmin, että tälle kaudelle olisi pitänyt saada kovempaa sentteriä, mutta ensi kaudella tilanne on eri kun on menty miten nyt menty, eli marinoitu Lassila - Perttu kaksikkoa liigassa. En oikein näe miten JYPin strategiaa palvelisi tuoda ensi kaudeksi muita senttereitä kuin Mäkinen jos ja kun hän tulee. Olisin toki toivonut hänen tilalleen kovemman sentterin, mutta en oikein näe mitään järkeä jos nyt ensi kaudella Perttu, Lassila kaksikko ei olisi isossa roolissa ja Koskela jatkaisi alaketjujen sentterinä.

Eli luotetaan tasonnostoihin nyt, taustalla tukea vielä Tohila ja junnut. Laitoihin jos johonkin ensi kaudella voisi panostaa ja Jerren lähtiessä Nättisten lisäksi pitäisi saada pari muutakin tasokasta pelaajaa. Mikäli Jerry ja Reijo jäisi, sitten ei tarvitsisi lähtökohtaisesti ketään, mutta toki esim Smith voitaisiin kiinnittää. Valitettavasti sekä Reijo, että Jerry taitaa nyt viimeistä JYP kauttaan vetää niin Viitasella täysi työ hoitaa Nättisten lisäksi kaksi muuta kärkilaituria.

Puolutukseen yksi kova toki voisi tulla ja täten Minkkisen roolia pienentää. Rautanen sieltä taisi tulossa olla, ei varsinaisesti kova, mutta hänet unohdin ottanee suoraan tuon Minkkisen roolin ja Minkkinen tuonne sitten haastamaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche #8 #29 #39 #96
Puolutukseen yksi kova toki voisi tulla ja täten Minkkisen roolia pienentää. Rautanen sieltä taisi tulossa olla, ei varsinaisesti kova, mutta hänet unohdin ottanee suoraan tuon Minkkisen roolin ja Minkkinen tuonne sitten haastamaan.
Minkkinen ensikaudeksi ainakin alkuun Keupaan isolle vastuulle ja pelaamaan ykkösparin minuutteja ja sieltä pikkuhiljaa kehittyessään nostellaan liigan mukaan kun aika on sopiva.

Eikös tällä kaudella ole kärsinyt
loukkaantumisista vai muistanko nyt ihan väärin?
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Minkkinen ensikaudeksi ainakin alkuun Keupaan isolle vastuulle ja pelaamaan ykkösparin minuutteja ja sieltä pikkuhiljaa kehittyessään nostellaan liigan mukaan kun aika on sopiva.

Eikös tällä kaudella ole kärsinyt
loukkaantumisista vai muistanko nyt ihan väärin?
On kärsinyt, nykyisestä tilanteesta ei itsellä selvyyttä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös