Mainos

JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

  • 807 007
  • 6 441

JTM

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aikamoisia kuolemanotteluita kyllä on luvassa tällä viikolla. Kunnolla mitataan sitä joukkueen yhtenäisyyttä ja asennetta. Nyt pitää oikeasti lyödä kaikki likoon tai kausi on nopeasti ohi.

Henki pitäisi saada päälle, mutta jotenkin aneemiselta tuo homma näytti tänäänkin aamutreeneissä. Junnut, nelosen laiturit, Eronen ja Rooba lähinnä pitivät meteliä ja osoittivat elonmerkkejä, mutta muuten tunnelma oli kuin työpaikalla maanantai aamuna. Paljoa ei hymyjä näkynyt naamoilla ja jäipä sieltä tarkkoihin silmiin parit kivetkin roikkumaan, mikä ei todellakaan ole hyvä merkki.
Kävin pikaisesti kans vilkaisee miltä näytti ja samoja havaintoja. Yhdessä tilanteessa pisti kans silmään, kun Eronen huusi isoon ääneen Smithille, kun karvas vähän laiskasti. Ulkomaalaiset varsinkin oli omaan silmään mitä kerkesin katsoa, niin tosi vaisuja.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Täällä kun muutamat nimimerkit on niin yltiönegatiivisella asenteella liikenteessä, että ovat ulostamassa jopa ensi kauden ykköspakkia pihalle sopimuksesta huolimatta, niin ajattelin tähän kaiken negan keskelle hahmotella ensi kauden rosteria.

Turkulainen - Lassila - Puustinen
Nättinen - Nättinen - Smith
Siikanen - Mäkinen/Perttu - Jormakka
Vidgren - Malinen/Immonen - Petman

Kaikista negatiivisista ajatuksista huolimatta Jerry jatkaa täällä vielä ensi kauden jonka jälkeen vasta siirtyy pelaamaan ulkomaille. Valmennuksessa ja seurajohdossa ovet käyvät sen verran tiuhaan kesän aikana, että Jerryn usko palautuu ja päättää vielä jäädä.

Viitanen siirretään sivuun ja J-P Hytönen ottaa vastaan UTJ:n hommat. JiiPee soittaa Jormakan vihdoin kotiin ilman tryoutia. Smith jää tuttuun jengiin vielä haistelemaan liigavauhtia.

Oliko tässä nyt jollain jotain kysyttäviä?

Edit: Perttu lisätty
 
Viimeksi muokattu:

Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri

Hyvältähän tämä näyttää. Kelpuutetaan ja vahvistetaan joukkuetta lisää vielä sillä 1 sentterillä Kanadasta.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täällä kun muutamat nimimerkit on niin yltiönegatiivisella asenteella liikenteessä, että ovat ulostamassa jopa ensi kauden ykköspakkia pihalle sopimuksesta huolimatta, niin ajattelin tähän kaiken negan keskelle hahmotella ensi kauden rosteria.

Turkulainen - Lassila - Puustinen
Nättinen - Nättinen - Smith
Siikanen - Mäkinen/Perttu - Jormakka
Vidgren - Malinen/Immonen - Petman

Kaikista negatiivisista ajatuksista huolimatta Jerry jatkaa täällä vielä ensi kauden jonka jälkeen vasta siirtyy pelaamaan ulkomaille. Valmennuksessa ja seurajohdossa ovet käyvät sen verran tiuhaan kesän aikana, että Jerryn usko palautuu ja päättää vielä jäädä.

Viitanen siirretään sivuun ja J-P Hytönen ottaa vastaan UTJ:n hommat. JiiPee soittaa Jormakan vihdoin kotiin ilman tryoutia. Smith jää tuttuun jengiin vielä haistelemaan liigavauhtia.

Oliko tässä nyt jollain jotain kysyttäviä?

Edit: Perttu lisätty
Sellaista kysyttävää, että mitä olet napsinut? Haluan samaa. No ei, näyttäisi aika hyvälle kyllä tuo kokoonpano.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Sellaista kysyttävää, että mitä olet napsinut? Haluan samaa. No ei, näyttäisi aika hyvälle kyllä tuo kokoonpano.
Napsinut sieltä täältä infoa tämän palstan kirjoittajilta ja laskeskellut vähän mikä voisi olla tulema. Jos tuo siivousoperaatio vaan saadaan kesällä tehtyä niin en epäile hetkeäkään, että Jormakkaa ei nyt yhtäkkiä enää kiinnostaisi tulla tänne, jos itseään on tänne about jokavuosi tarjonnut. Nättiset on tulossa vahvojen huhujen mukaan kotiin myös. Smith ei ole esittänyt mitään sellaista, minkä takia ei hänelle olisi mahdotonta jatkoa rustata. Immonen oli tuolla pieni bonus, mutta onhan se pakko luottaa siihen, että ImmosJakelle tehdään tänne vielä se "onemoreyear" kontrahti. Siitä saatais ainakin takuuvarma aloittaja.
 
Sanotaanko näin, että kyllä kelpaisi.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tein radikaalin tempun ja uskalsin vilkaista sarjataulukkoa. JYPillä näyttää olevan 7 pinnaa matkaa pudotuspeleihin, välissä olevilla joukkueilla on enemmän pelejä pelattuina ja voitettavana tai vähittänä on vielä yhteensä 57 pistettä. Pistekeskiarvoista on turha spekuloida, koska voittoputkeahan tässä tuommoisen tappioputken jälkeen vaaditaan. Kukaan ei ollut tyytyväinen viime viikon 2 p. / ottelu -tahtiin. Jos tilanne on tosiaan se, että tämän viikon jälkeen katsotaan mihin suuntaan rahat lähtee liikkumaan (jos lähtee), joten tietynlaiset juhlakauden esifinaalit alkaa huomenna. Laitan valistuneena arvauksena tänne 9 pisteen viikon ja väitän, että loppuviikosta kaikilla on hauskaa.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan

Samoilla linjoilla, joskin vähän tuunaan pistetavoitetta realistisemmaksi. JYPillä on siis KooKoo, Sport ja Pelicans vastassa tällä viikolla. Lähtökohtana tulisi olla 6 pistettä, tavalla tai toisella. Aiempiin kausiin verrattuna ja sijoituksesta huolimatta (kaiken uhalla jne.) uskaltaisin sanoa, että se on täysin mahdollista. Ja saattaapa olla, että olen tulossa itsekin seuraamaan Pelsu-matsia paikan päälle pitkästä aikaa. Voittopelejä olen yllättäen päässyt useammin paikan päällä katsomaan. Paitsi Nordiksella. Nordis on tymä paika.

Apuja tarvitaan joka tapauksessa ulkopuolelta, so. sopivia tuloksia muista otteluista (eli Heiskasen mainitsemia yliluonnollisia voimia), mutta ei tämä edelleenkään täysin menetetty peli ole.

Realisti olen tosin siinä, etten olisi välttämättä raijjaamassa tänne kovalla rahalla maagista sentterihakua enää loppukaudeksi. Mentäisiin siis näillä. Mutta jos nyt joku maailmasta täysin vieraantunut pelimies haluaisi tulla tänne myös seuraavaksikin kaudeksi, miksipä ei siinä tapauksessa.

Toki olen valmis luovuttamaan kauden taas seuraavan tappion tullessa, se myönnettäköön, mutta niin vain se pieni JyP HT-fani siellä rationaalisen aivolohkon peräkammareissa huutelee jytkyä.
 
Aika vaikea enää innostua, kun JYP osaa vetää maton alta joka helvetin kerta. Kolmen pisteen voitto tänään antaisi vähän uskoa ja positiivista mieltä.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku sentterihaku kevään + ensi vuoden sopparilla voisi olla järkevä molemmille osapuolille. Pelkäksi kevääksi ehkä vaikea saada ketään joka saman tien vahvistaisi joukkuetta, enkä tiedä olisiko järkevääkään kun esim. Morandistakin olisi todennäköisesti joutunut aika pinkan euroja laittamaan likoon. Kilpavarustelu käy kuumana ja etenkin kuuden sakissa olevat joukkueet ovat aktiivisina markkinoilla, ja onhan niillä iso etulyöntiasema verrattuna sarjataulukossa toiseksi viimeisenä majailevaan Jyväskylän ylpeyteen. Tässä kohtaa kautta pelaajia kuitenkin kiinnostanee rahan lisäksi menestymismahdollisuudet mestaruusjahdissa.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Taas mennään. Syksyllä kolmen pelin viikkoa odotti innolla ja aina sai pettyä, kun pelattiin maksimissaan kaksi. Nyt odottaa kauhulla, mutta toivottavasti voitetaan kaksi tämän viikon peleistä.
  • Ke 24.1.2024 JYP-KooKoo. Viikon 1. kuolemanottelu. Yksi päävastustajista. Kouvostoliitossa varmasti kapinahenki päällä ja voitto JYPistä kiinnnostaa. Avausmaalin merkitys edelleen JYPille valtavan suuri, koska henkinen kantti on ohutta kuin kahden sentin paksuinen kevätjää.
  • Pe 26.1.2024 Sport-JYP. Periaatteessa keskiviikon matsin voi vielä hävitä, mutta tämä peli on PAKKO voittaa. Tältä viikolta on raavittava kasaan 5 pistettä tai enemmän, muuten aukeaa loputkin tulvaportit ulospäin Seppäsen puheista huolimatta.
  • La 27.1.2024 JYP-Pelicans. Jokainen piste mikä pelsuilta saadaan on kotiinpäin. Jos jompikumpi viikon peleistä hävtään, on tässäkin pakkovoiton paikka.
Kauhun sekaisella jännityksellä odotan illan kokoonpanoja. Onko siellä jäljellä oleva jengi kasassa vai onko joku seuraava tähtipelaaja penkitetty. Paraniko Eronen SaiPa-pelin kolhuista? Pelaako Smith? Entä jatkosopparin saanut Perttu? Kuka valmennuksesta antaa haastattelun Konnekuljetuksen otteluennakkovideoon?

Viime viikolla JYP sai vieraspeleihin ryhtiä ja kotikaukaloonkin kahdeksi eräksi. Nyt pitäisi kärsivällisyyden ja uskon riittää 60 minuuttia ja ehkä ylikin. Pahinta olisi joku 0-3 ekaan erään. KooKoon puolutus ei aina vakuuta, mutta toisaalta osaavat kyllä maaleja tehdä.
 
Niq

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Lätkä ST84
Tän viikon matsien tuomarilinja tulee olemaan merkittävässä roolissa. Jos tuomarit antaa pelailla ja erikoistilanteet jää vähiin niin 5-6 pojon saalis on ihan realistinen tavoite. Toinen pistesaaliin kannalta merkittävä asia ois saada heti tänään YV:llä verkko heilumaan. Alivoimalla tulee varmasti edelleen soimaan joka toisella kerralla omissa joten omat paikat ois nyt vaan sit käytettävä.

Kookoon ylivoima edellisessä pelissä pilkkoi JYPin AV:n ihan palasiksi, pelsujen YV on kuntopuntarin kärkipäätä, mutta kaikkein eniten pelottaa Sportin ylivoima, joka on liki yhtä tukossa ollut viime aikoina kuin JYPilläkin. Ja kuten tiedetään, JYP on viime kaudet ollut se joukkue jota vastaan erinäiset tappiokierteet katkaistaan ja apinat pudotetaan selästä. Onneksi sentään on vieraspeli.

Lienee varmaan liigassa jo kaikilla tiedossa että jos on tuskaa maalinteossa, niin asia korjaantuu yleensä helpoiten visiitillä Jyväskylään.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Voi olla sattumaakin, mutta illan peli ei ole ollut auki Veikkauksen pitkävedossa koko aamuna ja samaan aikaan kuitenkin SaiPan peli on ollut, vaikka on myynyt noita tähtipelaajiaan eilisen ja tämän päivän aikana. Yleensä vain tuo kohteen pysyminen kiinni tarkoittaa sitä että kokoonpanoissa on jotain isoja muutoksia, mutta klo 12 se selviää minkälainen illan rosteri on.
 
klongku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan suurjoukkue Jyp

Ollut Nikun penkityksestä asti melkein joka pelissä sama juttu. Kokoonpanot tullut vasta joskus 12.30-12.50 veikkaukseen.
 
Spedepasanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yppi
Voi olla sattumaakin, mutta illan peli ei ole ollut auki Veikkauksen pitkävedossa koko aamuna ja samaan aikaan kuitenkin SaiPan peli on ollut, vaikka on myynyt noita tähtipelaajiaan eilisen ja tämän päivän aikana. Yleensä vain tuo kohteen pysyminen kiinni tarkoittaa sitä että kokoonpanoissa on jotain isoja muutoksia, mutta klo 12 se selviää minkälainen illan rosteri on.
Kookoolla kaksi kenttää hyökkääjiä sairastuvalla, mestis ukkoja ja pakkeja hyökkääjinä heillä.
Edit. Ketterästä siis pari hyökkääjää lainalla ja lundell myös
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi olla sattumaakin, mutta illan peli ei ole ollut auki Veikkauksen pitkävedossa koko aamuna ja samaan aikaan kuitenkin SaiPan peli on ollut, vaikka on myynyt noita tähtipelaajiaan eilisen ja tämän päivän aikana. Yleensä vain tuo kohteen pysyminen kiinni tarkoittaa sitä että kokoonpanoissa on jotain isoja muutoksia, mutta klo 12 se selviää minkälainen illan rosteri on.
Tietääkseni rosterissa ei ole tapahtunut mitään muutoksia. En tiedä mikä ihme on syynä tuohon Veikkauksen tilanteeseen.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksinkertainen viikko. KooKoo, Sport ja Pelsu, tarjolla 9p joista pakko on ottaa vähintään 5-6p.
Jos ero viivaan on viikon päätteeksi yli 10p on taisto lopullisesti ohi ja kioski auki.
Ohkaiset on saumat nyttenkin mutta parilla 3p voitolla voi nopeastikkin muuttua asiat.

Vuosi sitten tässä kohti sarjaa kaadettiin Hifki kahdella Gardinerin maalilla Helsingissä ja noustiin pisteen päähän 10.sijasta. Silloin tuntui että oli vaikeaa mutta paremmissa asemissa sitä oltiin siinäkin suossa kuin nyt..
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Tuota on ollut koko kauden ajan, että jotkut kohteet ei ole välttämättä ollut aamusta pelattavissa, eli siitä ei voi mitään kyllä päätellä
Veikkaus ei ihan sattumalta pidä isoimman liikevaihdon pitkävetokohteita kiinni koko aamupäivää. Syyt usein liittyvät riskienhallintaan eli jommankumman joukkueen kokoonpanoissa on jotain häikkää (esim. tiettyjen pelaajien pelikunto selviää aamupäivän aikana.). Se on totta että suoraan tosta ei pysty päättelemään mitää. Se kuitenkin selvää että jommallakummalla kokoonpanoissa jotain on nyt häikkää.
 
JimStorm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp&Arsenal
KooKoo tulee ihan hupi kokoonpanolla tänään kylään, että sen takia ei ole pelattavissa. Onkohan flunssa Kouvolassa riesana vai joko sielläkin aloitettiin jo tyhjennysmyynnit?
 
Madmen

Ulkomaalaisilta vedonlyönti firmoilta sai vielä hetki sitten päälle 3 kerrointa JYPille enää on 2.50 luokkaa.. :D
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo tulee ihan hupi kokoonpanolla tänään kylään, että sen takia ei ole pelattavissa. Onkohan flunssa Kouvolassa riesana vai joko sielläkin aloitettiin jo tyhjennysmyynnit?
Ei ole tyhjennysmyyntejä aloitettu ja uskoisin, että ei aloitetakaan.
Taitaa olla koronaa tai muuta vastaavaa flunssaa. Oli kuulemma aika moni myös yleisöstä saanut taudin päälle viikonlopun jälkeen.

KooKoolta sivussa:
-Ilomäki
-Andersson
-Paajanen
-Molin
-Barton
-Aaltonen
-Leskinen
-Valkeejärvi
-Korhonen
-Jurmo
-Heinonen
-Nurmi
-Suuronen
-Setänen

Onnittelut JYP:lle pisteistä jo etukäteen. Harmi, kun näitä pelejä ei voi siirtää, jos yli puolet pelaajista sairastuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös